The Punisher

D professional

Uusin Marvel-leffa ei sarjakuvafilmatisointina jaksa yltää edes Daredevilin mittaan mutta tavallisten perus-actionien luokassa joka the Punisherista tulee auttamatta mieleen, on se kyllä melko ehjä kokonaisuus. Juoni ei "Tuomari" -sarjakuvaa tuntemattomillekaan katsojille voisi olla enempää ennalta arvattavissa.

Pyssyt ja muut aseet oli kyllä hyvin aseteltu toimintaan. Pahin virhe oli jälleen kerran olla olematta uskollinen alkuperäiselle tarinalle, eli Marvelin The Punisher sarjiksen juonelle. No, ehkä se olisikin liian rajua, että omankäden oikeutta harjoittava tuomari tappaa ihmisiä pienistäkin rikkeistä.

Kaksi vahvaa plussaa elokuvalle Frankin hörhöistä ystävistä. Punisher kannattaa katsoa, ellei pidä perus-actionia jo loppuun käsiteltynä tyylilajina. Tästä vain tulee mieleen niin monta muuta elokuvaa, että on pakko muistuttaa kuinka lajityyppi huumeet-poliisi-takaa-ajo pursuaa jo korvista ulos ja meinaa yrjöt lentää jos sellaista joutuisi vielä näkemään. Perus-actionleffat alkavat aiheittensa puolesta olemaan jo loppuun käsiteltyjä. Aina vain löytyy juntteja, jotka niitä katselevat.

Niin tämä siis on hiukan erilainen kuin pelkkä "Huumeet/poliisi/takaa-ajo" -paska. Enemmän lähellä huuliharppukostajaa.

Huippunäyttelijä John Travolta oli uskottava pahis. Punisherissa olisi tapahtumia saanut olla enemmän. Kannattaa kaikkien katsoa se, mutta ei pidä odottaa sellaisen tasoista toimintaa, jollaisen käsityksen saattaa saada trailereista. **

12

961

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dillinger

      Elokuvassa ei ole mitään hyvää. Edes toimintakohtauksia ei voi kehua hyviksi, sillä ne ovat järjettömän kömpelöitä. Kömpelyyden ja täyden epäuskottavuuden huomaa jo ilman pysäytyskuviakin. Ehkä leikkauspöydällä on häärinyt joku puoliunessa ollut idiootti. Räikeimpänä esimerkkinä nokkakolarikohtaus.
      Jopa Commando sisältää sujuvamman näköisesti kasattuja toimintakohtauksia.
      Pistää miettimään miksi Punisherin kaltaisia elokuvia edes tehdään.
      Tekijät ovat ilmeisesti luulleet ettei katsoja ole nähnyt ainuttakaan toimintaelokuvaa elämänsä aikana. Elokuvalle ei voi antaa mistään näkökulmasta katsottuna hyvää arvosanaa.

      Elokuvana: *
      Perus-aivotnarikkaan-action-pätkänä: *

      • .....

        Olen aivan samaa mieltä kanssasi. Leffa aliarvioi katsojansa todella pahasti. Toimintakohtaukset eivät olleet näyttäviä ja juonikin oli mitä oli. Ei hyvä, olisi saanut jäädä tekemättä.


    • Rocconeverdies

      Tyypillistä massaporukkaa. Ei ilmeisestikään arvosta
      taideteosta, kun on sellaisen nähnyt. Pääasia mitä muut ovat mieltä. Mielestäni Punisher oli yksi viime vuoden parhaita elokuva filmatisointeja. Tom Jane on aivan äijä ja Travolta teki sen mihin hän on aina pystynyt. Ehdoton Kultti leffa ja toisiksi paras sarjakuvafilmatisointi X-Men 2:sen jälkeen. 5 tähteä tälle.

      • punisher sucks

        Et ilmeisesti ole sitten paljoa toimintaelokuvia nähnyt tai elokuvia yleensäkään. Kaikki mitä Punisherissa on on nähty jo tsiljoona kertaa ja vielä paljon paremmin tehtynä.
        Kulttileffa? Just. Eiköhän se kultimpi ole kuitenkin se alkuperäinen Punisher-leffa. Jopa SEKIN on parempi kuin tämä uusi versio.


      • Rocconeverdies
        punisher sucks kirjoitti:

        Et ilmeisesti ole sitten paljoa toimintaelokuvia nähnyt tai elokuvia yleensäkään. Kaikki mitä Punisherissa on on nähty jo tsiljoona kertaa ja vielä paljon paremmin tehtynä.
        Kulttileffa? Just. Eiköhän se kultimpi ole kuitenkin se alkuperäinen Punisher-leffa. Jopa SEKIN on parempi kuin tämä uusi versio.

        No. Mä nyt satun harrastamaan leffoja ja omasta mielestäni voin sanoa että tiedän aika pitkälti mistä puhun. Mut toi on sun mielipide ja mul on omat mielipiteeni. Sä taidat kuitenkin olla semmonen massa ihminen: "Kun ei muutkaan tykkää niin ei minunkaan tarvi siitä pitää" ja sitä rataa.


    • teme

      Aika pitkälle olet oikeassa - the Punisher on elokuvana ikävän heikko, epätasainen ja omituinen kuvatus.

      Jälleen kerran alkuperäismateriaalin tuntemus tekee hallaa leffasta nauttimiselle. Sarjakuvista tuttu säälimättömyys, brutaalius, oikea ahdistuksen sekainen raivo jne. jne. puuttuvat elokuvasta kokonaan. Tilalla on ihmeellisen hidasta ja turhanpäiväistä keskustelua ja kerrassaan häkellyttävän kliseinen juoni. Hassun hauskoja elementtejä on sotkettu mukaan täysin turhaan. Pääosa-Castlen naapurit ovat sympaattista sakkia, mutta he eivät sovi elokuvan ideaan eivätkä kyllä tarinaankaan millään tavoin. Toimintaa 2 tunnin pätkässä on ehkä vartin verran, ja se vähäkin on pirun tylsää ja omituisen hidastempoista.

      Todella ikävää, sanoisin. Odotin Tuomaria innokkaana loistavan aiheen ja selittelemätöntä (ehkä estetisoivaa) raakuuttakin odottaen. Lopputulos on jotain aivan muuta. Jotain hyvää on oikeastaan vain päävastinparin näyttelijäsuorituksissa. Thomas Jane Tuomarina tekee jäyhänkomean pikkunätin roolityön, vaikka aito raivo hänestä puuttuukin. John Travolta pääpahana toimii täysin riittävästi, jotta tarinaan saadaan jotain syytä touhuamiselle.

      Lähinnä Tuomari muistuttaa Stallonen viime aikojen ihmeellisen tökeröitä ja omituisia "toiminta"sekametelisoppia. Lopuksi on vielä kritisoitava dvd-kansiin lätkäistyä K-18 -leimaa. Aika arveluttavaa markkinointia, sillä mikään tässä pätkässä ei vaatisi edes K-16-leimaa. Vai kuulostaako elokuvan huonolla tavalla omituisen mukahumoristista perusvirettä kuvaava mehujäällä kiduttaminen erityisen raaistavalta?

      *½. Olen pahoillani.

      • teme

      • huh huh
        teme kirjoitti:

        Sangen huolestuttavaa: IMDb:n mukaan Tuomarin kesto on 124 minuuttia. Kuitenkin dvd:llä leffa kestää vain 118 min.

        http://www.imdb.com/title/tt0330793/?fr=c2l0ZT1kZnxteD0yMHxzZz0xfGxtPTIwMHx0dD1vbnxwbj0wfHE9dGhlIHB1bmlzaGVyfGh0bWw9MXxubT1vbg__;fc=1;ft=20;fm=1

        Ei kai suomalaisiin leffavuokraamoihin olla saatu leikattu versio, jota vielä häpeällisesti K-18 -leimalla markkinoidaan...

        Ai jaa ettei paperileikkurilla päähän ole väkivaltaista... Kyllä oli ihan kauhea kohtaus ja muutenkin kyllä huono elokuva... Siis samaa mieltä mutta ettei ollut 18 elokuva ei ole totta...


    • katselija

      Etukäteen olin kuullut pelkästään huonoa kyseisestä leffasta. Menin kuitenkin ja ostin sen dvd:lle.
      Yleensä, kun etukäteen kuulee jostakin elokuvasta vain huonoa, niin lopputulos osoittautuukin ihan kelpo pätkäksi. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Pidin elokuvasta. Samoin kävi mainitsemasi Daredevilin kohdalla.
      Aikoinaan hehkutettiin Pirates of the Caribbeania. Huonoja kommentteja ei kuulunut oikeastaan mistään. Sitten kun katsoin sen, niin olin todella pettynyt näkemääni. Elokuvaa oli hehkutettu liikaa.
      Nyt oli Anttilassa kuitenkin peräti kolmen levyn special edition suhteellisen halvalla myynnissä, jonka sitten ostin. Kun katselin piraatit uudelleen, niin se olikin oikeastaan jo aivan hyvä.
      Eli ennakko-odotukset merkkaavat todella paljon.

      Mitään erityisen huonoa ei Punisherissa mielestäni ollut. En tiennyt hahmosta aiemmin oikeastaan yhtään mitään. Siinä mielessä hahmon synty esitettiin aika hienosti.

      Eihän näitä elokuvia tehdäkään miksikään elämää suuremmiksi taidekokemuksiksi. Mielestäni paras rentoutumiskonsti on juuri tämänkaltaiset leffat, joita katsoessa ei juuri tarvitse aivoja rasittaa. Väkisinkin tästä tuli mieleen ne kasarirainat, joita pikkupoikana tuli kavereilta lainattua tai kirkonkylän videopisteestä vuokrattua. Kuten esim. Cobra ja van Dammen elokuvat.

      Oma arvosanani The Punisherille on 8-.

    • Action-Man

      Huippu leffa! En tiedä minkä leffan edelliset "ammatti-Arvostelijat" olivat kattelleet ja mitä sen aikana tehneet, mutta leffa oli ehdottomasti K-18 taattua toimintaa. Ei mitään vanhaa huume-saatika sitten takaa-ajo lässytystä nähnytkään! Poliisista puhumattakaan! No ex-kyttä korkeintaan. Ilmeisesti kyseiset muutaman tähden arvostelijat on aamulehden Taideleffa "Pekka Eronen" arvostelija tyyppejä, Jotka katsovat leffat Pullonpohja lasit silmillä metrin päästä suurennuslasi kädessä ja ovat jo alkutekstien jälkeen unohtaneet mikä leffan nimi on ja miettivät missä erotiikka viipyy! Ainoa oikea kommentti oli että leffassa on huuliharppukostaja meininkiä, nimittäin leffan ohjaaja diggaa Clint Eastwoodin lännen elokuvia,
      joista leffassa on muutamat "kaksintaistelu" kohtaukset keksitty. Leffassa juonen kehittely on hyvin sekoitettu äksöniin,joka on Marvel leffaksi realistista, pahis saa tuta tuomarin ovelan koston. Minusta hienosti nykyaikaan sovitettu tarina, toisin kuin Dolph Lundgrenin 1990 b-räpellys, joka varmasti oli floppi jo roolia valittaessa. Leffa on makuunin Vuokrauslistan 1 sijalla, luulis ettei täällä niin huonoksi kehuttu leffa vahingossa 1 sijalle erehtyisi.

    • jööttiä

      Joo, erehdyin vuokraamaan ko. leffan. Luulin Travoltan olevan jonkin sortin tae leffasta. Oli todella paska. Thomas Jane loisti mahtavilla näyttelijän lahjoillaan, olisi ottanut rooliin ennemmin vaikka Jarmo Mäkisen!

    • nyOn2019

      1989 The Punisher on parempi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      1119
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      161
      982
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      793
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      63
      695
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      60
      693
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      656
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      618
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      132
      597
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      589
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      537
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      475
    14. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      473
    15. 44
      470
    16. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      463
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      453
    18. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      36
      442
    19. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      94
      438
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      430
    Aihe