Edistämme maahanmuuttajanuorten aktiivisuutta ja osallistumista yhteiskuntaan. Matkalla-hanke on suunnattu Suomessa vähän aikaa asuneille 8–9-luokkalaisille maahanmuuttajanuorille ja heidän vanhemmilleen.
Nuoret harjoittelevat vertaisryhmissä muun muassa elämänhallintataitoja ja opiskelutekniikoita. He saavat tietoa suomalaisen yhteiskunnan toiminnasta, koulutusmahdollisuuksista ja työelämästä. Nuoret tutustuvat myös vapaa-aikatoimintaan ja erilaisiin harrastuksiin, mikä auttaa yhteiskuntaan kiinnittymistä. Vanhempien ryhmätapaamisissa vanhemmat tutustuvat suomalaiseen yhteiskuntaan ja harrastusmahdollisuuksiin sekä keskustelevat vanhemmuudesta. Vanhempien tapaamisista vastaavat tehtävään koulutetut vapaaehtoiset.
Matkalla-hanke kestää lokakuun 2016 loppuun. Raha-automaattiyhdistys rahoittaa hanketta. Toteutamme sitä yhteistyössä Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen ja opetusviraston, Vantaan kaupungin sivistystoimen ja nuorisopalveluiden, Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön ja nuorisopalveluiden, Laurea-ammattikorkeakoulun, Suomen Setlementtiliiton sekä SeslonkiYhdistyksen kanssa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.