Sain kondylooman vuonna 2013, tai ainakin epäilin sitä kondyloomaksi. Sukupuolitautien poliklinikalla eivät nähneet mitään, ja jäi sitten kalliit reseptilääkkeetkin hankkimatta. Minulla oli loppuvaiheessa kaksi (1-2 mm) syylää siittimen varressa. 2015 luulin niiden jo kokonaan kadonneen, mutta vakituinen parisuhde ja runsas seksin määrä saivat ne taas turpoamaan esiin. Kumppani otti asian vastaan hyvin rauhallisesti.
Tutustuin netissä Aldara-lääkkeeseen. Kuulemma kunnon kemikaalia, jolla jotkut väittivät saaneensa tuloksiakin aikaan. Mutta monet myös kirvelyä vailla tuloksia. Ja aine myös maksaa julmetusti. Pienen hipun saisi tilattua netistä 135 eurolla, mutta sen oikeellisuudesta ei tietenkään voisi olla varma. Lääkäriltä sitä puolestaan saisi luotettavasti, ja ehkä aavistuksen halvemmallakin, mutta en kuitenkaan lähtenyt tähän.
Sitten palasin katsomaan kotikonsteja, ja löysinkin YouTubesta toimivaksi väitetyn käsisyylien poistovideon, jossa etikalla kastettu syylän kokoinen pumpulituppo laitetaan syylän päälle, ja peitetään imukykyisellä laastarilla (ilmeisesti päiväksi). Järkeilin, että jos laastarilla, teipillä ja tipalla etikkaa saa syylän pois kädestä, niin miksei myös alempaa? Eri papylloomahan se varmasti on kuin kädessä, mutta miksen kokeilisi?
Tein seuraavaa: Tein kuten videossa neuvottiin, eli laitoin syylän kokoisen etikkapallon syylän päälle, ja laastarin ko. etikkapallon päälle.
Lopputulos: Järjetön kirvely ja laastarin poisto n. 15 minuutin päästä. Lisäksi syylä sai etikkaa vain hieman, ja sivulla oleva iho eniten. Laastari ei pidellyt etikkapalloa / itseään paikallaan, ja käytyin myös aivan liikaa etikkaa: puolikkaan tipan sijaan varmaan n. 2-3 tippaa. Mutta syylä lähti, vaikka melkein huti menikin! Tuore, uusiutunut iho poisti tästä syntyneen ruven noin viikon kuluessa, ja nyt vehje on "Good as new!"
Toisen syylän kohdalla mietin tarkkaan, miten sen kanssa menettelen. Mietin näkemääni videota enemmän: Menin vieläkin pidemmälle hifistelyssä. Puhkaisin pienen, syylän mittaisen reiän Micropore-teippiin (luultavasti moni muukin teippi olisi käynyt), ja liiskasin sen tiukasti pestyn ja kuivatun siittimen varteen niin, että syylä tuli siitä esiin niin paljon kuin pystyi.
Sitten kostutin syylän kokoisen, todella pienen pumpulista pyöritellyn pallon ko. reiän (eli syylän) päälle. Tämän laitoksen päällystin laastarilla. Laastarina käytin Micropore-teippiä ja pumpulia, mutta luultavasti esim. metrilaastarin palakin olisi käynyt, jos vain liima olisi pitänyt. Laastarin tehtävä oli siis vain pitää etikkapalloa paikallaan, ja imeä liika etikka itseensä. Laastari siis saman suuntaisesti siittimeen asetetun Micropore-teipinpätkän päälle. Ja ei kuin housut jalkaan ja menoksi.
Etikkapallo liotti syylää etikassa, siinä missä Micropore-teippi suojasi ympäröivää ihoa etikalta. Päällimmäinen laastari puolestaan imi etikkaa itseensä sen verran, ettei se päässyt leviämään muualle. Prosessi oli käytännössä täysin kivuton.
Tämän härdellin kohtuulliseksi pitoajaksi totesin 24 tuntia, eli suihkussakäyntivälin. En 15 minuuttia, kuten ensimmäisen syylän kohdalla! Tällä tekniikalla ensimmäisen käsittelyn myötä syylä muuttui ihon värisestä valkoiseksi. Totesin olleeni ehkä liian varovainen. Seuraavalla kerralla olin vähän rohkeampi, lisäsin etikan määrää aavistuksen, ja nyt sain syylästä kauniin tummanpunaisen; ihan kuin iho olisi mennyt ruvelle, mutta syylä se oli. Toistin käsittelyn varmuudeksi vielä parina päivänä tämän jälkeen. Ja lopulta irroitin syylän kuin ruven konsanaan.
Ensimmäisen syylän poistosta on aikaa n. 2 viikkoa, ja ainakin toistaiseksi iho on siltä kohtaa täysin sileä. Syylää (jos sellaista enää onkaan) voisi koittaa saada esiin sheivaamalla ihoa ja jatkamalla etikkakäsittelyä päivittäin, mutta en ole toistaiseksi ryhtynyt siihen.
Vaikka kondylooma ehkä jäikin, niin syylät lähtivät, tai ainakin pienenivät niin paljon, etten enää pysty havaitsemaan niitä. Syylien ilmestymistahti on ollut nyt 1 pieni per 18 kk, ja jos se siinä pysyy, niin kyllä tällaisen käsittelyn voi kerran vuodessa tai kahdessa tehdä. Seksikumppaneita tietysti joutuu asiasta jatkossakin huomauttamaan, mutta onhan se kiva, että vehje on kunnossa.
Tämän prosessin kallein komponentti oli ehkä Micropore-teippi, jota parin syylän poistoon kuluisi vajaa rulla. Kuluneen etikan ja pumpulin määrä oli mitättömän pieni. Verrattuna vaivalloiseen lääkärikäyntiin ja kalliin lääkkeen hankintaan tämä on mielestäni äärimmäisen hyvä konsti pienennellä syyliään.
Kondylooman (syylien) pienentäminen kotikonstein
53
17306
Vastaukset
- masked
Edit: Etikkana käytin Pirkan normaalia kaupasta saatavaa etikkaa, jossa on 10 % etikkahappoa.
Amatöörivideo, mistä kehitys lähti, on tässä. Videosta poiketen en kuitenkaan suosittele ihon suojaamatta jättämistä. Videosta poiketen en myöskään suosittele kehnoa teippaamista. https://www.youtube.com/watch?v=RxxVhuM9Eu0- Anonyymi
Kondylooman hoidosta - https://tonzes.com/kondylooma.htm
Hyvä tuote. Toimii nopeasti ja tehokkaasti. Kuten ensimmäinen kommentoija jo totesi, Aldaraa siis kuuluu levittää vain syylien päälle, ei koko ihoalueelle. Jos sitä levittää koko alueelle, voi se tosiaan aiheuttaa melkoista polttelua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kondylooman hoidosta - https://tonzes.com/kondylooma.htm
Hyvä tuote. Toimii nopeasti ja tehokkaasti. Kuten ensimmäinen kommentoija jo totesi, Aldaraa siis kuuluu levittää vain syylien päälle, ei koko ihoalueelle. Jos sitä levittää koko alueelle, voi se tosiaan aiheuttaa melkoista polttelua.Mulle on määrätty tota lääkettä aurinkokeratoosiin otsaan, eli laajalle alueelle ja iho ohenee ja kipiää tekee
- JaniKK
Itellä samat vaivat ja aion kokeilla etikkahoitoa. Mitäköhän etikkaa käytit? Videolla omenaviinietikkaa ja kehottivat pitämään teippiä 3 viikkoa, aika pitkä aika.
- Monoxxx
Itsekin huomasin peniksen juuressa pari syylää ja sitten tarkemmin katsottuna kiveksien puolella kukkakaalimaista systeemiä. Pienen googlailun jälkeen ehdin jo tilata uusiseelantilaista somxl seerumia reilun 30 dollarin purnukan. En sitten viitsinyt odotella lääkkeen saapumista postista ja menin lekuriin. Yleislääkäri tiiraili munan juurta hetken ja yritimme yhdessä tehdä diagnoosia. Meinasi jo laittaa lähetteen ihotautispesialistille. Päätti kuitenkin kirjoittaa reseptin Condyline-litkulle. Pari kymppiä maksoi. Sitä sivelin ekaks kolme päivää. Iho meni aika ruvelle ja kirveli, laitoin kyllä varmaan reilummin kuin ohjeessa sanottiin. Sitten neljän päivän tauko ja kolmen päivän uusintakäsittely. Tämän jälkeen syylät ja ruusukkeet hävis. Käsittelyn olis voinut toistaa 5 kertaa jos ei olis toiminut. Eli suosittelen vaan rohkeasti lääkäriin menemistä. Tämäkin yleislääkäri kertoi nähneensä kaikenlaisia ja huomattavasti pahempia visvasyyliä ja joutuneensa penslaamaan niitä peräsuolen puolelta paljonkin.
- SetäSamuli78
Moi.
Mulla kanssa tuli kondylooma ja tuota aloittavan ohjetta kokeilin. Toimi. Hieman nopeutin toimintaa, ja laitoin enemmän etikkaa. Pari päivää ja saaton reipiä syylät pois. Hieman tuli verta toisesta, mutta toinen oli aivan valkoinen ja lähti ihan pinseteillä pois. Ilmastointiteipillä peitin ne. Olisi ollut fiksua toki suojata tervettä ihoa enemmän . Kiitos joka tapauksessa :)
- infoo888888888888
Kuule lueppa tietoa syylistä.
Niitä ilmenee kaikille mihin tahansa kropan osaan jopa intiimialueelle ilman mitään muuta selitystä, kuin se että se kulkee suvussa tai vain sattuu ilmenemään.
Kondylomaa kuten muitakin yleisimpiä seksitauteja voit epäillä vasta sitten, kun virtsaat verta, virtsaaminen on kivuliasta ja alavatsassa tuntuu vihlovaa kipua joka menee ja tulee omia aikojaan ilman että jännität lihaksia. Näkyvät merkit ilmenevät aikaisintaan vuoden kuluttua tartunnasta ja sitä ennen testit vahvistavat asian.
Oletkos niitä miehiä jotka raapivat muniaan koska kutiaa? Mahdollisesti vain olet raapinut ihon rikki ja syylä johtuu vain ihon ärtymisestä (kyllä, ei sitä pelkästään hyvien käytösten takia suositella välttämään.)
Käy apteekista katsomassa hajusteetonta intiimialueelle tarkoitettua pesuainetta ja rasvaa kuten bepanteenia, pese ja voitele koko intiimi alue hyvin ja vaihda alushousuja säännöllisesti, tämä saattaa auttaa asiaa.
Syylät voivat tulla ja mennä ilman mitään aiheuttajaa, mutta niiden aiheuttaja on ihon ärtyminen ja epähygieenisyys ei mitkään taudit (taudit aiheuttavat syyliltä näyttäviä pahkuroita, mutta ne eivät ole syyliä). - SyylätönKuminkäyttäjä
Tuo viimeinen kirjoitus turhaa lohduttelua aloittajalle ja muille syylähemmoille...
Aloittaja varmaankin sama heppu,kun tv chatissa kyselee naista ja pimppaa,koittaa vakuutella,että jos vähän kastaa,ei tartu😏
Opetelkaa ÄÄLIÖT käyttämään KUMIA!!!- Anonyymi
Ei kumi aina auta,tarttu käsienkin välityksellä
- Anonyymi
Niitä rakkuloita saa myös poistettua tulikuumalla raudan päällä. Mutta kannattaa miettiä ensin. Siis että miksi tuli hankittua nuo rakkulat. Ei ne sinne itsekseen ilmesty.
- Anonyymi
Sain kondylooman maksulliselta nimimerkki Seksi lady ,oli silloin lahdessa hieromossa.Todella paskamainen tauti
- Anonyymi
Mä sain samalta eukolta klamydian
- Anonyymi
Sain kans samalta eukolta kondylooman😡
- Anonyymi
Sama juttu
- Anonyymi
Sama,on kyllä syvältä.😡
- Anonyymi
Mä sain saman
Turussa samalta vosuta - Anonyymi
Moni saanut tältä samalta akalta taudin
- Anonyymi
Tuli kans käytyä tämän hierottavana Lahessa ja nyt on kondylooma,sain myös lutikoita tuolta hieromosta.
- Anonyymi
Monihän tältä on tuon kondylooman on saanu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monihän tältä on tuon kondylooman on saanu
Kuulostaa siltä että aika moni...kannattaa ehkä vältellä tuota mummoa
- Anonyymi
Kuka tollasta vanhaa lehmää käy panemassa,ja vielä maksaa siitä!
- Anonyymi
Eikö joku toimisto vois laittaa ton hutsun työ kieltoon ettei levittäis noita tauteja
- Anonyymi
Ei ole mukava kondylooma suussa,tuli lipastua tuon vosun pi11ua.Typeryydestä saa nyt kärsiä..😡
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole mukava kondylooma suussa,tuli lipastua tuon vosun pi11ua.Typeryydestä saa nyt kärsiä..😡
Hyi saatana🤢
- Anonyymi
Pitäis olla huoltopoliisi niinkuin ennen vanhaan,korjais nämä hutsut pois tartuttamasta
- Anonyymi
Tuohon lutkaan ei kannata sekaantua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole mukava kondylooma suussa,tuli lipastua tuon vosun pi11ua.Typeryydestä saa nyt kärsiä..😡
Kuka menee nuolemaan jonkun vanhan horon vi77ua,pelkkä ajatuskin saa aikaan oksennus reflexin .joutaakin saadakkin jonku taudin jos on noin tyhmä!
- Anonyymi
Ei tosiaankaa oo mikää luksus horatsu,vaikka luulee niin,kannattaa kiertää kaukaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole mukava kondylooma suussa,tuli lipastua tuon vosun pi11ua.Typeryydestä saa nyt kärsiä..😡
Kuka menee tollasta kusenpolttamaa hutsua nuolemaan sieltä!Ei kannata pitkällä tikullakaan koskea.Tältähän porukat on saanu kaikenmaailman taudit ja lutikat!
- Anonyymi
Täytyy olla mihen kauheessa puuttessa jos tollasta naista(mummoa)käy panees ja suostuu viel maksaankin tosta jottain
- Anonyymi
Tuo eukko pitäis kärrätä muutenkin katkolle,lisäksi pitäis antaa kaiken maailman lääkitys noita tauteja vastaan ettei levitä niitä ympäri suomea.Tai karkoittaa kotimaahansa,tauteja levittämästä.
- Anonyymi
Samoin sain Lahdessa Erotic ?nimisestä seksiliikkeestä lutikoita
- Anonyymi
Mä sain myös kondylooman myös tältä horolta,kun olin hierottavana tässä Erotic liikkeessä Lahdessa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä sain myös kondylooman myös tältä horolta,kun olin hierottavana tässä Erotic liikkeessä Lahdessa
Mä sain herppeksen tulta akalta
- Anonyymi
Tuohan on ry55ien sutenöörien vanha vosu vieläkin ne kierrättää eteläsuomess,lähemmäs kuuskymppinen horatsu.Ei siinä pienet taudit haittaa,kun Sergei tarttee rahaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohan on ry55ien sutenöörien vanha vosu vieläkin ne kierrättää eteläsuomess,lähemmäs kuuskymppinen horatsu.Ei siinä pienet taudit haittaa,kun Sergei tarttee rahaa
Kaupppatavara alkaa jo vain olla ehtoopuolella,nuorempaa ja parempikuntoista pitäis Sergeinkin löytää.Toki vanhalle horolle ei tarvi maksaa niin paljo,jää Sergeille enemmän käteistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupppatavara alkaa jo vain olla ehtoopuolella,nuorempaa ja parempikuntoista pitäis Sergeinkin löytää.Toki vanhalle horolle ei tarvi maksaa niin paljo,jää Sergeille enemmän käteistä.
Myyhän tuo peukkua ja kukkaakin,noissa Turun liikkeissää
- Anonyymi
Joo ei oo kiva,tartutin vaimoonkin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka menee tollasta kusenpolttamaa hutsua nuolemaan sieltä!Ei kannata pitkällä tikullakaan koskea.Tältähän porukat on saanu kaikenmaailman taudit ja lutikat!
Joo niin on,lutikoita ja tauteja levittää ympäri suomea,mä sain onneks vaan lutikoita....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täytyy olla mihen kauheessa puuttessa jos tollasta naista(mummoa)käy panees ja suostuu viel maksaankin tosta jottain
Joo kyllä mun pitäis ainakin saada rahaa,että panisin tuon kanssa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo kyllä mun pitäis ainakin saada rahaa,että panisin tuon kanssa!
En kyllä panis,hain vain peukkuu tolta
- Anonyymi
Mä sai tuolta lahden hieramosta lutikoita kottiin
- Anonyymi
Niitä on turussakin tullut saman lutkan tapaamisen jälkeen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niitä on turussakin tullut saman lutkan tapaamisen jälkeen
Mä puolestani sain siltä kupan ja täitä 😖
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niitä on turussakin tullut saman lutkan tapaamisen jälkeen
Mä sain Turussa Sensuelli nimisestä liikkeestä lutikoita ,kun olin hieronnassa,toivottavasti en muita tauteja😠
- Anonyymi
No nyt on..🤣
- Anonyymi
Mitä naurat ääliö😠
- Anonyymi
Vain typerys nauraa tälläiselle asialle,
- Anonyymi
Nuo kondyloomarakkulat saa pois, kun tulikuumalla rautapiikillä korventelet niitä rakkuloita. Eivät uusi sen enempää.
- Anonyymi
Kiva alkaa polttamaan lerssiä kuumalla piikillä 😵💫
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiva alkaa polttamaan lerssiä kuumalla piikillä 😵💫
Ajatuskin jo hirvittää😵💫
- Anonyymi
Aldaraa oon käyttäny,kirvelee vaan pirusti,saa nähdä onko vaikutusta,mulla munan juuressa kondylooma
- Anonyymi
Onko toiminut?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1629704Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t877455Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1067357Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37326Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit427259Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t217208Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126652Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296486Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845710Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485495