Kehitysyhteistyöstä säästetään 25 miljoonaa euroa.
Perusväylänpidosta säästetään 35 miljoonaa euroa.
Sairauspäivärahoihin kohdistetaan 22 miljoonan euron säästö.
Erilaisten etuuksien indeksien leikkaamisella pyritään saamaan aikaiseksi 195 miljoonan euron säästöt.
Opintotuen leikkaamisella ja ehtojen kiristyksessä tavoitellaan 122 miljoonan euron säästövaikutuksia pitkällä aikavälillä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaiken elämältä sain, sitten tuli Stubido, Pipilä ja Sonni ja vei kaiken. Aina ei voi voittaa, vaikka onkin lottovoitto syntyä Suomeen. Nimitäin 4 ja lisänumero.
sinäkin töihin valttamasta..
Eläkeleikaus kurittaa eläkeläisiä loppuelämän?
Lisättiin menoihin vuosittain nostettava lääkeomavastuu..