Koiran takia omistaja melkein hukkui

Koira lähtenyt heikoille jäille sorsien perään hölmöyksissään ja vielä hölmömpi omistaja tyttönen perään. Koiran voi heikot jäätkin vielä suht helposti kantaa, mutta ihmistä ei. Tyttöhän siinä sitten oli jäihin molskahtanut ja koira nykinyt auttavasti hihasta rannalle. Aika lähellä rantaa oli näköjään tapahtunut kun omistaja oli oikein kuvat itse ottanut lehteen episodin jälkeen.
Kyllä hävettäisi ihan päivälehteen laittaa kuinka oma tunarikoira laittoi ensin hölmön omistajan hengenvaaraan ja sitten veti tämän sieltä ylös. Sitä paitsi ei tuollainen alta 20kg tolleri nyt niin lujaa vedä, että omin avuin ihmisen jäistä pois saa. Varmaan jalat on yltänyt pohjaan tytöllä juuri ja juuri.
Mutta, mikään ei näköjään ole enää pyhää kun väkisin yritetään kääntää mustaa valkoiseksi. Henkilö vielä kehuu lehdessä, että koira on koulutettu hyvin. Silti se riuhtoo itsensä sorsien perään eikä tule luo kutsusta, täh? Sitten palkitaan, itketään yhdessä ja voivotellaan facessa. Yhtä tunteiden vuoristorataa ilotulitukset loppuhuipennuksena.
Ei, siinä. Hyvä, että koira auttoi. Kuitenkin välillä tuntuu, että puurot ja vellit menee ihan sekaisin ja faktat jää näkemättä? Pää-asia, että saadaan tapahtumalle "happy end" johon kaikki sitten yhtyvät vuoron perään voihkien.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001153444.html
7260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä Kanadan karpaasti ovat tienneet. "Tolleri on jalostettu noutamaan hyytävistä vesistä, sen turkki on kaksinkertainen ja vettä hylkivä". Eli mikäs hätä koiralla nyt olisi ollut?
Jos jäiden lähellä liikkuu niin kannattaa aina pitää parin metrin pätkä köyttä ja naskalit mukana ehdottomasti. Joku paksuhko pitkä keppikin toimii hätätilanteessa.
Tyttökin on tietänyt koiransa luonteen niin pakkoko sitä on mennä lintuja kahtelemaan rannalle ja koiraa kiihdyttämään kun ei remmi pysy kädessä. Kiusantekoahan tuo on metsästyskoiralle.

Äänestä

Linnut houkutus taidoillaan veivät tämän erän. Tyttö ja koira saivat molemmat kylmän kylvyn ja hyvän opetuksen. Ei ne eläimet niin tyhmiä taida ollakaan:D

Äänestä

Kannattaa muistaa, että mullan alla ei äiti voi enää lapsensa päätään silittää. Siinä ei paljon vanhempien, sukulaisten, ystävien mieli lämpeä vaikka koira tapittaisikin arkun vieressä. Älkää nuoret olko tyhmänrohkeita. Tällaisissa tilanteissa se sankarin viitta pysyy päällä ainoastaan siihen asti kun itse sujahtaa jään alle. Loppu onkin sitten osittain tuurista kiinni. Onneksi tässä tapauksessa oli tuuria ja päättyi nuoren ihmisen henkiin jäämiseen.

Äänestä

ÄO ei riitä vastuulliseen koiranpitoon joten koira pois tytteliltä.

Äänestä
  • Koira oli tippunut jäihin ja ei välttämättä ole päässyt itse pois joten omistajan oli lähdettävä auttamaan koiraansa
    ...

    Äänestä

Äskenhän juuri pikkulapsi hukkui vastaavassa tilanteessa. Sellaisia sankarikoiria.

Äänestä

tyttö oli keksinyt koko stoorin ja leikannu saksilla takin hihansa. Ei toopet koirat ihmisiä pelasta. Paitsi, jos tytöllä on joku kuollut sukulainen, niin ehkä sen henki on laskeutunut koiraan ja saanut koiran toimimaan. Eivät koirat itsekseen tuollaisia tajua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puupää-tolleri kirjoitti:

Koira lähtenyt heikoille jäille sorsien perään hölmöyksissään ja vielä hölmömpi omistaja tyttönen perään. Koiran voi heikot jäätkin vielä suht helposti kantaa, mutta ihmistä ei. Tyttöhän siinä sitten oli jäihin molskahtanut ja koira nykinyt auttavasti hihasta rannalle. Aika lähellä rantaa oli näköjään tapahtunut kun omistaja oli oikein kuvat itse ottanut lehteen episodin jälkeen.
Kyllä hävettäisi ihan päivälehteen laittaa kuinka oma tunarikoira laittoi ensin hölmön omistajan hengenvaaraan ja sitten veti tämän sieltä ylös. Sitä paitsi ei tuollainen alta 20kg tolleri nyt niin lujaa vedä, että omin avuin ihmisen jäistä pois saa. Varmaan jalat on yltänyt pohjaan tytöllä juuri ja juuri.
Mutta, mikään ei näköjään ole enää pyhää kun väkisin yritetään kääntää mustaa valkoiseksi. Henkilö vielä kehuu lehdessä, että koira on koulutettu hyvin. Silti se riuhtoo itsensä sorsien perään eikä tule luo kutsusta, täh? Sitten palkitaan, itketään yhdessä ja voivotellaan facessa. Yhtä tunteiden vuoristorataa ilotulitukset loppuhuipennuksena.
Ei, siinä. Hyvä, että koira auttoi. Kuitenkin välillä tuntuu, että puurot ja vellit menee ihan sekaisin ja faktat jää näkemättä? Pää-asia, että saadaan tapahtumalle "happy end" johon kaikki sitten yhtyvät vuoron perään voihkien.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001153444.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu