MITEN PAKKORUOTSI TULI PERUSKOULUUN

Mistä kaikki juontaa..vähän faktaa.historiasta....LUE...


Ruotsin vallan aikana aatelisto ja iso osa ainakin varakkaammasta porvaristosta puhui ruotsia äidinkielenään. Aateliin tai valtaporvaristoon nousseet suomenkieliset ruotsinkielistyivät nopeasti.
Suomenkieliset talonpojat esittivät valtiopäivillä usein pyyntöjä tulkki- ja kääntämispalveluista sekä suomen kielen huomioon ottamisesta valtion virkoja täytettäessä. Käytännön vaikutusta näillä pyynnöillä ei juuri ollut.[1]

Porthan ei pitänyt ongelmallisena, että maassa puhuttiin kolmea eri kieltä (suomea, ruotsia ja latinaa), ja että maassa sosiaalisen aseman kohoamiseen liittyi tuolloin automaattisesti kielen vaihto ruotsiin. Hän kuitenkin määritteli suomalaisuuden nimenomaisesti kielen perusteella.

Venäjän hallitsijat kuitenkin puolsivat suomen kielen asemaa, koska katsoivat aseman vahvistamisen maassa heikentävän maan siteitä entiseen emämaahansa Ruotsiin.

Suuriruhtinaskunnan aikana luotiin uusien eurooppalaisten nationalististen aatteiden innoittamana suomalainen identiteetti. Tämä suomalaisuusaate ei varsinaisesti ollut kielipoliittinen liike.

. Lait valmisteltiin ruotsiksi, ja vasta esitykset ja julkaistavat säädökset käännettiin suomen kielelle. Suomenkielinen lainvalmistelu alkoi yleistyä vasta vuoden 1906 eduskuntauudistuksen jälkeen.[1]

Pyrkimykset suomen kielen aseman ja suomenkielisten kielellisten oikeuksien parantamiseksi yhteiskunnassa johtivat 1840-luvulla sivistyksellisesti radikaalin fennomania-aatteen syntyyn,[7] Sen vaikutuksesta perustettiin Suomalainen puolue ja alettiin julkaista ensimmäistä varsinaista suomenkielistä sanomalehteä Suometarta.[5] Tämän jossain määrin radikalisoituneenkin liikkeen esittämien vaatimusten vastapainoksi syntyi myös joitain radikaaleja piirteitä omannut svekomania, jota edusti Ruotsalainen puolue, myöhemmin Ruotsalainen kansanpuolue.[5]

Molemmille ryhmittymille keskeinen ajatus oli, että kieli määrittelee kansallisuuden.[10]


Fennomaanien vaatimukset yhdestä yhteisestä kielestä Suomessa ja halu pakko-assimiloida maan rannikko-osien ruotsinkielinen väestö herättivät pelkoa ruotsalaiskansallisessa liikkeessä [11]. Ajateltiin, että ruotsin kieli ja ruotsalainen kulttuuri tuhoutuisi maasta kokonaan. Näitä pelkoja pyrittiin Clas Zilliacuksen mukaan torjumaan ylimielisyydellä.

Germaanisen rodun ylemmyyteen tarjosi tukea ruotsalaisen August Sohlmanin ja norjalaisen P. A. Munchin kirjoitukset, joiden mukaan suomalaiset olivat mongolien ja tataarien kanssa samaa rotua ja kykenemättömiä luomaan arjalaisen tasoista sivistystä.[13].

Jotkut svekomaanit, kuten ruotsalaisen liikkeen perustajiin kuuluva Axel Olof Freudenthal, saivat virikkeitä näistä rotuteorioista.[10] Freudenthalin kirjoituksissa ja hänen perustamassaan Vikingen-lehdessä suomenkieliset leimattiin toiseksi roduksi; suomessa oli kaksi kansallisuutta, joilla ei ollut verisiteitä toisiinsa. Suomenkielisten rodullisella alemmuudella perusteltiin sitä, miksi suomenkielisten ei kuulunut saada tasavertaisia oikeuksia. Suomen kielen katsottiin olevan alemmalla kehitysasteella, eikä se siksi kelvannut hallinnon ja kulttuurin kieleksi.[14] Freudenthal näki ruotsinkielisen väestönosan tulevaisuuden päämääränä, että se kehittäisi ja vahvistaisi tietoisuutta omasta kansallisuudestaan (ruotsalainen) ja oikeudestaan elää kansallisuusperiaatteen nojalla.

Vuonna 1850 annettiin kieliasetus, jossa kiellettiin muun kuin uskonnollisen ja taloudellisen kirjallisuuden julkaisemisen suomeksi. Lain tarkoituksena oli estää aikakauden eurooppalaisten vallankumouksellisten ajatusten leviäminen kansan keskuuteen.

Keisarin asettaman aikarajan alkaessa tulla vastaan Suomen slavofiilinen kenraalikuvernööri Fjodor Logginovitš Heiden pyrki asetusteitse saattamaan suomen toiseksi viralliseksi kieleksi. Hän kuitenkin törmäsi senaatin ruotsinmielisten senaattorien ja lakimiesten, ennen kaikkea prokuraattori Robert Montgomeryn, näkemykseen, jonka mukaan suomi oli vieras kieli, jota ei voitu käyttää oikeusistuimissa.

1800-luvun loppupuolella alkanut suomenkielisen koulutuksen kehittäminen johti 1900-luvun alkuun mennessä siihen, että maahan oli syntynyt suomenkielinen koulutettu väestöryhmä, ja 1910-luvulle tultaessa suomesta oli muotoutunut täysivaltainen kulttuurikieli. Ruotsi säilyi edelleen kansalliskielenä, mutta sitä ei enää voitu pitää koko kansakunnan kielenä vaan kielenä, jota puhui selvä vähemmistö maan kansalaisista. Tämä johti myös siihen, että ruotsinkielinen väestö alkoi nähdä itsensä aikaisempaa selkeämmin omana kansanryhmänään, johon kuului koulutetun ruotsinkielisen talous- ja kulttuurieliitin lisäksi myös tavallista rahvasta. Tämä toimi kimmokkeena Ruotsalaisen kansanpuolueen syntyyn vuonna 1906, johon vaikuttivat myös lisääntynyt kiistely kielikysymyksen ympärillä ja suomalaismielisten piirien pyrkimys saattaa suomi ainoaksi hallinnon ja korkeamman opetuksen kieleksi.[1]

Vuoden 1919 hallitusmuodon säännös, jossa suomi ja ruotsi todetaan maan kahdeksi kansall

HYTR543 kirjoitti:

Mistä kaikki juontaa..vähän faktaa.historiasta....LUE...


Ruotsin vallan aikana aatelisto ja iso osa ainakin varakkaammasta porvaristosta puhui ruotsia äidinkielenään. Aateliin tai valtaporvaristoon nousseet suomenkieliset ruotsinkielistyivät nopeasti.
Suomenkieliset talonpojat esittivät valtiopäivillä usein pyyntöjä tulkki- ja kääntämispalveluista sekä suomen kielen huomioon ottamisesta valtion virkoja täytettäessä. Käytännön vaikutusta näillä pyynnöillä ei juuri ollut.[1]

Porthan ei pitänyt ongelmallisena, että maassa puhuttiin kolmea eri kieltä (suomea, ruotsia ja latinaa), ja että maassa sosiaalisen aseman kohoamiseen liittyi tuolloin automaattisesti kielen vaihto ruotsiin. Hän kuitenkin määritteli suomalaisuuden nimenomaisesti kielen perusteella.

Venäjän hallitsijat kuitenkin puolsivat suomen kielen asemaa, koska katsoivat aseman vahvistamisen maassa heikentävän maan siteitä entiseen emämaahansa Ruotsiin.

Suuriruhtinaskunnan aikana luotiin uusien eurooppalaisten nationalististen aatteiden innoittamana suomalainen identiteetti. Tämä suomalaisuusaate ei varsinaisesti ollut kielipoliittinen liike.

. Lait valmisteltiin ruotsiksi, ja vasta esitykset ja julkaistavat säädökset käännettiin suomen kielelle. Suomenkielinen lainvalmistelu alkoi yleistyä vasta vuoden 1906 eduskuntauudistuksen jälkeen.[1]

Pyrkimykset suomen kielen aseman ja suomenkielisten kielellisten oikeuksien parantamiseksi yhteiskunnassa johtivat 1840-luvulla sivistyksellisesti radikaalin fennomania-aatteen syntyyn,[7] Sen vaikutuksesta perustettiin Suomalainen puolue ja alettiin julkaista ensimmäistä varsinaista suomenkielistä sanomalehteä Suometarta.[5] Tämän jossain määrin radikalisoituneenkin liikkeen esittämien vaatimusten vastapainoksi syntyi myös joitain radikaaleja piirteitä omannut svekomania, jota edusti Ruotsalainen puolue, myöhemmin Ruotsalainen kansanpuolue.[5]

Molemmille ryhmittymille keskeinen ajatus oli, että kieli määrittelee kansallisuuden.[10]


Fennomaanien vaatimukset yhdestä yhteisestä kielestä Suomessa ja halu pakko-assimiloida maan rannikko-osien ruotsinkielinen väestö herättivät pelkoa ruotsalaiskansallisessa liikkeessä [11]. Ajateltiin, että ruotsin kieli ja ruotsalainen kulttuuri tuhoutuisi maasta kokonaan. Näitä pelkoja pyrittiin Clas Zilliacuksen mukaan torjumaan ylimielisyydellä.

Germaanisen rodun ylemmyyteen tarjosi tukea ruotsalaisen August Sohlmanin ja norjalaisen P. A. Munchin kirjoitukset, joiden mukaan suomalaiset olivat mongolien ja tataarien kanssa samaa rotua ja kykenemättömiä luomaan arjalaisen tasoista sivistystä.[13].

Jotkut svekomaanit, kuten ruotsalaisen liikkeen perustajiin kuuluva Axel Olof Freudenthal, saivat virikkeitä näistä rotuteorioista.[10] Freudenthalin kirjoituksissa ja hänen perustamassaan Vikingen-lehdessä suomenkieliset leimattiin toiseksi roduksi; suomessa oli kaksi kansallisuutta, joilla ei ollut verisiteitä toisiinsa. Suomenkielisten rodullisella alemmuudella perusteltiin sitä, miksi suomenkielisten ei kuulunut saada tasavertaisia oikeuksia. Suomen kielen katsottiin olevan alemmalla kehitysasteella, eikä se siksi kelvannut hallinnon ja kulttuurin kieleksi.[14] Freudenthal näki ruotsinkielisen väestönosan tulevaisuuden päämääränä, että se kehittäisi ja vahvistaisi tietoisuutta omasta kansallisuudestaan (ruotsalainen) ja oikeudestaan elää kansallisuusperiaatteen nojalla.

Vuonna 1850 annettiin kieliasetus, jossa kiellettiin muun kuin uskonnollisen ja taloudellisen kirjallisuuden julkaisemisen suomeksi. Lain tarkoituksena oli estää aikakauden eurooppalaisten vallankumouksellisten ajatusten leviäminen kansan keskuuteen.

Keisarin asettaman aikarajan alkaessa tulla vastaan Suomen slavofiilinen kenraalikuvernööri Fjodor Logginovitš Heiden pyrki asetusteitse saattamaan suomen toiseksi viralliseksi kieleksi. Hän kuitenkin törmäsi senaatin ruotsinmielisten senaattorien ja lakimiesten, ennen kaikkea prokuraattori Robert Montgomeryn, näkemykseen, jonka mukaan suomi oli vieras kieli, jota ei voitu käyttää oikeusistuimissa.

1800-luvun loppupuolella alkanut suomenkielisen koulutuksen kehittäminen johti 1900-luvun alkuun mennessä siihen, että maahan oli syntynyt suomenkielinen koulutettu väestöryhmä, ja 1910-luvulle tultaessa suomesta oli muotoutunut täysivaltainen kulttuurikieli. Ruotsi säilyi edelleen kansalliskielenä, mutta sitä ei enää voitu pitää koko kansakunnan kielenä vaan kielenä, jota puhui selvä vähemmistö maan kansalaisista. Tämä johti myös siihen, että ruotsinkielinen väestö alkoi nähdä itsensä aikaisempaa selkeämmin omana kansanryhmänään, johon kuului koulutetun ruotsinkielisen talous- ja kulttuurieliitin lisäksi myös tavallista rahvasta. Tämä toimi kimmokkeena Ruotsalaisen kansanpuolueen syntyyn vuonna 1906, johon vaikuttivat myös lisääntynyt kiistely kielikysymyksen ympärillä ja suomalaismielisten piirien pyrkimys saattaa suomi ainoaksi hallinnon ja korkeamman opetuksen kieleksi.[1]

Vuoden 1919 hallitusmuodon säännös, jossa suomi ja ruotsi todetaan maan kahdeksi kansall

Olen satavarma, että skekomaanit kiristivät oman kielensä toiseksi kansalliskieleksi tuohon vuoden 1919 hallitusmuodon säännökseen, siis ihan samaan tapaan kuin pakkoruotsi kiristettiin perusopetuslakiin vuonna 1968. Uskon, että fennomaanit eivät yksinkertaisesti jaksaneet taistella svekomaanien röyhkeitä vaatimuksia vastaan ja antoivat siksi periksi tässä asiassa.

Nimenomaan!

Pakkoruotsi, jolla ei ole ollut päivääkään kansalaisten kannatusta, on kirkkain esimerkki poliittisesta korruptiosta.

Polittista korruptiota ja nykypolitikkojen nahjusmaista saamattomuutta . Ahvenanmaalaiset politikot saivat pakkosuomen pois omista kouluistaan jo kohta kymmenen vuotta sitten . Se haittasi kuulemma tärkeämpien kielien opiskelua ?

Ongelma kieltenopetuksessa on pakkoruotsi alakoulusta yliopistoon, vastaavaa pakollista pientä vähemmistökieltä ei ole missään. Ruotsin kielellä useimmat eivät aikuisten oikeasti tee mitään, siis jolleivät mene naimisiin ruotsinkielisen kanssa tai muuta Ruotsiin. Ruotsia luetaan akateemisten kohdalla yhtä paljon kuin pitkää A-kieltä. Pakkosuomi poistettiin Ahvenanmaalta, koska se söi ahvenanmaalaisten muun kielitaidon. Saman tekee pakkoruotsi mannermaalla.

Höpö-Heikki varmasti keksisi niillekin oman ja hupaisan tarinansa.

Miten kalju ja lihava keski-ikäinen mies viitsii esiintyä koululaistytsynä?

Vitun perverssi!!!