Ehtoollisjumalanpalveluksen ehtoollisosasta “Rukous ja asetussanat” voidaan käyttää seuraavaa rukousta välittömästi ennen ehtoollisen asetussanoja:
Herra meidän Jumalamme, sinä olet kaikkivaltias ja pyhä.
Sinä annoit elämän koko luomakunnalle
ja loit ihmisen omaksi kuvaksesi.
Sinä et jättänyt meitä synnin ja kuoleman valtaan
vaan lupasit profeettojen kautta pelastuksen päivän.
Kun aika koitti, sinä lähetit Poikasi.
Hän syntyi ihmiseksi ja lunasti meidät ristillä.
Hänessä sinä teit rauhan kanssamme.
Me rukoilemme sinua:
Lähetä Pyhä Henkesi ja siunaa nämä lahjat, leipä ja viini,
joiden kautta tulemme osalliseksi Kristuksen ruumiista ja verestä.
Kun vietämme pyhää ehtoollista niin kuin hän on meitä käskenyt.
Jumalanpalvelusopas vuodelta 2009 toteaa:
"Kun ehtoollispöytä katetaan, leipä ja viini kannetaan esiin maan ja ihmistyön hedelminä. Niissä ja niiden välityksellä Kristus antaa itsensä ja pelastavat
lahjansa.Seurakunta tuo alttarille Jumalan hyvät lahjat, leivän ja viinin, kiitosuhriksi. Sana ja rukous tekevät niistä sakramentin: ”Leipä ja viini uhrataan ensin siunattaviksi, jotta ne pyhitettäisiin sanan ja rukouksen kautta."
Tässä avauksessa on materiaalia niitä uskovia varten, jotka haluavat perehtyä messu-uhriteemaan syvemmin. Annetaan kirkkoisälle Martti Lutherille puheenvuoro. Lukija voi hänen teksteistään peilata noita ylläsiteerattuja tekstejä ja tehdä päätelmiä, onko luterilaisessa kirkossa messu-uhriajattelua. Pyydän lukemaan huolellisesti ja ajatuksen kanssa.
Martin Luther Pyhästä ehtollisesta ja uhrista (neljä saarnaa), messu-uhrista ja ehtoollisaineista.
“Kun nyt lähes koko maailma on tehnyt ehtoollisesta uhrin, jonka he Jumalalle uhraavat, mikä epäilemättä on kolmas ja pahin väärinkäyttö, on meidän tässä tarkoin erotettava, mitä uhraamme ja mitä emme uhraa. Sana “uhrata” on epäilemättä joutunut ja jäänyt ehtoollisen yhteyteen, kun apostolien aikana, jolloin oli vielä muutamia vanhan testamentin harjoituksia voimassa, kristityt toivat kokoon ruokaa, rahaa ja muuta tarpeellista, joka ehtoollisen ohella jaettiin tarvitseville, niin kuin olen sanonut ja niin kuin voimme lukea Apt. 4. luvusta, että kristityt möivät kaiken, mitä heillä oli ja toivat apostolien jalkojen juureen; nämä sitten sallivat jakaa ja antaa yhteisestä tavarasta jokaiselle, mitä hän tarvitsi. Niinpä opettaa pyhä apostoli Paavali, että kaikki, mitä syömme tai käytämme, on pyhitettävä Jumalan sanalla ja rukouksella ja siitä Jumalaa kiitettävä; siitä johtuu ruoan siunaaminen ja siitä kiittäminen. Vanhassa liitossa oli tapana, että kun Jumalaa kiitettiin saadusta hyvästä, se käsin kohotettiin Jumalaa kohden, niin kuin sanotaan Mooseksen laissa; siksi apostolitkin sen samoin kohottivat ylös, kiittivät Jumalaa ja pyhittivät Jumalan sanalla ruoan ja mitä muuta kristityt toivat kokoon. Kristus itsekin, niin kuin Luukas kirjoittaa, nosti maljan ja kiitti Jumalaa, joi ja antoi toisillekin, ennen kuin asetti sakramentin ja testamentin.
Kahdeksikymmenenneksitoiseksi. Tästä tavasta on jäänyt vielä kolme merkkiä: ensiksikin, että ehtoollisen ensimmäistä ja viimeistä rukousta sanotaan kollehdaksi, se on: kokoamiseksi, mikä todistaa, että nämä rukoukset on luettu siunauksena ja kiitoksena kokoon tuodun ruoan ylitse, jotta se tulisi siunatuksi ja Jumala kiitetyksi pyhän Paavalin opetuksen mukaisesti. Toiseksi, että ihmiset evankeliumin mukaan vielä ehtoollisen jälkeenkin uhraisivat, josta silloin veisattu virsi on saanut nimekseen offertorium, toisin sanoen “uhri”. Kolmanneksi, että pappi kohottaa öylättilautasella ja niin Jumalalle uhraa siunaamattomat ehtoollisleivät juuri silloin, kun offertoriumia veisataan ja ihmiset tuovat uhrilahjojaan; mikä osoittaa, ettemme me uhraa sakramenttia Jumalalle, vaan ainoastaan kerätyn ruoan ja tavaran uhrit ja kollehdat, joista sitten Jumalaa kiitetään ja ne siunataan kaikille tarvitseville jaettavaksi. Perästäpäin, kun pappi hiljaisessa messussa kohottaa siunatut rippileivät ja maljan, ei hän sano sanaakaan uhrista, vaikka hänen ennen muuta tulisi puhua uhrista ja muistaa, jos ehtoollinen olisi uhri; mutta niin kuin on edellä sanottu, hän ei kohota sitä Jumalalle, vaan meille nähtäväksi, muistuttaakseen meitä testamentista ja innostaakseen meitä siihen uskomaan. Samoin kuin hän sakramentin kohottaa tai antaa, ei hän sanallakaan muistuta uhrista, niin kuin pitäisi välttämättä olla, jos tämä sakramentti olisi uhri.”
“Nyt on jo luovuttu siitä tavasta, että ehtoollisessa kerätään ruokaa ja rahaa, eikä siitä ole jäänyt enempää merkiksi kuin jonkin roposen uhraaminen pyhinä juhlina, varsinkin pääsiäispäivänä, jolloin vielä tuodaan kirkkoon siunattavaksi pannukakkuja, lihaa, munia ym.”
Herra meidän Jumalamme, sinä olet kaikkivaltias ja pyhä.
Sinä annoit elämän koko luomakunnalle
ja loit ihmisen omaksi kuvaksesi.
Sinä et jättänyt meitä synnin ja kuoleman valtaan
vaan lupasit profeettojen kautta pelastuksen päivän.
Kun aika koitti, sinä lähetit Poikasi.
Hän syntyi ihmiseksi ja lunasti meidät ristillä.
Hänessä sinä teit rauhan kanssamme.
Me rukoilemme sinua:
Lähetä Pyhä Henkesi ja siunaa nämä lahjat, leipä ja viini,
joiden kautta tulemme osalliseksi Kristuksen ruumiista ja verestä.
Kun vietämme pyhää ehtoollista niin kuin hän on meitä käskenyt.
Jumalanpalvelusopas vuodelta 2009 toteaa:
"Kun ehtoollispöytä katetaan, leipä ja viini kannetaan esiin maan ja ihmistyön hedelminä. Niissä ja niiden välityksellä Kristus antaa itsensä ja pelastavat
lahjansa.Seurakunta tuo alttarille Jumalan hyvät lahjat, leivän ja viinin, kiitosuhriksi. Sana ja rukous tekevät niistä sakramentin: ”Leipä ja viini uhrataan ensin siunattaviksi, jotta ne pyhitettäisiin sanan ja rukouksen kautta."
Tässä avauksessa on materiaalia niitä uskovia varten, jotka haluavat perehtyä messu-uhriteemaan syvemmin. Annetaan kirkkoisälle Martti Lutherille puheenvuoro. Lukija voi hänen teksteistään peilata noita ylläsiteerattuja tekstejä ja tehdä päätelmiä, onko luterilaisessa kirkossa messu-uhriajattelua. Pyydän lukemaan huolellisesti ja ajatuksen kanssa.
Martin Luther Pyhästä ehtollisesta ja uhrista (neljä saarnaa), messu-uhrista ja ehtoollisaineista.
“Kun nyt lähes koko maailma on tehnyt ehtoollisesta uhrin, jonka he Jumalalle uhraavat, mikä epäilemättä on kolmas ja pahin väärinkäyttö, on meidän tässä tarkoin erotettava, mitä uhraamme ja mitä emme uhraa. Sana “uhrata” on epäilemättä joutunut ja jäänyt ehtoollisen yhteyteen, kun apostolien aikana, jolloin oli vielä muutamia vanhan testamentin harjoituksia voimassa, kristityt toivat kokoon ruokaa, rahaa ja muuta tarpeellista, joka ehtoollisen ohella jaettiin tarvitseville, niin kuin olen sanonut ja niin kuin voimme lukea Apt. 4. luvusta, että kristityt möivät kaiken, mitä heillä oli ja toivat apostolien jalkojen juureen; nämä sitten sallivat jakaa ja antaa yhteisestä tavarasta jokaiselle, mitä hän tarvitsi. Niinpä opettaa pyhä apostoli Paavali, että kaikki, mitä syömme tai käytämme, on pyhitettävä Jumalan sanalla ja rukouksella ja siitä Jumalaa kiitettävä; siitä johtuu ruoan siunaaminen ja siitä kiittäminen. Vanhassa liitossa oli tapana, että kun Jumalaa kiitettiin saadusta hyvästä, se käsin kohotettiin Jumalaa kohden, niin kuin sanotaan Mooseksen laissa; siksi apostolitkin sen samoin kohottivat ylös, kiittivät Jumalaa ja pyhittivät Jumalan sanalla ruoan ja mitä muuta kristityt toivat kokoon. Kristus itsekin, niin kuin Luukas kirjoittaa, nosti maljan ja kiitti Jumalaa, joi ja antoi toisillekin, ennen kuin asetti sakramentin ja testamentin.
Kahdeksikymmenenneksitoiseksi. Tästä tavasta on jäänyt vielä kolme merkkiä: ensiksikin, että ehtoollisen ensimmäistä ja viimeistä rukousta sanotaan kollehdaksi, se on: kokoamiseksi, mikä todistaa, että nämä rukoukset on luettu siunauksena ja kiitoksena kokoon tuodun ruoan ylitse, jotta se tulisi siunatuksi ja Jumala kiitetyksi pyhän Paavalin opetuksen mukaisesti. Toiseksi, että ihmiset evankeliumin mukaan vielä ehtoollisen jälkeenkin uhraisivat, josta silloin veisattu virsi on saanut nimekseen offertorium, toisin sanoen “uhri”. Kolmanneksi, että pappi kohottaa öylättilautasella ja niin Jumalalle uhraa siunaamattomat ehtoollisleivät juuri silloin, kun offertoriumia veisataan ja ihmiset tuovat uhrilahjojaan; mikä osoittaa, ettemme me uhraa sakramenttia Jumalalle, vaan ainoastaan kerätyn ruoan ja tavaran uhrit ja kollehdat, joista sitten Jumalaa kiitetään ja ne siunataan kaikille tarvitseville jaettavaksi. Perästäpäin, kun pappi hiljaisessa messussa kohottaa siunatut rippileivät ja maljan, ei hän sano sanaakaan uhrista, vaikka hänen ennen muuta tulisi puhua uhrista ja muistaa, jos ehtoollinen olisi uhri; mutta niin kuin on edellä sanottu, hän ei kohota sitä Jumalalle, vaan meille nähtäväksi, muistuttaakseen meitä testamentista ja innostaakseen meitä siihen uskomaan. Samoin kuin hän sakramentin kohottaa tai antaa, ei hän sanallakaan muistuta uhrista, niin kuin pitäisi välttämättä olla, jos tämä sakramentti olisi uhri.”
“Nyt on jo luovuttu siitä tavasta, että ehtoollisessa kerätään ruokaa ja rahaa, eikä siitä ole jäänyt enempää merkiksi kuin jonkin roposen uhraaminen pyhinä juhlina, varsinkin pääsiäispäivänä, jolloin vielä tuodaan kirkkoon siunattavaksi pannukakkuja, lihaa, munia ym.”
Vastaukset 30
Vanhimmat
Martti Luther, Kirkon Baabelin vankeudesta
“Mitä meidän siis on sanottava messukaanonista ja isien arvovallasta? Ellei meillä ole mitään sanomista, niin on varmempaa kieltää kuin myöntää, että messu on hyvä työ tai uhri. Sillä silloin emme kiellä Kristuksen sanaa emmekä messun mukana tee tyhjäksi myöskin uskoa. Mutta kiinnittääksemme huomiota myöskin isiin voin mainita apostolin opettavan 1 Kro. 11:20 ss., että Kristukseen uskovilla oli tapana messuun kokoontuesaan tuoda mukanaan ruokaa ja juomaa – niitä kutsuttiin “kollektioiksi” – jotka jaettiin kaikille tarvitseville apostolien (Apt. 4:34 ss.) antaman esimerkin mukaan. Niistä otettiin myös sakramenttia varten siunattava leipä ja viini. Koska nämä aineet pyhitettiin rukoilemalla, hebrealaisen tavan mukaan korkealle kohtotettuina, niin kuin Mooses kertoo (3 Moos. 8:27), niin jäivät nostamisen ja esille asettamisen tapa ja sanat voimaan vielä senkin jälkeen, kun jo aikoja sitten oli lakattu tuomasta ja kokoamasta ruoka-antimia. Niinpä Hiskia käskee Jes. 37:4 kohottamaan rukouksensa Jumalan kasvojen eteen kiitokseksi jäännöksestä, joka vielä oli olemassa. Psalmissakin sanotaan (Ps. 63:5): “Nostan sinun nimeesi käteni”. 1 Tim. 2:8 sanotaan: “Joka paikassa kohottaen pyhät kädet”. Siispä ei sanoja “uhri” ja “kohottaminen” saakaan kohdistaa sakramnettiin eli testamenttiin, vaan juuri näihin kollekta-aineisiin. Sen tähden tämä sana on vielä säilynyt niiden rukousten nimenä, joita luetaan messussa.
Samoin pappi pyhitettyyään leivän ja kalkin nostaa ne ylös. Siten hän ei osoita uhraavansa jotakin Jumalalle, koska hän ei silloin sanallakaan mainitse uhria eikä esille panemista. Tämä kohottaminen on joko vanha hebrealainen tapa, jonka mukaan kohotettiin se, mikä kiitollisesti vastaan otettuna annettiin takaisin Jumalalle, tai siihen liittyy kehotus meille uskoa tähän testamenttiin, jonka pappi Kristuksen sanoilla on esittänyt meille samalla osoittaen merkin.”
“Ottakoot siis messua toimittava papit tänä turmeltuneena ja vaarallisena aikana tarkoin huomioon ensinnäkin sen, ettei suuren ja pienen messukaanonin sanoja niihin liittyvine rukouksineen, jotka ilmeisesti kuulostavat aivan liian paljon uhrilta, saa kohdistaa sakramenttiin, vaan joko siunattavina oleviin leipään ja viiniin tai omiin rukouksiinsa. Sillä leipä ja viini ojennetaan ensin siunattaviksi, jotta ne pyhitettäisiin sanalla ja rukouksella. Mutta sen jälkeen kun ne on siunattu ja pyhitetty, ei niitä enää ojenneta esiin, vaan ne on otettava vastaan Jumalan antamina lahjoina. Tässä kohden evankeliumin täytyy saada etusija ennen kaikkia ihmisten laatimia kaanoneita ja rukouksia. Mutta niin kuin olet kuullut, ei messu evankeliumin mukaan voi olla uhri.”
Ei ole. Kaukana on ajatus Luterilaisessa kirkossa että Sakramentissa Kristuksen ruumis ja veri uhrattaisiin aina uudestaan ja uudestaan sovinnoksi Jumalan edessä,
míkä on ainakin jollakin tavalla mukana katolisessa kirkossa ja opetuksessa.
Löysin kirkon ohjeita:
http://www.evl.fi/kirkkokasikirja/jp-opas.pdf#page=120
Uhrivirsi eli offertorio (messun kaavan kohta 19)
Ehtoollisosa alkaa virrellä, joka on ylistystä luomisen lahjoista ja Kristuksen
sovitustyöstä. Perinteisessä läntisessä messussa offertorio oli psalmi,
joka vaihtui kirkkovuoden ajankohdan mukaan. Sitä laulettiin niin kauan
kuin seurakuntalaiset toivat lahjojaan alttarille. Varhaisina aikoina näistä
lahjoista erotettiin ehtoollisella siunattavat leipä ja viini. Tämän perinteen
mukaisesti kerätään uhrivirren aikana kolehti ja katetaan ehtoollispöytä.
Tässä tapahtumassa seurakunta antaa sen, mitä on Jumalalta lahjaksi saanut.
Jumalalta saamiensa aineellisten lahjojen lisäksi seurakunta uhraa
kiitosvirttä laulaessaan hengellisen ja näkymättömän kiitosuhrin (Hepr.
13:15).
Uhrivirren sijasta voi olla myös muuta musiikkia. Kun offertorion sisältönä
on Jumalan luomislahjojen ylistys, on suositeltavaa toteuttaa offertorio
käyttäen runsaasti soittimia. Myös antifoniseen tai responsoriseen
tapaan toteutettu psalmilaulu sopii hyvin uhrivirren sijaan.
--------------------------
Kyllä nyt on mainittu Raamatun lause käännetty nurinnarin, siis tuo Hepr 13:15 : Niin uhratkaamme siis aina Jumalalle kiitosuhri hänen kauttansa, se on: niiden huulten hedelmät, jotka hänen nimensä tunnustavat.
Mitä huulten hedelmää on, kun urut tai "Runsaasti soittimia" pauhaavat?
"Ylistäkää häntä pasunan pauhulla, ylistäkää häntä harpuilla ja kanteleilla. Ylistäkää häntä vaskirummuilla ja karkelolla, ylistäkää häntä kielisoittimilla ja huiluilla. Ylistäkää häntä helisevillä kymbaaleilla, ylistäkää häntä kumisevilla kymbaaleilla. Kaikki, joissa henki on, ylistäkää Herraa! Halleluja!"
Ps. 150:3-6.
Ylistäkää Häntä. , olen löytänyt ainakin 12 Soittovälinettä joista mainitaan .
Niitä kaikkia soittimia mitä Heillä oli , ja joilla he Soittivat HERRALLE kunniaksi .
Daavidin Lyyra ,on yksi , ja Lutrerin LUUTTU oli toinen, erilaisia kielisoittimia ,
oli juuri sellaiset 3 -5-7 kieliset jotka joita hankattiin Jouhilla ,
.
Kaikki mitä oli Vanhassa VT:a ne on UT:n JUURIA. Ja niitä ei kenenkään pidä
kieltä millään tavalla Ja mitä tulee Kenteleihin Niitä oli jopa 32 kielisiä. Mutta
Kun Israelilaiset joutui Pakkosiirtolaisuuteen , heillä meni ilo soittaa mitään .
Ja ripustivat kanteleitaan pajuihin . Sitten tuli sellaisia jotka halusi että heille
soitettaisiin , he toivat kanteleita Pajuista ,ja pyysi että heille soitetaan .
.
Ei tietenkään meinannut soitto käydä ,kun ei ollut vieläkään tarvetta ylistää.
Joillakin oli tarve ,olihan soitto suruista tehty , ja surua oli . Näin pitää kristityn
myös tuoda asia esiin ,niin siinäkin tapauksessa ,että joku on .separisti.
Eihän näissä jutuissa ole miitään järkeä! Kuka on käskenyt offertoriot ym höpötykset? Jumalaa naurattavat juttunne, jos Hänellä on huumorintajua. Jääkiekosta ei tykkää, koska antoi Kärppien hävitä 2 ensimmäistä matsia. Vastoin rukouksiani.
Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
Matt. 5:23 Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
Matt. 5:24 niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.
Matt. 5:25 Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen.
Matt. 5:26 Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.
"mua ahistaa".
,
Oletko kuullut sanottavan kun rukoilet sinun pitää kiittää siitäkin
että toiset eivät saaneet täyttyä . Kertoisiko tuo sellaista että
asia ei tainnut olla niin tärkeä, kuin sinusta tuntui ..
Kirkko vetää vanhaa esiin - näin on ennenkin tehty - tarkoin valikoidusti. Naispappeutta ei sillä ole voitu puolustella.
Ei kirkossa pappeihin uskota, eikä pappien ruumista ja verta nautita Ehtoollisilla, vaan Jeesuksen Kristuksen.
Tässä esikoislestadiolaisten pahin eksytys tulee selkeästi esiin, ihmisten ja heidän yhteisönsä palvomisessa jumalana.
Luterilaisen kirkon ehtoolliskaavasta ja sen historiallisista taustoista voi lukea myös Heikki Kotilan kirjoittamasta kirjasta "Liturgian lähteillä". Siellä nämä samat asiat tuodaan esille.
Samoista asioista voi lukea myös "Palvelkaa Herraa ilolla" jumalanpalvelusoppaasta kohdasta 19. s.32.
http://www.evl.fi/kirkkokasikirja/jp-opas.pdf
Jos tarkoitat jp oppaan messu eli ehtoollisjumalanpalveluksen alapuolella olevaa kohtaa 19. kirjan sivulla 21, niin siinä ei kyllä esitetä mitään historiallista faktaa kiitosuhrin perustaksi ehtoollisella. Lutheriakin olevinaan siteerataan mutta ei kerrota mistä sitaatti on peräisin. Itse olle lukenut muista lähteistä aivan erilaista tietoa Lutherin ajatuksista ehtoolliskamojen uhraamisesta. Raamatunsitaattikaan ei liity siihen mitenkäön vaan siinä kerrotaan miten alkuseurakunnassa ihmiset antoivat leipää ja viiniä yhteiseen käyttöön uhrilahjana, ei siis uhrattavaksi ehtoollisseremoniassa kuten nyt tehdään.
Edellä lainaamani Lutherin kirjoitukset käsittelivät ehtoollisjumalanpalveluksen offertorium osaa. Offerre tarkoittaa kantaa esiin. On pantava tarkoin merkille, että offetorium on se osa jumalanpalvelusta, joka tapahtuu ennen asetussanoja (konsekraatio). Se tarkoittaa että sakramenttia ei offertorium vaiheessa ole olemassa ja viittaukset uhriin rukouksissa eivät kohdistu tietenkään sakramenttiin vaan pelkkään viiniin ja leipään.
Sen sijaan epikleesi on roomalaiskatolisen kirkon messu-uhriopin kannalta keskiössä. Epikleesi on se rukousjakson osa ehtoollisen toimituksessa, joka tapahtuu asetussanojen jälkeen. "Keskustelu epikleesistä on modernissa teologiassa ollut yleensä väittelyä epikleesin ja konsekraation suhteesta." Seppo Suokunnas.
"Epikleesillä tarkoitetaan erityisesti sitä messun ehtoollisrukouksen osaa, jossa Pyhää Henkeä anotaan seurakuntalaisten päälle. Monien kirkkojen perinteissä epikleesi kohdistuu myös ehtoollisaineisiin."
http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Epikleesi
Luterilaisen messu-uhriajattelusta riisutun ajattelun mukaan epikleesissä on kyse Pyhän Hengen avuksi huutamisesta. Yksinkertaisen usko rukoilee, että ehtoollisvieras voisi ottaa sakarmentin vastaan uskolla omaksi pelastuksekseen.
Mutta oikeassa katolilaisessa messu-uhriajatuksessa mennään pidemmälle. Siinä ajatus uhrista kohdistuu nimenomaan ehtoollisen sakramenttiin ja selkeästi ilmaistaan, että on kyse verettömästä uhrista.
Roomalainen Messukirja sanoo epikleesistä näin:
"Epikleesi, jolla kirkko erityisin rukouksin pyytää jumalallista voimaa pyhittämään
ihmisten valmistamat lahjat, niin että niistä tulee Kristuksen ruumis ja veri, jotta tämä kommuuniossa vastaanotettava tahraton uhrilahja koituisi pelastukseksi niille, jotka siihen osallistuvat."
http://jaetutevaat.fi/wp-content/uploads/2016/01/Missale-Romanum-suomeksi.pdf
Uudistetussa jumalanpalvelusjärjestyksessä on rukousvaihtoehtona epikleesi (rukousjaksossa ennen ehtoollisen viettoa), jossa voidaan lausua:
Lähetä Pyhä Henkesi siunaamaan meitä, että ottaisimme uskossa vastaan Poikasi ruumiin ja veren. Yhdistä meidät häneen ja toisiimme. Auta meitä antamaan itsemme eläväksi uhriksi Kistuksessa, sinulle kiitokseksi ja kunniaksi.
Tässä kohtaa on huomattava se, että vaikka rukouksessa puhutaan uhrista, se ei kohdistu sakramenttiin eikä sen elementteihin. Näin muodoin sitä ei voi rinnastaa roomalaiskatoliseen messu-uhrioppiin. Tästä kristityn uhrista Luther kirjoittaa.
Martin Luther Pyhästä ehtoollisesta ja uhrista. Meidän uhrimme Jumalalle.
“Siksi meidän on otettava tarkka vaari “uhri” sanasta, ettemme rohkene antaa tässä sakramentissa jotakin Jumalalle, kun hän antaa meille siinä kaiken. Meidän tulee uhrata hengellisesti, koska ruumiilliset uhrit on poistettu ja vaihdettu kirkkojen, luostareitten ja sairaalain omaisuudeksi. Mitä meidän on sitten uhrattava? Itsemme ja kaikki mitä meillä on, ahkerasti rukoillen, niin kuin sanomme: “Tapahtukoon tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa”. Näin meidän tulee antaa itsemme Jumalan tahdon huomaan, että hän tekisi meistä, mitä tahtoo, oman mielisuosionsa mukaan, sen ohessa vielä uhrata hänelle ylistystä ja kiitosta kaikesta sydämestämme hänen suunnattomasta ja suloisesta armostaan ja laupeudestaan, jonka hän on tässä sakramentissa luvannut ja antanut meille. Ja vaikka sellainen uhraaminen voi tapahtua ehtoollisen ulkopuolellakin, ja niin tuleekin olla, sillä se ei kuulu välttämättä ja olennaisesti ehtoolliseen, niin on kuitenkin jalompaa, soveliaampaa, voimallisempaa ja myös mieluisempaa, jos se tapahtuu joukossa ja seurakuntakokouksessa, missä toinen innostuttaa toista, liikuttaa ja lämmittää, niin että uhri väkevästi tunkee Jumalan tykö ja epäilemättä saa, mitä halajaa.”
On aivan totta, että meidän ei tulisi näitä rukouksia, kiitostamme, ylistystämme ja oman itsemme uhraamista tuoda välittömästi Jumalan eteen, vaan panna ne Kristuksen päälle ja antaa hänen esittää ne Jumalalle, niin kuin pyhä Paavali opettaa Hebr. 13 luvussa: “Uhratkaamme siis hänen kauttansa Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on: niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeänsä ylistävät”, ja tätä kaikkea Kristuksen kautta.”
“Näistä sanoista me opimme, ettemme me uhraa Kristusta, vaan Kristus uhraa meidät, ja sen mukaisesti on sopivaa, jopa hyödyksi, että me sanomme ehtoollista uhriksi, ei oman itsensä vuoksi, vaan siksi, että me uhraamme itsemme Kristuksen kanssa, toisin sanoen me heitämme itsemme Kristuksen varaan vahvasti uskoen hänen testamenttinsa emmekä tule muuten rukouksinemme, ylistyksinemme ja uhreinemme Jumalan eteen kuin hänen kauttaan ja välityksellään, ja ettemme epäile, että hän on meidän pappimme ja pastorimme taivaassa Jumalan kasvojen edessä. Jos ehtoollista tässä mielessä sanottaisiin uhriksi ja käsitettäisiin se siten, olisi se vallan oikein, ei sen vuoksi, että me uhraisimme sakramentin, vaan siksi, että me ylistyksellämme, rukouksellamme ja uhrilahjoillamme innostutamme häntä, annamme hänelle aihetta, jotta hän uhraisi itsensä taivaassa meidän puolestamme ja meidät hänen kanssaan; aivan niin kuin sanoisin, että olisin jollekulle ruhtinaalle uhrannut hänen poikansa, enkä kuitenkaan olisi tehnyt muuta kuin tuon pojan taivuttanut esittämään ruhtinaalle minun hätäni ja asiani ja käyttänyt poikaa välittäjänäni.”
Raamatunkohdat kristityn uhraamisesta:
Luuk 21:1-4. “Ja hän katsahti ja näki rikkaiden panevan lahjoja uhriarkkuun. Niin hän näki myös köyhän lesken panevan siihen kaksi ropoa. Silloin hän sanoi: "Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut. Sillä kaikki nuo panivat lahjansa liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan, koko elämisensä, mikä hänellä oli.”
Matt. 5:23-24. “Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.”
Fil. 4:18. “Olen nyt saanut kaikkea, jopa ylenpalttisesti; minulla on yllinkyllin, saatuani Epafroditukselta teidän lähetyksenne, joka on "suloinen tuoksu", otollinen, Jumalalle mieluinen uhri.”
Hebr. 13:16. “Mutta älkää unhottako tehdä hyvää ja jakaa omastanne, sillä senkaltaisiin uhreihin Jumala mielistyy.”
1 Piet. 2:4. “ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.”
Kiitosuhri:
Roo. 12:1. “Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.”
Hebr. 13:15. “Uhratkaamme siis hänen kauttansa Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on: niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeänsä ylistävät.”
Room. 15:16. “sitä varten, että minä olisin Kristuksen Jeesuksen palvelija pakanain keskuudessa, papillisesti toimittaakseni Jumalan evankeliumin palvelusta, niin että pakanakansoista tulisi otollinen ja Pyhässä Hengessä pyhitetty uhri.”
Osaatko selittää miksi ei ole evlut kirkolle vanha ehtoolliskaava kelvannut vaan vuonna 2001 tarvitsi muuttaa kaavaa? Mikä oli vanhassa kaavassa vikana, eikö sen mukainen ehtoollinen ollut pätevä? Olitko evlut kirkossa vastustamassa muutosta kun et tunnu esikoislestadiolaisuudessakaan muutoksia sietävän? (ainakaan tässä tilanteessa). Vai eikö vanha kaava mahdollistanut ekumeenisen neuvoston neuvotteluja katolisen kirkon kanssa ehtoollisyhteyden luomiseksi?
Jumalanpalvelusjärjestystä on aika ajoin uudistettu. Edellinen tapahtui v. 1968.
Oleellista ei ole se, että vanhassa olisi ollut vikaa tai uudessa jotakin ylivoimaista, vaan kirkon on elettävä ajassa mukana. Se tarkoittaa lähinnä kielellisten muutosten huomioonottamista. Musiikin tyyliä haluttiin pikemminkin arkipäiväistää puheenomaisempaan suuntaan ja taiteellisesta ihmisläheisempään ja helpommin laulettavaan suuntaan.
Ihan tavoiteltavia uudistuksia. Kristus tulee lihaksi, jumalanpalvelus lähemmäksi ihmistä. Tässä muutama ajatus.
No millä raamatun kohdalla mielestäsi voidaan perustella ehtoollisaineiden uhraaminen kiitosuhrina jumalalle ja sen ottaminen uuteen kaavaan mukaan? Sehän on selvä että ehtoollista pitää katsella kokonaisuutena, eikä pelkästään asetussanojen jälkeisenä osiona. Tutkimusten mukaan alkukirkossa asetussanat vakiintuivat vasta useampi sata vuotta ehtoollisen asettamisen jälkeen. Se lasettaakin konsekraation painottamisen outoon valoon. Ilmeisesti ehtoollinen voi sisältää mitä tahansa uhraamista: esimerkiksi jo vaikkapa kerran uhrattujen viinin ja leivän uhraamisen kiitosuhrina uudelleen, kunhan se tapahtuu asetussanoja ennen. Tutkimusten mukaan alkukirkossa kuitenkin käytettiin todennäköisesti kiitosrukousta sen merkkaamiseen, että kyse on ehtoollisen vietosta, eli he ovat viettäneet ehtoollista todennäköisesti ilman asetussanoja. Näin ollen siis konsekraatin asettaminen juuri asetussanojen kohdalle on hieman outoa. Ehtoollishetkeä pitää siis katsella kokonaisuutena. Kun teologiaa tutkii alkukirkon kannalta, on mahdollista että siis leipä ja viini konsekroituvat jo ehtoollishetken alussa. Näin ollen siis on mahdollista, että kristuksen ruumis ja veri uhrataan kiitosuhrina Jumalalle. On siis harhaan johtavaa väittää, että uudessa kaavassa on muokattu vain kielellisiä asioita. Kirkossa vielä yksi suuri ongelma on se, että myös anglikaanisen eli reformoidun kirkon pappi voi jakaa ehtoollisen kirkossa. Tämä on sitä ihanaa ekumeniaa. Luther taas ei hyväksy reformoitujen ehtoolliskäsitystä ollenkaan ja oksentaisi jos saisi tällaisesta käytännöstä kuulla. Toiseksi musiikillinen aspekti on mielenkiintoinen, oman kokemukseni mukaan ainakin nykytemmolla kirkossa on todella vaikeata laulaa mukana. Huomioon täytyy ottaa myös se, että urut ja moniäänisyys tulivat kirkkomusiikkiin vasta 1000 luvun aikoihin ja 1500 luvun aikoihin alettiin kirkkomusiikin sävellyksessä mennä jo niin liiallisuuksiin, että osa musiikista siirrettiin pois jumalanpalveluksista. Uskon että moniääninen musiikki ja urkujen soitanta oli myös Lutherin heikkous. Jos siis kirkkomusiikin haluttaisiin tulevan lähemmäksi ihmistä, olisi loogisenpaa palata 1000- lukua edeltävään tyyliin, kuin Juicen kappaleiden tuomiseen kirkkoon. Voitko myös antaa selviä esimerkkejä, milä tavalla kirkon musiikkia tuotiin lähemmäksi ihmisiä? Kumpaa mielestäsi jumalanpalveluksen tulee lähentyä, ihmistä vai Jumalaa ja hänen sanaansa?
Pahoittelen kappalejaon puutetta, rasittavaa lukea.
Pahoittelut siitä, että en ole ehtinyt vastaamaan tähän viestiin, koska tämä vaatii hieman aikaa.
"No millä raamatun kohdalla mielestäsi voidaan perustella ehtoollisaineiden uhraaminen kiitosuhrina jumalalle ja sen ottaminen uuteen kaavaan mukaan?"
Pidetään tämä asia yksinkertaisena, eikö niin. Kristillinen etiikka on kiitollisuusetiikkaa. Se, joka on saanut paljon voi antaa paljon. Omavanhurskaus voi pilata kiitollisuusetiikan ja estää uhraamisen, koska se ei kykene antamaan lahjaksi, siis täysin ilman mitään ansioajatusta. Kiitollisuusetiikka lähtee anteeksiantamuksesta. Joka on saanut paljon syntejä anteeksi, se rakastaa paljon. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. Näin meidän kristillisyydessä on annettu rakkaudesta, sydämen halusta, ilman vaatimuksia ja pakkoa, siksi, että sydän on niin kiitollinen Jumalalle suurten syntien anteeksisaamisesta. Rahalahjoituksia on kutsuttu uhriksi kristillisyyden työlle. Ja aivan raamatullisesti. Leipä ja viini ovat täysin verrattavissa rahaan. Raha on oikeastaan vielä maallisempi asia uhriksi.
Juuri tästä kiitollisuusetiikasta Paavali mainitsee: "Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa." 2 Kor. 9:7. Hebrealaiskirjeen kirjoittaja puhuu samasta asiasta. 13:16. “Mutta älkää unhottako tehdä hyvää ja jakaa omastanne, sillä senkaltaisiin uhreihin Jumala mielistyy.”
"Tutkimusten mukaan alkukirkossa asetussanat vakiintuivat vasta useampi sata vuotta ehtoollisen asettamisen jälkeen."
Tällaisesta tutkimuksesta en ole kuullut koskaan mitään. Laitatko linkit tai viitteitä?
"Tutkimusten mukaan alkukirkossa kuitenkin käytettiin todennäköisesti kiitosrukousta sen merkkaamiseen, että kyse on ehtoollisen vietosta, eli he ovat viettäneet ehtoollista todennäköisesti ilman asetussanoja."
Tämäkin väite kuulostaa aivan uskomattomalta. Pyydän viittauksia. Luterilaisen käsityksen mukaan sakramentti ilman Jumalan sanaa on mahdottomuus. Toiedätkö mitä ovat asetussanat? Ehtoollisessa asetussanat kuuluvat:
Herramme Jeesus Kristus,
sinä yönä, jona hänet kavallettiin,
otti leivän, siunasi, mursi
ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen:
Ottakaa ja syökää,
tämä on minun ruumiini,
joka annetaan teidän puolestanne.
Tehkää se minun muistokseni.
Samoin hän otti maljan,
kiitti ja sanoi:
Ottakaa ja juokaa tästä, te kaikki.
Tämä malja on uusi liitto minun veressäni,
joka vuodatetaan teidän puolestanne
syntien anteeksiantamiseksi.
Niin usein kuin te siitä juotte,
tehkää se minun muistokseni.
Jos tämä kohta jätetään ehtoollisesta pois, mitään ehtoollista ei ole olemassakaan eikä sitä voida viettää, koska sitä ei ole. On vain viiniä ja leipää, mutta ei Kristuksen ruumista ja verta.
Asetussanojen merkitystä ei kristinuskossa voi liikaa korostaa. Ne ovat Jumalan sanaa. Luterilasen kirkon on sanottu olevan sanan kirkko, ja tässä se on sitä parhaimmillaan. Kristinuskoa on kutsuttu ilmoitususkoksi, siis uskoksi, joka rakentuu vain ja ainoastaan Jumalan sanan varaan. Asetussanat tekevät tai synnyttävät sakramentin, ei mikää muu sitä ennen tai sen ulkopuolella. Se on sula mahdottomuus.
Augustinus kuvasi sakramenttia näin: Kun sana yhtyy aineeseen, syntyy sakramentti. Luther, joka tunsi Augustinuksen kirjoitukset lisäsi siihen: ”Sanan on tehtävä aine sakramentiksi; ellei tee, aine pysyy aineena.” (Iso katekismus, Alttarin sakramentti, 11).
Kyse ei ole sattumasta. Samaa opettaa kirkkomme tunnustuskirjat:
”Eiväthän Jeesuksen Kristuksen totuudelliset ja kaikkivaltiaat sanat, jotka hän lausui silloin kerran, asettamisen yhteydessä, olleet tehoisat ainoastaan ensimmäisessä ehtoollisessa, vaan ne pysyvät voimassa, ovat pätevät, vaikuttavat ja ovat jatkuvasti tehoisat: Kristuksen ruumis ja veri jaetaan ja vastaanotetaan todellisesti läsnä olevina kaikin paikoin, missä ehtoollista Kristuksen asetuksen mukaan vietetään ja hänen sanojansa käytetään, juuri niiden sanojen vaikuttavan
voiman ansiosta, jotka Kristus ensimmäisessä ehtoollisessa lausui. Onhan Kristus itse yhä vielä, ensimmäisen asettamisen vaikutuksesta voimallinen niiden hänen lausumiensa sanojen kautta, jotka hän tahtoo toistettavan, mikäli pysytään hänen asetuksessaan, hänen sanansa leipään ja viiniin kohdistettuina lausutaan ja siunattu leipä ja malja jaetaan.” (Yksim. ohje, täydellinen selitys, VII 75).
Nämä ajatukset ja sitaatit riittäköön tuomaan kirkkaasti esiin luterilaisen ajatuksen siitä, mitä on sakramentti.
Näiden valossa on myös päivänselvää, että ennen asetussanoja ehtoolliselle varatuissa aineissa on kyse vain ja ainoastaan leivästä ja viinistä. Kristuksen ruumiin ja veren uhraaminen ennen asetussanoja on luterilaisen sakramenttikäsityksen valossa täysi mahdottomuus.
Jäljelle jää kiitosuhrin vertaaminen esikoislestadiolaisuudessakin tunnettuun kristillisyyden työlle uhraamiseen.
"Toiseksi musiikillinen aspekti on mielenkiintoinen, oman kokemukseni mukaan ainakin nykytemmolla kirkossa on todella vaikeata laulaa mukana."
Vuoden 1968 jumalanpalveluskaava edusti vielä 1800 luvun musiikillisia ihanteita kuten juhlallisuus, arvokkuus, hartaus, vakavuus, yksinkertaisuus ja koskettavuus. Joku voisi pitää näitä pelkästään kristillisinä piirteinä, mutta valitettavasti kyseessä ovat romantiikan (1800-luvun) ajan ihanteet, jotka sitten on omaksuttu kirkossakin. Tämä voi yllättää monet, mutta maallisista vaikutteista on yllättävän vaikea päästä missään tai mihinkään pakoon.
"Voitko myös antaa selviä esimerkkejä, millä tavalla kirkon musiikkia tuotiin lähemmäksi ihmisiä? Kumpaa mielestäsi jumalanpalveluksen tulee lähentyä, ihmistä vai Jumalaa ja hänen sanaansa?"
Eiväthän nämä tietysti ole vaihtoehtoja, lähennytäänkö Jumalaa vai ihmistä. Herätyskristillisyydessä, siis pietismissä on arvostettu ihmisläheisyyttä, kuten kokemuksia ja arkielämän uskovaisuutta. Jumalan suuntaan lähentyminen on ollut tunnusomaista puhdasoppisuudelle. Jumalanpalvelusuudistuksen tavoitteena on ollut Jumalan sanan sisällön kantaminen tai välittäminen musiikillisin keinoin. Toisin sanoen, on pyritty siihen ettei musiikki ainakaan sodi Jumalan sanan sisältöä vastaan vaan paremminkin selkeyttää ja löytää tiensä kuulijan sydämeen. Siksi uuden messusävelmistön musiikki on kursailematonta ja tarpeetonta taiteellista koreilua välttävää.
Mikään musiikki ei itsessään ole pyhää ja koskematonta, mutta kun sana yhdistyy siihen tilanne on kokonaan toinen. Raamatussa mm. psalmit ovat vanhan liiton jumalanpalvelusten virsiä. Musiikilla haetaan ilmaisuvoimaa, joka vie sanaa kuulijan sydämeen. Siksi Raamatussa kehotetaan laulamaan psalmeja, hengellisiä lauluja ja kiitosvirsiä ja mainitaan, että näin täytytään Pyhällä Hengellä. Muitakin huomioita voisi tehdä, kuten vaikkapa liturgisten osien moninaisuus tai liiallinen arkipäiväistäminen jne.
Tätä ylläkuvaamaani sisältölähtöisyyttä on etsitty myös tutuista ja kristityille rakkaista virsistä. 2 sävelmäsarjan Pyhä hymniin on otettu virren 623 melodinen teema sävelmän pohjaksi. Samoin 2 sävelmäsarjan Jumalan Karitsan melodia on saanut aineksia virren 63, Oi rakkain Jeesukseni sävelmästä. 4 sävelmäsarjan Kunniaosa taas perustuu virren 135 sävelmään, Jumala loi jne. Eli sävelmäsarjan musiikki rakentuu hyvälle perustalle. Vanhaa musiikkiperinnettä on kunnioitettu. Hyvä messumusiikki perustuu itse Jumalan sanan omaan vaikutusvoimaan. Laulu on soivaa sanaa.
Ja ilman muuta kielelliset näkökohdat ovat tärkeitä. Uudistuksessa on pyritty seuraamaan luonnollista, kielen lainalaisuudet huomioonottavaa, täsmällistä, elävää ja yksinkertaista keiltä. Kielenmukaisuus ja sävelmistön tuttuus ja luonnollisuus, sekä muun jumalanpalveluskaavan ymmärrettävyys ovat hyviä asioita.
Tosin olen luetellut tässä vain uudistuksen hyviä puolia. Tässä, niin kuin kaikessa inhimillisessä toiminnassa on puutteensa, ja krojattavaa varmasti löytyy, tai siis negatiivisia puolia. Asiat eivät kuitenkaan ole aina niin yksioikoisia. Esimerkiksi seurakuntalaisten aktivoiminen voi syrjäyttää jumalanpalveluksen perusidean, levon. Kirkkoon ei tulla esiintymään tai tekemään työtä, vaan lepäämään Jumalan töissä. Seurakuntalaisten aktivoimisella on silti oma hyvä puolensa.
Kohta "Muitakin huomioita voisi tehdä, kuten vaikkapa liturgisten osien moninaisuus tai liiallinen arkipäiväistäminen jne." kuului loppuun eikä tekstien väliin.
En siis tämän kaverin kannoista muuten tiedä, on ilmeisesti pappi mutta kirjoitus oli mielenkiintoinen. Tässä linkkiä liittyen asetussanoihin. Kannattaa lukea koko telsti, jos on aikaa. Lue ainakin kohta: 4. Asetussanojen lukeminen. http://www.karikuula.com/205
Jumalan sana voi olla myös läsnä ilman raamatun eksakteja ilmauksia.
Mielestäni leivän ja viinin uhraaminen kiitosuhrina Jumalalle vertaaminen kristittyjen varojen uhraamisen suhteen ei mielestäni käy. Kristityiden varojen uhraaminen on täysin vapaaehtoista ja tapahtuu hengen vaikutuksesta. Lisäksi siinä on kyse seurakunnalle uhraamisesta eikä Jumalalle. Lisäksi sitä ei uhrata seremoniallisesti jumalanpalveluksen osana. Tämä leivän ja viinin uhraaminen kiitosuhriksihan on ihan täysin katolinen tapa, joka on otettu nyt luterilaisen kirkon uuteen kaavaan mukaan. Tässä katolisen kirkon messukaava, jossa itse uhraustapahtuma jaa esiinkantaminen on hieman pidempi mutta sisällöltään ja merkitykseltään sama, löytyy kohdasta UHRILAHJOJEN VALMISTAMINEN: http://katolinen.fi/?page_id=7536
Lutherin tekemässä messukaavassa taas ei tätä esiinkantamista ja uhraamista ole. Se mikä siinä on vikana on se, että aineellisia asioita uhrataan Jumalalle. Tässä hebrealaiskirjeen 9 luvun kohta, jota vastaan tämä aineiden uhraaminen sotii:
"9. Tämä on nykyistä aikaa tarkoittava vertauskuva, ja sen mukaisesti uhrataan lahjoja ja uhreja, jotka eivät kykene tekemään täydelliseksi omassatunnossaan sitä, joka jumalanpalvelusta toimittaa,
10. vaan jotka, niinkuin ruuat ja juomat ja erilaiset pesotkin, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti."
Oikeanlainen kiitosuhri uudessa järjestyksessä, eli uudessa testamentissa ei siis ole mitään aineellista (ihmistyön hedelmää, leipää tai viiniä), vaan hebrealaiskirjeessä kerrotaan se, mitä se on:
"15. Uhratkaamme siis hänen kauttansa Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on: niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeänsä ylistävät.
16. Mutta älkää unhottako tehdä hyvää ja jakaa omastanne, sillä senkaltaisiin uhreihin Jumala mielistyy."
Eli Jumalalle uhraamme kiitosuhria ainoastaan aineettomasti Jeesuksen kautta huuliemme avulla. Lisäksi tulee myös uhrata aineellisesta omastamme, sekä hyviä tekoja seurakunnan ja muiden ihmisten tarpeeksi, mutta ei Jumalalle.
"Lisäksi siinä on kyse seurakunnalle uhraamisesta eikä Jumalalle. Lisäksi sitä ei uhrata seremoniallisesti jumalanpalveluksen osana."
Olet ymmärtänyt väärin. Ei leipää ja viiniä uhrata Jumalalle, vaan ehtoolliskäyttöön jonka seurakunta sitten nauttii. Seurakunnalle ja seurakunnan hyväksi siis uhrataan.
Toinen asia on sitten se, että kun uhrataan iloisella mielellä ja rakkaudesta ilman ansiomerkitystä että sellainen uhri miellyttää myös Jumalaa.
Minusta tuntuu nyt hyvä ystäväni, että yrität väkisin tehdä tästä asiasta katolista uhria. Kun ottaa huomioon kaikki asiaan liittyvät seikat, katolinen uhri-ajattelu on mahdottomuus.
Aika mielenkiintosita, että otat ehtoollisteologiseksi lähteeksesi Kari Kuulan. Olen keskustellut hänen kanssaan joskus eräällä keskustelupalstalla ja täytyy sanoa, että hän ei ensimmäisenä tulisi mieleen etsittäessä luotettavia luterilaisia asinatuntijoita ehtoolliskysymyksissä.
Mieleeni muistuu keskustelu, jossa pohdittiin pelastumisen mahdollisuutta muissa uskonnoissa. Kuula näytti olevan kovin innoissaan ajatuksesta ja etsi eri lähteistä mahdollisia viitteitä sellaisen pelastusopillisen ajatuksen mahdollistamiseksi. Näistä hänen epäluterilaisista ajatuksistaan hänestä tehtiin jopa kantelu tuomiokapituliin. Tässä eräs hänen kirjoituksensa aiheesta:
http://www.karikuula.com/81
Hänen kirjoituksissaan näkyy niin sanottu pelastusopillinen inklusivismi ja sitä vielä pahempi pluralismi. Inklusivismi tarkoittaa ajattelua, jonka mukaan pelastumisen uskotaan olevan mahdollista myös muissa uskonnoissa. Pluralismi taas näkee, että kaikki uskonnot ovat yhtä hyviä teitä pelastukseen.
Inklusivismi, yllätys, yllätys, on jälleen kerran opillinen suuntaus, jota harrastetaan katolilaisessa kirkossa. ”Declaration on the Relationship of the Church to Non-Christian Religions” mainitaan, että: ”Katolinen kirkko ei hylkää mitään, mikä on pyhää ja totta muissa uskonnoissa. Se suhtautuu vilpittömällä kunnioituksella näiden elämään ja opetukseen.”
"Uudehko johdanto katoliseen uskontoteologiaan sekä katolisen kirkon toimintaan uskontodialogin alueella on Fitzgerald & Borelli 2006. Lyhyesti summattuna katolinen kirkko opettaa muista uskonnoista seuraavaa: Pyhä Henki vaikuttaa kaikkialla siellä, myös kristikunnan ulkopuolella, missä vain on aitoa rukousta. Muiden uskontojen teksteissä voikin siksi tunnistaa aineksia, joiden kautta lukemattomat ihmiset ovat halki vuosisatojen tulleet ravituiksi ja ylläpitäneet elämänyhteyttään Jumalaan. Seuratessaan omatuntoaan ja toimiessaan omien uskonnollisten perinteittensä sisältämän hyvän mukaisesti myös ei-kristityt voivat vastata Jumalan kutsuun ja saavuttaa pelastuksen."
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/10FE7C6FC73BEDC2C22576F2004102B3/$FILE/Reseptio2_2009.pdf
Kari Kuulan kirjoitukset alkukirkon ehtoolliskäytännöistä voikin ymmärtää juuri tätä hänen pelastusopillista ajatustaustaansa vasten. Jumala voi ilmeisesti hänen mielestään pelastaa ihmisen ilman Jumalan sanaa myös muissa kuin kristillisissä uskonliikkeissä. Minusta tuntuu jälleen erikoiselta, että esikoisleastadiolaiset lähtevät seuraamaan katolisen kirkon esimerkkiä. Vieläkin kummallisemmalta tämä katolisia myötäilevä ajatus tuntuu siitä syystä, että meillä on opetettu ettei Jumalalta voi pyytää syntejään anteeksi suoraan, vaan siihen tarvitaan Pyhä Hengen omaava henkilö. Tarvitaan sekä seurakunta ja Jumalan sana.
Ja lopuksi. Se että alkukirkossa ei ole kirjoitettu niin paljon ehtoollisen asetussanoista johtuu yksinkertaisesti siitä, että ne olivat sen aikaisille seurakunnille itsestäänselvyys. Toisin sanoen, se ei ole ollut siihen aikaan millään tavalla kiistan aiheena eikä siitä niin muodoin syntynyt opillista erimielisyyttä eikä myöskään synnyttänyt tarvetta puolustaa asetussanojen välttämättömyyttä kiistakirjoituksilla. Tämä on yleisempikin virhe aikamme tutkijoiden keskuudessa. Lähdetään ratkomaan aikamme kysymyksiä käyttäen lähteenä alkukirkon kirjoituksia, ja vielä oman aikamme lähtökohdista ja ongelmista käsin. Tätä kutsutaan anakronismiksi.
Näihinkin Raamatun kohtiin viitaten voi vain todeta, että paljon täytyy Raamatusta ottaa pois, että saadaan sopimaan nykyiseen separatistien näkemykseen.
Kaavakysymyskin on vain yksi monien joukossa, jolla yritetään rakentaa keinotekoista kiistaa evl kirkon kanssa ja vaatia taipumista "hengellisen hallituksen" = GP ja OM. vallan alle.
Tällainen riita aloitettiin jo aika pian GJ:n ja muiden vanhinten kuoleman jälkeen Ruotsissa evl-kirkon kanssa, ensimmäisenä oli kirkon virsikirja kohteena.
Samaa kastia on kiista kastekaavasta, keinotekoista sanaleikkiä.
Jumala on järjestyksen Jumala, sanotaan, mutta kuitenkin kirkonmenojen järjestys on liki pilkanteon kohteena. Mutta entäs meidän omat seuratilaisuudet, järjestyskaava niissäkin on, jopa rukouksissa.
Halvalla myydään esikoisuus! Teuvalla Kr:n ruumis ja veri vaihdettiin aamupuuroon.
Oliko muuten Teuvan ehtoollinen uudella kaavalla
Suuret kiitokset 55780 asiaankuuluvasta argumentoinnistasi.