Persupuolueen Pirkanmaan piirin hallitus, jonka jäsen ja varapuheenjohtaja Terhi Kiemunki on ollut, on päättänyt, ettei Kiemunki ole enää piirihallituksen varapuheenjohtaja. Tässä kaikki.
Kiemunki on edelleen persupuolueen ja kyseisen piirihallituksen jäsen. Hänen statuksensa perssupuolueessa ei siis todellisuudessa juurikaan muuttunut. Ainoa asia, joka muuttui, on se, ettei Kiemingilla ole enää mahdollisuutta toimia satunnaisesti piirihallihallituksen kokousten puheenjohtajana varsinaisen puheenjohtajan ollessa estynyt.
Ei ollut rangaistus eikä harjaus. Jälleen kerran tyypillistä persepelleilyä. Rasismi ja muut pölhöydet saavat rehottaa puolueessa aivan vapaasti.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Pirkanmaan persuissa jäljellä pissiksiä ja munattomia pullapoikia. Terve menoa!
Eikö uskontoja saa arvostella? Sehän on kai jokaisen oma valinta mihin uskontokuntaan liittyy tai liittyykö mihinkään.
Läskiämmä Kiemunki katsoo oikeudekseen pilata lasten pääsiäisilon. Hänet tulisi pääsiäismunilla heitellä mädäksi. Iljettävä ihrakasa.
Persut pilasivat lasten(kin) pääsiäisilon. Saa nähdä, mitä rasistista koohotusta he keksivät vapun pilaamiseen?
Missä pääiäisilonsa menettäneet lapset ? Yksi ilmottautunut ...onko lisää?
Yksi ilmoittautunut ei saanutkaan pääsiäisenä munaa ja pahoitti mielensä?
Kuka näki maahanmuutaja virpojia pääsiäisenä ja missä?
Perussuomalaisten Pirkanmaan piirihallitus on erottanut varapuheenjohtaja Terhi Kiemungin hallituksen varapuheenjohtajan paikalta. Kiemunki saa kuitenkin jatkaa hallituksessa rivijäsenenä. Erottamisen syyksi kerrottiin luottamuspula. Asiasta kertoi ensin STT.
”Piirin kokous on valinnut hallituksen, joten me ei voida hallitusta erottaa”, hallituksen kolmas varapuheenjohtaja Timo Tukia kertoo.
Kiemunki kirjoitti palmusunnuntaina Facebook-sivuilleen päivityksiä, jotka tuomittiin laajalti myös perussuomalaisten keskuudessa. Kiemunki kyseli Facebook-yleisöltään muun muassa sitä, onko ”muslimipenskojen” virpominen merkki heidän kotoutumisestaan. Hän myös harmitteli sitä, ettei hänellä ole antaa virpojille kondomeja.
Kiemungin asemasta käytiin piirihallituksen kokouksessa pitkä keskustelu. Äänestyspäätös tehtiin Tukian mukaan äänin 14–11. Tukian mukaan Kiemunki pyrki kokouksessa puolustautumaan sillä, että hänen lausuntonsa oli irrotettu asiayhteydestä.
”Kyllä minä sen Facebook-päivityksen luin ainakin eri lailla miten Terhi sen antoi ymmärtää”, Tukia sanoo.
”Ei siitä nyt pääse yli eikä ympäri, että kyllä hän väärin toimi. Jonkinlaista ajatusta täytyy pitää hänen asemassaan.”
mielenkiintoista tämä persujen pehmoharjaus.
vähän niinku mirriä silittelis.toinen siittä innostuneena kehrää ja toinen kostuu.....