Ei kannata valita enää stubbia kokoomuksen puheenjohtajaksi, sillä tyyppi tulee jättämään Suomen heti, kun löytää jonkinlaisen leipätyön ulkomailta.
Stubb ei vain kerennyt kunnolla hakea töitä, kun hänen tyhmyytensä ja epäsuosionsa suorastaan räjähtivät ilmoille. Viimeinen niitti oli hänen lanseeraamansa ns. kannattajakirje, joka oli ainutlaatuinen suomalaisessa puolue-elämän piirissä, suorastaan kuin suoraan pohjois-koreasta.
Stubb lähtee Suomesta heti kun löytää paikan. Ilmeisesti jyrki-poika ei ole ennättänyt tai viitsinyt hakea kaverille vielä töitä, mutta pianhan se löytyy kun kiirettä pitää.
Siispä stubbia ei missään nimessä kannata enää äänestää kokoomuksen puoluejohtajakisassa.
Toivottavasti puheenjohtaja vaaliin ilmoittautuu vastuullisia ja oikeasti isänmaallisia henkilöitä, ei oman etunsa tavoittelijoita kuten katainen oli ja ilmeisesti myöskin stubido, sillä näin on nähtävissä hänen mielipuolisen raivoisan länsimyönteisyytensä vapaakauppa-asiassa ja esim. hallintorekisterilain ajaminen vastoin peräti omia lupauksiaankin.
Lepomäki on kohtuullinen puheenjohtajaehdokas, mutta oikeistolaisuudessaan hipoo lähellä SS-perinteitä. Hän on vähän "pelottava" ehdokas kaiken oikoistolaisen hallituksen lisäksi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.