Suomen malli?

Miksi me kopioimme Ruotsita Suomen mallin? Ruotsilla on oma keskuspankki ja ulkoinen devalvaatio työkalupakissaan

Eikö olisi järkevämpää kytkeä palkankorotusraamit työllisyytteen/työttömyyteen, kun meillä ei kerran ole devalvoitavaa valuuttaa?

Mitä hyötyä on mallista jossa vientialat tai kilpailulle altiit alat nostaa palkkojaan liikaa jonka jälkeen kaikki muutkin nostavat.

Mitä hyötyä on mallista jossa ei ole selkeitä raameja sille millainen vienti-/kilpailualojen nousuvara on?

Työttömyys on suurin työpolitiikkan kytketty kustannus. Se ei tietenkään ole pelkästään työvoimapoliitiikan tulos, mutta kyllä sen pitäisi olla merkittävämmässä roolissa kuin mitä se on viimeisen kahdeksan vuoden aikana ollut.

Voisiko työmarkkinajärjsetöjen kannustimia muutta siten että heillä olisi nykyistä suurempi vastuu myös työttömistä.

Jos ei voi, niiden valtaa on kavennettava merkittävästi yhteiskunnan edun nimessä, niin että hallitus voi devalvoida tilanteen niin vaatiessa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


olkaammeihmisiksi kirjoitti:

Miksi me kopioimme Ruotsita Suomen mallin? Ruotsilla on oma keskuspankki ja ulkoinen devalvaatio työkalupakissaan

Eikö olisi järkevämpää kytkeä palkankorotusraamit työllisyytteen/työttömyyteen, kun meillä ei kerran ole devalvoitavaa valuuttaa?

Mitä hyötyä on mallista jossa vientialat tai kilpailulle altiit alat nostaa palkkojaan liikaa jonka jälkeen kaikki muutkin nostavat.

Mitä hyötyä on mallista jossa ei ole selkeitä raameja sille millainen vienti-/kilpailualojen nousuvara on?

Työttömyys on suurin työpolitiikkan kytketty kustannus. Se ei tietenkään ole pelkästään työvoimapoliitiikan tulos, mutta kyllä sen pitäisi olla merkittävämmässä roolissa kuin mitä se on viimeisen kahdeksan vuoden aikana ollut.

Voisiko työmarkkinajärjsetöjen kannustimia muutta siten että heillä olisi nykyistä suurempi vastuu myös työttömistä.

Jos ei voi, niiden valtaa on kavennettava merkittävästi yhteiskunnan edun nimessä, niin että hallitus voi devalvoida tilanteen niin vaatiessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu