Vasemmisto on köyhän aisalla ja pyrkii tasoittamaan elintasoeroja. Hyvä niin.
Mutta miksi työttömät on vasemmistolle sokea piste?
Yhtreiskuntamme syvin kuilu ei kulje hyväpalkkaisten ja heikkopalkaisten välillä. SWitäkin toki esiintyy, mutta se ei ole syvin ja eniten epätasa-arvoa tuottava railo enään nykyaikana.
Maamme syvin kuilu on työssä käyvien ja työttömien välinen ero!
Tätä epätasa-arvoa voisi loiventaa jakamalla työtä tasaisemmin. Ja kun tästä vielä mitä ilmeisimmin seuraisi jonkun verran ripeämpää talouskasvua, joskaan ei niin pljon kuin oikiestupuolueet arvioi, niin mikä oliskaan sen solidaarisempaa?
Työn solidaarisempi jako tarkoittaisi käytännössä matalempia palkkoja. Ay-liike ei siihen suostu koska he ovat lobbareita joiden tehtävä on olla etujärjestö.
Ay-liike tänä päivänä keskiluokkaisten edunvalvoja. moni perinteinen duunari kuuluu korkeampaan keskiluokkaan (ahtaajat, lennonvalvojat, paperiduunarit).
Vasemmiston pitäsi huolehtia köyhistä ja heikoista - tehokkaasti järjestäytynyt keskiluokka ei vasemmiston huolenpitoa eniten kaipaa. Mutta äänestävät heitä niin kauan kun vasemmisto ei ymmärrä kohdentaa kohdentaa työnsä ideologiansa mukaisesti tämän päivän - ja huomisen - heikkohin.
"Työväki" on nykyään keskiluokkaa
4
119
Vastaukset
- rätypeku
Persut hallituksessa eivät aja työväen asiaa, vaan pyrkivät nujertamaan sekä AY-liikkeen että työläiset yrittämällä pakkolakeja, haluamalla alentaa palkkoja ja vähentää saavutettuja etuja vaikka kehittyneessä valtiossa pitäisi olla juuri päinvastoin.
Kyllä työmies on palkkansa ansainnut ja luuserit voivat vähän nähdä nälkää. Se tekee vain hyvää linjoille.- sinisalonen
Haista vittu viherpunikki.
- yuhijoök
Ehkä unohdetaan se,että työ ei ole poliittinen liike vaan ihmisen mahdollisuus yrittää elämässä eteen päin ja koettaa hankkia itselleen hyvää. Tuo on tunnismerkillistä kapitalistiselle yhteiskunnalle,jossa omistajuutta ja yrittämistä suositaan ja kannustetaan yksityisen ihmisen toimena hankkia itselleen hyvää työllään.
Sosialismissa lähinnä yksityisomistus on kirosanaa lähellä oleva ominaisuus tai tuomittava seikka ,sikäli että omistuksen kautta ei kukaan saisi nousta eriarvoiseen asemaan toisen kanssa.Sosialismi on katsottavissa lähinnä tasapäistämiseksi ja yhteiskommuuni elämän muotoa ihannoivaksi elämänmuodoksi.Sosialismi siis suosii yhteisomistajuutta ja yhteisöllistä taspäistämistä jossa omistajuus on katsottu yheisölliseksi oikeudeksi,ei yksilön eduksi ,joka kautta hän voisi hakkia omaa hyvää yhteisön edun ohi tai lisäksi.
Liian usein yhteisöllisyys tai yhteiskunnan sovinnallisuus yhteiskunta sopimuksen kautta liitetään sosialismiin.Sitä se ei missään nimassä ole. Aiemin on yhteiskunnassa huolehdittu yhteisöllisesti köyhemmistä naapuri/sukulais suhtein avustaen kyläyhteisö huolenpidon kautta. Yhteiskunnan kehityksen myötä ja teollistumisen edetessä on luoto yhteiskuntaan yhteisiäö sääntöjä ja nykyisin sosiaaliturva järjestelmiä kattamaan tuota kadonnutta kylä yhteisömallin huolenpito "mallia".
Näin siksi,että ihmiset eivät elä enää yhteisöissä lähekkäin huolehtien toisistaan ja naapuruus suhteet eivät ole enää sukulais suhteisia / ikänsä lähekkäin ihmisten ylläpitämiä.
Muutetaan työnperäsää ja kehitys on kulkenut.On katsottu ,että on turvattava vanhuus työttömyys ja sairauden aihettamat tilanteet ,samaa yhteisöllisyyttä noudattaen.Tuo on se yhteiskunta sopimus ,joka on ajan saatossa syntynyt vastamaan nykyäjan tarpeita ja yhetiskunna yhteenkuuluvaisuus sopimuksia.Sillä ei ole mitään tekemistä sosialismin kanssa,vaan se on yhteisöllisyyden ja yhteiskunta sopimuksen perusteita,joka on Suomalaisen yhteiskunnan yhteisen yhteenkuuluvaisuuden perusta. Asia on ratkaistu yhteisellä sopimuksella ja perustuslailla turvaten, kyseisellä tavalla turvaten yhteiskunnan hyvinvointi ja lähimmäisistä huolehtiminen ajanhengessä veroituksen kautta. Näin koska nykymuodon veroitus on se mistä asiat katetaan ihmisten eläessä hajautetusti ja sidokkeitta lähimmäisiinsä työn ja yhteiskunnan rakenteen muututtua.
Tänäpäivänä toimeentulon hankkiminen ,teollistumisen myötä ei anna enää myöden 24/24 h huolehtimiseen joten luonnolliseksi toimimuodoksi on muodostun nykyinen toimimuoto,joka myös sinällään pitää yllä tuota yhteisöllisyyttä ja toimii sidokkeena kansakunnaksi sitouttamiseksi .Kansakunnaksi ,jota kutsutaan Suomi . - rikkaudesta.saamisesta
Jos markkinat eivät vedä, ei ole kauppaa, eikä työtä. Tämä on karu totuus. Ei osata tehdä kauppaa, eikä viittitä tehdä työtäkään.
Otan esimerkin. Meillä on tuossa mansikkatila, se ei enää ota suomalaisia nuoria töihin. Miksi? Siksi, kun he tulevat ja olevat paripäivää töissä, he lähtevät.
Miksi lähtevät? Koska työssä pitää tehdä työtä ja jollakin tulee vaikka selkä kipeäksi. Ei jakseta.
Tämähän on totuus, koska ja kun kuitenkin joku sen tekee.
Sitten tulee samalla palkalla rajantakaa tekijä, ja poimii.
Tavallaan nyt täällä on samaa, kuin aikoinaan meillä oli nälkä, eikä sosiaalituki ollut sellaista kuin nyt.
Esim. veljeni lähti Ruotsiin nälkäpakolaiseksi. Ruotsalaiset eivät tehneet sitä työtä, mitä me sitten teimme. Olimme ala-arvoisia heidän silmissään ja pienemmällä palkalla sitten rehkittiin sitä, mitä heille ei kelvannut rehkiä.
No, nyt Ruotsin- valtio maksaa eläkettä veljelle, josta verottaja ja siirtosummat repii enemmän kuin kunkku maksaa, eli tämä nälkäpakolainen maksaa vuodessa 40 euroa enemmän kuin saa.
Mutta onhan tämä kotimaan eläke parempi josta maksaa erotuksen.
Ennen aloittaessani työn, tein vuoden pitkää päivää. Aamusta kuin aurinko nousi, lähdettin töihin ja illalla kun aurinko laski, tultiin takaisin.
Se oli raskasta työtä. Se vei selkäni jota nyt vanhana sairastelen.
Ei ollut sinävuonna palkkaa, kuin leivän sain syödäkseni, asunnon, vaatteita tarpeen mukaan, siis haalarit ja rukkaset, lakin.
Mutta opin työnteon. Maksoin sen hinnan ja niillä kynsillä opin olemaan vaikka nokasta riihenseinässä kiinni, jos oli tarpeen...
Siinä työnsivussa olen auttanut vanhuksia, naapureissani. Kävin 100 km. päässä töissä. Palatessa talvella lykin lunta toistenpihoista -ilman korvausta. Kuntoilin. Vaihdoin paitaa välillä ja jatkoin, emäntä pesi pyykit. Mutta, kiitoksen sain ja hyvän mielen.
Se työnteko opetti työhön. Eikä se, että joku tuntui epämiellyttävälle, ollut määräävä tekijä. Joskus olisi työstä palatessa voinut nostaa jalat sohvalle ja huilata, mutta kun se vanhus naapurissa sanoi, nitroa syödessä, että tuossa ne lähellä asuu minun jälkopolvi, muttei he jouda. Laskettelevat ja urheilevat, ovat reissussa, tai muu seikka välillä esti se "terveemmän" työn.
No, tämä on haastamisessa sitä puntarointia teille, mikä elämässä on tärkeää.
Tietenkin raha, sitä tarvitaan. Mutta, jos jotenkin saadaan joku euro nykästyä jostain, on se hyvä tehdä, ilman "mielihyvää" ettei ruumis kärsisi. Se olisi tervettä se.
Me olemme hyväosaisia kaikki. On lähes kaikilla koti, lämmintä jääkaappi, televisiokin saattaa olla ja kännykkä.
Vaatteitakin on ja jalkineet.
Mutta, kaikilla maailmassa ei sitä ole ja jos he katsovat meitä, me olemme rikkaita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145925Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324037- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182976Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522034Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881994- 1431775
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421763Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881559