Valtio on myöntänyt määrärahat joensuun, lieksan ja nurmeksen välisen rataosuuden sähköistykseen ja maantieverkon uusimiseen joensuun, lieksan ja nurmeksen välille! Kunnostustyöt alkavat 2017 vuonna ja työllistää noin 100 - 200 henkilöä! Nyt kannattaa mennä huomenna työkkäriin tekemään työpaikkavarausta!
Tämä työllistämis projekti on ilouutinen pohjois-karjalaan!
Tämä työllistämis projekti on ilouutinen pohjois-karjalaan!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Lisäksi Lieksa-Nurmes lentokenttä laajennetaan kansainväliset mitat täyttäväksi lentokentäksi. Pääkiitorataa jatketaan viiden kilometrin pituiseksi ja lisäksi rakennetaan kolme uutta kiitorataa ruuhkien välttämiseksi. Terminaalista tulee suuri ja nykyaikainen. Sähköistettävä rautatie muutetaan kaksiraiteiseksi ja käännetään kulkemaan lentokentän kautta. Nopeita junavuoroja tulee kulkemaan viidentoista minuutin välein sekä Lieksa-Joensuun suuntaan että Nurmes-Oulun suuntaan. Kenttä tulee työllistämään toimiessaan tuhansia virkailijoita. Jo rakentaminen työllistää 836 henkeä.
Piakkoin julistetaan maailmanlaajuinen nimikilpailu laajenevan kentän nimeksi.
Nyt tämänvuoden puolella kesän aikana lieksan maanteitä korjataan ainakin niin, että yli 50 cm syvät kuopat täytetään hiekalla, asfalttia ei vielä turhaan laiteta, vaan se viedään etelämmäksi uuden tien pintaan!
Jos kuoppa on alle 50 cm leveä sitä ei vielä täytetä, koska auto menee vielä siitä vauhdilla yli että iskarissa paukahtaa, ja kuskin pää käy auton katossa! Jokainen katsokoon kohdaltaan ettei aja liian hiljaa kuoppiin, muuten jää auto kiinni!
Sitten tulee väliaikainen laki joka kieltää ajamsta kieli hampaiden välissä lieksan alueella, koska ajaminen kuoppaisella tiellä saattaa aiheutta vaaraa terveydelle? Myös tekohampaat suositellaan jätettäväksi kotiin ettei niitä niellä vahingossa pomppuisella tiellä!
Laitankin tähän lopuksi nimiehdotukseni tuolle uudistuvalle lentokentälle! Ehdotan nimeksi Lieksan Kansainvälinen Koneinsinöörien Lentokenttä!
Ps. Mitenkäs sen lieksan metrohankkeen kanssa menetellään, sekin tulee vielä ajankohtaiseksi jossain vaiheessa?
Metroyhteys Helsinki -Lieksa välille kunniakansalaisten liikkumisen helpottamiseksi. Metroyhteys ja Lieksan Kansainvälinen Koneinsinöörien Lentokenttä nostaa Lieksan kaupungin profiilia kansainvälisenä kaupunkina.
Metrohanke on vielä Lieksan kaupungin teknisen viraston käsiteltävänä. Äärimmäisestä nopeudestaan tunnettu virasto käsittelee asiaa heti siirtolapuutarhahankkeen jälkeen, joka on jo sivupöydällä loppuhiontavaiheessa.
Erittäin kiireellisenä pidetyn kaarisillan toimet jäävät vielä toistaiseksi pöydälle odottamaan siltapalkkiin ajetun kuorma-auton tutkimisen aloittamista. Alustavissa salaisissa, mutta saksalaiseen lehteen vuotaneissa tutkimuksissa on jo ilmennyt, että kuorma-auton takarenkaissa on ollut ylipainetta, jolloin lavalla sijainnut vanerikoppi on yltänyt hipaisemaan siltapalkkia tuhoisin seurauksin. Renkaden tutkiminen jatkuu salaisessa saksalaisessa konsulttitoimistossa.
Tässä yhteydessä voidaan myös mainita Lieksan palosotamiesesikunnan kirjoittavan yhteistyössä teknisen viraston kanssa loppuraporttia vuoden 1934 Lieksan suurpalon syttymissyystä. Ihan sataprosenttista varmuutta tapahtumasta ei kuitenkaan ole, koska syyllisiksi todetut päreet ovat selittämättömällä tavalla kadonneet. Viimeksi ne on nähty erään työväenyhdistyksen johtohenkilön kainalossa.
Olisiko tuohon tulevaan metroon rakennettava suora raideyhteys märäjälahdelta reunatien kautta kelan konttorille, ja siitä kulman ohi kylänlahden opistolle?
Tuo on hyvä ehdotus. Se kannattaa viedä metrotoimikunnalle suoraan, jotta se ehtii mukaan. Lidlin kohdalla pitäisi olla myös maanalainen pysäkki, josta voisi nousta hissillä suoraan kauppaan. Jokaiselle pysäkille pitää asentaa runsaat taikaseinät. Uimahallin kohdalla pysäkiltä pääsisi suoraan naisten pesutiloihin, jotta henkilökunnan ei tarvitsisi sinne enää partavauvoja erikseen vartiointiliikkeen kanssa opastaa.
Tunneliyhteyttä Lieksasta Kolille kannattaa vakavasti harkita valtavien turistimäärien takia. Loppuisi jääntien jäädyttely ja autolautta Pielisen jokakesäinen kuukausia kestävä koneremontti.
Kolin hotellia tullaan laajentamaan 72 huoneisesta 700 huoneiseksi. Rakennukseen tulee Luonnonsuojeluliiton lahjoittamilla varoilla parikymmentä lisäkerrosta ja niiden päälle suuri tuulivoimalaitos hotellin sähköntarvetta palvelemaan. Pysäköinti- ja uimahallit louhitaan kallion sisään.
Ei meidän sovi unohtaa ruunaan aluettakaan? Sinne pitää myös metroraide tehdä, ja suoraan pankakosken alitse? Ruunaasta voisi jatkaa inariin, ja sieltä elimon kautta maksimoon, josta rata jatkuisi hevosvaaran ali citymarketin parkkipaikalle? Olisi semmoinen kehärata sitten meilläkin, ja eiköhän sillä nuo kesäiset turistilaumat saataisi kuskattua? Talvella jos ei ole turisteja, niin tuon kehätunnelin saisi laitettua hiihtoputkeksi?
Lieksaa lähinnä olevan kunnan keskustaajamaan voisi rakentaa kehätunnelista pistotunnelin. Tunnelin päässä näkyisi valo Lentierasta. Sinne on Lieksan keskustasta matkaa noin 80 km, eli vähemmän kuin Joensuuhun. Rajalta vain parikymmentä kilometriä.
Lieksan yrittäjänaiset ottavat mielellään hankesuunnitelmaansa tuon Venäjän Karjalan metro asian.
Maisemointia ei sovi myöskään unohtaa, runsaat puska istutukset kaikkien noiden hienosti ehdotettujen asemien läheisyyteen , joissa sitten nämä kunniakansalaiset saavat toteuttaa itseään ja eläimellisiä viettejään paikallisia naisia kohtaan , se jos mikä on sitä monikulttuurisuutta !
Talviaikaan äänieristetty porontaljoilla varustettu, ja lämmitetty iglu joka naamioituu maisemaan! Ei niitä lasisia igluja joita on lapissa, niissä ei ole yksitysyyttä!
Olikohan sittenkin niin,että resinoita saa vuokrata matkan taittamiseen. Katettu resina on vähän kalliinpi ja jos on ajovalot,jotka on muuten etupyörään laitetulla dynamolla varustettuja maksaa myös vähän enemmän. Vauhdista energian saava jalkalämpöpumppu on vakiovarusteena.
Tunnustan.
Nauroin vedet silmissä tätä ketjua lukiessani.
Onneksi on vielä hyviä kirjoittajia jotka löytävät tosi huumoria tässä tilanteessa.
Jäi vileä kysymättä, että missä vaiheessa lienee se vuonislahti - koli ilmatyynyalus liikenteen suunnittelu? Vai oliko se autolautta, tai tunnelihanke, mutta joku kuitenkin? Köysiratakaan ei olisi huono vaihtoehto, semmoinen gondolihissi! Joko lie ely keskus tehnyt laskelmia? Nehän yleensä rahoittaa vaikka vitunteon ehjään perseeseen jos joku ehdottaa! Mutta jokatapauksessa jotain tarttis tehdä!
Pieliselle tulevasta kantosiipialuksesta puhuttiin totena tässä talven aikaan,en tiedä,mikähän mahtaa nykyinen tilanne olla. Olisihan se vaihtelua,mutta ottavatkohan siihen edes polkupyöriä kyytiin.
Kuulin sellaista että tulee siitä puiston läpi, missä nyt niitä koivuja kaatavat, kanava lieksan keskustaan sille kantosiipialukselle?
Ja sukellusveneyhteys tulee myös kolille? Meripuolen piraat,,eikun koneinsinöörit rakentaa muumilaaksossa täyttäpäätä sukellusvenettä, siinä autolautan romun vieressä! Kinahmon kalamajalle tulee pysäkki kalamiehiä varten? Kalamiehet saa sukellusveneen ikkunasta katsella kalatilannetta mönninselällä kulkiessaan! Esitysluontoista merirosvousta on myös suunniteltu ensikesäksi pieliselle!