Hajaantukaa

Teillä ei ole täällä mitään nähtävää.
51227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

"Eräitä+nykyisen+Uuden+maailmanjärjestyksen+piirteitä:Valtioiden+ja+kansojen+itsemääräämisoikeuden+ja+taloudellisen+riippumattomuuden+tuhoaminen+kytkemällä+ne+joko+vapaaehtoisesti+tai+pakolla+osaksi+globaalia+markkinatalousjärjestelmää+ja+ajamalla+alas+paikallinen+(maatalous)tuotanto,+jolloin+ne+tulevat+riippuvaisiksi+muusta+järjestelmästä.Ylikansallinen+tajunnantäyttöteollisuus+ja+mediaan+sisäänrakennettu+piiloviestintä+takaa+kansallisten+identiteettien+hämärtämisen.+Kansalliset+identiteetit+on+korvattava+globaalilla+identiteetillä.+Kansalaisuus+korvataan+kuluttajuudella.+Massojen+suunnitelmallinen+tyhmistäminen+ja+tylsistäminen+viihteen+avulla+tekee+massoista+vaarattomampia.Kansallisten+identiteettien+tuhoamista+helpottavat+irti+päässeet+kansainvaellukset+ja+rotujen+sekoittaminen.+Monikulttuurista,+monirotuista+yhteiskuntaa+tuetaan+kaikin+mahdollisin+keinoin+sekä+julkisella+propagandalla+että+piilovaikuttamisella.+Kolmannen+maailman+todellisiin+ongelmiin+ei+puututa,+jotta+kansainvaellukset+jatkuisivat.+Erään+YK:n+suunnitelman+mukaan+Eurooppa+tarvitsee+150+miljoonaa+siirtolaista+Afrikan+ja+Aasian+maista.+Kun+ihmisten+juuret+on+tuhottu,+heille+on+helppo+syöttää+keinotekoinen+”globaali“+identiteetti.Rahamarkkinoiden+globaali,+ylikansallinen+hallinta+(Kansainvälinen+valuuttarahasto,+WTO,+maailmanpankki).”Markkinavoimat“+kasvottomana+Isona+Veljenä.Massojen+hallitseminen+on+helpointa+kontrolloimalla+olemassaolevia+energianlähteitä+sekä+puhtaan+ruoan+ja+juomaveden+varastoja.Agendan+toteuttamisessa+on+kunkin+maan+erikoispiirteet+otettava+huomioon+ja+sopeuduttava+niihin.Kontrollointi+ja+hallintaNATO+ja+Yhdysvaltain+asevoimat+Uuden+maailmanjärjestyksen+väkivaltakoneistona,+jota+voidaan+käyttää+pelotteena+niskuroivia+valtioita+(Serbia,+Irak,+Iran?)+vastaan.Kansalaisvapauksien+asteittainen+vähentäminen+”turvallisuuden“+nimissä,+sananvapauden+purkaminen,+ylikansallinen+elektroninen+valvonta+(Yhdysvaltain+kansallisen+turvallisuuden+osasto+NSA+on+jo+ottanut+tehtäväkseen+koko+maailman+elektronisen+viestinnän+seuraamisen).Laaja-alaisten+tiedotusvälineiden+alistaminen+Uuden+maailmanjärjestyksen+edistämiseksi.+Tiedotusvälineiden+hallinta+mahdollistaa+”yleisen+mielipiteen“+manipuloinnin,+viholliskuvien+synnyttämisen+ja+totuuden+monopolisoinnin.+Tällä+hetkellä+noin+90%+kaikista+maailman+viestimistä+on+hyvin+pienen+eliitin+omistuksessa+(mm.+Murdoch).Hallitsemalla+kielenkäyttöä+ja+muuttamalla+sanojen+merkitystä+voidaan+hallita+ihmisten+ajattelutapaa.+Järjestelmän+vastaiset+ihmiset+pyritään+leimaamaan+tiedotusvälineissä+terroristeiksi,+rasisteiksi,+mielisairaiksi,+tyhmiksi,+yksinkertaisiksi+tai+vanhanaikaisiksi.Luodaan+vihollisia.+Organisoidaan+ja+tuetaan+maailmanlaajuista+terrorismia,+jotta+sen+varjolla+voidaan+tiukentaa+seurantaa+ja+kontrollointia."http://www.lintukoto.net/muut/salaliittoteoria/haku.php?id=687

Äänestä

  • 7658587 kirjoitti:

    G.S. mainuittu.

    > Dokumenttiprojekti: Talouden selvänäkijä

    1 h 29 min
    ma 25.7.2016
    29 pv
    64868 katselua

    Martin Armstrong on ennustanut useat talousromahdukset, mutta tuomittu pyramidihuijauksesta 12 vuodeksi vankilaan. Dokumentti kertoo sekä ristiriitaisesta miehestä että maailmantalouden hyväksytystä manipuloinnista.>

    http://areena.yle.fi/1-2700624

    Totesi, että euro on jo menetetty peli.

    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/07/15/dokumenttiprojekti-talouden-selvanakija

    Oli siellä lopulta yli 80 000 katselukertaa. Ilmeisesti tieto edes vähän levisi.

    Äänestä

IPU:ssa+tanssitaan+juurikin+edellä+mainitun+listan+mukaisesti+tosin+tämä+toheloviisas,+kuten+IPU:laiset+yleensäkin+jättävät+salaliitto+höpinäänsä+Venäjän+ja+Putinin+mentävän+aukon.+Vaikka+tuollainen+NVO+ei+voi+toteuttaa+itseään+ilman+moisen+suurvallan+olemassaoloa.+Kuten+ifowarsit+ja+muut+aatteen+eturintamassa+kertovatkin.+Toisaalta+IPU+kieltää+rasismin+ja+vaatii+ovia+auki+ja+vastustaa+ilmastomuutosta+ihan+100%:sti+ja+pyrkii+sivussa+ajamaan+läpi+suvaitsevaisuuden+nimissä+tajuntaan+vaikuttavien+aineiden+Vapa_ata+saatavuutta.+Siis+sekametelisoppaa+koko+oksennus+josta+ei+pirukaan+ota+selvää+ja+tällaisia+kerhoja+löytyy+suljetuilta+osastoilta+ja+avopuolen+toimintakerhoista+sekä+muutamista+kellaribaareista+mukulakivikatujen+varsilta.Ei+mitään+reaalipolitiikkaa+vaan+hoitola(i)sten+horinaa.

Äänestä
  • Hajaantukaa, kirjoittaa aloittaja ja höperöi täällä itekseen,

    Äänestä

  • hajoa kirjoitti:

    Hajaantukaa, kirjoittaa aloittaja ja höperöi täällä itekseen,

    Näin näyt tekevän, IPU:laisella ei ole kavereita. Pelkäähän niitä variksenpelätitkin. Ehkä vähän sylihoitoa lapsena ja säippuapala siinä kaivonkannella olisi vaikuttanut elämään ratkaisevan positiivisesti.

    Äänestä

  • "Toisaalta IPU kieltää rasismin ja vaatii ovia auki"

    Et vain ole ymmärtänyt:

    ". Menneen noin vuoden aikana maahanmuuttoon liittyvät kysymykset ovat nousseet eri asemaan kuin aiemmin. IPU on jo aiemmin vaatinut omaa rajavalvontaa ja oman lainsäädännön noudattamista myös maahanmuuttopolitiikassa."

    http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/221366-puheenvuoro-itsenaisyyspuolueen-vuosikokoksessa-1482016

    " Venäjän ja Putinin mentävän aukon. Vaikka tuollainen NVO ei voi toteuttaa itseään ilman moisen suurvallan olemassaoloa."

    Kuten varmaan tajusitkin, tuo NWO juttu on amerikkalaisen oikeiston mediasta osalainattu. Tosin venäläinen nykyisin täysin merkityksetön heppu nimeltä Dugin oli lukenut myös nuo globalisaattorien kirjoitukset ja tekin lähse vastaavan päätelmän:

    "Nykyaikainen mondialismi, seuraten protestantismin, harhaoppisten eskatologien, kommunistisen maailmanvallankumouksen, ja aikaisempien geopoliittisten mullistusten opetuksia, on tiivistymässä lopulliseen muotoonsa, lopulliseen käsitykseen siitä, mikä oli käytännöllistä tai sattumanvaraista aiemmissa muodoissa, ja mikä on todella oleellinen ja historiallinen perustekijä Uuteen Maailmanjärjestykseen johtavassa kehityksessä. Erinäisten hapuilujen ja taktikointien jälkeen nykyinen mondialismi on muotoillut lopulliset toimintasuunnitelmansa tulevaa tilannetta varten. Nämä periaatteet voidaan esittää seuraavasti:

    1. Taloudellisesti:
    Uusi Maailmanjärjestys edellyttää liberaalin kapitalismin täydellistä ja ehdotonta levittämistä maailman kaikkiin kolkkiin ilman kulttuurisia tai etnisiä poikkeuksia. Kaikki sosioekonomiset järjestelmät, joissa on "sosialismin", "sosiaalisen ja kansallisen oikeudenmukaisuuden", ja "sosiaalisen suojelun" piirteitä, tullaan tuhoamaan ja pakottamaan "vapaaseen markkinatalouteen".

    Kaikki yritykset lähentää mondialismia ja "sosialistisia" malleja, tullaan yksiselitteisesti lopettamaan häiriköintinä, ja markkinaliberalismista tulee Maailmanhallituksen hallitseman planeetan ainoa taloudellinen järjestelmä.

    2. Geopoliittisesti:
    Uusi Maailmanjärjestys tulee antamaan ehdottoman etusijan maille, jotka historiallisesti ja maantieteellisesti kuuluvat "länteen", vastakohtana "itä". Jopa suhteellinen läntinen sijainti suhteessa lähimpään naapuriinsa tulee antamaan suositummuusaseman tähän nähden. Myöskään esim. toisessa maailmansodassa toteutunut liittoutuma -länsi ja itä vastaan keskusta (Saksa)- ei tule enää toistumaan nykyaikaisessa mondialismissa. Läntinen geopoliittinen orientoituminen muodostuu absoluuttiseksi.

    3. Etnisesti:
    Uuden Maailmanjärjestyksen ideologia tulee vaatimaan ehdotonta rodullista, etnistä ja kulttuurista kansojen sekoittamista, antaen etusijan sentyyppiselle kosmopolitismille, jota tavataan suurissa kaupungeissa. Kansalliset liikkeet ja vähemmistökansojen taistelut oikeuksiensa puolesta, joita mondialismi käytti vielä äskettäin suuria kansoja ja imperiumeja vahingoittaakseen, tullaan tukahduttamaan päättäväisesti. Niillä ei tule olemaan mitään olemassaolon mahdollisuutta Uudessa Järjestyksessä. Kaikilla tasoilla, paikallisesta politiikasta maailmanhallitukseen ja kansainvälisiin järjestöihin, tulee vallitsemaan yksi ja sama normi: Sekoittaminen, kosmopolitismi ja erilaisuuden hävittäminen.

    4. Uskonnollisesti:
    Uuden Maailmanjärjestyksen ideologia on tuomassa maailmaan tietyn uuden mystisen hahmon, jolla aiotaan mullistaa planeetan uskonnollis-ideologinen tilanne. Mondialistit ovat keskenään vakuuttuneet siitä, että olemme siirtymässä Moshiahin aikakauteen. Messias tulee paljastamaan uuden uskonnon lait ja tulee esittämään paljon ihmeitä. Ateismin, pragmatismin ja rationalismin opit eivät enää kelpaa mondialisteille. Jo tänään he julistavat "uuden uskonnollisuuden" tuloa.

    Tämä on se kuva, jonka saamme analysoidessamme Trilateral Comissionin, Bilberberg-ryhmän, American Council of Foreign Relationsin ja muiden mondialismia palvelevien kirjoittajien tuotteita"

    http://www.neuvostoliitto.eu/Dugin.html

    Suomen säälittävä äärioikeisto ei ollenkaan tajunnut asiaa mutta julkaisi jutun osittain koomisine kommentteineen joskus 2000-luvun alussa.

    Äänestä

  • i7or9786r kirjoitti:

    "Toisaalta IPU kieltää rasismin ja vaatii ovia auki"

    Venäjähän siirtyi aika lailla jo tuohon suuntaan Jeltsin aikoina.

    Äänestä

  • 4675778890 kirjoitti:

    Siis tähän:

    "1. Taloudellisesti:
    Uusi Maailmanjärjestys edellyttää liberaalin kapitalismin täydellistä ja ehdotonta levittämistä maailman kaikkiin kolkkiin ilman kulttuurisia tai etnisiä poikkeuksia. Kaikki sosioekonomiset järjestelmät, joissa on "sosialismin", "sosiaalisen ja kansallisen oikeudenmukaisuuden", ja "sosiaalisen suojelun" piirteitä, tullaan tuhoamaan ja pakottamaan "vapaaseen markkinatalouteen"

    Suomen oikeistohallitukset yrittävät samaa EU:n avulla.

    Äänestä

  • vcbvcn kirjoitti:

    Se on tän IPU:n vastustajatrollin ja palstahäirikön unelma tuo Duginin malli.

    Äänestä

  • cng kirjoitti:

    Se on tän IPU:n vastustajatrollin ja palstahäirikön unelma tuo Duginin malli.

    Niin, mutta se on niin tyhmä, että ei tajua sitä, se luulee ihan jotain muuta.

    Äänestä

  • 4675778890 kirjoitti:

    Venäjähän siirtyi aika lailla jo tuohon suuntaan Jeltsin aikoina.

    Siksi ne siellä Jeltsiniä inhoavatkin, maanpetturina pitävät, olisi kait joutunut linnaan, mutta teki jonkun sopimuksen Putinin kanssa ja luopui vallasta.

    Äänestä

totta XD

Äänestä

Puolue Suomeen joka suomalaisia ajattelee!!!Nyt on menty aivan liian pitkälle ulkomaalaisten suosio!!Suomi on suomalaisille kun he hyvin voivat niin voi muitakin ajatella. Tämänpäivän poliitiika syrjää omia kansalaisia kaikki edut jotka "pakolaiset "saa ei omat saa,minkälainen maa se on ??? Nyt en ajattele itseäni en etes asu Suomessa mutta sydämmeni on siellä ajattelen heitä joilla ei hyvä ole olla päivän Suomessa.

Äänestä
  • Totta Suomeen tarvitaan suomea ja suomalaisia ajatteleva ja heidän etujaan ajava puolue. Loppujen lopuksi sellainen puolue ajaisi koko maailman etua. IPU:sta ei siihen ole, eikä sillä ole siihen koskaan ollut halujakaan.

    Äänestä

  • Närhen.pallukat kirjoitti:

    Totta Suomeen tarvitaan suomea ja suomalaisia ajatteleva ja heidän etujaan ajava puolue. Loppujen lopuksi sellainen puolue ajaisi koko maailman etua. IPU:sta ei siihen ole, eikä sillä ole siihen koskaan ollut halujakaan.

    Nyt on Suomessa kansan vaihto meneillään. Edeltä lainaten niillejotka eivät avausta tajunneet:

    ". Kansalliset identiteetit on korvattava globaalilla identiteetillä. Kansalaisuus korvataan kuluttajuudella. Massojen suunnitelmallinen tyhmistäminen ja tylsistäminen viihteen avulla tekee massoista vaarattomampia.

    Kansallisten identiteettien tuhoamista helpottavat irti päässeet kansainvaellukset ja rotujen sekoittaminen. Monikulttuurista, monirotuista yhteiskuntaa tuetaan kaikin mahdollisin keinoin sekä julkisella propagandalla että piilovaikuttamisella. Kolmannen maailman todellisiin ongelmiin ei puututa, jotta kansainvaellukset jatkuisivat. Erään YK:n suunnitelman mukaan Eurooppa tarvitsee 150 miljoonaa siirtolaista Afrikan ja Aasian maista. Kun ihmisten juuret on tuhottu, heille on helppo syöttää keinotekoinen ”globaali“ identiteetti."

    Äänestä

  • tuo.on.faktajuttu kirjoitti:

    Lainataan Duginin kirjoituksen kolmoskohtaa joka on jokseenkin yhteneväinen edellisen kanssa:

    "3. Etnisesti:
    Uuden Maailmanjärjestyksen ideologia tulee vaatimaan ehdotonta rodullista, etnistä ja kulttuurista kansojen sekoittamista, antaen etusijan sentyyppiselle kosmopolitismille, jota tavataan suurissa kaupungeissa. Kansalliset liikkeet ja vähemmistökansojen taistelut oikeuksiensa puolesta, joita mondialismi käytti vielä äskettäin suuria kansoja ja imperiumeja vahingoittaakseen, tullaan tukahduttamaan päättäväisesti. Niillä ei tule olemaan mitään olemassaolon mahdollisuutta Uudessa Järjestyksessä. Kaikilla tasoilla, paikallisesta politiikasta maailmanhallitukseen ja kansainvälisiin järjestöihin, tulee vallitsemaan yksi ja sama normi: Sekoittaminen, kosmopolitismi ja erilaisuuden hävittäminen."

    Joskin ykköskohta se kaikkein vakavin asia on.

    Äänestä

  • uytey5e kirjoitti:

    Niin amerikkalainen kuin venäläinenkin skenaario vaikuttaa tällä hetkellä melko todelliselta.

    Äänestä

  • cvbnnbvc kirjoitti:

    Niin amerikkalainen kuin venäläinenkin skenaario vaikuttaa tällä hetkellä melko todelliselta.

    Persut, Kepu ja Kokoomus apupuolueineen kannattavat tuollaista.

    Äänestä

  • 67458 kirjoitti:

    Ja suomalaiset valopäät äänestää niitä ja sitten taas ruikuttaa.

    Äänestä

  • 67458 kirjoitti:

    Persut, Kepu ja Kokoomus apupuolueineen kannattavat tuollaista.

    Ja tää IPU:n vastustaja joku Kilju-Keijo kanssa kannattaa tuollaista ja siksi pyrkii sotkemaan palstaa urakalla.

    Äänestä

  • cbvnjhgf kirjoitti:

    Ja tää IPU:n vastustaja joku Kilju-Keijo kanssa kannattaa tuollaista ja siksi pyrkii sotkemaan palstaa urakalla.

    Joo, sillä on kauhea vauhti päällä.

    Äänestä

Ei todellakaan mitään nähtävää... tyypillistä IPU laatua

plääääähhhh

Äänestä
  • Siinä taas yksi suomalainen valopää, get_the.real.life .

    Äänestä

IPU suuruudenhullujen tohellusta komerossaan jos kolmattakymmenettä vuotta, harmi kun maailma etenee ja kansalla on työtä ja leipää ja turvaa enemmän kuin koskaan ennen, ei rutinapolitiikka ja maailmanlopun paatos ota tuulta jalkojensa alle sen enempää kuin JW vedätyskään. Tosin JW on tajunnut kansainvälisyyden merkityksen ja pääamebansa kerää varoja USA:n kymmenen rikkaimman joukkoon sijoittuvan yrityksen verran vuodessa.

IPUssa - kaikki tuotto palaa volvon pakarista

Äänestä
  • Kansalla/kansoilla/valtioilla on vain tolkuttomasti velkaa tässä pyramiiditaloushuijauksessa ja sen seurauksena kansoja on alettu kyykyttää ja köyhdyttää tuloeroja lisäten pienen eliittijoukon eduksi.

    Kuten uutiset kertovat, niin ympäri maailmaa kapinoidaan monin eri tavoin tätä kolmisenkymmentä vuotta voimassa ollutta systeemiä vastaan, Wheen kirjoitti tästä systeemistä hyvän kirjan jolla on hyvä nimi. Ruotsissa Francis Wheenin kirja on ilmestynyt nimellä ”Miten paskapuhe valloitti maailman”..Suomessa oltiin hienovaraisempia ja nimeksi tuli:

    "Kuinka humpuuki valloitti maailman

    Globaalin talouspoliittisen hölynpölyn lyhyt ja surullinen historia. Näin voisi luonnehtia brittiläisen kirjailijan ja toimittajan Francis Wheenin kärkevästi sivaltelevaa kirjaa.

    Vakuuttavin esimerkein hän osoittaa, kuinka järki karkasi 1970-luvun lopulta lähtien maailman talous- ja yhteiskuntapolitiikasta Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin johdolla. Ryöpytyksen kohteena ovat uusliberalismi, George W. Bush ja Tony Blair, postmodernismin nimeen vannovat, markkinauskovaiset ja muut uusoikeistolaiset hörhöt..."

    Seppo Hyrkäs kirjoitti kyseisen kirjaan kuvaavan esipuheen:

    ”Seppo Hyrkäs:

    Kuinka humpuuki valloitti Suomen

    Suomen bruttokansantuote romahti 1990-luvun alussa jyrkemmin kuin missään muussa OECD-maassa. Maa oli kipannut terveen taloudenpidon roskakoppaan...Seurauksena oli traumaattinen lama, jossa monet menettivät omaisuutensa ja lukemattomat muut työpaikkansa. Sen jälkeen Francis Wheenin kuvaamat ilmiöt ovat käyneet Suomessakin päivä päivältä tutummiksi.

    Poliitikot ruikuttavat kilvan, että valtion ja kuntien käytössä oleva rahamäärä pienenee jatkuvasti. Tästä syystä sosiaalisia palveluja on ulkoistettava ja kilpailutettava (kovin tuttuja ja on kuin amerikkalaisen konsulttiyhtiön McKinseyn ohjeista joita meidän höperöt hallitukset ovat viimeiset 30 vuotta noudattaneet).

    Käytännössä erilaisten palvelujen ulkoistaminen merkitsee useimmiten laadusta tinkimistä paremman tuloksen nimessä. Kyse on sosiaalisesta polkumyynnistä

    http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/54717-ilmaisia-lounaita-on#comment-688734

    "Jo vuonna -24 Englannin valtionvaraministeri totesi: "Ne, jotka kontrolloivat kansakunnan luottoa, johtavat hallitusten politiikkaa..."

    "Rahoitusneuvos Nars sanoi: "Suomi on joutunut rahoittajien armoille" (Aamulehti 14.8.94)."

    "Aamulehden 23.3.99 mukaan "Ekonomistit katsovat, että markkinat luottavat kolmen suurimman puolueen talouspolitiikkaan. Menisipä näistä puolueista hallitukseen mikä tahansa, ei talouspolitiikassa tapahtuisi oleellisia muutoksia."

    Eli, meillä käytännössä voidaan sanoa ollen ulkomailta ohjattu yksipuoluejärjestelmä jo vuosia."

    Äänestä

  • " (kovin tuttuja ja on kuin amerikkalaisen konsulttiyhtiön McKinseyn ohjeista joita meidän höperöt hallitukset ovat viimeiset 30 vuotta noudattaneet)."

    Niinpä onkin:

    "Yhdysvaltalainen konsulttifirma, jonka taustoja on arvosteltu, koska ei aina tiedetä, että kuka on se todellinen toimeksiantaja taustalla, on laatinut hallitusohjelmia Suomeen jo aikaisemminkin. Onpa tehnyt todella somaa työtä!

    "McKinsey laati vuonna 2007 Matti Vanhasen hallitukselle ohjelmaehdotuksen.
    Se on laajasti toteuttu. McKinsey ehdotti mm. tilaaja-tuottajamallien
    käyttöönottoa kunnallisissa palveluissa, julkisen terveydenhoidon maksujen
    korotuksia, työttömyysturvan ehtojen tiukentamista, korkeakoulupaikkojen
    kohdentamista yritysten tarpeiden mukaan ja yritysten aseman vahvistamista
    yliopistojen hallinnossa..."

    http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/73680-mita-sisaltaa-usasta-tilattu-hallitusohjelma

    "Helmikuussa Yle uutisoi, että valtioneuvoston kanslia on pestannut amerikkalaisen konsulttiyhtiö McKinsey&Companyn ideoimaan Suomelle seuraavaa hallitusohjelmaa.

    Helmikuussa Yle uutisoi, että valtioneuvoston kanslia on pestannut amerikkalaisen konsulttiyhtiö McKinsey&Companyn ideoimaan Suomelle seuraavaa hallitusohjelmaa.

    Tiettävästi kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa hallitusohjelmaan käytetään konsulttia. Yleensähän kai ajatellaan, että politiikan perustana on kansan tahto, jota edustaa vaaleissa valittu eduskunta ja sen pohjalta muodostettu hallitus. Eikä siis konsulttifirma.

    Kuinka väärässä sitä voikaan olla. Pienellä googlauksella selviää, että McKinsey&Company on jo aikaisemminkin esittänyt näkemyksiään Suomen menestystekijöistä. Vuonna 2007 se julkaisi raportin Suomen talous, joka lähtee vähintään kahden prosentin talouskasvusta. Silloin McKinsey&Company mainosti olevansa taloudellisesti ja poliittisesti riippumaton. Se on ilmeisesti pelkkää hyväntekeväisyyttään rahoittanut Suomelle toimintaohjeet.

    No mitä konsultit sitten Suomelle ehdottivat vuonna 2007? Aloin kerätä raportin suosituksia Suomen valtiolle. Hassu juttu, ne tuntuivat kovin tutuilta. Niinpä laitoin jokaisen perään merkinnän, onko uudistus kenties jo ehditty toteuttaa (OK) tai onko sen saavuttamiseksi ainakin tehty jotain (KESKEN). Ihan kaikista en tiennyt (?).

    Alla lopullinen listaus toimintasuosituksista. (Siis vain konkreettiset, lukuisia epämääräisiä ”kehittämisiä”, ”kouluttamisia” ja ”selkiyttämisiä” en kirjannut.)

    Kunnat:

    1) lukumäärän vähentäminen – OK

    2) tilaaja-tuottajamallin (siis markkinalogiikan) käyttöön otto kuntapalveluiden tuottamisessa – OK

    3) yhtiöiden ja liikelaitosten perustaminen, jotta palveluita olisi helpompi tuotteistaa vientiin – KESKEN

    4) Yhtenäisen pääkaupunkiseudun metropolialueen kehittäminen – KESKEN

    Verot ja muut maksut

    1) Työnantajamaksujen pienentäminen – OK

    2) Ansioverotuksen keventäminen – OK

    3) Kotitalousvähennyksen korottaminen ja laajentaminen uusiin palveluihin – OK

    4) Alkoholin ja tupakkatuotteiden verotuksen kiristäminen – OK

    5) Julkisen terveydenhuollon maksujen korotus – OK

    Tukijärjestelmät

    1) Tuloloukkujen purkaminen – KESKEN

    2) Yrittäjän omistusasunnon suojaaminen konkurssilta yrittäjäriskin pienentämiseksi – ?

    3) Työttömyysturvan ehtojen tiukentaminen vapaamatkustajuuden estämiseksi – OK

    Koulutus

    1) Yritysten aseman vahvistaminen yliopistohallinnossa – OK

    2) Opinto-oikeuden ajallinen rajoittaminen opiskeluaikojen lyhentämiseksi – KESKEN

    3) Korkeakoulutuspaikkoja kohdentaminen yritysten mahdollisille kasvualoille – OK

    4) Opintoseteli – KESKEN

    5) Opetuksen maksullisuus muualta tuleville ja hitaasti valmistuville – KESKEN

    6) Yliopistovirkojen lakkauttaminen – OK

    7) Venäjän ja kiinan kielten opetuksen lisääminen – ?

    Yrityselämä

    1) Kansainvälisten koulujen lisääminen – OK

    2) Kansainvälisille yrityksille suunnatun markkinoinnin lisääminen – OK

    3) Verotuettu ”vaihtoehtopörssi” pienille yrityksille – ?

    4) Asuntotuotannon lisääminen pääkaupunkiseudulla ulkomaalaisten osaajien houkuttelemiseksi – ?

    Vuoden 2007 raportti on jopa nykyistä hallitusohjelmaa kattavampi listaus viime vuosien keskeisistä poliittisista uudistuksista. Siinä mainitaan jopa työnantajamaksujen alentaminenkin, jota ei hallitusohjelmassa ollut.

    Herää kysymys mihin vaaleja, kansanedustuslaitosta, kunnanvaltuutettuja, hallitusta ja koko tätä kallista demokratiasirkusta tarvitaan, jos päätökset tekee yksityinen amerikkalaisfirma? Ja vielä omalla kustannuksellaan.

    Mutta tähänkin amerikkalaisfirma vastaa itse. Raportissa vaaditaan kansalaisten asenteiden muokkaamista. Maan taloutta näyttävät nimittäin pahiten uhkaavan tavalliset ihmiset, jotka sitkeästi pitävät kiinni ruoastaan, kodeistaan ja julkisista palveluista. Raportissa ehdotetaankin ihmisten ”totuttujen ajatusmallien” muuttamista siten, että he jatkossa suostuisivat:

    – opiskelemaan entistä nopeammin

    – pysymään työelämässä yli 65-vuotiaaksi

    – hankkimaan yksityisen eläkevakuutuksen

    – maksamaan enemmän julkisten terveyspalvelujen käytöstä...

    -Voima-

    Äänestä

  • ytutiuyrty kirjoitti:

    " (kovin tuttuja ja on kuin amerikkalaisen konsulttiyhtiön McKinseyn ohjeista joita meidän höperöt hallitukset ovat viimeiset 30 vuotta noudattaneet)."

    Ei tuokaan enään pahasti ole kesken:

    "3) yhtiöiden ja liikelaitosten perustaminen, jotta palveluita olisi helpompi tuotteistaa vientiin – KESKEN"

    Tosin kyse on siitä, että nämä yhtiöt sitten myydään ukomaille jonne myös rahat maasta lopulta valuvat.

    Äänestä

  • bvcbnbv kirjoitti:

    Naomi Klein on perusteellisesti analysoinut kirjassaan Tuhokapitalismin nousu tätä nykyistä politiikkaa:

    Vaikuttaako tutulta..?: "Monissa maissa kansaa on kurjistettu niin sanotun uusliberalistisen shokkidoktriinin avulla. Nyt on oikea hetki pyyhkäistä pölyt Kleinin klassikkokirjasta ja tutkia, noudattaako Suomen hallitus ”tuhokapitalismin” strategiaa ja keinoja kansalaisille vastenmielisten toimenpiteiden läpiajamiseksi kriisien (kenties tekaistujen tai liioiteltujen) varjolla.

    Voidaanko juuri nyt myös Suomeen olla tahallaan luomassa harhaanjohtavaa kriisitunnelmaa? Monet talouteen kytkeytyneet tahot esittävät Suomen valtion velkatilanteen liki katastrofaaliseksi. Kuitenkaan he eivät lainkaan ilahtuneet, kun kansainväliset luokittajat antoivatkin Suomelle parhaat mahdolliset arviot. Kun Suomen valtio sai syyskuussa 2015 Fitchiltä parhaan kolmen AAA:n luokituksen, se ei herättänyt iloa pankkien ekonomistien taholla. Aktian pääekonomisti Anssi Rantala kommentoi happamana Twitter-tilillään:

    ”Luottoluokittajien uskottavuus [on] koetuksella. Suomi ei ole vuosikausiin ollut Tripla-A-kunnossa. Sokea Reettakin sen tietää.”

    Myös Moodys antoi lokakuun alussa parhaimman mahdollisen luokituksen, mutta sekään ei herättänyt mitään erityistä riemua, vaan vastaanotto oli omituisen laimea.

    Shokkidoktriinissa julkisia palveluja ja tulonsiirtoja leikataan rajusti, mikä väistämättä johtaa traagisiin seurauksiin. Chilessä shokkidoktriinin vaikutukset johtivat todelliseen kurjuuteen. Lapset pyörtyilivät nälän takia kouluissa ja osa lopetti siksi koulunkäynnin. (s. 105) Suomessa ruokajonoissa kävi viime vuonna viikoittain jo noin 20 000 avuntarvitsijaa, joista pääosa oli eläkeläisiä ja työttömiä: ”Joka viidennen tulot kuluvat pakollisiin menoihin niin, ettei kuukaudessa jää yhtään rahaa, jolla ostaa ruokaa. Joka neljännelle ruoka-apua hakevalle jää menojen jälkeen ruokaan käytettäväksi alle sata euroa kuussa.” (HS 3.12.2014)

    Jos tuhokapitalismin mukainen sokkidoktriini toteutuu Juha Sipilän hallituksen myötä, yhä useampi kotitalous tulee kärsimään todellisesta kurjuudesta. Jotta niin ei kävisi, tulisi havahtua huomaamaan kuinka laajamittaisesti hallitus leikkaa köyhiltä, yksityistää, heikentää työntekijöiden asemaa ja suosii finanssipiirien veronkiertoa.

    http://hirvasnoro.blogspot.fi/2007/12/naomi-klein-shock-doctrine-osa-1.html

    Ei oikeastaan mitään uutta, vaan sitä samaa vanhaa jatketaan:

    "Shokkihoitoa myös Suomessa? (Shock Doctrine, osa 4) "

    http://hirvasnoro.blogspot.fi/2008/01/shokkihoitoa-mys-suomessa-shock.html

    Äänestä

Täällähän on tässä ketjussa vaikka kuinka paljon nähtävää.

Äänestä
  • On täällä, vain kahjon IPU-vastaisen trollin sekopääkirjoitukset voi jättää lukematta.

    Äänestä

Ei jos puhutaan aidoista asioista, pitkiä p<zkaliturgioita suoraa tunkiolta kyllä.

Äänestä
  • Sun on vaan ihan liian vaikeaa tajuta noin pitkiä kirjoituksia ja asioita, vähennä sitä kijunjuontiasi.

    Äänestä

  • Kuulehan marakatti, suistut ojasta allikkoon viisautesi kanssa.

    Äänestä

  • numero.rivari kirjoitti:

    Kuulehan marakatti, suistut ojasta allikkoon viisautesi kanssa.

    Sua vaan harmittaa, kun et kiljupäissäsi ymmärrä kuin kovin yksinkertaisia asioita ja niitäkin ilmeisen huonosti.

    Äänestä

  • 435678 kirjoitti:

    Sua vaan harmittaa, kun et kiljupäissäsi ymmärrä kuin kovin yksinkertaisia asioita ja niitäkin ilmeisen huonosti.

    Kilju sinkkiämpäristä on IPUlaisten merkki, mistäköhän se mieleesi juolahti.

    Äänestä

  • alkoholi.ongelma kirjoitti:

    Kilju sinkkiämpäristä on IPUlaisten merkki, mistäköhän se mieleesi juolahti.

    Itse Ipulaisena juon vain laatukamaa kotimaasta, joskin väliin sorrun skottien Laproaighiin. Kilju tuli mieleen lähinnä hullunkirjoitukistasi joita vailla työtä olevana väsäät päivät pitkät palstalle, eihän työttömillä laatuun ole varaa, aikaa sen sijaan näyttä olevan, tai saat ehkä jotain halpisviiniä joltain palkaksi sekopäisestä ja järjettömästä palstahäirinnästäsi.

    Äänestä

  • 43567 kirjoitti:

    Numeraalilla on aikaa ja loisimalla ostettua euroalkoholia. Kiljuko muka ei siis kelpaa edes ryssäkille.

    Hullun arvio minusta... jaa-a taitaa tuon puolen arvio vaikka se ipulaisten valelääkärileikeissä vilahtaakin usein, olla liian vaativa ammatti oikeasti sinulle. Lääkärileikkejä te kyllä tykkäätte harrastaa muutenkin, aidon politikoinnin ja politiikan tekemisen kustannuksella liikaakin..

    Luokittelenkin sen tyypilliseksi ipun narsistiseksi pätemisentarpeeksi ja paremman esittämiseksi mitä onkaan, ja näin ollen se on sitä samaa p^ẑkaa kuin kaikki muukin, mitä ipun taholta kirjoitetaan ja puhutaan.

    Se teillä on ongelma, että kun joku joskus totuuden paljastaa, alkaa uusi kahta kauheampi älämölö ja valevieritys totuuden piilottamiseksi.

    Teidänlaisianne ei demokraattisen vapaan maan poliittisella kartalla tarvita ja nyt on aika pistää lopullinen piste tuolle häiriköinnille. Teille on annettu mahdollisuus jo liian kauan ja liian monta kertaa, seurauksella että kertaa toisensa jälkeen mokaatte ja syntipukiksi valitaan joku jolle ei sitten armoa anneta.

    Äänestä

  • ipuli.pololle kirjoitti:

    Yrittäjä kun saa työstän palkkaa ja väliin on hiukka vapaatakin kun hyvin menee. Tosiasia on myös että kirjoituksesi ovat epä-älyllisiä, suomeksi suoraan sanottuna typeriä ja tyhmiä, eivät vaikuta olenkaan tervejärkisen tekemiltä, ovat vain pelkkää palstan häirintää.

    Äänestä

  • 3456789 kirjoitti:

    Ahaa ja nyt haluttaisi sitten samanlainen laki ja verotus kuin ryssälässä on oligarkeilla ja pelureilla. Kansaa kusettamalla saatua rahaa ja nyt makoillaan. Onnea sinulle valitsemallasi tiellä se on sitä työssä ja politiikassa näemmä.

    Äänestä

  • moraaliton.loinen kirjoitti:

    Ahaa ja nyt haluttaisi sitten samanlainen laki ja verotus kuin ryssälässä on oligarkeilla ja pelureilla. Kansaa kusettamalla saatua rahaa ja nyt makoillaan. Onnea sinulle valitsemallasi tiellä se on sitä työssä ja politiikassa näemmä.

    Ne on niitä IPU-vastustajan toiveita " samanlainen laki ja verotus kuin ryssälässä on oligarkeilla ja pelureilla" joka käyttää näköjään myös nimimerkkiä "moraaliton.loinen" ja se hänelle hyvin sopiikin.

    Äänestä

  • 345435 kirjoitti:

    HYVin kirjailtu harm kun eivät ole viisat ipus eikä aiko tulla, mut hyvän mauri lainas ihana kutiparta öjapoika mmm hatzää

    Äänestä

  • 345345kans kirjoitti:

    HYVin kirjailtu harm kun eivät ole viisat ipus eikä aiko tulla, mut hyvän mauri lainas ihana kutiparta öjapoika mmm hatzää

    Kyllähän tuokin selkee kiljukännipostaus on, ei järkeä eikä tolkkua koko postauksessa.

    Äänestä

  • 43567 kirjoitti:

    Kyllähän tuokin selkee kiljukännipostaus on, ei järkeä eikä tolkkua koko postauksessa.

    Tunnustat siis ongelmasi ipudoku. Siitä se raitistuminen alkaa.

    Äänestä

  • hyve.niin kirjoitti:

    Tunnustat siis ongelmasi ipudoku. Siitä se raitistuminen alkaa.

    Se oli se sun kännipostaus josta mainitsin, olet vain jo niin sekaisin, että et tajua edes sitä.

    Äänestä

  • 43567 kirjoitti:

    Kyllähän tuokin selkee kiljukännipostaus on, ei järkeä eikä tolkkua koko postauksessa.

    Joo se taas todisti tuon vanhan asian:

    " Noi EU:n kannattajat näyttävät häviävän tuon keskustelun melko helposti jopa lapsellisuusuuksiin mennen."

    Äänestä

Ja-a ollaan taas nousuhumalassa alettu päteä,klo puolessa yötä. Hienoa varmasti IPU:n parasta kastia. Sinkkiämpärikilju maistuu ja ei kun rähinä päälle koko maailmaa vastaan, ilman ajatuksen häivääkään.

Äänestä

On täällä paljon nähtävää, mutta se on liian vaikeaa persujen ja muiden EU-lkannattajien tajuta.

Äänestä
  • Tarkoitat, ettei kansa tajua ipua eikä ipulaiset kansan tai valtion toimintaperiaatteita. IPussa tajutaan pelkkä sinkkiämpäriteoria ja ryssän nuoleminen.

    Äänestä

  • se.on.selviö kirjoitti:

    Tarkoitat, ettei kansa tajua ipua eikä ipulaiset kansan tai valtion toimintaperiaatteita. IPussa tajutaan pelkkä sinkkiämpäriteoria ja ryssän nuoleminen.

    Tuohan on vain omaa harhaista mielikuvitustasi, kopioi täältä juttusi, vie ne ja näytä lekurillesi, niin saatat parhaassa tapauksessa saada ihan oman huoneen ja valkotakkisia henkilöitä huolehtimaan jopa ovesi lukituksesta, ettei vain ipulaisia ole piilossa sänkysi alla tai muualla huoneessasi. Toisaalta, kirjoituksesi useimmiten vaikuttavat sellaisilta että olet jo tuollaisessa edellä kuvatussa paikassa.

    Äänestä

  • 2345768 kirjoitti:

    Ne hoitajat heittäsisivät siellä avaimen hukkaan siitä kämpästä oven suljettuaan ja syystäkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sad.true kirjoitti:

Teillä ei ole täällä mitään nähtävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu