Väistää vai ei?

Kadun molemmin puolin on merkityt kevyenliikenteen väylät.
Onko keskellä korttelia kadun ylittävä suojatie myös pyörätien jatke?
Elikkäs onko autoilijan väistettävä pyöräilijää?
Mielestäni ei, mutta pyöräänsä taluttavaa kyllä.
Niitä AJAVIA pyöräilijöitä kyllä jotkut väistelevät nöyrästi, ja näin tuudittavat
pyöräilijät väärään turvallisuudentunteeseen.
105777
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 105

Vanhimmat

On pyörtien jatke. Pyöräilijä on väistämisvelvollinen autoilijaan, kuten muutenkin yleensä pyörätiellä. Poikkeuksen muodostaisi esim. kääntyvä autoilija, mutta niitä tuskin hirveästi on "keskellä korttelia".

Päälle ei silti saisi ajaa.

Äänestä
  • Poikkeuksia on paljon muitakin, mutta tässä pyöräilijä väistää.

    Äänestä

Joidenkin mielestä on ja toisten mielestä ei. Muistan aikoinaan lukeneeni jostain poliisin sivulta kirjoituksen ettei jokainen tällainen kohta ole välttämättä pyörätien jatke. Ihmettelin silloin aikanaan sitä kirjoitusta. Ehkä kirjoitus on nykyään poistettu. Jatke ei kuitenkaan tarkoita autojen väistämisvelvollisuutta.

Aika selkeä on jos pyörätie jatkuu toisella puolella. Silloin siinä kohtaa on pyörätien jatke (pääsee pyörätietä pitkin jatkeen yli ja pyörätie jatkuu toisella puolella). Haasteita tulkinnassa ovat ne kohdat jossa pyörätie ei enää jatku toisella puolella. Toisten mielestä silloinkin kyseessä on pyörätien jatke. Tässä kohtaa on moni sitä mieltä, ettei näissä tapauksissa ole siinä kohtaa pyörätien jatketta kun pyörätie ei jatku toisella puolella. Itse en ota tässä kantaa suuntaan tai toiseen.

Syytä muistaa kääntyvän autoilijan lisäksi ne tapaukset, jossa on liikennemerkki ennen pyörätien jatketta, joka velvoittaa väistämään jatkeen yli pyöräileviä.

Samassa kohtaa voi pyörätien jatkeen lisäksi olla suojatie (usein näin onkin). On muistettava että silloin autoilija "väistää" (antaa esteettömän kulun) jalankulkijoille mutta ei välttämättä pyöräilijöille (ellei ole kääntyvä auto tai liikennemerkki joka velvoittaa siihen). Polkupyöräilijöihin ei kohdistu samaa väistämisvelvoitetta pyörätien jatkeella minkä suojatie antaa jalankulkijoille.

Äänestä
  • Oikeudessa on muuten tulkittu niin, että pyörätien jatke on olemassa vaikka vain toisella puolella katua olisi pyörätie. Valitettavasti en muista oikeusastetta, saati sitten mitään diaarikoodia. :)

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Oikeudessa on muuten tulkittu niin, että pyörätien jatke on olemassa vaikka vain toisella puolella katua olisi pyörätie. Valitettavasti en muista oikeusastetta, saati sitten mitään diaarikoodia. :)

    Näin on.

    Ei ihan sama, mutta todetaan ettei suojatiellä saa pyöräillä.
    https://www.edilex.fi/kko/ennakkoratkaisut/19860113t

    Tämä siis näin, jos siinä kohtaa on pelkästään suojatie, eikä sen lisäksi ole samassa kohtaa pyörätien jatketta.

    Äänestä

Se on mun käsittääkseni oma kaistansa eli kääntyvän pitää väistää, muutenkaan se kevyenliikenteen kaista ei jatkune enää sen suojatien yli muutenkaan?

Äänestä

No on muistella näitä perusteita että suoraan ajavalla on aika vähän väistämisvellisuuksia kun kyse ei ole risteyksestä. Varovainen kannattaa olla näitte fillaroijien kanssa kun osalla puuttuu se terve itsesuolevaisto ja toiseksi kun kaikki ei tunne liikennesäääntöjä, pienempi kun jää toiseksi on hyvä viidakonlaki nykymuoilmossakin edelleen mitä ei kannata unohtaa.

Äänestä

Osan kysymyksestä pitäisi selvitä ensi vuoden loppuun, koska siihen mennessä pyörätien jatkeiden tiemerkinnät pitäisi uusia. Sitten näkyy merkinnöistä suoraan, saako ylityskohdassa ajaa pyörällä vai ei. Vilkkaammilla paikoilla muutosta on toteutettu jo pari vuotta ja työ jatkuu. Kaikki vähäliikenteisten sivukatujen kohdat tuskin kuitenkaan ehtivät aikarajaan mennessä lainmukaisiksi, sillä merkinnät kestävät niissä kulutusta pitkään ja suojatiemerkinnän katkaiseminen käsityönä on kallista puuhaa.

Tietysti tammikuussa 2018 voi olla paikoin muitakin näkyvyysongelmia. :)

Äänestä
  • Jyväskylässä tuo otettiin vähän liian tosissaan jo kolmisen vuotta sitten ja alettiin innokkaasti maalaamaan vähän kaikkia suojateitä pyörätien jatkeiksi, vaikka kummallakaan puolella ei ollut pyörätietä http://jkl.kaupunkifillari.fi/blog/2013/05/27/pyoratien-jatkeiden-maalaus/ :) Sitten joku tajusi kertoa, että "tuota, ei se pyörätien jatke nyt ihan tuota tarkoittanut", ja sittemmin virheellisiä pyörätienjatkemaalauksia on korjailtu suojateiksi. Tuossa blogitekstissä on tosin esimerkkejä, joissa jatkeet johtavat pyörätieltä jalkakäytävälle, mutta ainakin keskusta-alueella maalailtiin myös jalkakäytävältä jalkakäytävälle johtavia suojateitä pyörätien jatkeiksi.

    Äänestä

Pyörätien jatke on, vaikkei olisi erikseen merkattu sellaiseksi.
Väistämisvelvollisuus on pyöräilijällä (ei taluta) tuollaisessa paikkaa.

Äänestä
  • Kahden kevyenliikenteen väylän välissä voi hyvin tulkita että on suojatien lisäksi myös pyörätien jatke vaikka sitä ei ole erikseen maalauksella merkitty.

    Tuossa on nuo tämän hetken merkintätavat.
    http://s30.postimg.org/4lhv7xclt/merkintatavat.jpg

    Ensimmäisestä merkinnästä ei mitenkään selviä onko samassa kohtaa suojatien lisäksi myös pyörätien jatke.

    Äänestä

Mielestäni on järkevää pienemmän väistää isompaa suosiolla.
Sama sääntö on jo vesiliikenteessäkin.

En halua kajakilla törmätä purjeveneeseen tai pintaliitäjään ,enkä kotimatkalla fillarilla rekkaan.
Mieluummin väistän kuin että alan miettimään,mitä liikennelaki sanoo tässä risteyksessä.

Järki käteen ja jos joku protestoi siksi että minuuttienkat menee työmatkalta niin pää kii!

Niin tai toisaalta,anna palaa niin on yksi aivokääpiö vähemmän tässä maailmassa......

Äänestä
  • > Mielestäni on järkevää pienemmän väistää isompaa suosiolla.>

    > Järki käteen ja jos joku protestoi siksi että minuuttienkat menee työmatkalta niin pää kii!

    Eli sulla on mahtava datsunin kitumaasturi tms. = ikuinen etuajo-oikeus?
    Et ole yksin tämän logiikkasi kanssa. Näin polkuautoilla ajavat yleisesti ajattelevat.

    Äänestä

  • Mielipiteesi ei merkitse mitään. Toimitaan vaan niin kuin laki ja säännöt velvoittavat.

    Äänestä

"Kadun molemmin puolin on merkityt kevyenliikenteen väylät"

Tarkalleen ottaen, mitkä kevyen liikenteen merkit ovat kyseessä? Mikäli on pyörätien merkit, saa pyörällä ajaa suojatien yli, koska tällöin kyseessä on pyörätien jatke. Mitään automaattista etuajo-oikeutta tämäkään ei tosin fillaristille suo.

Äänestä
  • Ja se varsinainen hupihan voi tulla siitä, että pyörätie voi olla olemassa, vaikka merkki puuttuu. Esim. Espoo julisti taannoin jokin virkamiehen suulla, että riittää, kun laitetaan merkit joka toiseen risteykseen! Autoilijalla pitää siis olla 200 m kantava röntgenkatse...

    Vastaava menettely on tullut tutuksi muuallakin, erit Helsingissä. On jopa sellaisia paikkoja, joissa en ole pyörätien olemassaolosta/olemattomuudesta päässyt perille, en liikennemerkkien enkä edes kartojen (ulkoilukartat reittiopas) avulla.

    Äänestä

  • ehkä_on_ehkä_ei kirjoitti:

    Ja se varsinainen hupihan voi tulla siitä, että pyörätie voi olla olemassa, vaikka merkki puuttuu. Esim. Espoo julisti taannoin jokin virkamiehen suulla, että riittää, kun laitetaan merkit joka toiseen risteykseen! Autoilijalla pitää siis olla 200 m kantava röntgenkatse...

    Vastaava menettely on tullut tutuksi muuallakin, erit Helsingissä. On jopa sellaisia paikkoja, joissa en ole pyörätien olemassaolosta/olemattomuudesta päässyt perille, en liikennemerkkien enkä edes kartojen (ulkoilukartat reittiopas) avulla.

    Silloin pyöräilen joka toisen risteyksen välin ajoradalla autojen iloksi.

    Äänestä

Pelkkä kahden rinnakkaisen pyörätien tai kelvin välinen suojatie ei ole pyörätien jatke. Siinä on jatke, jos siihen tulee risteävä pyörätie suoraan.

Risteävä pyörätie oikealta päättyy suojatiehen so. pyörätie ei jatku, autolla kolmio. Ei tuomiota autoilijalle – pelkkä suojatie http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1996/19960125

Äänestä
  • Luitko loppuun asti? KKO tuomitsi tuossa jutussa nimenomaan autoilijan. Perusteet varomattomuudelle suojatien kohdalla on erittäin vaikeaa täyttää. Ja lähtökohtaisesti niin sen asian kuuluukin olla, oli kyseessä sitten jatke tai ei. Hovioikeus ja raastupa ovat olleet tässä tosiasiassa aivan hakoteillä.

    Äänestä

  • Luepa uudestaan:
    > Korkein oikeus toteaa, että B:n tulosuunnasta tarkasteltuna suojatien luonne on
    > ollut epäselvä. Näin ollen B on voinut lähteä siitä, että hän on tieliikenneasetuksen
    > 37 §:n 3 momentin mukaisesti ollut oikeutettu käyttämään suojatietä
    > Viherlaaksontien ylittämiseen. Kerrotuin tavoin menettelemällä hänen ei voida
    > katsoa huolimattomuudesta tai varomattomuudesta rikkoneen tieliikennelakia tai
    > sen nojalla annettuja säännöksiä.

    Oli siis pyörätien jatke, KKO:n mukaan. Mutta tietysti vain toisesta suunnasta tultaessa.

    Äänestä

  • Autoilijaa ei tuomittu.

    > Näin ollen B on voinut lähteä siitä, että hän on tieliikenneasetuksen

    > 37 §:n 3 momentin mukaisesti ollut oikeutettu käyttämään suojatietä

    > Viherlaaksontien ylittämiseen. Kerrotuin tavoin menettelemällä hänen ei voida

    > katsoa huolimattomuudesta tai varomattomuudesta rikkoneen tieliikennelakia tai

    > sen nojalla annettuja säännöksiä.
    Tarkoittaa: Pyöräilijä on voinut epäselvän pykälän kuvitella saavansa ajaa ja ajaa ensin, joten hän ei ole tahallisesti rikkonut sääntöjä.

    Äänestä

  • FillaroivaAutoilija kirjoitti:

    Luitko loppuun asti? KKO tuomitsi tuossa jutussa nimenomaan autoilijan. Perusteet varomattomuudelle suojatien kohdalla on erittäin vaikeaa täyttää. Ja lähtökohtaisesti niin sen asian kuuluukin olla, oli kyseessä sitten jatke tai ei. Hovioikeus ja raastupa ovat olleet tässä tosiasiassa aivan hakoteillä.

    Luet väärän kohdan tuomiosta. Ei tuomittu.

    Äänestä

  • 8711tt kirjoitti:

    Luet väärän kohdan tuomiosta. Ei tuomittu.

    KKO:n päätös. A on autoilija. Alemmat asteet eivät tuominneet.

    A tuomitaan tieliikenneasetuksen 3 §:n 2 momentin ja tieliikennelain 98 §:n sekä rikoslain 21 luvun 10 §:n (491/69) nojalla liikenteen vaarantamisesta ja ruumiinvamman tuottamuksesta 15:een 100 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1 500 markkaa. A velvoitetaan korvaamaan valtiolle sen varoista maksetut todistelukustannukset 376 markkaa.

    B:tä vastaan esitetyt syyte liikenteen vaarantamisesta ja korvausvaatimukset hylätään.

    Oikeusneuvos Paasikoski: Hyväksyn mietinnön

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Luepa uudestaan:
    > Korkein oikeus toteaa, että B:n tulosuunnasta tarkasteltuna suojatien luonne on
    > ollut epäselvä. Näin ollen B on voinut lähteä siitä, että hän on tieliikenneasetuksen
    > 37 §:n 3 momentin mukaisesti ollut oikeutettu käyttämään suojatietä
    > Viherlaaksontien ylittämiseen. Kerrotuin tavoin menettelemällä hänen ei voida
    > katsoa huolimattomuudesta tai varomattomuudesta rikkoneen tieliikennelakia tai
    > sen nojalla annettuja säännöksiä.

    Oli siis pyörätien jatke, KKO:n mukaan. Mutta tietysti vain toisesta suunnasta tultaessa.

    Yksisuuntainen pyörätien jatke?

    Äänestä

  • FillaroivaAutoilija kirjoitti:

    KKO:n päätös. A on autoilija. Alemmat asteet eivät tuominneet.

    A tuomitaan tieliikenneasetuksen 3 §:n 2 momentin ja tieliikennelain 98 §:n sekä rikoslain 21 luvun 10 §:n (491/69) nojalla liikenteen vaarantamisesta ja ruumiinvamman tuottamuksesta 15:een 100 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1 500 markkaa. A velvoitetaan korvaamaan valtiolle sen varoista maksetut todistelukustannukset 376 markkaa.

    B:tä vastaan esitetyt syyte liikenteen vaarantamisesta ja korvausvaatimukset hylätään.

    Oikeusneuvos Paasikoski: Hyväksyn mietinnön

    Tuo teksti löytyy "Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto" kohdasta eikä sillä ole tuomion kanssa mitään tekemistä, vaan on eri mieltä olevan "kuvitteellinen" tuomio johon hän olisi päätynyt. Alla voimaan tullut tuomiolauselma kokonaisuudessaan.

    "Tuomiolauselma

    Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

    B:tä vastaan ajettu syyte liikenteen vaarantamisesta hylätään ja hänet vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta. Valtion varoista suoritetut todistelukustannukset jäävät valtion vahingoksi.

    A:n osalta hovioikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi.

    Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Tulenheimo-Takki, Paaskoski (eri mieltä), Krook, Pellinen ja Vuori. Esittelijä Kenneth Nygård (mietintö)."

    Äänestä

  • > "Pelkkä kahden rinnakkaisen pyörätien tai kelvin välinen suojatie ei ole pyörätien jatke."

    Mihin perustuu moinen väite?

    Äänestä

  • Mielen---kiintoista kirjoitti:

    Yksisuuntainen pyörätien jatke?

    Ei, kyllä siinä saa ajaa molempiin suuntiin, mutta vain toisella puolella tuota jatketta on pyörätie, eikä siellä jalkakäytävällä aikuinen saa pyöräillä.

    Äänestä

  • Kiinnostaa_tietää kirjoitti:

    > "Pelkkä kahden rinnakkaisen pyörätien tai kelvin välinen suojatie ei ole pyörätien jatke."

    Mihin perustuu moinen väite?

    Poliisi ja minäkin ymmärrän jatkeen olevan suoraan eteenpäin.

    Jos kahden rinnakkaisen pyörätien lisäksi on risteävä pyörätie, niin silloin suojatie voi ( vielä ) toimia jatkeena.

    Voin kysyä vastaavasti, että mihin sinä perustat sen, että rinnakkaisten pyöräteiden välinen suojatie ON pyörätien jatke?

    @Muistinisyövereistä kirjoitti "Joidenkin mielestä on ja toisten mielestä ei. Muistan aikoinaan lukeneeni jostain poliisin sivulta kirjoituksen ettei jokainen tällainen kohta ole välttämättä pyörätien jatke. Ihmettelin silloin aikanaan sitä kirjoitusta. Ehkä kirjoitus on nykyään poistettu. Jatke ei kuitenkaan tarkoita autojen väistämisvelvollisuutta." Poliisin sivustojen uudistuksessa joitakin vuosia sitten KAIKKI aikaisempi materiaali hävitettiin eikä niitä varten perustettu arkistoa. Ymmärrän, että lehdistöä varten tehdyt onnettomuusilmoitukset tjsp. poistetaan, kun ne on sitten lehdissä kirjoitettu, mutta tässä samalla meni lapsiveden mukana monet hyvät, selventävät sivustotkin ( myös esim. ajokortti- ja ajo-oikeusasioissa ).

    Perustan sen siihen että jatketta pitkin voi siirtyä pyörätieltä toiselle. Jatke tavallaan yhdistää pyörätiet toisiinsa. Ihan sama onko pyörätie minkälaisessa kulmassa suojatiehen/pyörätien jatkeeseen.

    Jos taas suojatie on kiinni vain toisesta päästään pyörätiehen, niin ihan sama siirtyykö ajoradalle ajamaan jo ennen suojatietä. Ei tällöin välttämättä ole samassa kohtaa myös pyörätien jatketta.

    Tämä on minun näkemys asiasta. Kuten näkyy, niin jotkut ovat sitä mieltä ja toiset toista mieltä.

    No, housuissasi on vehje, johon saa jatkeen. Miten sijoitat jatkeen, jotta se on oikein? Suoraan eteenpäin varmaankin eikä 90 asteen kulmaan vehkeeseesi nähden. Niin poliisi ja minä sen jatkeen sijoittaisin omassani. Jos kahden samansuuntaisen tien väliin rakennetaan tie, niin se on yhdystie, ei jatke. Jatke on siis sanana suoraan eteenpäin.

    50-luvulla säädetystä laista pyörätien jatkeesta ei löydy apuja eikä siitä ole KKO:n päätöstäkään, joten siitä voidaan olla montaa mieltä riippuen siitä onko pyöräilijä vai ei.

    On myös olemassa jatkeita kaarevalla osuudella. Eivät pyörätiet ole tällöin kohtisuoraan jatketta kohden, vaan viistosti. Silti ovat jatkeita.

    Jakte on jatkumo, eli jatkuu siitä pisteestä johonkin suuntaan, ei välttämättä juuri kohtisuoraa eteenpäin.

    Äänestä

"Elikkäs onko autoilijan väistettävä pyöräilijää?"

En tietysti tiedä aivan tarkkaan minkälaista juttua tarkoitat, mutta autoilijan on väistetävä suojatiellä kulkijaa aivan saman lain mukaan, oli se pyöräilijä tai jalankulkija.

Aivan samoin autoilijan on väistettävä tullessaan yksityisalueelta, tms. jalkakäytävän yli, kaikkea, jalankulkijoita, pyöräilijäitä alle 12v ja myös aikuispyöräilijöitä.
(vai katsotko iän ja sitten vasta ajat päälle)

Ainakin minä olen saanut korvaukseni, kun todistin karttasovelluksilla että pyöräilin 3-5 km tuntinopeudella vaikka ajoin pp jalkakäytävällä.

Äänestä
  • "En tietysti tiedä aivan tarkkaan minkälaista juttua tarkoitat, mutta autoilijan on väistetävä suojatiellä kulkijaa aivan saman lain mukaan, oli se pyöräilijä tai jalankulkija." Kerrothan pykälän, jossa sanotaan näin.

    "Aivan samoin autoilijan on väistettävä tullessaan yksityisalueelta, tms. jalkakäytävän yli, kaikkea, jalankulkijoita, pyöräilijäitä alle 12v ja myös aikuispyöräilijöitä." Kerrothan pykälän, jonka perusteella autoilija tuomitaan aikuispyöräilijän kanssa törmäämisestä.

    "Ainakin minä olen saanut korvaukseni, kun todistin karttasovelluksilla että pyöräilin 3-5 km tuntinopeudella vaikka ajoin pp jalkakäytävällä." Kerrotko lisää tilanteesta ja tästä nopeudesta, joka on n. puolet kävelynopeudesta.

    Äänestä

  • MontaKysymystä kirjoitti:

    "En tietysti tiedä aivan tarkkaan minkälaista juttua tarkoitat, mutta autoilijan on väistetävä suojatiellä kulkijaa aivan saman lain mukaan, oli se pyöräilijä tai jalankulkija." Kerrothan pykälän, jossa sanotaan näin.

    "Aivan samoin autoilijan on väistettävä tullessaan yksityisalueelta, tms. jalkakäytävän yli, kaikkea, jalankulkijoita, pyöräilijäitä alle 12v ja myös aikuispyöräilijöitä." Kerrothan pykälän, jonka perusteella autoilija tuomitaan aikuispyöräilijän kanssa törmäämisestä.

    "Ainakin minä olen saanut korvaukseni, kun todistin karttasovelluksilla että pyöräilin 3-5 km tuntinopeudella vaikka ajoin pp jalkakäytävällä." Kerrotko lisää tilanteesta ja tästä nopeudesta, joka on n. puolet kävelynopeudesta.

    Jos nyt oli alkuperäinen kirjoittaja täysin pihalla laista ja asetuksista, niin täytyy sanoa että oletpa sinä hemmetin nopea kävelijä. 6 km/h on jo todella ripeä kävelyvauhti ja 10 km/h nopeuksia nähdään lähinnä kävelykisoissa...

    Äänestä

  • > "En tietysti tiedä aivan tarkkaan minkälaista juttua tarkoitat, mutta autoilijan on väistetävä suojatiellä kulkijaa aivan saman lain mukaan, oli se pyöräilijä tai jalankulkija."

    HUOMIO! Älä väitä moista. Joku saattaa jopa uskoa ja ajaa fillarilla auton alle. Ensinnäkin suojatiellä ei koskaan saa pyöräillä, ei edes alle 12-vuotias. Samassa kohtaa pitää olla myös pyörätien jatke jotta saa pyöräillä yli.

    Pyörätien jatke ei velvoita autoilijaa väistämään pyöräilijöitä samalla tavalla kuin suojatie velvoittaa antamaan esteettömän kulun jalankulkijoille. Väitteesi on siis väärä.

    Katso tätät kuvaa. Tuossa auto väistää jalankulkijoita mutta ei pyöräilijöitä.
    https://www.liikenneturva.fi/sites/default/files/kuvat/Liikenteessa/pyoraily/pyoratienjatkeelle.jpg

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Jos nyt oli alkuperäinen kirjoittaja täysin pihalla laista ja asetuksista, niin täytyy sanoa että oletpa sinä hemmetin nopea kävelijä. 6 km/h on jo todella ripeä kävelyvauhti ja 10 km/h nopeuksia nähdään lähinnä kävelykisoissa...

    Askelmittarini kertoo, että kävelynopeuteni on n. 6,5 km/t ellen ole katselemassa näyteikkunoita. Reipasta tahtiahan se on eikä vetelehtimistä. Väitetty pyöräilijän nopeus jalkakäytävällä 3-5 km/t on n. puolet siitä.

    Äänestä

  • MontaKysymystä kirjoitti:

    Askelmittarini kertoo, että kävelynopeuteni on n. 6,5 km/t ellen ole katselemassa näyteikkunoita. Reipasta tahtiahan se on eikä vetelehtimistä. Väitetty pyöräilijän nopeus jalkakäytävällä 3-5 km/t on n. puolet siitä.

    3-5 km/h (h = tunti, t = tonni) voi olla suhteellisen hidas 3 km/h kävelyvauhti tai ihan perusrivakka 5 km/h. Itse siirryn kävellen paikasta toiseen 5-6 km/h nopeudella, mutta suurin osa porukasta ei mukana pysy.

    Itse olen usein muuten fillaroinut jonkun jalankulkijan seurana. Kyllä se 3-5 km/h on täysin mahdollinen, joskin tuo 3 alkaa olla jo niillä rajoilla, että pysyy hyvin pystyssä...

    Äänestä

Ei sillä pyörätien jatkeella ole merkitystä väistämisvelvollisuuden kanssa tässä kohtaa(kaan). Autoilija väistää kun liikennemerkillä on näin osoitettu, tai kääntyessään väistää risteävää tietä ylittävää polkupyörää. Tämä noin yksinkertaistettuna.

Pelottavaa tässä on se että nämä pitäisi olla autoilijalle selviä juttuja. Pyöräilijältä ei koulunkäyntejä vaadita,, tietämättömyys ei toki anna lupaa perseillä.

Äänestä
  • Pyöräilijä väistää samasta tai päinvastaisesta suunnasta tulevaa kääntyvää muuta ajoneuvoa silloin, jos pyöräilijä ajaa jalkakäytävällä.

    Äänestä

  • Yritäpä kertoa tämä sille kymmenvuotiaalle Topi-Petterille.
    Ja sitten toisen kautta, missä kohtaa autoilijalle säädetty väistämisvelvollisuus kumotaan kuvaamassasi tilanteessa?

    Äänestä

  • Eipäällemutteitilaakaan kirjoitti:

    Yritäpä kertoa tämä sille kymmenvuotiaalle Topi-Petterille.
    Ja sitten toisen kautta, missä kohtaa autoilijalle säädetty väistämisvelvollisuus kumotaan kuvaamassasi tilanteessa?

    "Yritäpä kertoa tämä sille kymmenvuotiaalle Topi-Petterille. "

    Tuohon on hyvin yksinkertainen ratkaisu: Topi-Petterille kerrotaan että hän on valmis väistämään itse aina. Tämä on viesti joka menee meidän vastaavalle petterille. Ja syykin on selvä: Ei tuon ikäisille voi lähteä antamaan mitään yksityiskohtaisia neuvoja väistämissäännöistä koska kaikki ovat kuitenkin vastuussa itsestään, ei muista.

    Aloittajalta haluaisin edelleen tarkentavan vastauksen tähän:
    "Kadun molemmin puolin on merkityt kevyenliikenteen väylät."

    Lähinnä kiinnostaisi tietää, että onko kyseessä varmasti pyörätien merkit. Mikäli ei ole, niin vastuu suhaamisesta siirtyy vain ja ainoastaan fillaristille.

    Molemmin puolin yhdistetty pyörätie/jalkakäytävä. Liikennemerkki 423.

    Äänestä

  • Delphi kirjoitti:

    Molemmin puolin yhdistetty pyörätie/jalkakäytävä. Liikennemerkki 423.

    No silloin kyseessä on todellakin pyörätien jatke. Mutta se kuka väistää ketä ja milloin, onkin eri juttu. Kääntyvä ja kolmion takaa tuleva auto väistää ainakin.

    Äänestä

  • FillaroivaAutoilija kirjoitti:

    No silloin kyseessä on todellakin pyörätien jatke. Mutta se kuka väistää ketä ja milloin, onkin eri juttu. Kääntyvä ja kolmion takaa tuleva auto väistää ainakin.

    Keskellä korttelia ei voi olla muita kääntyviä ajoneuvoja kuin puolta vaihtava pyöräilijä, joka mielestäni on väistämisvelvollinen. Jos taas jalkautuu taluttamaan, eli muuttuu jalankulkijaksi, on "autoilijan annettava esteetön kulku".

    Juuri näinhän se on. Mutta autoilijat väistävät hyvin monesti tuollaisissakin paikoissa, joka on aivan jees. Asia on nimittäin niin, että on paljon selkeämpää väistää kaikkea kevyttä liikennettä kuin lähteä tekemään tilannekohtaisia päätöksiä. Tiedän, ettei laki niin tietenkään vaadi tekemään, ja jossain tilanteessa saatta tulla isoja väärinkäsityksiä jotka ovat turmioksi esim. juuri edellä mainituille pettereille.

    Äänestä

  • Minusta on todella ärsyttävää, kun jotkut autoilijat pysähtyvät suojatien eteen antaakseen tietä (laittomasti) ylittäville pyöräilijöille tietä.

    Turhasta tien antamisesta aiheutuu vaaratilanne takana tuleville, joiden pitäisi pystyä olettamaan, että liikenne etenee sääntöjen mukaisessa järjestyksessä. Lisäksi näin tekemällä sääntöjä tuntematon pyöräilijä saattaa saada harhakäsityksen, että hänellä olisi kyseisessä paikassa etuajo-oikeus, mikä saattaa olla kohtalokasta seuraavalla kerralla.

    Liikenteen sujuvuus huononee ja saasteet lisääntyvät, kun kulku ei ole enää ennakoitavissa. Tulee turhia pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä. Sekä autoilijalle että pyöräilijälle.

    Eli mennään kaikki niiden sääntöjen mukaan!

    Äänestä

Kyllä olis taas kirveelle töitä. Liikenneturvan sivuilla on kohtuuhyvät ja seikkaperäiset ohjeet kuinka kevyen liikenteen ja autoilijan yhteiselon pitäisi sujua.

Ilmeisesti jotkut rinnastavat ajon sallittavuuden ´etuajo-oikeuteen´. Näinhän se ei ole. Pyörätien jatkeella saa ajaa, mutta väistämissäännöt pätevät, ja koskevat pyöräilijää ihan samalla tavalla kuin autoilijaa koskevat omat pykälänsä.

https://www.liikenneturva.fi/fi/ajankohtaista/liikennevinkki/tunnetko-vaistamissaannot

Äänestä
  • Ekassa auto väistää sekä jalankulkijoita että pyöräilijöitä koska autoiljoilla on kärkikolmio.

    Tokassa jalankulkija menee ensiksi, sitten auto ja viimeisen pyöräilijä. Tuossa kohtaa on tosin vielä vanha merkintätapa (pelkkä suojatiemaalaus) josta ei selviä että siinä kohtaa on suojatien lisäksi myös pyörätien jatke.

    Äänestä

  • Ei_ollut_vaikeaa kirjoitti:

    Ekassa auto väistää sekä jalankulkijoita että pyöräilijöitä koska autoiljoilla on kärkikolmio.

    Tokassa jalankulkija menee ensiksi, sitten auto ja viimeisen pyöräilijä. Tuossa kohtaa on tosin vielä vanha merkintätapa (pelkkä suojatiemaalaus) josta ei selviä että siinä kohtaa on suojatien lisäksi myös pyörätien jatke.

    Hyvä! Ainakin yksi tiesi. Ilmeisesti et pyöräile Kouvolan Viitakummussa? Sieltä kun makkarankuorihousupyöräilijä singahtaa alemmassa kuvassa niin ei pää juuri käänny. Vauhti on sitä luokkaa että kun joku työntää lokasuojan siihen eteen niin kaveri pyörineen lähtee maatakirtävällle radalle.

    Meillä ei jalkakäytäviä juuri ole, mun ei ole koskaan tarvinnut murehtia että onko kyseessä suojatie vai pyörätien jatke. Kovasti keskustelu tuntuu kääntyvän siihen mitä katuun on maalattu, kun pääpainon pitäisi olla että kuka väistää ja ketä. Jos minä käännyn oikealle ja vieressä ajaa fillari samaan suuntaan, ei minua kiinnosta millaisen raidoituksen yli se on ajamassa. Fillari ensin ja sitten minä.

    Tuossa ylempänä joku tarjosi että pienempi väistää isompaa. Minä kun en muiden puolesta voi puhua enkä ohjeistaa, kerron vain omasta puolestani. Olen oppinut niin ihmisten kuin parinkymmenen vuoden ammattiliikennekokemuksen myötä että kun isompi vähän katsoo pienempien perään niin hyvä tulee. Joka luokkaan mahtuu se häirikkö, sille ei voi mitään. Vain oma käytös on se mihin voit vaikuttaa. Jos joku hölmöilee, ja sinä liityt seuraan niin silloin siinä sitten kaksi hölmöilee.

    Niistä pyörätien jatkeen maalauksista näkee että saako siinä kohtaan ylipäätään pyöräillä. Jos tietää että siinä kohtaa on myös pyörätien jatke, niin voi pyöräillä yli, eikä tarvtise miettiä rikkooko kenties lakia. Mutta tosiaan, jatke vai ei, ei vaikuta väistämissääntöihin millään tavalla.

    Haasteelliseksi asian tekee sen että monella pyöräilijälle ei ole edes ajokorttia joten heidän liikennesääntötietämys ei välttämättä ole kovin hyvällä tasolla. Usein kyseessä on myös lapsi jolla on entistä vähemmän tietoa lakien pykälistä ja monimutkaisista säännöist.

    Äänestä

@FillaroivaAutoilija. Olet lukenut tämän paksulla mustalla tekstillä eristetyn kohdan ”Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto”. http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1996/19960125#idp2372112

Paasikoski on ainoana ollut eri mieltä tuomiosta, joka tuomio ei tuominnut autoilijaa. Kopioimasi on hänen lausuntonsa esittelijä Nygårdin tekemän ehdotuksen/mietinnön pohjalta niinkuin HÄNEN MIELESTÄ olisi pitänyt tuomita.

”Oikeusneuvos Paasikoski: Hyväksyn mietinnön.” Mietintö ei ole tuomio.

Autoilijaa ei tuomittu. Pyörätie päättyi, suojatie ei ollut pyörätien jatke vaan pelkkä suojatie. Pyörätien jatke olisi merkinnyt autoilijalle tuomiota. Toistan: Pyörätien jatke olisi merkinnyt autoilijalle tuomiota. Poliisi ja eduskunnan apulaisoikeusasiamies tuomiosta; ei ole pyörätien jatketta.

Saatte kinastella keskenänne.

Äänestä
  • Totta. Näin kävi, sorit siitä.

    Äänestä

Liikenneturvan ohjeista on sanottava, että niitä ei pidä kehottaa omalle lapselleen itsenäisesti luettavaksi vaan yhdessä selittäen niiden virheet. Sille naapurin s*tanan kakaralle voi kehottaa jos haluaa tappaa sen. Esim.
”Kääntyminen ( vasemmalle ) ryhmittymällä
Näytä suuntamerkki ja siirry hyvissä ajoin keskiviivan tuntumaan. Väistä vastaantulevia ja pysähdy tarvittaessa. Kun tie on vapaa, käänny vasemmalle.” http://www.liikenneturva.fi/sites/default/files/materiaalit/Materiaalit/jalan_ja_pyoralla.pdf

Ei sanaakaan siitä, että siirryttäessä keskiviivan viereen pitää ensin päästää takaa tulevat ja väitetään, että vasemmalle käännyttäessä tarvitsee väistää vain vastaan tulevat.

Äänestä

Se, onko kyseessä pyörätien jatke vaikuttaa vain siihen, saako pyöräilijä ajaa siinä, vai pitääkö taluttaa. Väistämissääntöihin se ei vaikuta, muuten kuin siten, että jos taluttaa, niin autoilijan pitää väistää, riippumatta onko kyseessä pyörätien jatke vai ei.

Pyöräilijä on väistämisvelvollinen ajaessaan pyörätieltä ajoradalle. Autoilijan pitää väistää suoraan ajavaa polkupyöräilijään kääntyessä, tai jos tulee kolmion tai STOP-merkin takaa, joka on sijoitettu ennen pyörätietä.

Äänestä
  • Tai pihasta, parkkipaikalta, vähäiseltä tieltä jne.

    Äänestä

  • "Se, onko kyseessä pyörätien jatke vaikuttaa vain siihen, saako pyöräilijä ajaa siinä, vai pitääkö taluttaa. Väistämissääntöihin se ei vaikuta, muuten kuin siten, että jos taluttaa, niin autoilijan pitää väistää, riippumatta onko kyseessä pyörätien jatke vai ei." Olipa kierosti sanottu. Jos ei ole pyörätien jatketta ja pyöräilijä aikoo ajaa siinä pelkällä suojatiellä, niin se vaikuttaa kääntyvän auton väistämissääntöihin. Pyöräilijä odottaa.

    Ei muutenkaan liikenteessä tuomita sitä, joka on törmännyt oikealta punaisia päin tai kiellettyyn ajosuuntaan tai kolmion tai Stopin takaa ajaneen kanssa vaikka eräässä pykälässä onkin määrätty väistämään risteyksessä oikealta tulevaa.

    Äänestä

  • 8711tt kirjoitti:

    "Se, onko kyseessä pyörätien jatke vaikuttaa vain siihen, saako pyöräilijä ajaa siinä, vai pitääkö taluttaa. Väistämissääntöihin se ei vaikuta, muuten kuin siten, että jos taluttaa, niin autoilijan pitää väistää, riippumatta onko kyseessä pyörätien jatke vai ei." Olipa kierosti sanottu. Jos ei ole pyörätien jatketta ja pyöräilijä aikoo ajaa siinä pelkällä suojatiellä, niin se vaikuttaa kääntyvän auton väistämissääntöihin. Pyöräilijä odottaa.

    Ei muutenkaan liikenteessä tuomita sitä, joka on törmännyt oikealta punaisia päin tai kiellettyyn ajosuuntaan tai kolmion tai Stopin takaa ajaneen kanssa vaikka eräässä pykälässä onkin määrätty väistämään risteyksessä oikealta tulevaa.

    No mutta kun se on pyörätien jatke, jos siihen tullaan pyörätieltä, vaikkei se jatkuisikaan suojatien jälkeen pyörätienä, riippumatta onko se maalattu suojatieksi vai pyörätien jatkeeksi.

    Äänestä

  • on-jatke kirjoitti:

    No mutta kun se on pyörätien jatke, jos siihen tullaan pyörätieltä, vaikkei se jatkuisikaan suojatien jälkeen pyörätienä, riippumatta onko se maalattu suojatieksi vai pyörätien jatkeeksi.

    Joidenkin mielestä on näin ja toisten mielestä ei ole näin. Miksi pitäisi sellaisessa kohtaa olla myös pyörätien jatke jossa suojatie on vain toisesta päästä kiinni pyörätiehen? Ihan hyvin voi siirtyä ajoradalle pyöräilemään jo ennen kyseistä suojatietä.

    Äänestä

  • Mielipidekysymys kirjoitti:

    Joidenkin mielestä on näin ja toisten mielestä ei ole näin. Miksi pitäisi sellaisessa kohtaa olla myös pyörätien jatke jossa suojatie on vain toisesta päästä kiinni pyörätiehen? Ihan hyvin voi siirtyä ajoradalle pyöräilemään jo ennen kyseistä suojatietä.

    > Ihan hyvin voi siirtyä ajoradalle pyöräilemään jo ennen kyseistä suojatietä.

    Ei, vaan lain mukaan aikaisintaan suojatien alkaessa. Ajoradallahan ei saa pyöräillä, jos pyörätie löytyy. Toisaalta liikennemerkin vaikutus alkaa vasta liikennemerkistä. Pyöräilijä siis tulee suojatien jatketta pitkin, kunnes tien toisella puolella pyörätietä ei enää olekkaan.

    Mutta oletetaanpa ettei näin olisi, eikä tuossa todellakaan olisi suojatien jatketta. Mikäköhän lakikohta estäisi pyörällä ajamasta suojatietä pitkin tien yli? Mieleen ei tullut mitään kohtaa, eikä nopeasti laista hakemallakaan mitään löytynyt. Asetuksessa ehkä jotain?

    " eikä tuossa todellakaan olisi suojatien jatketta. "

    Mikä ihme on suojatien jatke?

    Äänestä

  • uutta-termiä kirjoitti:

    " eikä tuossa todellakaan olisi suojatien jatketta. "

    Mikä ihme on suojatien jatke?

    Siinäpä näyttää menneen ajatukset sekaisin. En tiedä arvasitko, mutta pyörätien jatketta tarkoitin.

    Kiitos kun korjasit.

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    > Ihan hyvin voi siirtyä ajoradalle pyöräilemään jo ennen kyseistä suojatietä.

    Ei, vaan lain mukaan aikaisintaan suojatien alkaessa. Ajoradallahan ei saa pyöräillä, jos pyörätie löytyy. Toisaalta liikennemerkin vaikutus alkaa vasta liikennemerkistä. Pyöräilijä siis tulee suojatien jatketta pitkin, kunnes tien toisella puolella pyörätietä ei enää olekkaan.

    Mutta oletetaanpa ettei näin olisi, eikä tuossa todellakaan olisi suojatien jatketta. Mikäköhän lakikohta estäisi pyörällä ajamasta suojatietä pitkin tien yli? Mieleen ei tullut mitään kohtaa, eikä nopeasti laista hakemallakaan mitään löytynyt. Asetuksessa ehkä jotain?

    "Mutta oletetaanpa ettei näin olisi, eikä tuossa todellakaan olisi suojatien jatketta. Mikäköhän lakikohta estäisi pyörällä ajamasta suojatietä pitkin tien yli?"

    Suoraan ei mikään, mutta määritelmät kyllä. Tässä määritelmä jalankulkijalle:
    "11) jalankulkijalla jalan, suksilla, rullasuksilla, luistimilla tai vastaavilla välineillä liikkuvaa ja potkukelkan, lastenvaunujen, leikkiajoneuvon, pyörätuolin, jalankulkua avustavan tai korvaavan liikkumisvälineen tai vastaavan laitteen kuljettajaa sekä polkupyörän tai mopon taluttajaa; "

    Jalankulkija ei siis voi ajaa polkupyörällä. Kukaan ei ole vielä saanut fillaria määriteltyä "vastaavaksi välineeksi". Sitten kun tuo tapahtuu, muuttuu koko pyörätien jatke turhaksi. Nythän polkupyörä on määritelty ajoneuvoksi.

    Suojatie on taas määritelty näin:

    "5) suojatiellä jalankulkijoiden käytettäväksi ajoradan, pyörätien tai raitiotien ylittämiseen tarkoitettua, liikennemerkillä tai tiemerkinnöin osoitettua tien osaa;"

    Ja tarkemmin pykälässä 44§:

    "Ajoradan ylittäminen
    Jalankulkijan on ylitettävä ajorata suojatietä kulkien, jos se on lähellä. Muuten ajorata on ylitettävä kohtisuoraan ja yleensä risteyksen vierestä.
    Suojatielle tai muuten ajoradalle astuvan jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon etäisyys ja nopeus edellyttävät. Hänen on ylitettävä ajorata tarpeettomasti viivyttelemättä.
    Ajorataan rinnastetaan tässä pykälässä pyörätie ja raitiotie."

    Suojatietä voi tuon määritelmän mukaan käyttää ainoastaan jalankulkijaksi määritelty olio. Polkupyöräilijä on siis alien ja ajoneuvon kuljettaja suojatiellä. Tästä syystä se pyörätien jatke on myös kehitettykin.

    Suojatietä voi käyttää vain jalankulkija, mutta muut voivat käyttää tietä suojatien kohdalla. Myös pyöräilijä. Ei ongelmaa siinä.

    Äänestä

  • on-jatke kirjoitti:

    No mutta kun se on pyörätien jatke, jos siihen tullaan pyörätieltä, vaikkei se jatkuisikaan suojatien jälkeen pyörätienä, riippumatta onko se maalattu suojatieksi vai pyörätien jatkeeksi.

    @on-jatke ”No mutta kun se on pyörätien jatke, jos siihen tullaan pyörätieltä, vaikkei se jatkuisikaan suojatien jälkeen pyörätienä, riippumatta onko se maalattu suojatieksi vai pyörätien jatkeeksi.”

    No mutta, kun...
    Jos pyörätie ei jatku suoraan eteenpäin suojatien takana, niin siinä ei ole pyörätien jatketta vaikka kaikki näkemäni pyöräilysivustot näin väittävät. Katso kaikki aikaisemmat viestini ja linkit.

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Suojatietä voi käyttää vain jalankulkija, mutta muut voivat käyttää tietä suojatien kohdalla. Myös pyöräilijä. Ei ongelmaa siinä.

    Aivan, mutta jalankulkijan täytyy käyttää suojatietä mikäli sellainen on lähettyvillä. Polkupyöräilijää tämä vaade ei koske. Sehän ei ole välttämättä ongelma polkupyöräilijän kannalta, mutta muille se saatta sitä olla.

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    > Ihan hyvin voi siirtyä ajoradalle pyöräilemään jo ennen kyseistä suojatietä.

    Ei, vaan lain mukaan aikaisintaan suojatien alkaessa. Ajoradallahan ei saa pyöräillä, jos pyörätie löytyy. Toisaalta liikennemerkin vaikutus alkaa vasta liikennemerkistä. Pyöräilijä siis tulee suojatien jatketta pitkin, kunnes tien toisella puolella pyörätietä ei enää olekkaan.

    Mutta oletetaanpa ettei näin olisi, eikä tuossa todellakaan olisi suojatien jatketta. Mikäköhän lakikohta estäisi pyörällä ajamasta suojatietä pitkin tien yli? Mieleen ei tullut mitään kohtaa, eikä nopeasti laista hakemallakaan mitään löytynyt. Asetuksessa ehkä jotain?

    > "Ajoradallahan ei saa pyöräillä, jos pyörätie löytyy."

    Saahan sitä tietyissä tilanteissa: "Kun erityiset syyt siihen pakottavat, ajoneuvoa saa tilapäisesti kuljettaa muullakin kuin sille tarkoitetulla tien osalla, jollei siitä aiheudu vaaraa eikä huomattavaa haittaa."

    Lisäksi seuraavaa asetuksessa: "Jos pyörätie on vain tien vasemmalla puolella ja ajoradan oikealla puolella olevan pientareen tai ajoradan oikean reunan käyttö on kulkureitin tai muun vastaavan syyn vuoksi turvallisempaa, polkupyöräilijä saa lyhyellä matkalla käyttää piennarta tai ajoradan oikeaa reunaa."

    > "Mikäköhän lakikohta estäisi pyörällä ajamasta suojatietä pitkin tien yli?"

    Heti löytyy 2 § Määritelmiä kohdasta jossa tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan:

    suojatiellä jalankulkijoiden käytettäväksi ajoradan, pyörätien tai raitiotien ylittämiseen tarkoitettua, liikennemerkillä tai tiemerkinnöin osoitettua tien osaa.

    Suojatie on siis jalankulkijoille tarkoitettu tien osa, ei pyöräilijöille tarkoitettu tien osa.

    Äänestä

  • tässä-on-faktatietoa kirjoitti:

    >> "Mikäköhän lakikohta estäisi pyörällä ajamasta suojatietä pitkin tien yli?"
    > Heti löytyy 2 § Määritelmiä kohdasta jossa ...

    Toki suojatie on tarkoitettu jalankulkijoille, mutta samasta kohtaa saavat muutkin mennä. Esimerkiksi se fillari. Ja esimerkiksi auto (joskin yleensä poikittain suojatiehen nähden). Joo, eivät ne käytä suojatietä, mutta kulkevat samasta kohtaa. Tässä tapauksessa kysymys on lähinnä akateeminen, koska tuossa on suojatien jatke. Se akateeminen kysymys oli, jos siinä ei sellaista jonkun mielestä olisi, niin saisiko pyörällä silti ajaa kyseisestä kohdasta tien yli. Vastaus: kyllä saa. Toisella puolella ei toki saa jatkaa ajamista.

    Äänestä

Pyöräilijällä on väistämisvelvollisuus kyseisessä tilanteessa. Mutta tieliikennelain yleinen varovaisuusperiaate velvoittaa siihen, että ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan ajoradan näkyvällä osalla ja kaikissa ennalta arvattavissa tilanteissa. Päälleajo-oikeutta ei siis ole.

Äänestä
  • Päälleajo-oikeutta ei tosiaankaan ole kenelläkään mutta siitä voi sitten olla monta mieltä, että onko sellainen ennalta arvattava tilanne jossa pyöräilijä rikkoo sääntöjä ja ajaa suojatielle. Suojatiellä kun ei saa pyöräillä, ei edes alle 12-vuotias.

    Syytä sitten myös mainita 30 § Varovaisuusvelvollisuus kevyttä liikennettä kohtaan.

    "Ajoneuvon kuljettajan on kohdatessaan tai ohittaessaan jalankulkijan, polkupyöräilijän tai mopoilijan annettava tälle ajoneuvon koko ja nopeus huomioon ottaen turvallinen tila tiellä.

    Kuljettajan on erityisesti varottava lähestyessään pysäytettyä koululaiskuljetusautoa, linja-autoa tai raitiovaunua sekä lapsia, vanhuksia, vammaisia tai muita, joilla on ilmeisiä vaikeuksia selviytyä turvallisesti liikenteessä."

    Äänestä

  • Isompi-varoo-pienempiä kirjoitti:

    Päälleajo-oikeutta ei tosiaankaan ole kenelläkään mutta siitä voi sitten olla monta mieltä, että onko sellainen ennalta arvattava tilanne jossa pyöräilijä rikkoo sääntöjä ja ajaa suojatielle. Suojatiellä kun ei saa pyöräillä, ei edes alle 12-vuotias.

    Syytä sitten myös mainita 30 § Varovaisuusvelvollisuus kevyttä liikennettä kohtaan.

    "Ajoneuvon kuljettajan on kohdatessaan tai ohittaessaan jalankulkijan, polkupyöräilijän tai mopoilijan annettava tälle ajoneuvon koko ja nopeus huomioon ottaen turvallinen tila tiellä.

    Kuljettajan on erityisesti varottava lähestyessään pysäytettyä koululaiskuljetusautoa, linja-autoa tai raitiovaunua sekä lapsia, vanhuksia, vammaisia tai muita, joilla on ilmeisiä vaikeuksia selviytyä turvallisesti liikenteessä."

    Alle 15-vuotias polkupyöräilijä rinnastetaan lain mukaan jalankulkijaksi. Tätäkään ei moni tunnu tietävän.

    Äänestä

  • haerha kirjoitti:

    Alle 15-vuotias polkupyöräilijä rinnastetaan lain mukaan jalankulkijaksi. Tätäkään ei moni tunnu tietävän.

    Tarkoitin siis alle 12-vuotiasta...

    Äänestä

  • haerha kirjoitti:

    Tarkoitin siis alle 12-vuotiasta...

    Alle 12v pyöräilijä on jalankulkija vain jalkakäytävällä ajaessaan. Ei silloin, kun ylittää katua siitä jalkakäytävältä suojatielle. Silloin on talutettava, että muut ehtivät toimia.

    Oletko sama, joka sanoi, että pyöräilijä on on jalankulkija ajaessaan pelkällä suojatiellä? Palstan asiantuntijarottakin sanoi, että sinulla on nuppi pahasti sekaisin, joten on syytä uskoa rottaa ( tällä kertaa ). Käsittämätöntä miten simppeleistäkin asioista saadaan jotenkin niin helvetin vaikeaselkoisia.

    Onko tämä jalkakäytävällä ajo ja alle 12v nyt selvä ettei sitä tarvitse aina kerrata?

    Äänestä

  • Lisää termejä selvitettäväksi. Mitä tarkoittaa ´ajoradan näkyvä osa´?
    Se ei tarkoita sitä että millä tahansa näkyvissä olevalla ajoradan osalla kulkuneuvo on saatava pysähtymään. Pykälällä tartutaan tilannenopeuteen paikassa jossa näkyvyys on rajoitettu esim mutkan tai muun näkemäesteen vuoksi. Kilometrin suoran alkaessa tämä ko. pykälä ei rajoita nopeutta. Sen samaisen suoran loppupäässä alkaa olla jo vaikutusta, riippuen vauhdista ja mutkasta tai mäennyppylästä missä kohtaa on alettava hiljentää. Ja tienpinnasta ja keliolosuhteista jne. Ts. kulkuneuvo on pystyttävä pysäyttämään sillä osalla tietä mikä jarrutuksen alkaessa on näkyvissä.

    Äänestä

  • Pilkuthuutaatuskissaan kirjoitti:

    Lisää termejä selvitettäväksi. Mitä tarkoittaa ´ajoradan näkyvä osa´?
    Se ei tarkoita sitä että millä tahansa näkyvissä olevalla ajoradan osalla kulkuneuvo on saatava pysähtymään. Pykälällä tartutaan tilannenopeuteen paikassa jossa näkyvyys on rajoitettu esim mutkan tai muun näkemäesteen vuoksi. Kilometrin suoran alkaessa tämä ko. pykälä ei rajoita nopeutta. Sen samaisen suoran loppupäässä alkaa olla jo vaikutusta, riippuen vauhdista ja mutkasta tai mäennyppylästä missä kohtaa on alettava hiljentää. Ja tienpinnasta ja keliolosuhteista jne. Ts. kulkuneuvo on pystyttävä pysäyttämään sillä osalla tietä mikä jarrutuksen alkaessa on näkyvissä.

    En nyt tiedä, miten tämä asiaan liittyy, mutta aihe on mielenkiintoinen.

    Ajoradan näkyvään osaan ei myöskään vaikuta pienimuotoinen näköeste, esimerkiksi toisen auton toimesta. Se, etten näe sitä muutamaa metriä edelläolevan auton nokan edessä ei ole ongelma, näinhän sen äsken.

    Toisaalta, kun se edelläoleva onnistuu pölläyttämään kunnon lumipilven (tai tässä vaiheessa vuotta pikemminkin pölypilven) ja katkaisee näkyvyyden 10 metrin luokkaa olevaksi, on minun syytä hidastaa reippaasti. Eikä vähiten sen takia, että tuollainen pöllypilvi on usein seurausta epäortodoksisista ajolinjoista, mikä taas saattaa viitata väistöliikkeeseen ja se taas esteeseen... Ainakin yhden kerran olen pelastunut isommasta kolarista hidastamalla tuossa vaiheessa. Moottoritien viereisellä kaistalla vedettiin sitten luokkaa 50 km/h minua nopeammin ja kolina oli aikamoinen (jouduin itsekin väistämään penkan puolelle, mutta se johtui lähinnä niistä ohituskaistalta eteenkiilaavista).

    Äänestä

  • haerha kirjoitti:

    Alle 15-vuotias polkupyöräilijä rinnastetaan lain mukaan jalankulkijaksi. Tätäkään ei moni tunnu tietävän.

    Ei rinnasteta, sellaista kohtaa et laista löydä.
    Sen sijaan johonkin yleiseen varovaisuuteen lapsista voidaan vedota.

    Äänestä

  • haerha kirjoitti:

    Alle 15-vuotias polkupyöräilijä rinnastetaan lain mukaan jalankulkijaksi. Tätäkään ei moni tunnu tietävän.

    Ei tosiaanakaan rinnasteta. Laissa lukee seuraavaa:

    "Alle 12-vuotias lapsi saa kuljettaa polkupyörää jalkakäytävällä. Hän ei saa aiheuttaa kohtuutonta häiriötä jalankululle."

    Alle 12-vuotias lapsi saa ainoastaan ajaa pyörällä jalkakäytävällä jos siitä ei aiheutu kohtuutonta häiriötä jalankululle. Ei siis rinnasteta jalankulkijoihin mitenkään.

    Lisäksi kukaan ei saa pyöräillä suojatiellä, ei edes alle 12-vuotias. Suojatie on jalankulkijoille tarkoitettu tien osa jolla ei saa pyöräillä. Löytyy jopa korkeimman oikeuden ratkaisu jossa todetaan seuraavaa:

    "Tieliikennelain 2 §:n 5 kohdan mukaan suojatie on tarkoitettu jalankulkijoiden käytettäväksi. Hovioikeuden toteamasta syystä Jukka Sakari Patteri ei olisi saanut ajaa polkupyörällä suojatiellä, vaikka hän oli alle 12-vuotias."

    "Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta."

    https://www.edilex.fi/kko/ennakkoratkaisut/19860113t

    Äänestä

Asiaa sivuten: Oletteko joskus nähneet pyöräilijän pysähtyvän suojatien eteen pysähtyneen toisen pyöräilijän tai auton kohdalla. Tai päinvastoin, auton pysähtyvän suojatien eteen pysähtyneen polkupyörän kohdalla.

Äänestä
  • Harvoin noita suojatien eteen pysähtyneitä pyöräilijöitä näkee, mutta tietysti siinä kohdalla pysähdyn, jos sellaisen ihmeen pääsen todistamaan... Eli jos haluaa autoilijan nähdä tuon tekevän, niin kannattaa seurailla minun ajosuorituksiani. :)

    Äänestä

  • Yleensähän ne vetää punaisia päin tai koukkaavat jalkakäytävän kautta, jos ei liikenne estä.

    Äänestä

Ainakin Helsingissä pyöräilijät todella usein ajavat pyörätieltä jatkeelle väistämättä autoa, jalkakäytävältä suojatielle ja sekin vaarallisesti auton eteen, pyörätieltä kääntyen suojatielle välittämättä autoista ym. ym. Samaan aikaan valittavat palstoilla etteivät autoilijat kunnioita heitä.
Yhdistetyllä pyörätie ja jalkakäytävillä ajetaan karmeaa vauhtia jalankulkijoista välittämättä ja hipoen. Ja palstoilla perustellaan, että jalankulkijoiden pitää väistää heitä, kun on pyörätie.
Välillä käytän bussia ja pysäkkien kohdalla pyöräilijöiden tilannenopeudet eivät ole tästä maailmasta.
Ihan samaa käytöstä onko rasvapitkälettinen mies naistenpyörällä tai trikoopöksyinen. Trikoolla vaan on vielä kovempi nopeus. Puhekyky rajoittuu keskisormeen tai toisten aiheettomaan sättimiseen.
Onko muualla maassa kaupungeissa samanlaista terrorismia?

Äänestä
  • Havaittu on etteivät monin paikoin osaa sääntöjä, luulevat että heillä on aina etuajo-oikeus ja koskee ihan kaikkia aktiivisemmin pyöräileviä.
    Tunnen myös useamman autoilijan jotka ei tunne sääntöjä ja osa tekee aina tilaa näille pyöräilijöille, kun eivät tiedä kenen pitäisi väistää.

    Äänestä

Väärinymmärtäjää ja mielensäpahoittajaa on esillä tässäkin ketjussa. Tuossa ylempänä on ”Isompi-varoo-pienempiä” kääntää asioita päälaelleen. http://keskustelu.suomi24.fi/t/14222384/vaistaa-vai-ei#comment-84177848

Ensin puhuu ”ennalta varottavasta tilanteesta” ikäänkuin aina autoilijalla olisi velvollisuus varautua siihen, että pyöräilijä tulee pihasta, porttikäytävästä, jalkakäytävältä ja vielä velvollisuus väistää tätä. Niinkuin pyöräilijällä ei olisi mitään vastuuta omasta toiminnastaan. ”Ennalta varottava tilanne” ei muuta väistämissääntöjä törmäyksen jälkeen.

Toisekseen ottaa tuon 30 § Varovaisuusvelvollisuus kevyttä liikennettä kohtaan. Ikäänkuin se määräisi varomaan kaikissa tilanteissa kaikista suunnista kevyttä liikennettä ja muuttaisi väistämissääntöjäkin. Pykälä kuitenkin rajaa antamaan tilaa kohdatessa ja ohittaessa. Kohtaamisen käsite voi olla hukassa. Laissa se tarkoittaa vastakkaisesta suunnasta saapumista, ei pyöräilijän tapaamista tai näkemistä jossain risteyksessä tai muualla (”kohtasin kaverini kadunkulmassa” ). Lainsäätäjä on luullut, että kaikki ymmärtävät mitä tarkoittaa kohtaaminen eikä selitä sitä muuten kuin ”Kohtaavien ajoneuvojen on sivuutettava toisensa oikealta”.

”Isompi-varoo-pienempiä”. Ei sellaista ole olemassakaan. Tullessa vastaan ja ohittaessa on kylläkin jätettävä sivusuunnassa paljon tilaa, jotta ei esim. vaikuta vaarantaen kevyemmän kulkuun isomman auton oman ilmavirran vaikutuksesta tai sivutuulen lakkaamisen vuoksi. On tapaus, jossa peltoaukealla voimakkaassa sivutuulessa bussin ohittaessa mopo horjahti sivutuulen loputtua niin, että törmäsi bussin kylkeen vaikka se ohitti kaukaa. Jalankulkija saattaa ja saa tehdä yllättäviä sivuliikkeitä, joita ajoneuvon kuljettajat eivät saa tehdä, joten niihin täytyy pienemmässä nopeudessakin jättää enemmän sivuvaraa – myös pyöräilijän. Isomman velvollisuuksia ei risteysajossa tai pyöräteiden asiassa ole.

Väärinymmärtäjä pyöräilijä ”Isompi-varoo-pienempiä” on vaarallinen kaikille ajatuksineen, joita levittää.

Äänestä
  • Lukemisen ymmärtäminen ja tulkitseminen on ilmeisen haasteellista. Hänhän kyseenalaistaa asioita. Hänh kirjoittaa vielä että "Suojatiellä kun ei saa pyöräillä, ei edes alle 12-vuotias." Sanoo siis ettei autoilija voi varautua tilanteisiin jossa toinen rikkoo sääntöjä. Ainoastaan sellaisiin tilanteisiin voi varautua jossa noudatetaan sääntöjä.

    Perusperiaate on että pitää pystyä olettamaan että yhteisiä pelisääntöjä noudatetaan liikenteessä. Kenenkään ei pidä tarvita arvailla miten joku kenties jossain tilanteessa toimii kun kerta on olemassa säännöt miten kulloinkin toimitaan.

    Väistämissäännöistä hän ei kirjoita mitään. Teet itse vääriä tulkintoja.

    Äänestä

  • Hakuteilläolet kirjoitti:

    Lukemisen ymmärtäminen ja tulkitseminen on ilmeisen haasteellista. Hänhän kyseenalaistaa asioita. Hänh kirjoittaa vielä että "Suojatiellä kun ei saa pyöräillä, ei edes alle 12-vuotias." Sanoo siis ettei autoilija voi varautua tilanteisiin jossa toinen rikkoo sääntöjä. Ainoastaan sellaisiin tilanteisiin voi varautua jossa noudatetaan sääntöjä.

    Perusperiaate on että pitää pystyä olettamaan että yhteisiä pelisääntöjä noudatetaan liikenteessä. Kenenkään ei pidä tarvita arvailla miten joku kenties jossain tilanteessa toimii kun kerta on olemassa säännöt miten kulloinkin toimitaan.

    Väistämissäännöistä hän ei kirjoita mitään. Teet itse vääriä tulkintoja.

    Mihin tämä esitetty "ennalta arvattava tilanne" sitten vaikuttaa? On autolla ajoradalla mahdollisuus, että joku ajaa punaisia päin oikealta, mutta ei tässäkään tilanteessa toimita niin, että "ha-haa, et siis ajanut niin ettet saanut vältettyä kolaria tämän punaista päin ajaneen kanssa vaikka oli ennalta arvattavissa, että joku tulee punaisia päin, joten syyllisyyskuorma on sinun".

    Ennalta arvattavuuden pykälällä pyritään välttämään kolarit. Jos kuitenkin tapahtuu törmäys, niin sen jälkeen sillä ei ole merkitystä. Ei ennalta arvattavuus muuta ajojärjestys- tai syyllisyyskysymyksiä.

    Olen nähnyt pyöräilijän tosissaan väittäneen 30 § tarkoittavan, että pyöräilijää pitää väistää mm. ajoradalla vasemmaltakin.

    Äänestä

  • 070288 kirjoitti:

    Juuri tuossa ylempänä kirjoitin että ennalta arvattavat tilanteet ovat niitä jotka pystytään olettamaan kun toimitaan liikennesääntöjen mukaan. Punaisia päin ajava rikkoo sääntöjä eikä siksi ole mitenkään ennalta arvattava tilanne.

    Ei sekään ole ennalta arvattava tilanne jos polkupyöräilijä ajaa suojatielle koska suojatie on jalankulkijoille tarkoitettu tien osa eikä sillä saa pyöräillä. Pyöräilijä rikkoo tällöin lakia. Samassa kohtaa pitää suojatien lisäksi olla myös pyörätien jatke jotta saa pyöräillä yli.

    Et näköjään vieläkään ymmärtänyt mistä puhuin. Olkoon miten vaan, on minulla tärkeämpääkin tekemistä.

    Äänestä

  • Hakuteilläolet kirjoitti:

    Juuri tuossa ylempänä kirjoitin että ennalta arvattavat tilanteet ovat niitä jotka pystytään olettamaan kun toimitaan liikennesääntöjen mukaan. Punaisia päin ajava rikkoo sääntöjä eikä siksi ole mitenkään ennalta arvattava tilanne.

    Ei sekään ole ennalta arvattava tilanne jos polkupyöräilijä ajaa suojatielle koska suojatie on jalankulkijoille tarkoitettu tien osa eikä sillä saa pyöräillä. Pyöräilijä rikkoo tällöin lakia. Samassa kohtaa pitää suojatien lisäksi olla myös pyörätien jatke jotta saa pyöräillä yli.

    > suojatie on jalankulkijoille tarkoitettu tien osa eikä sillä saa pyöräillä.

    Ei kiellä Laki missään suojatien kohdalla pyöräilyä. Autollakin siinä kohtaa saa ajaa.

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    > suojatie on jalankulkijoille tarkoitettu tien osa eikä sillä saa pyöräillä.

    Ei kiellä Laki missään suojatien kohdalla pyöräilyä. Autollakin siinä kohtaa saa ajaa.

    Keukeukeu...hekoheko......Rotta pääsi taas mielipuuhaansa viisastelemaan. Joo, päivittäin tässä joutuu ihan pakosta ajamaan autolla suojatiellä. Ihan laillisestikin vielä. Juu. Viimeviikolla ajoin jopa hiljattain maalattujen suojatieviivojen yli jättäen niihin renkaanjälkiä. Kurjasti kävi vaikken suojatiellä ajanutkaan kuin ehkä sekunnin.

    Äänestä

  • RottaPresidentiksi kirjoitti:

    Kyse ei ole viisastelusta, vaan virheellisen väittämän korjaamisesta.

    Suojatiellä saa ajaa pyörällä. Sillä saa ajaa myös autolla.

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Kyse ei ole viisastelusta, vaan virheellisen väittämän korjaamisesta.

    Suojatiellä saa ajaa pyörällä. Sillä saa ajaa myös autolla.

    TLL 2 §
    5) suojatiellä jalankulkijoiden käytettäväksi ajoradan, pyörätien tai raitiotien ylittämiseen tarkoitettua, liikennemerkillä tai tiemerkinnöin osoitettua tien osaa.

    Aina viisas rotta yrittää osoittaa osaamisensa kielellisen oivaltamisen alueella kommentoiden tekstiä jota ei ole kirjoitettu. Alkuperäisessä kirjoituksessa mainittiin: "suojatie on jalankulkijoille tarkoitettu tien osa eikä sillä saa pyöräillä.". Missä oli maininta suojatien kohdasta?
    Suojatietä pitkin ei saa ajaa autolla eikä pyöräillä. Suojatien yli saa.

    Autoilevaa suojatietä en ole nähnyt.

    Äänestä

  • TheSquirrel kirjoitti:

    Jos pyöräilen suojatien yli, niin enkös sillä hetkellä pyöräile suojatiellä? Vähän kuin menisin torin poikki. Siinä mennessäni olen torilla, vaikka toki vain siitä poikki olenkin menossa...

    Alkuperäisessä kirjoituksessa väitettiin, ettei suojatiellä saisi pyöräillä. Tämä on yksiselitteisesti väärin. Sitä edes sinä et taida onnistua muuksi vääntämään, vaikka kovasti tykkäätkin yrittää.

    Äänestä

  • Nyt Rotta tarkkana. Muista korjata myös kaikki virheelliset väittämät joiden mukaan jalkakäytävällä ei saisi muka ajaa pyörällä tai autolla. Täyttyy nämä ketjut sitten mukavasti rakentavalla keskustelulla...

    Äänestä

  • Log_ kirjoitti:

    Nyt Rotta tarkkana. Muista korjata myös kaikki virheelliset väittämät joiden mukaan jalkakäytävällä ei saisi muka ajaa pyörällä tai autolla. Täyttyy nämä ketjut sitten mukavasti rakentavalla keskustelulla...

    Otan niihin sitten kantaa, jos joku alkaa antamaan virheellistä ja vaarallista tietoa, kuten tässä oli käynyt.

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Jos pyöräilen suojatien yli, niin enkös sillä hetkellä pyöräile suojatiellä? Vähän kuin menisin torin poikki. Siinä mennessäni olen torilla, vaikka toki vain siitä poikki olenkin menossa...

    Alkuperäisessä kirjoituksessa väitettiin, ettei suojatiellä saisi pyöräillä. Tämä on yksiselitteisesti väärin. Sitä edes sinä et taida onnistua muuksi vääntämään, vaikka kovasti tykkäätkin yrittää.

    TheSquirrel
    11.5.2016 19:59
    "Suojatietä pitkin ei saa ajaa autolla eikä pyöräillä. Suojatien yli saa."
    Tässähän jo asian mainitsin. Kun joskut lukisit mihin vastaat.

    Saako jalankulkija kävellä ajokaistalla? Ei mutta ylittää saa tietyin poikkeuksin.
    Ollaan rotan lempiaiheessa, nillityksessä.

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Kyse ei ole viisastelusta, vaan virheellisen väittämän korjaamisesta.

    Suojatiellä saa ajaa pyörällä. Sillä saa ajaa myös autolla.

    Hieno oivallus että autolla tosiaan joutuu väkisin ajamaan suojatiellä. Jos ajoradan ylittää suojatie on sen yli ajettava autolla ja silloinhan tosiaan AJAA SUOJATIELLÄ sen pari metriä mitä ne suojatiemerkinnät ovat leveitä. Kukaanhan ei sitä varmaan ole oivaltanut ilman sinun nerokasta mainintaa. Sinulla kun on sairaalloinen tarve tehdä itsestäsi suurta neroa ja liikenteenmestaria niin kuvitteletko että ylläolevankaltainen viisastelu edesauttaa pyrkimystäsi?

    Äänestä

  • RottaPresidentiksi kirjoitti:

    Hieno oivallus että autolla tosiaan joutuu väkisin ajamaan suojatiellä. Jos ajoradan ylittää suojatie on sen yli ajettava autolla ja silloinhan tosiaan AJAA SUOJATIELLÄ sen pari metriä mitä ne suojatiemerkinnät ovat leveitä. Kukaanhan ei sitä varmaan ole oivaltanut ilman sinun nerokasta mainintaa. Sinulla kun on sairaalloinen tarve tehdä itsestäsi suurta neroa ja liikenteenmestaria niin kuvitteletko että ylläolevankaltainen viisastelu edesauttaa pyrkimystäsi?

    Ollaan rotan lempiaiheessa, nillityksessä.
    Autoilevan suojatien olemus on jäänyt rotalta selittämättä, vaikka kertoi sen olevan mahdollista.

    TheRat
    11.5.2016 9:09
    "Suojatiellä saa ajaa pyörällä. Sillä saa ajaa myös autolla."

    Äänestä

  • TheSquirrel kirjoitti:

    Ollaan rotan lempiaiheessa, nillityksessä.
    Autoilevan suojatien olemus on jäänyt rotalta selittämättä, vaikka kertoi sen olevan mahdollista.

    TheRat
    11.5.2016 9:09
    "Suojatiellä saa ajaa pyörällä. Sillä saa ajaa myös autolla."

    Osoittaisitko sen kohdan, jossa väitän suojatien ajavan autolla? Lainaamassasi kohdassa väitän, että sillä (eli suojatiellä) saa ajaa myös autolla. Voit halutessasi yrittää tulkita tuon siten, että auto voisi "suojateillä", eli käyttää suojatietä kuten ihminen käyttää autoa. Eihän tuollaisessa tulkinnassa mitään järkeä olisi, mutta se tuskin sinun tapauksessasi olisi mikään uusi ratkaisu...

    Älä kirjoita järjettömiä tulkintoja, sillä ongelma korjaantuu.
    "Sillä saa ajaa myös autolla". Milläkö? Suojatiellä.
    Itsepä tämän aloitit viisastelemalla ajoneuvolla ajamisesta suojatiellä, vaikka tiesit kirjoittajan tekstin tarkoituksen. Tiedän kyllä sinunkin tarkoittamasi asian. Kun alkaa viisastelemaan, voi varautua samaan kohteluun.

    Onko hajatelmasi se että saat kirjoitaa mitä haluat. Kirjoitus on kuitenkin tulkittava tarkoittamallasi tavalla?

    Suojatiellä saa ajaa autolla. Juuri niin kuin tuolla aiemmin kirjotin.

    Ja se "viisastelu" ei ollut vieläkään viisastelua, vaan virheellisen ja jopa vaarallisen viestin korjaamista. Fillarilla saa ajaa suojatiellä ja laki ei sitä missään kiellä. Suojatietä pitkin saa ajaa tien poikki tai tietä pitkin saa ajaa suojatien poikki. Kunhan noudattaa muita lakikohtia, esimerkiksi koskien ajamista jalkakäytävillä tai yleistä varovaisuutta liikenteessä.

    Pitäisiköhän sinun hankkia elämä? Jotenkin surulliselta tuntuu, että yrität täällä vain kerätä säälipisteitä vänkäämällä itsestäänselvyyksistä ja yrittämällä tehdä tikusta asiaa.

    Vielä jatkuu. Jossainhan pitää yrittää päteä. Olkoonkin se Suomi24, kun muualla ei ole uskottavuutta.
    Surusi elämästäni kuulostaa kovin uskottavalta ja vilpittömältä. Ällös murehdi, turhaa huolesi on.

    Äänestä

" Mielestäni ei, mutta pyöräänsä taluttavaa kyllä"

siis katsotko ensin, taluttaako vai ajaako........ ja sitten ajat päälle.

Yksi huomioasia on se että monella, minullakin on aina Endomondo ja joku toinenkin tallentava naviohjelma josta näkee nopeuden. Ei kannat väittää että pp ajoi hurjasti. Väärä vala on oikeudessa vakava asia. Olen saanut jo yhden väärän todistuksen käräjillä todistettua.

Kansa on nykyään fiksua.

Äänestä

""Suojatietä pitkin saa ajaa tien poikki tai tietä pitkin saa ajaa suojatien poikki. Kunhan noudattaa muita lakikohtia, esimerkiksi koskien ajamista jalkakäytävillä tai yleistä varovaisuutta liikenteessä.""
Suojatietä tai jalkakäytävää pitkin ei saa ajaa autolla eikä polkupyörällä. Vaikka noudattaisi yleistä varovaisuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

delphi kirjoitti:

Kadun molemmin puolin on merkityt kevyenliikenteen väylät.
Onko keskellä korttelia kadun ylittävä suojatie myös pyörätien jatke?
Elikkäs onko autoilijan väistettävä pyöräilijää?
Mielestäni ei, mutta pyöräänsä taluttavaa kyllä.
Niitä AJAVIA pyöräilijöitä kyllä jotkut väistelevät nöyrästi, ja näin tuudittavat
pyöräilijät väärään turvallisuudentunteeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu