Alex ja Juha puhuivat asiasta,Timo puhui persuille

Kuten vastaavissa tiedotustilaisuuksissa aikaisemminkin, Timo Soini keskittyi puhumaan persujen kannattajille. Kaksi muuta puoluejohtajaa ei maininnut kertaakaan omaa puoluettaan, Soini-sika sen sijaan useita kertoja. Substanssia takiaispallukan puheenvuorossa ei ollut, ainoastaan ympäripyöreää omakehua omista saavutuksista.

Ymmärrän hyvin, ettei Soini halunnut valtiovarainministerin tehtävää siksikään, että hänen lahjansa eivät olisi riittäneet selittämään asioita, jotka Stubb ja Sipilä joutuivat kertomaan tänään.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Soini jauhaa pa..kaa. Aina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


persereikä.iivisniemi kirjoitti:

Kuten vastaavissa tiedotustilaisuuksissa aikaisemminkin, Timo Soini keskittyi puhumaan persujen kannattajille. Kaksi muuta puoluejohtajaa ei maininnut kertaakaan omaa puoluettaan, Soini-sika sen sijaan useita kertoja. Substanssia takiaispallukan puheenvuorossa ei ollut, ainoastaan ympäripyöreää omakehua omista saavutuksista.

Ymmärrän hyvin, ettei Soini halunnut valtiovarainministerin tehtävää siksikään, että hänen lahjansa eivät olisi riittäneet selittämään asioita, jotka Stubb ja Sipilä joutuivat kertomaan tänään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu