Työttömät ajetaan vaikeaan kurjuuteen

pitkäaikaistyöttömien kelan etuuksista leikataan 0.85 %, niin työttömän peruspäivä ja työmarkkinatuki sillä on osallistuttava aktivointi työhön. Kolmannen sektorin palkkatuki rahat laskee tai loppuu kokonaan ja joutaa myös loppua nämä ovat tempputyöllistämis hommia kirpputori maton kuteiden leikkaamista kyllä se vielä pielispajakin loppuu yhteiskunnan verorahoin toimiva aikuispäivähoito. työttömät pakolla ruokakassi jonoihin ruokaa anelemaa ilmaiseksi. pienistä tuloista on kaikkein helppo ottaa ja siirtää rikkaille vero paratiiseihin jos työtön vähäkin saa rahaa kyllä otetaan kaikki pois olen tyytyväinen että edistetään työttömän kuolemaa hautaa ja onkin helpotus ei tarttes tässä yhteiskunnassa kitua
9155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Työttömässä on syy kun ei saa työtä siksi leikataan kelan maksamia indeksi alaisia etuuksia. Työttömien elätystä katetaan polttoaineen korotuksella bensa on kallista 100 euroa olisi varaa leikata työttömän perus ja työmarkkinatuesta olisi vain toimeentulotuen suuruinen 485 euroa ja työnteko vastikkeelliseksi tätä kannatan.toimeentulotuki pakkotyöksi eikä ilmaiseksi jakaa ja elätystä kattaa polttoaineen korotuksella. Työtön käyttää ilmaiseksi yhteiskunnan varoja tekemättä työtä

Äänestä

Pakkotöihin en lähde vaikka kuolisin nälkään.

Äänestä

Lieksasaa tuskin on tätä ongelmaa ?

Sieltä kun työhaluset muuttaa pois ja sitten kotoutetaan lisää väkeä sinne muualta !

Äänestä
  • Joo lieksa siivoaa jälkesä.

    Äänestä

Mitä te täällä mouruatte? Itse olette persut ja kepun hallitukseen äänestäneet, nauttikaa nyt ihmeessä tuloksista. Te maksatte vielä lisää.

Äänestä

näin on... porvarit kyykyttää,aivan turha nyt narista, nyt tuli leikkaus-jytky ja lisää tulossa ennen vaalikauden loppua

Äänestä

Aktivointiin osallistuvilta ei saisi ottaa mitään pois vaan päinvastoin lisättävä kun silloin kuluttaakin enemmän ruokaa, kenkiä ja vaatteita. Ei pitkälle alle köyhyysrajan voi ihminen olla motivoitunut kun ei edes perustarpeita pysty tyydyttämään.

Äänestää sitten ihan ketä tahansa niin tulos on ihan sama. Sillä ei ole mitään merkitystä äänestikö persuja vai perseitä.

Hinnat nousevat koko ajan ja työmarkkinatuki on jäänyt ajastaan jälkeen jo iät ajat sitten. Oli suuri ihmetys että sitäkin voidaan vielä ottaa pois!

Keneltä tukia vähennetään pitäisi katsoa tapauskohtaisesti, ottaa ikä, työ- ja opiskelu historia huomioon. Niillä jotka selvästi ovat keplotelleet tuilla koko ikänsä, ei työhistoriaa eikä mitään ammattia, ei mitään muuta kuin boheemi asenne että elättäkööt muut enkä yritä yhtään mitään ja nämähän tapaukset lisääntyvät koko ajan ja niille sitä ruoskaa kuin ihan kaikille työttömille.

Minä olen 17v asti tienannut itse ruokarahani kotiin ja tehnyt viikonloppu tai ilta töitä opiskeluaikanakin. Työelämää on tullut nähtyä joka kantista ja kaikki työ kelvannut valikoimatta mitä on saanut. Olen lähtenyt ruohonjuuritasolta kun se ei enään kelpaa nuorille jos ei pääse heti johtajaksi ja palkkatoivomus ihan älytön jollain surkealla koulutuksella jos ei ole sitäkään niin ei tehdä yhtään mitään. Kouluttamattomalle ei kelpaa siivoustyö ettei vaan vaivalla kerrytetyt läskit lähde. Paksuksi ne saavat jollain ihmeen keinoilla itsensä ja ihmettelen kuinka ne jaksavat niitä vankkureita työntää vaivalloisesti sillä kamalalla perällä jonka takaa ei rattaita edes näy.

Minä tein kuntoilun vuoksi raskaita töitä eikä tarvinnut maksaa siitä että meni kuntosalin juoksumatolle tyhjää tallaamaan. Paino pysyi kurissa ja sai rahaa niin se oli oikein hyötyliikuntaa. En nainut itseäni paksuksi ja painunut sossun luukulle kersa kainalossa kerjään rahaa, helppoa elinkeinoa niin ettei tarvitse tehdä töitä, ei opiskella. Kehitän koko ajan itseäni työttömänäkin, en ole jäänyt askartelutasolle vaikka työt ovat loppuneet välillä ja mikään työ ei ole varmaa ja se voi loppua koska tahansa. Se mitenkä voi kehittää itseään työttömänäkin on monille aivan utopiaa. Ihmisen kun pitää olla monialan taitaja nykyään niin miksi ei voi mennä hankkimaan uutta ammattia vaikkei siihen ammattiin jäisikään mutta käyttää työttömyysajan hyödyksi niin ettei cv ole tyhjää täynnä? Jos ajat paranisi niin mitään mahdollisuuksia ei ole sellaisella työllistyä jolla cv on täysin tyhjää täynnä. Vaikka ajat ovat kurjat nykyään niin se voi muuttua vielä, eikä se ettei tee mitään itsensä eteen ei varmasti palkitse koskaan.

Äänestä
  • Painavaa asiaa

    Äänestä

Tätä se on PERSUSuomi!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


emmee kirjoitti:

pitkäaikaistyöttömien kelan etuuksista leikataan 0.85 %, niin työttömän peruspäivä ja työmarkkinatuki sillä on osallistuttava aktivointi työhön. Kolmannen sektorin palkkatuki rahat laskee tai loppuu kokonaan ja joutaa myös loppua nämä ovat tempputyöllistämis hommia kirpputori maton kuteiden leikkaamista kyllä se vielä pielispajakin loppuu yhteiskunnan verorahoin toimiva aikuispäivähoito. työttömät pakolla ruokakassi jonoihin ruokaa anelemaa ilmaiseksi. pienistä tuloista on kaikkein helppo ottaa ja siirtää rikkaille vero paratiiseihin jos työtön vähäkin saa rahaa kyllä otetaan kaikki pois olen tyytyväinen että edistetään työttömän kuolemaa hautaa ja onkin helpotus ei tarttes tässä yhteiskunnassa kitua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu