Kesko on toista vuotta voivotellut kuinka huonoa sisäänostohintaa he joutuvat maksamaan myymistään maataloustuotteista. Sen vuoksihan he ovat keränneet erilaisine kinkkukampanjoineen lisäkolehtia maanviljelijöille.
Kesko ei kuitenkaan ole lainkaan huolissaan työntekijöidensä taloudellisesta asemasta, vaan potkii heitä suoraan kinkkuun ja sitä kautta kortistoon. Nyt saa lähteä 131.
http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2016/04/07/kesko-aloittaa-yt-neuvottelut-koskettaa-131-tyontekijaa/20163756/12
Kesko onkin melkoisen kaksinaamainen firma. Onneksi S-ryhmä jatkaa halpuuttamista ja samalla palkkaa lisää henkilöstöä. Muiden kaupparyhmittymien kannattaisi kopioida organisaatiorakenteen malli S:stä, joka pystyy toimimaan tehokkaimmin ja edullisimmin.
Osuustoiminta tuo tehokkuutta. Pörssissä toimivat vapaamatkustajat, jotka eivät ole päivääkään tehneet rehellistä työtä. Loisivat siellä muiden kustannuksella ja nostavat sen vuoksi hintatasoa.
Kesko ei kuitenkaan ole lainkaan huolissaan työntekijöidensä taloudellisesta asemasta, vaan potkii heitä suoraan kinkkuun ja sitä kautta kortistoon. Nyt saa lähteä 131.
http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2016/04/07/kesko-aloittaa-yt-neuvottelut-koskettaa-131-tyontekijaa/20163756/12
Kesko onkin melkoisen kaksinaamainen firma. Onneksi S-ryhmä jatkaa halpuuttamista ja samalla palkkaa lisää henkilöstöä. Muiden kaupparyhmittymien kannattaisi kopioida organisaatiorakenteen malli S:stä, joka pystyy toimimaan tehokkaimmin ja edullisimmin.
Osuustoiminta tuo tehokkuutta. Pörssissä toimivat vapaamatkustajat, jotka eivät ole päivääkään tehneet rehellistä työtä. Loisivat siellä muiden kustannuksella ja nostavat sen vuoksi hintatasoa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No mitähän sanoisi S-ryhmän henkilöstöpolitiikan hyvyydestä täysi-ikäinen opiskelija, jo aiemminkin samassa osuusliikkeessä työskennellyt, joka haki kesätöitä. Sai 15 tunnin sopimuksen viikossa. Elä nyt ja kerää sillä palkalla sitten opiskelurahojakin talveksi? Otetaan minimivuoroilla enemmän sijaisia, saa niistä varmaan jonkin työllistämisrahan?
Opiskelijoita vartenhan vajaat viikot ovat. Sikäli se on väärin, että kaksi 15 tuntia viikossa tekevää opiskeliljaa vie yhdeltä työttömältä 30 viikkotuntisen työpaikan.
Opiskelijoiden tulisi olla päätoimisia opiskelijoita, eikä olla sotkemassa työmarkkinoita. Työttömille maksettavat rahat voitaisiin ohjata opiskelijoille, jos työttömät tekisivät töitä ja opiskelijat opiskelisivat. Samalla työttömyydestä johtuvat ongelmat vähenisivät ja opiskelijoiden valmistuminen vauhdittuisi.
Varsinaiseen aiheeseen kommentiksi se, että Kesko ei tarjoa jatkossa irtisanomilleen työntekijöille millisekuntiakaan töitä viikossa. Siihen nähden 15 tuntia on ruhtinaallisesti.
Eiköhän kesätöitä hakeva opiskelija hae nimenomaan täysiä viikkoja kesäksi, jotta ei sitten talvella tarvitsisi opiskelujen ohessa venyä vielä töihinkin. Se kun ei esim. autottomalle yösiivoaminen teollisuuslaitoksessa kaupungin toisella laidalla ole oikein vaihtoehto. Kaikki ei pääse lähikaupan kassalle, ja sielläkin tahtoo mennä nimenomaan illat ja viikonloput, juuri ne ajat, kun pitäisi lukea tentteihin, jotta valmistuisi ajallaan ja pääsisi kilpailemaan työmarkkinoista nykyisten työttömien kanssa. Toisekseen, se 15 tuntia viikossa tekevä ei saa senkään verran palkkaa kuin työttömyyskorvauksella olija, joten todellakin kannattaisi työllistää osa kunnolla ja maksaa osalle se työttömyyskorvaus. Tuollainen osa-aikaisuus ei oikeuta työttömyyskorvaukseen, mutta ei myöskään elätä. Firmalle halpaa työvoimaa heikolla palkalla, kun kaikki lisätkin jää saamatta. Ketään yleistämättä tai syyllistämättä, miksi se työtön on edelleen työtön, jos opiskelijatkin saa osa-aikaisetkin työpaikat heidän nenän edestä? Opiskelijanko syy se on, vai järjestelmän?
"Ketään yleistämättä tai syyllistämättä, miksi se työtön on edelleen työtön, jos opiskelijatkin saa osa-aikaisetkin työpaikat heidän nenän edestä? Opiskelijanko syy se on, vai järjestelmän?"
Koko osa-aikakäsite tulisi heittää romukoppaan, koska ihminen tarvitsee elantonsa koko ajan. Ei puolikuollutkaan ole oikeasti puoliksi kuollut. Useimmat pakolliset maksut maksetaan kuukausittain, joten tulojenkin tulee tulla kuukausittain.
Perusongelma on kokonaistyömäärän jaossa käytettävissä olevalle työvoimareserville. Työmarkkinat ovat liian jäykät joustaakseen kysynnän ja tarjonnan mukaan oikeudenmukaisesti.
Aivan aluksi nykyiset työt pitäisi jakaa kaikkien kesken. Se tarkoittaisi työviikon pituuden putoamista noin 30:een tuntiin. Tämän jälkeen työviikon pituutta alettaisiin säätelemään tarpeen mukaan. Nousukaudella se pitenisi ja laskukaudella putoaisi. Kaikki pidettäisiin kuitenkin jollain tavalla mukana työelämässä.
Kalle Anttila ei käytä enää Keskon varastopalveluja.
Ei ne kepukylistä ketään potki. Paras tapa vastustaa juntteja on ostaa etelässä Lidlistä.
juuri näin.. vältä mahdollisuuksien mukaan kaikkea maalaisliittolaista liiketoimintaa
Lidlikin on enemmän junttilasta kuin luuletkaan.