Kun sairastuin

kirjoituksestasi kuvastuu konkreettisesti se syvä tuska mikä liittyy varsinkin yksinäisyyteen ja vieraantumiseen - siihen että tuntuu ettei kuulu mihinkään eikä ole ystäviä, ei ole tulevaisuuden-visioita eikä unelmia, ja jos onkin, ne tuntuvat olevan saavuttamattomissa.

itelläni on ollut aivan samanlaisia tunteita jo yli kymmenen vuotta, ja kaikki paheni vain kokoajan hirveämmäksi, kunnes putosin totaalisen pohjalle. Viime syksy oli pahin, kirjaimellisesti yhtä helvettiä.

rakastuin viisi vuotta sitten yhteen kimmaan jota en sitten löytänyt kun jälkikäteen sitä etsin. Loin mielessäni hänestä kiiltokuvamaisen kuvan jota opin rakastamaan, kait jonkun rakastaminen etäisestikin auttoi selviämään yleensäkin yksinäisyyden tunteista, koska olin yksinäinen jo kun rakastuin. En koskaan päässyt "yli" siitä kimmasta, vaan rakkaus kirjaimellisesti tuhosi loputkin mielenterveydestäni, raateli tunteeni. Menetin rahani. Menetin terveyteni. Menetin asuntoni. Menetin uskoni ja motivaationi työntekoon, menetin unelmani joihin kuului rakkaus tyttöön ja vaikkapa omakotitalo ja onnellinen perhe, kenties koira myös.

Nyt oloni on paljon parempi, mutta toisaalta näen maailman ja elämän hyvin eri tavalla kuin ennen. En unelmoi enää suuresta rakkaudesta tai edes onnellisuudesta, sensijaan yritän keskittyä itseeni ja itseni kehittämiseen, ja minusta on tainnutkin tulla aikamoinen egoisti, mutta se johtuu vaan siitä etten enää jaksa eikä minulla ole varaa jättää onnellisuuttani muiden ihmisten varaan. Se joka rakentaa oman elämänsä toisten ihmisten varaan, rakentaa elämänsä hiekan varaan, näinhän se sanonta kuuluu ja kuulkaa se on totta!

ikävä tosiasia, jota monet pitävät nihilisminä, mutta kun on kokenut minkä minä olen, tietää sen todeksi. Viime kädessä olet aina yksin, viime kädessä voit luottaa vain itseesi. Kaikkina näinä vuosina en saannut paljoakaan henkistä tukea keneltäkään, ja loppuvaiheissa sain osakseni vain ymmärtämättömyyttä. Sitäkin enemmän muut ihmiset alkoivat pitämään minua sekopäänä jolla on paha alkoholi-ongelma ja ajatukset ihan sekaisin - menetin toisten kunnioituksen.

depressiosta kärsiville voin antaa seuraavat hyvät neuvot:

-unohda unelmointi ja unelmat, keskity konkreettisiin "pieniin askeliin".
-älä takerru mennesiin ystäviin tai koulukavereihin, se on erittäin epäterveellistä ja sitäpaitsi epärealistista - jos olisit voinnut olla oikeasti heidän ystävänsä, etkö olisi ollut heidän ystävänsä jo tuolloin?
-älä rasita itseäsi liialla opiskelulla tai työllä, depressioon sairastuvat ovat usein hyvin kunnianhimoisia ihmisiä jotka eivät tajua polttavansa itseään loppuun. Ota lomaa, vaikka vuosi tai kaksi, ja jatka sitten siitä mihin jäit, maailma kyllä odottaa.
-älä odota epärealistisesti että lääkkeet tai psykiatriset palvelut voisivat "fiksata" kaiken elämässäsi, koska niin ei ole. avaimet omaan onnellisuuteen ovat itsellä, sekä itsensä hallitsemisessa että kehittämisessä. Esim. terveiden elämäntapojen noudattaminen ja itsensä palkitseminen yksinkertaisilla asioilla kuten elokuvissa käynti ja hyvä ruoka, ovat asioita joita on terveellistä tehdä. Juominen ja huumeet taas eivät.
-edes yksi mukava harrastus, oli se sinänsä kuinka jonninjoutava tahansa, on hyvä olla, on jotain minkä puitteissa kokea onnistumisen tunteita.