Sipilän hallituksen ensimmäinen kärkihanke

Hallituksen kärkihanke liikahti liikkeele


Valtio sijoittaa rahaa hevosenlantaan

Kotimaa 06.04.2016

Ministeriö on avannut haun kolmivuotiselle hyötykäyttöhankkeelle.

Maa- ja metsätalousministeriö hakee toteuttajaa hevosenlannan hyötykäytölle. Hallitusohjelman tavoitteena on lisätä ravinteiden talteenottoa erityisesti Itämeren ja muiden vesistöjen kannalta herkillä alueilla.

Pyrkimyksenä on, että vähintään puolet lannasta ja yhdyskuntajäteveden lietteestä saadaan kehittyneen prosessoinnin piiriin vuoteen 2025 mennessä. Lisäksi hallitusohjelman tavoitteena on sallia hevosen lannan käyttö energiatuotannossa.

Maa- ja metsätalousministeriö on avannut haun kolmivuotiselle hevosenlannan hyötykäyttöhankkeelle, joka toteutetaan vuosina 2016–2018. Hankkeen kokonaisrahoitus on 600 000 euroa.

Käytännössä on tarkoitus edistää hevosenlannan ravinteiden kierrätystä ja energiakäyttöä. Hakuaika päättyy huhtikuun 29. päivä. Hakuilmoitus ja -lomakkeet löytyvät osoitteesta www.mmm.fi/tutkimus/hakuilmoitukset.

Rai Suihkonen

http://www.ksml.fi/kotimaa/Valtio-sijoittaa-rahaa-hevosenlantaan/753989

TUOTA TUOTA, NEROKASTA...

On se harmi, ettei Kataisen halltus saanut valmiiksi pullon panttien palautusmaksujen verotusta. Suomen talous olisi jo hitusen paremmalla tolalla noiden pullopanttiverojen ja valtion hevosenpaska sijoitusten kanssa.
9283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Veikkaisin että Sipilä perustaa idean ympärille oman yhtiön "Green Zonta"

Äänestä
  • PaskaPaula tulee toimariksi ja vaatii Pekkarista hoitamaan Green Zontan joka mökkiin, paitsi MTK:n jäsenille

    Äänestä

Video: Ulkomaalaistaustaiset mellakoivat ja murtautuvat urheiluliikkeeseen Ranskan Nantesissa

Video on julkaistu 7.4.

http://mvlehti.net/2016/04/10/video-ulkomaalaistaustaiset-mellakoivat-ja-murtautuvat-urheiluliikkeeseen-ranskan-nantesissa/

Komenteja:

-Ja täällä Suomessa äärisuvaitsevaisto meinaa tukehtua kiukkuunsa, jos joku vähänkään yrittää rajoittaa tuon aineksen maahanpäästämistä... Turha kiukutella, kyllä sitä maahamme valuu tasaiseen tahtiin -mistäs ne päättäjät järkeä saisivat kunnei sitä tähänkään asti ole ollut.. Niin moni Euroopan maista jo pilalla, surullista.

-Ihmettelen, että ei ne ammu koko paskaporukkaa.

-Hehän vain keskustelevat käsillään.. ja jaloilla.. kivillä.. polttopulloilla... jne.

Tykkää · Vastaa · 5 · 1 t

-Voiko noille kukaan mitään, ne on ihan eläimiä, en vaan tiedä mikä eläin olis yhtä inhottava.Itse inhoon ylikaiken niljakkaita ja limaisia olioita.

Äänestä
  • joo.sipilä myi sukuun joka laaja ja tienisit turvattu kytkyilä. js pesee samalla kätensä liikelaitoksen kunnan kytkyistä.saamattaka hoiva-alan liikelaitoksen johon kytkyt.

    Äänestä

Kärkihankkeiden tehostamiseksi Suomesta voitaisiin kerätä kaikki hevosenkakkarat ja kuljettaa ne Kemiin rakennettavaan uuteen pasmakaasutus dieseltehtaaseen.

Kaasutetaan ne pasmalla ja tehdään dieseliä.

Sinne sopii vielä Ruotsin, Norja, Tanska ja Karjalankin hevosen kakkarat

Äänestä

Toveri Sipuli on Viisas!!Viisaampaa saa hakea!!

Äänestä
  • Seuraavana Stubukka, Sipilä ja Berner yhtiöittävät krematoriot ja hautaasmaat, ja toimiala avataan siten kilpailutuksille asiakkaista

    Äänestä

Kulkeeko El Kamina hevosenpaskalla. Paljonko saa tukea.

Äänestä

Mistähän tässä viestissä puhutaan,hyppelee pahoin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ElKoni kirjoitti:

Hallituksen kärkihanke liikahti liikkeele


Valtio sijoittaa rahaa hevosenlantaan

Kotimaa 06.04.2016

Ministeriö on avannut haun kolmivuotiselle hyötykäyttöhankkeelle.

Maa- ja metsätalousministeriö hakee toteuttajaa hevosenlannan hyötykäytölle. Hallitusohjelman tavoitteena on lisätä ravinteiden talteenottoa erityisesti Itämeren ja muiden vesistöjen kannalta herkillä alueilla.

Pyrkimyksenä on, että vähintään puolet lannasta ja yhdyskuntajäteveden lietteestä saadaan kehittyneen prosessoinnin piiriin vuoteen 2025 mennessä. Lisäksi hallitusohjelman tavoitteena on sallia hevosen lannan käyttö energiatuotannossa.

Maa- ja metsätalousministeriö on avannut haun kolmivuotiselle hevosenlannan hyötykäyttöhankkeelle, joka toteutetaan vuosina 2016–2018. Hankkeen kokonaisrahoitus on 600 000 euroa.

Käytännössä on tarkoitus edistää hevosenlannan ravinteiden kierrätystä ja energiakäyttöä. Hakuaika päättyy huhtikuun 29. päivä. Hakuilmoitus ja -lomakkeet löytyvät osoitteesta www.mmm.fi/tutkimus/hakuilmoitukset.

Rai Suihkonen

http://www.ksml.fi/kotimaa/Valtio-sijoittaa-rahaa-hevosenlantaan/753989

TUOTA TUOTA, NEROKASTA...

On se harmi, ettei Kataisen halltus saanut valmiiksi pullon panttien palautusmaksujen verotusta. Suomen talous olisi jo hitusen paremmalla tolalla noiden pullopanttiverojen ja valtion hevosenpaska sijoitusten kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu