Kuusi vuotta sitten Etelä-Afrikka oli vauhdissa. Sillä oli kerrottavana kaunis tarina: siirtymä rotusorrosta demokratiaan ja sovittelun kautta eri kansanryhmien yhteiseloon. Maa oli demokratian esimerkki muulle Afrikalle. Talous kasvoi noin viiden prosentin vauhtia, mikä vei Etelä-Afrikan maailman nousevien suurtalouksien joukkoon Brasilian, Venäjän, Kiinan ja Intian seuraan.
Tässä tilanteessa vuonna 2009 Etelä-Afrikan presidentiksi valittiin Jacob Zuma. Hänestä tuli kolmas demokratian ajan presidentti Nelson Mandelan ja Thabo Mbekin jälkeen. Kuten edeltäjänsä, Zuma kuuluu Afrikan kansalliskongressi ANC:hen, entiseen vapautusliikkeeseen, joka on johtanut kaikkia hallituksia vuoden 1994 ensimmäisistä vapaista vaaleista lähtien.
Nyt Zuma hallitsee toista kauttaan. Etelä-Afrikan talouskasvu on puolentoista prosentin luokkaa, hitainta 2000-luvulla. Työttömyysaste on virallisesti 25 prosenttia. Randin kurssi on historiallisen alhaalla. Luottolaitokset ovat laskeneet arvioitaan Etelä-Afrikasta lähelle roskaluokkaa.
Zumaa ei voi syyttää kaikesta tästä. Talousongelmat juontavat maailmantalouden taantumasta ja mineraalien hintojen laskusta, joka on iskenyt Etelä-Afrikan suureen kaivosteollisuuteen.
Lisäongelmia on kuitenkin aiheuttanut huono hallinto. Sen seuraukset näkyvät muun muassa sähköntuotannossa. Uudet voimalat ovat myöhässä, ja vanhojen huoltoa on laiminlyöty. Siksi Etelä-Afrikka joutuu nyt säännöstelemään sähkönjakelua. Sijoittajia on vaikea saada uskomaan maahan, joka ei saa pidettyä valoja päällä.
Zuman hallitusta arvostellaan siitä, ettei se puuttunut ajoissa sähköntuotannon ongelmiin. Eivätkä tulevat ratkaisusuunnitelmatkaan ole vakuuttaneet.
Jotkut ongelmat ovat suoremmin Zuman käsialaa. Nyt joulukuussa Zuma vaihtoi viiden päivän sisällä valtiovarainministeriä kaksi kertaa. Ensimmäinen erotettu oli arvostettu Nhlanhla Nene, jolla oli maine rehtinä ja pätevänä ministerinä. Zuma ei aluksi antanut mitään syytä erottamiselle.
Selityksen puuttuessa media ja muut politiikan tarkkailijat esittivät oman tulkintansa. Sitkein arvio oli, että Nene sai potkut, koska hän vastusti perustelluista syistä South African Airways -lentoyhtiön suurkauppaa Airbusin kanssa. Zuma taas halusi kaupan, koska lentoyhtiön johtaja on hänen hyvä ystävänsä – tai rakastajattarensa.
Presidentin tiedottajat kiistivät väitteen, mutta sotku oli jo syntynyt.
Osakemarkkinat sekosivat, valuuttakurssi syöksyi, mielenosoittajat lähtivät kaduille.
Monien johtopäätös oli, että presidentin toimet ovat maalle vahingollisia.
Zuma on kulkenut epätavallisen tie Etelä-Afrikan johtajaksi. Hän on kotoisin maaseudulta Zulumaan alueelta eikä juurikaan käynyt nuorena virallisia kouluja. Zuma liittyi jo nuorena rotusortohallintoa vastustaneeseen liikkeeseen kommunistien riveissä. Hänet tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankilaan.
Robben Island -vankilasaarella Zuma tapasi Mandelan ja muita vastarinnan pioneereja. Muut vangit opettivat Zumalle englantia.
Vapauduttuaan Zuma liittyi ANC:n riveihin sissiksi ja toimi maanpaossa muun muassa Mosambikissa ja Sambiassa, kunnes palasi vuonna 1990 Etelä-Afrikkaan. ANC ja muut kielletyt puolueet oli silloin juuri vapautettu, ja Etelä-Afrikka alkoi valmistella rotusorto apartheidin lopettamista.
Politiikassa Zuma nousi hämmästyttävästi paikallistasolta valtakunnan huipulle siitä huolimatta, että uraa ovat aina varjostaneet epäilyt petoksista ja rikoksista.
Ennen presidentiksi tuloa Zumaa syytettiin raiskauksesta, jonka uhrina oli Zuman edesmenneen puoluetoverin tytär. Zuma todettiin syyttömäksi.
Zumaa vastaan nostettiin myös syytteet petoksesta, rahanpesusta ja muusta korruptiosta.
Syytteistä luovuttiin oikeusprosessin epäselvyyksien vuoksi, mutta Zumaa ei myöskään julistettu syyttömäksi.
Tässä tilanteessa vuonna 2009 Etelä-Afrikan presidentiksi valittiin Jacob Zuma. Hänestä tuli kolmas demokratian ajan presidentti Nelson Mandelan ja Thabo Mbekin jälkeen. Kuten edeltäjänsä, Zuma kuuluu Afrikan kansalliskongressi ANC:hen, entiseen vapautusliikkeeseen, joka on johtanut kaikkia hallituksia vuoden 1994 ensimmäisistä vapaista vaaleista lähtien.
Nyt Zuma hallitsee toista kauttaan. Etelä-Afrikan talouskasvu on puolentoista prosentin luokkaa, hitainta 2000-luvulla. Työttömyysaste on virallisesti 25 prosenttia. Randin kurssi on historiallisen alhaalla. Luottolaitokset ovat laskeneet arvioitaan Etelä-Afrikasta lähelle roskaluokkaa.
Zumaa ei voi syyttää kaikesta tästä. Talousongelmat juontavat maailmantalouden taantumasta ja mineraalien hintojen laskusta, joka on iskenyt Etelä-Afrikan suureen kaivosteollisuuteen.
Lisäongelmia on kuitenkin aiheuttanut huono hallinto. Sen seuraukset näkyvät muun muassa sähköntuotannossa. Uudet voimalat ovat myöhässä, ja vanhojen huoltoa on laiminlyöty. Siksi Etelä-Afrikka joutuu nyt säännöstelemään sähkönjakelua. Sijoittajia on vaikea saada uskomaan maahan, joka ei saa pidettyä valoja päällä.
Zuman hallitusta arvostellaan siitä, ettei se puuttunut ajoissa sähköntuotannon ongelmiin. Eivätkä tulevat ratkaisusuunnitelmatkaan ole vakuuttaneet.
Jotkut ongelmat ovat suoremmin Zuman käsialaa. Nyt joulukuussa Zuma vaihtoi viiden päivän sisällä valtiovarainministeriä kaksi kertaa. Ensimmäinen erotettu oli arvostettu Nhlanhla Nene, jolla oli maine rehtinä ja pätevänä ministerinä. Zuma ei aluksi antanut mitään syytä erottamiselle.
Selityksen puuttuessa media ja muut politiikan tarkkailijat esittivät oman tulkintansa. Sitkein arvio oli, että Nene sai potkut, koska hän vastusti perustelluista syistä South African Airways -lentoyhtiön suurkauppaa Airbusin kanssa. Zuma taas halusi kaupan, koska lentoyhtiön johtaja on hänen hyvä ystävänsä – tai rakastajattarensa.
Presidentin tiedottajat kiistivät väitteen, mutta sotku oli jo syntynyt.
Osakemarkkinat sekosivat, valuuttakurssi syöksyi, mielenosoittajat lähtivät kaduille.
Monien johtopäätös oli, että presidentin toimet ovat maalle vahingollisia.
Zuma on kulkenut epätavallisen tie Etelä-Afrikan johtajaksi. Hän on kotoisin maaseudulta Zulumaan alueelta eikä juurikaan käynyt nuorena virallisia kouluja. Zuma liittyi jo nuorena rotusortohallintoa vastustaneeseen liikkeeseen kommunistien riveissä. Hänet tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankilaan.
Robben Island -vankilasaarella Zuma tapasi Mandelan ja muita vastarinnan pioneereja. Muut vangit opettivat Zumalle englantia.
Vapauduttuaan Zuma liittyi ANC:n riveihin sissiksi ja toimi maanpaossa muun muassa Mosambikissa ja Sambiassa, kunnes palasi vuonna 1990 Etelä-Afrikkaan. ANC ja muut kielletyt puolueet oli silloin juuri vapautettu, ja Etelä-Afrikka alkoi valmistella rotusorto apartheidin lopettamista.
Politiikassa Zuma nousi hämmästyttävästi paikallistasolta valtakunnan huipulle siitä huolimatta, että uraa ovat aina varjostaneet epäilyt petoksista ja rikoksista.
Ennen presidentiksi tuloa Zumaa syytettiin raiskauksesta, jonka uhrina oli Zuman edesmenneen puoluetoverin tytär. Zuma todettiin syyttömäksi.
Zumaa vastaan nostettiin myös syytteet petoksesta, rahanpesusta ja muusta korruptiosta.
Syytteistä luovuttiin oikeusprosessin epäselvyyksien vuoksi, mutta Zumaa ei myöskään julistettu syyttömäksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tälläistä apteekissa mielensäpahoittaja haluaisi Suomeen.