Asumistuki yleisen asumistuen piiriin

Huomattavasti suurempi ongelma kuin tuo opintorahan pienentyminen on suunnitelma siitä, että opintotuen asumistuki yhdistetään yleisen asumistuen piiriin. Tällöin jokainen opiskelija, joka asuu vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa samassa asunnossa, on vaarassa menettää koko asumistuen. Omalla kohdallani näin kävisi, koska kämppäkaverini käy nykyisin töissä. Tämän uudistuksen myötä tulomme laskettaisiin yhteisiksi ja kumpikaan ei saisi enää asumistukea! Tällöin omat tukeni pienenisivät alle puoleen kuukaudessa.

Näin käy varmasti myös monelle muulle, muun muassa kaikille opiskelijoille, jotka asuvat avoliitossa ja jonka toinen osapuoli käy töissä.
5231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aivan käsittämätöntä että jotkut opiskelijajärjestöt ajavat tätä asiaa vielä! Nyt on kunnon sumutus menossa. Ei ole edes montaa vuotta siitä kun opiskelijat saivat tahtonsa läpi opintotuen asumislisässä, kun puolison tulojen vaikutus poistettiin. Nythän tämä sama tulee takaisin kun siirrytään yleiseen asumistukeen! Muisti oli näköjään lyhyt.

Äänestä
  • Kyllä ainakin avopuolison tulot vaikuttaa opintotuen asumislisän määrään.

    Äänestä

  • 10jfjfhff kirjoitti:

    Kyllä ainakin avopuolison tulot vaikuttaa opintotuen asumislisän määrään.

    Ei ole vaikuttanut moneen vuoteen.

    Äänestä

Minultakin putoaa nähtävästi pois asumislisä. Aviopuolisoni asuu 200 km:n päässä opiskelupaikkakunnastani ja on työssäkäyvä. Ainakin nykyisellään hänet katsotaan samaksi ruokakunnaksi minun kanssa yleisessä asumistuessa. Aika pitkä ruokapöytä pitäisi olla :o)

Suhtaudun kuitenkin aika rauhallisesti tähän muutokseen. Jos hallituksen mielestä Suomen talouden kuntoon saattaminen vaatii, että puolisoni ryhtyy avustamaan minua vuokran maksussa, niin sillä mennään.

Äänestä

Jos pariskunnan taloudellinen tilanne on niin hyvä, ettei asumistukea ole tarpeen myöntää, se on vain hyväksyttävä. En minäkään saa asumistukea, kun on hyvät tulot. Enkä ole ole koskaan saanut opiskelijan asumislisää, kun sain opiskeluajan asua ilmaiseksi kotona täysihoidossa.

Toisaalta on hyvä muistaa, että yleisellä asumistuella ei ole sellaista ylärajaa kuin opintotuen asumislisällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dfgdgfgfh kirjoitti:

Huomattavasti suurempi ongelma kuin tuo opintorahan pienentyminen on suunnitelma siitä, että opintotuen asumistuki yhdistetään yleisen asumistuen piiriin. Tällöin jokainen opiskelija, joka asuu vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa samassa asunnossa, on vaarassa menettää koko asumistuen. Omalla kohdallani näin kävisi, koska kämppäkaverini käy nykyisin töissä. Tämän uudistuksen myötä tulomme laskettaisiin yhteisiksi ja kumpikaan ei saisi enää asumistukea! Tällöin omat tukeni pienenisivät alle puoleen kuukaudessa.

Näin käy varmasti myös monelle muulle, muun muassa kaikille opiskelijoille, jotka asuvat avoliitossa ja jonka toinen osapuoli käy töissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu