Paniikkihäiriö vai?

Ahdistunutbipo

Niin, Jonkunnäköstä paniikkihäiritötä tässä on ollut mitä ei ole diagnosoitu, käyn säännöllisesti psykiatrilla ja käsin myös kaksisuuntaisesta mielialahäirisötä ja/tai epävakaasta persoonallisuudesta.

Alku vuosi oli todella ahdistavaa aikaa ja kokeilin pulssiani vähän väliä ja tuntui että sain ''paniikkikohtauksia'' ja kärsin joinain päivinä ihme oireista joita oli;
Närsätys, huimaus, semmonen olo että happi loppuu, jonkinlainen näön hämärtyminen ja epätodellinen olo.. No tuntuu että suurimmat stressit saatu pois ja tuollaista ei ole hetkeen edes ollut. Ahdistuneita päiviä on kyllä edelleen välillä. Nyt viimisen kuukauden aikana on vaivannut se että herään yöllä aivan järkyttävään sydämen takomisee.
Ajattelin ekalla kerralla että se on rytmikohtaus (nopealyöntisyyskohtaus), se kestikin varmaa 45min silloi, nyt olen herännyt tässä viikon sisällä 3kertaa yöllä juuri tähän tunteeseen että sydän hakkaa 200. Nousen yleensä ylös, laitan kraanasta kylmää vettä valumaan ja kastelen kasvot siihen ja juon kylmää vettä. Kohtaus kestää ehkä n.10min ja en osaa enää edes panikoida sitä, En ole nukkumaan mennessäkään mitenkään ahdistunut ja päiväkin ollut ihan hyvä ilman ahdistuksia. Tuntuu jotenkin oudolta kun stressaavin tilanne ylitetty että tulisi näitä paniikkikohtauksia nyt?
Onko muilla paniikkikohtaus yöllä tuollainen? Mietin että voiko se olla sitä rytmihäiriötä tai jopa uniapneaa?
Niin ja herään myös öisin välillä siihen että säpsähdän hereille monta kertaa kun meinaa nukahtaa ja sitten on semmonen sisäinen tärinä olo. Sitäkään ei ole tosin nyt ollut pariin viikkoon.

Soitin terveyskeskukseen tästä, eivät ottaneet sinne koska kaksisuuntainen diagnoosi lukee papereissa, käski mennä psykiatrille, no varasin ajan psykiatrille ja hänkään ei tosin kuulostanut huolestuneelta, mutta tuntuu hölmöltä ettei tee edes jtn peruskokeita sitten sulkeakseen pois muut asiat. Lääkäri määräs propral 40mg puolikkaan tykytys kohtauksiin, Mutta sehän ehtii mennä ohikin jo ennen kuin propral ehtii vaikuttamaan, joten aika turha mun mielestä? en kuitenkaan kärsi siitä tykytyksestä muuten.

Lääkityksiä mulla ei edes oikeestaan ole kuin astmalääkitys ja ketipinor pitäisi aloittaa nyt, lääkäri määräs tarvittaessa mut jäi vähän hämäräks että mikä on tarvittaessa ketipinoria? Nukun kuitenkin aina todella hyvin kaikesta huolimatta. ja mielialakin on ollut tosi tasainen. Mutta tuntuu että se ahdistus vaihtelee eri päivien aikana todella paljon!

Mutta jollain kokemusta tän kaltasista paniikkikohtauksista että herää yöllä siihen sydämen hakkaamiseen ilman muita oireita/varsinaista ahdistusta tai paniikkia?

Kiitos kaikille vastanneille!

4

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keppitinor

      ei ne ketipinorit auta muuhun kuin unettomuuteen!ite syönyt 400mg vahvuisia.

    • Artsi7788

      Paniikkihäiriöön viittaavat. Mulla loppu tärinät, rytmihäiriöt, pakokauhu yöllä kun ahdistava työ loppui. Tuumaa onko stressitekijää taustalla. Näissä tuppaa joku syy olla taustalla ja siihen tarvis pystyä vaikuttamaan.

    • hyperventilaatio

      Melkein on kuin omasta elämästäni. Kokemuksien kautta opin, että ihmisen elimistö on kokonaisuus, jos jokin menee pieleen, se alkaa vaikuttaa vähitellen kaikkeen muuhunkin. Tuo uniapneajuttukin on tuttu. Olen onnistunut selättämään tämän kaiken, vietän nyt hyvää oireetonta elämää. Jos haluat, kerron omat kokemukseni, eivät varmaan ole mitenkään yleispäteviä, mutta niistä ehkä saattaisi olla apua. Miten saan sinuun yhteyden?

      • Ahdistunutbipo1

        Kirjoittele vaikka mun sähköpostiin. [email protected]
        Tuo on tollanen sähköposti millä ei väliä että jos joku sen tosta nappaa. :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe