Itsemurhaajat

H-auto ja K-auto nenäkkäin. Näitä uutisia on päivittäin ja tutkijat raapivat muka päätään, mistä johtui. Ehdotellaan kaikkea lisävarustusta autoihin, jotka taas maksaa autoilia ja nopeuden pudotuksia !! Kyllähän tavallinen kansalainenkin tajuaa, että suoralla tiellä ja usein hyvän kelin vallitessa ei kyseessä ole kuin h-auton kuljettajan itsetuho. Onkohan tilastoa montako tällaista tapahtuu vuosittain ? Kaulakiikku on mennyt pois muodista, sillä autolla se tapahtuu helpommin.
10898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

noin reilu pari vuotta sit kaksi ihmistä käveli tahallaan saman rekan eteen vuoden sisällä moottoritiellä!!!ja rekan kuljettaja ei voi ennakoida tuollaista ikinä mut painajaiset näkyy silti ja pitkään!!!

Äänestä

Haluaisin että ihmiset miettisivät ensin, että kun he ajavat rekan alle niin tilanne on sama kuin PAKOTTAA sivullisen potkaisemaan tuolin alta kun roikkuu hirressä.. Jos haluaa tappaa itsensä niin

KEKSIKÄÄ MUUTA MISSÄ EI OLE MUITA OSALLISENA

Äänestä

On mahdollista että lähtee liian hätäisesti ohittamaan ja vastaan tuleekin rekka, tietysti ei näin pitäisi. Itse mietin miksi tällaisessa tilanteessa ha:n kuljettaja ei ohjaa talvisaikaan autoa viistoon lumipenkkaa.

Äänestä

näin ei voitaisi ajaa keulaan koska aina sinkoaisi sivulle eikä suoranaista vastapallo osumaa saisi aikaan..

Äänestä
  • Loistava idea.. Ja samalla kaikkien henkilöautojen keulat je perät myös kiilavaksi.. Tai parempi kun tehdään kaikki autot kumista ja pallon muotoisiksi niin ei satu kun törmää.. Vielä parempi idea on kun kielletään kaikki liikenne mikä ei tapahdu kävelemällä..

    Järki käteen. Turvallisia autoja ei voi tehdä.. Aina sattuu kun kolahtaa

    Äänestä

  • Jani kirjoitti:

    Loistava idea.. Ja samalla kaikkien henkilöautojen keulat je perät myös kiilavaksi.. Tai parempi kun tehdään kaikki autot kumista ja pallon muotoisiksi niin ei satu kun törmää.. Vielä parempi idea on kun kielletään kaikki liikenne mikä ei tapahdu kävelemällä..

    Järki käteen. Turvallisia autoja ei voi tehdä.. Aina sattuu kun kolahtaa

    Kyllä voi. Joko karsitaan autoista kaikki ylimääräiset "turvallisuusjärjestelmät" mukaanlukien turvavyöt jolloin kuljettaja pakottuu omaksumaan turvallisen ajotavan, tai sitten tehdään autoista sellaisia että niitä ohjaa tietokoneet ja ne tietää kokoajan auton olinpaikan yms. ja muiden autojen sijainnin mutta kuitenkin kuljettaja voi ohjata autoa. Auto vain tekee päätökset ensisijaisesti kannattaako ajaa vaikka 100km/h kun se tietää että on tulossa esim. ylileveä kuljetus(/joku muu auto) seuraavan mutkan takaa(pysäyttää/hiljentää vauhtia tarvittaessa).

    Äänestä

  • tehdä kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=531&posting=22000000006101521

    Äänestä

  • Kun nyt olisi edes sen verran lisäsuojaa keulalla ettei alle työntyvä auto jumittaisi rekan ohjausta. Useinhan näin käy, ja rekan ohjauskyvyttömyys aiheuttaa vielä lisätuhoa. Suojushan voisi olla nostettavissa ylös esimerkiksi tukkiteitä ja soramonttuja varten.

    Äänestä

  • AJH kirjoitti:

    Kun nyt olisi edes sen verran lisäsuojaa keulalla ettei alle työntyvä auto jumittaisi rekan ohjausta. Useinhan näin käy, ja rekan ohjauskyvyttömyys aiheuttaa vielä lisätuhoa. Suojushan voisi olla nostettavissa ylös esimerkiksi tukkiteitä ja soramonttuja varten.

    Tuo etualleajosuoja on ollut uusissa autoissa pakollinen jo toista vuotta. Suojan alle saa jäädä max. 400 mm tyhjää.

    Suojaa ei tosin vaadita sora- tai tukkiautoissa, eläinten kuljetuksiin käytettävissä autoissa, jätteiden keräilyautoissa eikä maidonkeräilyautoissa, jos se merkittävästi haittaa ajoneuvon käyttöä. Polttoaineautot on unohdettu kokonaan, vaikka ne kiertävät samat paikat kun edellämainitutkin.

    Tosin tuon suojan hyöty on vähän sitä ja tätä. 160 km/h kohtaamisnopeudella (80 80) liike-energiaa on sen verran paljon, että henkilöauto vie rekasta etuakselin, oli alleajosuoja tai ei.

    Äänestä

Todella inhottavaa tuollainen liikenteessä itsemurhaaminen. Eikö riitä, että aiheuttaa jo tarpeeksi surua omaisilleen ja läheisilleen, vaan pitää sotkea vielä ulkopuolisia siihen vaarantaen vielä muidenkin hengen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

toistapäin kirjoitti:

H-auto ja K-auto nenäkkäin. Näitä uutisia on päivittäin ja tutkijat raapivat muka päätään, mistä johtui. Ehdotellaan kaikkea lisävarustusta autoihin, jotka taas maksaa autoilia ja nopeuden pudotuksia !! Kyllähän tavallinen kansalainenkin tajuaa, että suoralla tiellä ja usein hyvän kelin vallitessa ei kyseessä ole kuin h-auton kuljettajan itsetuho. Onkohan tilastoa montako tällaista tapahtuu vuosittain ? Kaulakiikku on mennyt pois muodista, sillä autolla se tapahtuu helpommin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu