Kärsämäki painostaa valtuutettuja laittomasti

Kopioin tuosta yhdestä viestiketjusta yhden keskustelun tekstin. Onko totta että Kärsämäellä kunnanhallituksen määräämänä vaiennetaan valtuutettuja puhumasta Kärsämäen asioista? Jos kunnassa tapahtuu negatiivisia asioita, niistä pitää pystyä puhumaan. Silloinkin kun se ei päättäjiä tai johtajia miellytä. Tällaista kutsutaan sananvapaudeksi. Seuraavaksi kopio erään viestiketjun viestistä. Mitä pidätte?

Kopio:

Tuossahan ei ole mitään epäselvää. Kunnanhallitus ei voi antaa tuollaista määräystä. Se on niin laiton kun vain voi olla. Jos tuollainen määräys on oikein päätöksellä tehty, viekää se julkisensananneuvostoon tai teettäkää poliisille tutkintapyyntö sananvapauden rajoittamisesta. Älkää jättäkö asiaa tähän. Vaikka asiasta ei olisi päätöstäkään, mutta se on tuollaisena kieltona esitetty valtuutetuille, on kyseessä vakava asia. Kunnanhallituksen päätöksestä vastaa kaupunginjohtaja. Hän joutuu vastaamaan hallituksen päätöksistä ellei ole tehnyt asiasta eriävää mielipidettä. Tämä tarkoittaa sitä, että kunnanjohtaja olisi syyllistynyt virkavirheeseen. Kunnanjohtajalle tämä voi muodostua hyvinkin vakavaksi asiaksi, koska kiellolla vaikutetaan valtuutettujen toimintaan. Ja teille valtuutetuille. Älkää kuunnelko tuollaista vaan toimikaa kuten tähänkin asti. Te olette kunnan ylintä päätäntävaltaa käyttäviä. Te olette kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan yläpuolella. Tehkää tutkintapyyntö
75979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 75

Vanhimmat

Luulin tätäkin avausta suomi 24:lle tyypilliseksi paskanjauhamiseksi ilman todellisuusperää mutta valt. esityslistalla aiheesta poiminta :

"Puheenjohtajan avattua keskustelun Raija Aulis esitti, että johtajasopimuksesta poistetaan seuraava kirjaus: "Kunnan luottamushenkilöt pidättäytyvät kuntakuvaa vahingoittavasta tai kuntaorganisaatiolle haittaa aiheuttavasta julkisuudesta". Auliksen esitys raukesi kannattamattomana."

Uskomatonta. Tuo kun tarkoittaa sitä, ettei esim. kuntajohdon toimia tai niiden seuraamuksia tms. saa enää arvostella mikä edelleen rajoittaa sananvapautta. Venäjänmallia pukkaa

Äänestä
  • Korjaan. Em. kohdennettu koskemaan kj:aa ei aihetta yleistykselle.

    Äänestä

  • tuo tarkottaa sitä ettei uusi kunnan varoilla palkattu RENKI saa antaa negatiivisia kannanottoja esim. lehtien sivuilla "hyvävelien" toimista koski ne mitä tahansa. Suomeksi turpa kiinni rivissä teet kuten käsketään tai olet entinen kj. Mitä tuota kaunistelemaan. Ihmeellistä miten ensin juntattiin kepu kj:ksi ja sitten siltä tukitaan suu ihan kirjaimellisesti eikö luottoa sitten ollutkaan? Joka tapauksessa hyvin selvä viesti uudelle kj:lle kuka tätä kuntaa johtaa.

    Äänestä

  • Suora epäluottamuslause haapaveden kepua kohtaan mutta läpi menee että heilahtaa valtuuston kokouksessa. Kunhan nyt ei mokomasta ota nokkiinsa ja laita hakua vetämään kotipitäjänsä uudeksi kj:ksi?

    Äänestä

  • Raijako on aulis?

    Äänestä

  • Ja mitähän mahtaa tarkoittaa johtajasopimuksen yhteyteen kirjattu merkintä missä luottamustoimissa olevilta vaaditaan sensuuria sanomisissaan? Niin että ketä tai keitä näillä luottamustoimissa olevilla tarkoitetaan? Kunnan virkaan palkattua työntekijää vai kuntavaaleissa luottamustoimiin valittuja kuntalaisia?

    "Kunnan luottamushenkilöt pidättäytyvät kuntakuvaa vahingoittavasta tai kuntaorganisaatiolle haittaa aiheuttavasta julkisuudesta"

    Sen jälkeen kun itse rikkoivat lakeja ja sopimuksia saattaen kunnan imagon lokaan valtioneuvoston, markkinaoikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden puuttuessa edellisen ehdon laatijoiden toimiin en kehtaisi paljon muille ehtoja asetella kuinka luottamustoimissa tulee toimia.

    Äänestä

  • tontultapääsitaastonttu kirjoitti:

    Ja mitähän mahtaa tarkoittaa johtajasopimuksen yhteyteen kirjattu merkintä missä luottamustoimissa olevilta vaaditaan sensuuria sanomisissaan? Niin että ketä tai keitä näillä luottamustoimissa olevilla tarkoitetaan? Kunnan virkaan palkattua työntekijää vai kuntavaaleissa luottamustoimiin valittuja kuntalaisia?

    tonttu rikkoi heti

    Kirjattiinko ehdoiksi että kj:n pitää noudattaa lakeja?

    "Julkisen päätöksenteon ylle ei pidä saattaa minkäänlaista epäilystä. Perustuslain kirjaimen mukaan kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.”

    Suomen kuvalehti 3.3.2016 Tapani Tölli

    Äänestä

  • altistunut kirjoitti:

    Raijako on aulis?

    Taitaa olla tällä hetkellä ainoa kärsämäkinen luottamushenkilö joka edes yrittää tyhjään metsään huutaa ja puuttua järjettömyyksiin ja epäkohtiin?
    Onko siellä persujen johtoporras tullut vanhaksi kun Aulis hoitaa kaiken. Fiksusti eikä sorru valittamiseen valittamisen vuoksi vaan aina asiasta.

    Äänestä

  • tontultapääsitaastonttu kirjoitti:

    Ja mitähän mahtaa tarkoittaa johtajasopimuksen yhteyteen kirjattu merkintä missä luottamustoimissa olevilta vaaditaan sensuuria sanomisissaan? Niin että ketä tai keitä näillä luottamustoimissa olevilla tarkoitetaan? Kunnan virkaan palkattua työntekijää vai kuntavaaleissa luottamustoimiin valittuja kuntalaisia?

    "Kunnan luottamushenkilöt pidättäytyvät kuntakuvaa vahingoittavasta tai kuntaorganisaatiolle haittaa aiheuttavasta julkisuudesta"

    Sen jälkeen kun itse rikkoivat lakeja ja sopimuksia saattaen kunnan imagon lokaan valtioneuvoston, markkinaoikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden puuttuessa edellisen ehdon laatijoiden toimiin en kehtaisi paljon muille ehtoja asetella kuinka luottamustoimissa tulee toimia.

    Kunnan luottamushenkilöitä ovat vaaleilla luottamustehtäviin valitut. Kunnanvaltuutetut, lautakuntien jäsenet. Kaupunginjohtaja ei ole luottamushenkilö vaan viranhaltija. Näin ollen päätös ei koske kaupunginjohtajaa. Päätös on tehty koskemaan luottamushenkilöitä, jotka ovat virkamiesten esimiehiä. Täysin laiton päätös. Voi täyttää jopa rikoksen tunnusmerkistön. Ehdottomasti tehtävä tutkintapyyntö ja laitettava päätöksen takana olleet vastuuseen. Tosin vastuussa ovat kaikki päätöksentekoon osallistuneet valtuutetut ja hallituksen väki, jotka eivät tehneet vastaesitystä tai kannattaneet sitä tai tehneet eriävää mielipidettä. Päätös on joka tapauksessa laiton, eikä sitä tarvitse noudattaa.

    Äänestä

  • Viitaten viestiisi ja sen sisältöön kokeileppa perustella miten kunnanjohtajan johtajasopimukseen on kirjattu ehto luottamushenkilöiden mielipiteiden rajaamiseksi?
    Esityslistalla vasta mutta saat huomata kuinka valtuuston luottamushenkilöt kiltisti rajaa omia oikeuksiaan jälleen kerran. Hauska kylä tämä kärsämäki. Sananvapaus ei koske kuin harvoja valittuja ja heidän ulosannille toimien lisäksi ei ole ei sitten pienintäkään rajoitusta. Ei edes kuntalait koske saati hallituksen alaisten viranomaisten sanomiset. Kevät lähestyy ja narsismi kukkii

    Äänestä

  • Päätetty.Avataan-kokous kirjoitti:

    Taitaa olla tällä hetkellä ainoa kärsämäkinen luottamushenkilö joka edes yrittää tyhjään metsään huutaa ja puuttua järjettömyyksiin ja epäkohtiin?
    Onko siellä persujen johtoporras tullut vanhaksi kun Aulis hoitaa kaiken. Fiksusti eikä sorru valittamiseen valittamisen vuoksi vaan aina asiasta.

    Kyllä Aimo Remes on jälleen "sortunut" käyttämään kuntalainmukaista muutoksenhakuoikuttaan ja tehnyt valituksen hallinto-oikeuteen. Valtuustolla ei ole toimivaltaa tehdä Perustuslainvastaista päätöstä, se on pätemätön jo syntyessään.

    Äänestä

  • Kunnanjäsen kirjoitti:

    Kyllä Aimo Remes on jälleen "sortunut" käyttämään kuntalainmukaista muutoksenhakuoikuttaan ja tehnyt valituksen hallinto-oikeuteen. Valtuustolla ei ole toimivaltaa tehdä Perustuslainvastaista päätöstä, se on pätemätön jo syntyessään.

    niin mutta kämäki tietennii valittaa kho, joka vastaa ja sanoo, että, ko johtajasopimus rikkoo perustuslaissa olevaa sananvapautta siltäosin kuin sopimus on kirjoitettu ja kaventaa kj toimntavapautta kunta-asioissa ja asioitten viemistä esitykseen, ko soppimus on omiaan haittaamaan jo esitettyjä, esille tulleita ja suunnitteilla olevien asioitten puolueetonta käsittelyä hallituksessa ja valtuustossa.

    Äänestä

  • on sen verran ympäripyöreästi kirjattu ettei tule sanomista?

    Äänestä

  • "Kunnan luottamushenkilöt pidättäytyvät kuntakuvaa vahingoittavasta tai kuntaorganisaatiolle haittaa aiheuttavasta julkisuudesta".

    Ei noin tulkintavapailla sanavalinnoilla suoranaisesti rajata sananvapautta eikä se valitus sen takia mene läpi? Se taas on ihan eri asia jos tuota ehtoa kärsämäen kuntajohto käyttää tulevaisuudessa aseena luottamushenkilöitä kohtaan jotka tuovat esille esim. paikallislehdissä eriäviä mielipiteitä vaikka nyt enemmistön toimista oli kyseessä valtuuston päätökset tms. Silloin vasta syyllistytään sananvapauden rajoittamiseen minun käsitykseni mukaan? Tyhmä tai turha kirjaus joka tapauksessa koska kuntalaki jo itsessään antaa enemmistölle tietyin rajoituksin oikeuden savustaa ulos epämieluisa aines kunnan luottamushenkilöden riveistä mikäli siihen todellista tarvetta ilmenee. Vastaavasti johtajasopimukseen kirjatut ehdot jotka ovat kohdistettu tulevaa kunnanjohtajaa kohtaan ovat sananvapauden rajoittamista hyvin selkeästi ilman epäilystä. Mutta siinäkin on sellainen ongelma että kj allekirjoittaessaan sopimuksen häneen kohdistuvine ehtoineen asia on periaatteessa kj:n kohdalla käsittääkseni menetetty vapaaehtoisen suostumuksen myötä? Sekin on taas ihan turha veto koska kj on entinen kj joka tapauksessa hyvin nopeasti jos hän arvostelee "isäntiään". Siinä mitään ehtoja sopimukseen tarvitse kirjata itsestään selvässä asiassa. Jos kj ei hypi pillin mukaan kuvioihin astuu perinteinen epäluottamus ja se siitä kunnanjohtajasta. On ulkona virasta ennenkuin kissaa kerkiää sanomaan. Itse miellän kj:aan kohdistuvan ehdon henkilökohtaisena epäluottamuksen osoituksena ja jopa suoranaisena uhkauksena. Yksi väärä kommentti medialle ja se oli sitten siinä. Täysin turha ehto koska kj:n valittiin kaikista ehdokkaista juuri se, joka pitää suunsa kiinni ja hyppää kun käsketään.

    Äänestä

  • Ei.mene.läpi kirjoitti:

    "Kunnan luottamushenkilöt pidättäytyvät kuntakuvaa vahingoittavasta tai kuntaorganisaatiolle haittaa aiheuttavasta julkisuudesta".

    ei kj saa itseän "vahingoittaa niin, että viranhoidolle tulee esteitä, nyt jos hyväjsyy allekirjoittaa itselleen "esteitä syyllistyy takuulla kuntalaen ja vapaan demogratian hengen rikkomiseen. Itseasiassa ilmoittaa jo etukäteen, että esim tiedottamisessa sanominen ja asia on siloteltua ja rajattua, , huonoja asioita ei tule olemaan, essson baarista kuulette totuuden.

    Äänestä

  • minunnäkemys kirjoitti:

    eihän tuossa ole mitään uutta jo olemassaolevaan käytäntöön, kj ja mediadiplomi insinööri on ilman "johtajasopimusta tiedottaneet, että valtakunnassamme kaikki hyvin" ja luotohlöt pj KOPS!

    Äänestä

  • Samalla linjalla jatketaan kuin tähänkin asti. Yhtä irvokasta kuin attendon edustajien hehkutus lehtien sivuilla miten hirmuisen tyytyväisiä kuntalaiset on attendoon. Kun edelliseen liittää luottamushenkilöiden valistustilaisuudet hyvävelien toimesta missä heitä kielletään arvostelemasta attendoa niin kertooha nse kaiken missä tässä kylässä mennään

    Äänestä

  • vain nytpä se on virallista ja asiasta on valtuuston päätös;)

    Äänestä

  • Kärsämäelle tyypillistä johtamiskulttuuria - Mielipidevankilaa kärsämäestä ollaan taas rakentamassa. Sillä ne asiat korjaantuu kun siivotaan ikävät asiat maton alle ja annetaan ulos vain sensuurin tukemaa propagandaa.

    Äänestä

  • Varmaan valtuustossa seuraavaksi päätetää siirtää särenkutua pariviikkoa myöhäisemmäksi Kärsämäellä.

    Äänestä

Mistähän kopioit.Kyllä sinä mieliharmeja riittää laidasta laitaan kun viestiketjuja.

Äänestä
  • Selänteen vika ihan ja kaikki mutta haittaaxe.Tulit sitten ottamaan paskaa ropeliin.Naurattaa

    Äänestä

  • Eikö kärsäkepu luota haapakepuun kun pitää sopimukseen erikseen kirjata että haapaveden renki pitää sitten suunsa supussa ja haapakepu hyppää kun kärsäkepu käskee?

    Äänestä

Tässä lainaus kunnanvaltuustoon tulevasta esityksestä johtajasopimukseen:

"Kunnanjohtajan tehtävänä on myös vastata kuntakuvan kehittämisestä ja alueen vetovoimaisuuden lisäämisestä. Kunnan luottamushenkilöt pidättäytyvät kuntakuvaa vahingoittavasta tai kuntaorganisaatiolle haittaa aiheuttavasta julkisuudesta. Kunnanjohtaja sitoutuu siihen, ettei hän julkisuudessa kritisoi luottamushenkilöiden tai luottamusorganisaatioiden toimintaa."

Mitä luottamushenkilöiden tekemiset ja sanomiset kuuluvat johtajasopimukseen? Kunnanjohtaja ei vastaa luottamushenkilöiden tekemisistä ja sanomisista. Lisäksi teksti on kirjoitettu määräysmuotoon koskien luottamushenkilöitä. " kunnan luottamushenkilöt pidättäytyvät kuntakuvaa vahingoittavasta tai kuntaorganisaatiolle haittaa aiheuttavasta julkisuudesta." On kyllä erikoista, että kunnanjohtajan johtajasopimuksessa määrätään vaaleilla valittuja luottamushenkilöitä! Nyt tiukkana valtuuston kokouksessa ja vaatikaa kyseinen lauselma poistettavaksi sopimuksesta. Mikäli näin ei tapahdu, tehkää vastaesitys ja jos joku kannattaa, viekää asia äänestykseen. Näin vastaesityksen tehneet eivät ole vastuussa päätöksestä, sekä voivat tehdä päätöksestä valituksen hallinto-oikeuteen.

Äänestä
  • tuo on taas niitä tontun tonttuiluja. Ei niitä penaalin terävimpiä kyniä niin sitten sattuu noita aivopieruja pääsemään tasaisin väliajoin. Luottamustoimessa toimimiseen on olemassa ohjeistukset kuinka käyttäytyä ja minkä raamien mukaan tulee toimia mutta tonttu tonttuilee taas omiaan valltakunnassaan lakeijoineen.
    Tiukahkoa tekstiä sen jälkeen kun Muukkosta ajettiin väkisellä soveltuvuustesteihin. Erosi virastaan kunnanjohtajana koska ei ollut samaa mieltä luottamushenkilöiden kanssa mutta pudotti kaksi kertaa Rannon soveltuvuustesteistä. Nyt tukitaan tulevan kunnanjohtajan suu ennen virkaan astumista mikä edelliseen viitaten on vähintäänkin kummallista. Näin se menee meillä. Säkillä pirttiin valoa kannetaan kun ei järki muuhun riitä. Lakien rikkojat taas tuomarin roolissa. Itsellä ole syntilista huomioiden periaatteessa mitään asiaa kuntapolitiikkaan mutta siinä sitä taas raamattuun uusia sääntöjä kuolevaisille kirjoitetaan.

    Äänestä

  • - Hyvin erikoinen tilanne missä johtajasopimuksen yhteydessä rajataan luottamushenkilöiden toimia?? Tuli luettua esityslistan asianro ihan tämän avauksen herättämän mielenkiinnon takia ja lukemisen jälkeen en voinut välttyä mielikuvalta jossa kunnanhallituksen puheenjohtaja on tämän kunnan todellinen ja samalla myös sen ainoa johtaja?? Tulevan, uuden KJ:n toimivaltuudet on rajattu vähintäänkin tiukoiksi eikä sekään riitä KJ:n toimia tullaan valvomaan säännöllisesti. Luetun perusteella vaatii enemmän kuin nöyrää asennetta uudelta KJ:lta virkaan astuminen kärsämäen kunnassa.

    Äänestä

Kj virkasääntö -ja valtuudet on määritelty lailla, ei tontuilla eikä marttakerhoilla.

Äänestä
  • Osa on laissa määrättyjä osa ei. Kuntalaista löytyy mm. säännöksiä, jotka määrittelevät hallituksen ja kunnanjohtajan välisiä suhteita, sekä kunnanvaltuuston suhdetta virkamiehiin jne. Mutta johtajasopimukseen voivat kunnat lisätä muitakin velvoitteita ja määräyksiä, jotka sitovat työntekijää/virkamiestä sopimuksessa kuvatulla tavalla. Osapuolet hyväksyvät allekirjoituksellaan sopimuksen sisällön ja sitoutuvat noudattamaan sitä. Siitä ei kuitenkaan ole täss
    Viestiketjussa kysymys. Kysymys ja arvostelu tulee siitä, että johtajasopimuksessa määrätään valtuutetut vaikenemaan asioista, jotka esittävät kunnan epäedullisessa valossa. Toisin sanoen, valtuutetut eivät saisi tuoda epäkohtia tai vääryyksiä julkisuuteen vaikka kokisivat tiedon kuntalaisille kuuluvaksi ja julki saatettavaksi. Se on kuitenkin hyvä tietää, että tällainen sopimus ei koske valtuutettuja. Vaikka valtuusto sen hyväksyisi, olisi päätös laiton ja saattaa todennäköisesti täyttää jopa rikoksen tunnusmerkistön. Sillä kun yritetään estää kunnan korkeinta päätäntävaltaa käyttävien sananvapaus ja mahdollisuus "keskustella ja tiedottaa" kuntalaisille havaitsemistaan virheistä tai jopa vääryyksistä. Jos asia nuijitaan pöytään, niin ehdottomasti asia vietävä poliisitutkintaan ja eduskunnan oikeusasiamiehen käsiteltäväksi.

    Äänestä

  • " Kunnan luottamushenkilöt pidättäytyvät kuntakuvaa vahingoittavasta tai kuntaorganisaatiolle haittaa aiheuttavasta julkisuudesta. Kunnanjohtaja sitoutuu siihen, ettei hän julkisuudessa kritisoi luottamushenkilöiden tai luottamusorganisaatioiden toimintaa. "

    - Kyllä edellä sillä luottamushenkilöllä varmaan tarkoitetaan yksinomaan vain kj:aa? Valtuutettujen suun tukkiminen olisi jo perustuslain vastaista eikä palvele ketään muuta kuin edellisen ehdon kirjoittajaa joka me kaikki tiedetään kuten myös syyt edelliselle. Kaippa se tonttu kirjoittaa Jussilalle puheet hänen puolestaan ettei tule vain lipsauteltua mitään epämieluisaa? On kyllä sellainen tervetulo toivotus Jussilalle että paremmasta väliä. Tervetuloa ja pidät sitten turvan kiinni kun sinulle alkaa selviämään miten kunnan asioita on oikein hoidettu ja tullaan hoitamaan. Kertoo jo kättelyssä että ei kaikki asiat kestä päivänvaloa kun uudelta kj:lta vaaditaan kirjallisesti pitämään mölyt mahassa.

    Äänestä

  • turpakiinnirivissä kirjoitti:

    " Kunnan luottamushenkilöt pidättäytyvät kuntakuvaa vahingoittavasta tai kuntaorganisaatiolle haittaa aiheuttavasta julkisuudesta. Kunnanjohtaja sitoutuu siihen, ettei hän julkisuudessa kritisoi luottamushenkilöiden tai luottamusorganisaatioiden toimintaa. "

    - Kyllä edellä sillä luottamushenkilöllä varmaan tarkoitetaan yksinomaan vain kj:aa? Valtuutettujen suun tukkiminen olisi jo perustuslain vastaista eikä palvele ketään muuta kuin edellisen ehdon kirjoittajaa joka me kaikki tiedetään kuten myös syyt edelliselle. Kaippa se tonttu kirjoittaa Jussilalle puheet hänen puolestaan ettei tule vain lipsauteltua mitään epämieluisaa? On kyllä sellainen tervetulo toivotus Jussilalle että paremmasta väliä. Tervetuloa ja pidät sitten turvan kiinni kun sinulle alkaa selviämään miten kunnan asioita on oikein hoidettu ja tullaan hoitamaan. Kertoo jo kättelyssä että ei kaikki asiat kestä päivänvaloa kun uudelta kj:lta vaaditaan kirjallisesti pitämään mölyt mahassa.

    Luulo ei ole tiedon väärti. Kaupunginjohtaja ei ole luottamusmies missään muodossa. Kaupunginjohtaja on virkamies. Näillä on vissi ero. Luottamusmiehet valitaan vaaleilla luottamustehtäviin, kuten valtuustoon. Virkamies valitaan normaalin viranhakumenettelyn kautta. Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto, koska se on ainoa kaupunginjohtajan esimiesasemassa oleva luottamustoimielin. Kirjaus on väärin kirjattu. Lause on myös monikkoon kirjattu, mikä tarkoittaa useita luottamushenkilöitä, ja tässä tapauksessa kunnan kaikkia luottamushenkilöitä, koska niitä ei ole millään tavalla eroteltu tai yksilöity. Tietääkseni Kaupunginjohtajia ei ole kuin yksi. Luottamushenkilöt-sanan tilalla pitäisi yksinkertaisesti lukea "kaupunginjohtaja", mikäli sen pitäisi viitata kaupunginjohtajaan. Tekstissä sen sijaan kielletään luottamushenkilöitä kritisoimasta Kärsämäkeä ja kunnanjohtajaa kielletään kritisoimasta luottamushenkilöitä ja luottamusorganisaatioita. Taitamattomasti on sopimus laadittu. Nyt jää nähtäväksi valtuutettujen taitavuus tai taitamattomuus sopimusta hyväksyttäessä.

    Äänestä

  • Olkaatarkkana kirjoitti:

    Parasta kaikessa se, että ehdon on laatinut tahot jotka itse rikkoivat sopimuksia ja lakeja saattaen kunnan negatiivisessa sävyssä uutisiin asti minkä lisäksi eri oikeusasteet puuttui heidän toimiinsa yms. ja nyt samat vaatii muita pitämään suun kiinni ettei kunnan imago kärsi. Missä kohtaa piti nauraa? Tämän kunnan maine meni jo eikä koskaan tule entiselleen palaamaan. Siitä "kiitos" istuvalle valtuustolle ja hallitukselle. Nimet jäi historiaan ja jos maakunnat menee läpi kärsämäkiset mm. naulataan uudestaan ristille soteuudistuksen jarruttajina. Sitten nämä samat sankarit muiden suita on taas tukkimassa hohhhoijjaa

    Äänestä

  • Pohjois-Koreako kirjoitti:

    Osa on laissa määrättyjä osa ei. Kuntalaista löytyy mm. säännöksiä, jotka määrittelevät hallituksen ja kunnanjohtajan välisiä suhteita, sekä kunnanvaltuuston suhdetta virkamiehiin jne. Mutta johtajasopimukseen voivat kunnat lisätä muitakin velvoitteita ja määräyksiä, jotka sitovat työntekijää/virkamiestä sopimuksessa kuvatulla tavalla. Osapuolet hyväksyvät allekirjoituksellaan sopimuksen sisällön ja sitoutuvat noudattamaan sitä. Siitä ei kuitenkaan ole täss
    Viestiketjussa kysymys. Kysymys ja arvostelu tulee siitä, että johtajasopimuksessa määrätään valtuutetut vaikenemaan asioista, jotka esittävät kunnan epäedullisessa valossa. Toisin sanoen, valtuutetut eivät saisi tuoda epäkohtia tai vääryyksiä julkisuuteen vaikka kokisivat tiedon kuntalaisille kuuluvaksi ja julki saatettavaksi. Se on kuitenkin hyvä tietää, että tällainen sopimus ei koske valtuutettuja. Vaikka valtuusto sen hyväksyisi, olisi päätös laiton ja saattaa todennäköisesti täyttää jopa rikoksen tunnusmerkistön. Sillä kun yritetään estää kunnan korkeinta päätäntävaltaa käyttävien sananvapaus ja mahdollisuus "keskustella ja tiedottaa" kuntalaisille havaitsemistaan virheistä tai jopa vääryyksistä. Jos asia nuijitaan pöytään, niin ehdottomasti asia vietävä poliisitutkintaan ja eduskunnan oikeusasiamiehen käsiteltäväksi.

    Asia ei ole poliisiasia, vaan ratkaisun tekee tekee hallinto-oikeus, kun päätöksestä on valitettu.
    Mikäli päätöstä ei kumota joudutaan valtuuston työjärjestyksestä poistamaan valtuuston kyselytunti, koska siellä nousevat ikävätkin ja vaietut asiat esille.

    Äänestä

  • Advokaatti kirjoitti:

    siihen sillä pyritään

    Äänestä

Käsitin, että sitä oli jo yritetty tuoda hyväksyttäväksi. Mitä tuossa asiassa enää kuhnastellaan. Yhteys vain Ilta-Sanomiin, niin on huomenna koko Suomen tiedossa
miten kittilämäisesti täällä asioita yritetään hoitaa.
Piti muuten sanomani, että persuja ei kannata äänestää kenenkään.
-- Ei kenenkään.

Äänestä
  • ei tarviikkaan äänestää, tarvii ottaa kuuloelimeen ja aivoitukseen mitä persut esittää, kuten, että atte sopimus vain 2 vuotinen ja katsotaaan miten rehupaalit ladossa riittää, jos, niin jatkettaan atten ruokintaa jos atte vaan lypsää.

    Äänestä

  • Saviselkänen, sinähän olet Sydänmaasta lähtöisin oleva nykyisin Oulaisissa vaikuttava kommunisti.

    Äänestä

ei kannatakkaa äänestetään kaikki kepua

Äänestä
  • olette äänestäneetkin ja tulokset on tulossa 2 milijoonaa vuodessa on 10 vuodessa 20 milijoonaa atten piikissä, mistä rahat, helppojuttu äyrille hintaa niin hallanperänenekin maksaa ja on muutaman viikon syömättä, jos elää, vitsi on siinä, että jo kuolleetkin maksun aikana herää.

    Äänestä

  • Fiksut rajasi sopimukset soteuudistuksen alkuun ja sitten ne vähemmän fiksut jostain kumman syystä päätti ettei valtuusto odota ja katso soteuudistuksen vaikutuksia ulkoistamiseen tehdäkseen sen jälkeen päätöksen onko kunnan taloudellisesti järkevää jatkaa sopimusta vai ei. Persujen ehdotus sopimuksen rajaamiseksi soteuudistuksen alkuun oli ehdottomasti viisas ehdotus mutta yli käveltiin ja päätettiin ettei valtuustolle suoda mahdollisuutta miettiä parin vuoden päästä uudestaan jatketaanko sopimusta vai ei. Yksi ihmeellisimmistä päätöksistä kärsämäessä jossa päätettiin viedä valtuustolta päätäntävalta sotessa kahden vuoden sijaan seitsemän vuoden päähän..Kärsämäkisten "onni" ettei soteuudistuksesta tule mitään eikä se ole edes se suurin murhe kärsämäen kunnalle. Parin vuoden päästä konsernit yhdistetään kriisikuntamääritelmien piiriin ja se oli sitten siinä. Ei enää auta syömävelalla budjetteja korotella tilinpäätöksien kikkailemiseksi plussalle. Haapavetiset helisemässä kun kolme kriisikuntamääritelmää on täyttymässä siinä missä kärsämäellä on täyttynyt neljä jo aikoja sitten ja viime vuonna kunta olisi jo valtion holhouksessa menossa kohti pakkoliitoksia ilman valtionavustuksien korotuksia. Asia minkä "hyvävelit" unohtaa mainita kun pitävät juhlapuheita eläkkeelle siirtyvälle kj:lle. Päinvastoin musta muuttuu valkoiseksi mihin viittaa tämän avauksen aihe ja vahvasti.

    Äänestä

  • 123456709876543 kirjoitti:

    Fiksut rajasi sopimukset soteuudistuksen alkuun ja sitten ne vähemmän fiksut jostain kumman syystä päätti ettei valtuusto odota ja katso soteuudistuksen vaikutuksia ulkoistamiseen tehdäkseen sen jälkeen päätöksen onko kunnan taloudellisesti järkevää jatkaa sopimusta vai ei. Persujen ehdotus sopimuksen rajaamiseksi soteuudistuksen alkuun oli ehdottomasti viisas ehdotus mutta yli käveltiin ja päätettiin ettei valtuustolle suoda mahdollisuutta miettiä parin vuoden päästä uudestaan jatketaanko sopimusta vai ei. Yksi ihmeellisimmistä päätöksistä kärsämäessä jossa päätettiin viedä valtuustolta päätäntävalta sotessa kahden vuoden sijaan seitsemän vuoden päähän..Kärsämäkisten "onni" ettei soteuudistuksesta tule mitään eikä se ole edes se suurin murhe kärsämäen kunnalle. Parin vuoden päästä konsernit yhdistetään kriisikuntamääritelmien piiriin ja se oli sitten siinä. Ei enää auta syömävelalla budjetteja korotella tilinpäätöksien kikkailemiseksi plussalle. Haapavetiset helisemässä kun kolme kriisikuntamääritelmää on täyttymässä siinä missä kärsämäellä on täyttynyt neljä jo aikoja sitten ja viime vuonna kunta olisi jo valtion holhouksessa menossa kohti pakkoliitoksia ilman valtionavustuksien korotuksia. Asia minkä "hyvävelit" unohtaa mainita kun pitävät juhlapuheita eläkkeelle siirtyvälle kj:lle. Päinvastoin musta muuttuu valkoiseksi mihin viittaa tämän avauksen aihe ja vahvasti.

    kämäki keskustalla on jatkuva alemmuuskompöleksi kalliisti hoidetusta kunta politiikasta, siihen ei oteta neuvoja Ps ettei vaan viimeisetkin irtopisteet mene, voi poikaparka sitä uutta hoopovetistä

    Äänestä

  • Ei ole alemmuuskompleksia narsistilla päinvastoin suuren suuri ylemmyyskompleksi. Haapavetinen puree hammasta ja kumartaa marttakerhoa oi herrani oi valtiaani tyyliin seuraaviin kuntavaaleihin asti tiedostaen kuinka sitten helpottaa. Typerää kirjata ehto sopimukseen kun kunnanjohtajasta pääsee eroon helpon helposti jos alkaa naama kyllästyttämään ei siinä partiopojan valoja tarvita. Sillä vain annetaan ymmärtää ettei kunnan asiat oikein kestä päivänvaloa kun kj:lta kielletään kunnan asioiden julkinen arvostelu. Koiran virkaan on haapavetinen joutumassa ihan kirjaimellisesti.

    Äänestä

  • MMnen kirjoitti:

    olette äänestäneetkin ja tulokset on tulossa 2 milijoonaa vuodessa on 10 vuodessa 20 milijoonaa atten piikissä, mistä rahat, helppojuttu äyrille hintaa niin hallanperänenekin maksaa ja on muutaman viikon syömättä, jos elää, vitsi on siinä, että jo kuolleetkin maksun aikana herää.

    juuri nyt; tämäkin vielä Atten tuulen viemän lisäksi, Vero tj Teemu Lehtinen siteeraa huomisen ylihuomiseen näkemyksen seuraavasti (linkin lopusta otettu kopio);

    "Miten voidaan käytännössä varmistaa, että kaikki kunnat alentavat pysyvästi omaa kunnallisveroaan yhtä paljon kuin valtion verotus soten yhteydessä kiristyy? Tämän kiristysuhan kestävä torjuminen tulee edellyttämään muun muassa perusteellisia muutoksia kuntien valtionosuusjärjestelmään ja verotulojen tasaukseen. Silloinkin se on hyvin vaikea toteuttaa käytännössä, arvioi Lehtinen.

    Äänestä

Entä jos haapavetinen tekee Elopit? Ujuttautui Kärsämäen johtoon ja pian Kärsämäki onkin Haapavesi.

Äänestä
  • Mitä väliä...

    Äänestä

niin, "palava lauttakin" on jo, pakkohan sitä on hypätä

Äänestä
  • Maakuntamallin myötä sekä kärsämäki että haapavesi on pohjoispohjanmaan maakunnan näivettyviä syrjäkyliä ja pienimmästä päästä. Saa hyppiä pomppia huutaa ja potkia ei auta.

    Äänestä

kärsämäen valtuustossa puolet kepujunttia ovat ajaneet itsensä jo konkursin partaalle nyt on vuorossa kunta ei mitään älliä yrittämisestä ei ole yritys kokemusta mistään veronmaksajien rahoja nostetaan niillä ostetaan uusia traktoreita sitten valitetaan kun menee niin huonosti kun ei ole vara vaihtaa uutta autoa.

Äänestä

tuskin siellä parkkila ja ojalehto´ kaan olisi yrittäjänä leipäänsä hankkineet on sen verran yksinkertaisia, em sen vuoksi että kämäkiläiset pitävät heitä jonain viisaina, saahan sitä pitää vaika saaban kuninkaina, mutta totuuss on toinen

Äänestä
  • sitäpaitsi, molemmat hlöt on poliittiselta hengeltään lähempänä SDP kuin keskustaa

    Äänestä

Mitä kunnanvaltuustossa päätettiin aloituksessa olevan asian suhteen? Tukittiinko päätöksellä luottamushenkilöiden suut?

Äänestä

kyllähän kepulampaat koittavat sulkea suut ei saa puhua eikä kysellä atesta eikä arvostella heidän sijoituksiaan patterivirmaan pitäisi olla samaamieltä kuin 17 lammasta.

Äänestä
  • Toistan nimimerkki "Lopputulos" esittämän kysymyksen - Siirryttiinkö kärsämäessä tiedottamisen suhteen venäjän malliin?

    Äänestä

  • Toistan kirjoitti:

    Toistan nimimerkki "Lopputulos" esittämän kysymyksen - Siirryttiinkö kärsämäessä tiedottamisen suhteen venäjän malliin?

    ei ole siirtyny, seon ollut alusta-alkaen, lambuodilaisen mahti komenolla; "SaatananLampaat"

    Äänestä

  • "Kunnanjohtaja sitoutuu siihen, ettei hän julkisuudessa kritisoi luottamushenkilöiden tai luottamusorganisaatioiden toimintaa"

    Menkäähän kuntalaisten iltaan kuulemaan miten uusi kj kertoo "ajatuksiaan" kärsämäen tulevaisuudesta.

    Äänestä

Paitsi että kunnajohtajan kohta niin myös luottamushenkilöitä koskeva vaikenemisen kohta hyväksyttiin. Luottamushenkilöt eivät saa kritisoida tai puhua Kärsämäestä negatiiviseen sävyyn. Persut vastusti tätä mutta kepulaiset hykerrelen veivät laittomuuden läpi.

Äänestä
  • vain putini puuttuu

    Äänestä

  • ei johonkin yksittäisen kunnan palkkaaman virkamiehen työsopimukseen voida kirjata ehtoja jotka koskee kunnan luottamushenkilöitä. Sitäpaitsi pahimmat arvostelijat ja mustamaalaajat löytyy kepujen riveistä vaikka ehdolla oli tarkoitus tukkia persujen suut

    Äänestä

  • Siinäpä sitä on nyt hyväveljillä tekemistä miten osaavat jatkossa olla arvostelematta heidän päätöksiään arvostelevia lehtien sivuilla. Tosin sopimus rajaa arvostelukiellon koskemaan vain kärsämäen asioita joten selänteen haukkuminen saa jatkua varmaan vanhalla mallilla? Kuntalaisia hyvävelit saa jatkossakin arvostella ihan vapaasti. Vitsi kun on siinä, että luottamushenkilöiden arvosteluun on määrällisesti enemmän syyllistynyt enemmistön edustajat. Sipilääkin saa varmaan rkp:n edustaja haukkua pystyyn vanhaan mallliin?

    Äänestä

on kouluutus alkanut

Äänestä

Se pitää luottamushenkilöiden muistaa, että tällaiset sopimukset eivät vaikuta millään tavalla heidän toimintaansa. Kuntalaki määrittelee luottamushenkilöiden toiminnan ja sananvapauden rajat. Kunnanvaltuusto ei pysty niitä määräämään.

Äänestä
  • " Kunnan luottamushenkilöt pidättäytyvät kuntakuvaa vahingoittavasta tai kuntaorganisaatiolle haittaa aiheuttavasta julkisuudesta "

    EI tuo rajaa luottamushenkilöiden toimintaa millään tavalla tai tasolla. On niin ympäripyöreä vaade ettei rajoita luottamushenkilöiden sananvapautta toisin on kunnajohtajan kohdalla turpa on tukittu jo ennen virkaanastumista. Suora epäluottamuslause asianomaista kohtaan..Hyvävelit ei diggaa kun muutama luottamushenkilö kertoo mitä mieltä he ovat kunnan asioista ja niiden hoitajista mutta turhaa on työnsä. Luottamushenkilön suoranainen velvollisuus kuntalaisia kohtaan on tuoda esille epäkohtia jos he sellaisia havaitsevat päätöksien teon yhteydessä ilmenevän.

    Äänestä

  • jos maakuntamalli menee läpi..anteeksi SOTEUUDISTUS niin kyllä se kärsämäen "kuntaorganisaatio" saa jälleen kerran niin paljon negatiivista julkisuutta mediassa että edelliset vaateet johtajasopimukseen laatineet saa katsoa peiliin keiden toimet ne kärsämäen imagoon ovat korjaamattomasti jälkensä jättäneet? Narsismi taas päätänsä nostaa.

    Äänestä

  • VN-MO-KHO kirjoitti:

    jos maakuntamalli menee läpi..anteeksi SOTEUUDISTUS niin kyllä se kärsämäen "kuntaorganisaatio" saa jälleen kerran niin paljon negatiivista julkisuutta mediassa että edelliset vaateet johtajasopimukseen laatineet saa katsoa peiliin keiden toimet ne kärsämäen imagoon ovat korjaamattomasti jälkensä jättäneet? Narsismi taas päätänsä nostaa.

    Juurihan 17 valtuutettua ei pidättäytynyt kuntaa vahingoittavasta toiminnasta, ymmärryskin on ulkoistettu.

    Äänestä

no, ei vaalien alla valittavien itsensä- infossa lukenut, etä" turpatukkoon sitten jos valitsette minut luotohlöksi

Äänestä
  • hymyilyttää, kantaa en ota, pikemminkin olemme myötätuntoisia, vaikka hammas heiluu, "rapakontakana on isot (tasoiseni) geimit menossa, palaan kämäkiin sitten, kun maakuntavaltuusto vaalit on

    Äänestä

  • Lähtökohdiltaan positiivisen kuvan antaminen kunnasta on tietenkin ihan ok mutta kun sillä pyritään antamaan vääristynyt, kaunisteleva kuva kunnasta ja sen luottamushenkilöiden toimista jos edellisellä pyritään vaientamaan eriävät mielipiteet ja niiden esille tuominen. Sensuuria lähentelee ja se ei kuulu avoimeen tiedottamiseen kunnan asioista. KÄRSÄMÄKI ON LUOVA JA KANSAINVÄLINEN, YRITTÄJYYTTÄ JA ASUKKAIDEN VIIHTYVYYTTÄ EDISTÄVÄ, MENESTYVÄ MAASEUTUPAIKKAKUNTA mihin ei avoimuus kuulu. Turpa kiinni rivissä. Valikoidusti. Ei koske kaikkia tulette näkemään. Vähemmistön julkinen arvostelu tulee jatkumaan mutta se samainen vähemmistö ei saa arvostella enemmistön tekemisiä.

    Äänestä

  • silence.please kirjoitti:

    Lähtökohdiltaan positiivisen kuvan antaminen kunnasta on tietenkin ihan ok mutta kun sillä pyritään antamaan vääristynyt, kaunisteleva kuva kunnasta ja sen luottamushenkilöiden toimista jos edellisellä pyritään vaientamaan eriävät mielipiteet ja niiden esille tuominen. Sensuuria lähentelee ja se ei kuulu avoimeen tiedottamiseen kunnan asioista. KÄRSÄMÄKI ON LUOVA JA KANSAINVÄLINEN, YRITTÄJYYTTÄ JA ASUKKAIDEN VIIHTYVYYTTÄ EDISTÄVÄ, MENESTYVÄ MAASEUTUPAIKKAKUNTA mihin ei avoimuus kuulu. Turpa kiinni rivissä. Valikoidusti. Ei koske kaikkia tulette näkemään. Vähemmistön julkinen arvostelu tulee jatkumaan mutta se samainen vähemmistö ei saa arvostella enemmistön tekemisiä.

    Salo hyvitti Mainosbyloonin vuokraamisen myöntämällä "ylitöistä" palkallista vapaata edes tarkistamatta. oliko ylityöt kuukausittain esitetty hyväksyttäväksi kunnanhallituksen puheenjohtajalle.

    Äänestä

Mitenkäs sieltä pöytäkirjasta katosi esityslistalle kirjattu johtajasopimus...?

Äänestä
  • Ei sieltä kunnan sivuilta esityslistalta mitään ole kadonnut vaan taisi kadota tällä kertaa koko esityslista heh heh.. Edellisen kokouksen pöytäkirja siellä on nyt esillä. Aika erikoista? Yleensä esityslista on aina esillä siihen asti kun pöytäkirja sen korvaa mutta nyt sivujen päivittäjä taitaa pikkusen säveltää omiaan?

    Äänestä

kärsämäellä jos on samaamieltä puolueesta uskonsuunnasta valtuuston puheenjohtajan saa puhua vaikka aidan seipäistä puhetta ei rajoiteta.

Äänestä
  • ei oo tarvinnut aidanseipäistä puhua, kun lamppaat on pysyneet loohsissaan

    Äänestä

joo, ei tuollaista salaseura sopimusta voi eikä saa tehdä, em loukka kaikkein tärkeintä avointa tiedotamista kansalaista kohtaan, nyt en enää ihmettele miksi kunta nimeltä Kärsämäki makaa mäenalla, mitä valtuutetut pelkää, vastaan; kädetsidottuna jalkapuussa oloaan pelkäävät, syytä onkin.

Äänestä
  • mutta kuka uhkaa?; salaseura "Ydin

    Äänestä

otsikossa sana #Painostaa" on vaillinainen, oikeammin olisi ; Ehdottomasti" Painostaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Huolestunuttästä kirjoitti:

Kopioin tuosta yhdestä viestiketjusta yhden keskustelun tekstin. Onko totta että Kärsämäellä kunnanhallituksen määräämänä vaiennetaan valtuutettuja puhumasta Kärsämäen asioista? Jos kunnassa tapahtuu negatiivisia asioita, niistä pitää pystyä puhumaan. Silloinkin kun se ei päättäjiä tai johtajia miellytä. Tällaista kutsutaan sananvapaudeksi. Seuraavaksi kopio erään viestiketjun viestistä. Mitä pidätte?

Kopio:

Tuossahan ei ole mitään epäselvää. Kunnanhallitus ei voi antaa tuollaista määräystä. Se on niin laiton kun vain voi olla. Jos tuollainen määräys on oikein päätöksellä tehty, viekää se julkisensananneuvostoon tai teettäkää poliisille tutkintapyyntö sananvapauden rajoittamisesta. Älkää jättäkö asiaa tähän. Vaikka asiasta ei olisi päätöstäkään, mutta se on tuollaisena kieltona esitetty valtuutetuille, on kyseessä vakava asia. Kunnanhallituksen päätöksestä vastaa kaupunginjohtaja. Hän joutuu vastaamaan hallituksen päätöksistä ellei ole tehnyt asiasta eriävää mielipidettä. Tämä tarkoittaa sitä, että kunnanjohtaja olisi syyllistynyt virkavirheeseen. Kunnanjohtajalle tämä voi muodostua hyvinkin vakavaksi asiaksi, koska kiellolla vaikutetaan valtuutettujen toimintaan. Ja teille valtuutetuille. Älkää kuunnelko tuollaista vaan toimikaa kuten tähänkin asti. Te olette kunnan ylintä päätäntävaltaa käyttäviä. Te olette kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan yläpuolella. Tehkää tutkintapyyntö

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu