Tulee niin elävästi mieleen Pyhäjärven Sanomein lehtikuva siitä, kun Asko Kauranen toivotti Rinnevaaran kättäpitäen tervetulleeksi. Ensiksikin kättely oli suorin käsin(tarkoitan niin etäältä) ja toiseksi tuli mieleen, näin jälkeenpäin ajatellen, että kyse oli "juudaksen suudelmasta". Tikkanen oli lähtenyt 5.7. sunnuntai-iltana ja nämä kaksi taitoniekkaa veivasivat kj:n päätökset, että latukone , jonka tekninen Laukkanen oli ostanut ilman määrärahaa kaupungille ja että Pirttikoski valjastetaan työhön toimimaan niin kuin SK saunassa ilmoittanut, että Tita ulos maksoi mitä maksoi. Ja maksoihan se melkein miljoona euroa. Tikkasella muuten ei ollut silloin oikeutta tällaista kj-päätöstä tehdä, koska Korkeimman hallinto-oikeuden 15.6.2015 päätöksen mukaan virka oli Tita Rinnevaaran, eikä Tikkaselle oltu annettu sijaisuusmääräystä missään instanssissa, ei edes kaupunginhallituksessa. Sopimuksen mukaan Tikkanen irrottautui heti, kun KHO oli antanut päätöksensä.
Mutta erityisesti tuo "juudaksen suudelma" jäi tuosta kuvasta lehdessä mieleen. Kaivelkaapa esiin vanha pyhäkäs. Siellä se kuva on. Sanon Teatteria: tervetuloa!
Mutta erityisesti tuo "juudaksen suudelma" jäi tuosta kuvasta lehdessä mieleen. Kaivelkaapa esiin vanha pyhäkäs. Siellä se kuva on. Sanon Teatteria: tervetuloa!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Totta vieköön. Siitäkin kuvasta puuttuu joku.
Kaiva ite kuvas. Ei täällä ketään kiinosta nuo vanhat jutut, joita nostat keskustelunaiheeks. Kukaan ei vanhoista asioista, jo eletyistä asioista ole kiinostunut ei pätkääkään.
sinä se nyt et tiedä tulevista, et nykyisistä etkä muista muutenkaanmenneitä omia töppöilyjäs. olet menossa höpsilään ellet jo ole siellä, ja sinne kuulutkin palstahöylä, make..vaan.
Rinnevaara rinnevaara rinnevaaraa.