Useimmille Sote merkitsee sairaanhoidon loppua,lopuille saman ongelman jatkumista. Ongelma on se että MIKÄÄN puolue ei välitä sairaanhoidon kehittämisestä oikeaan suuntaan. Kun puolueet kehittivät sodan jälkeen nykyisen poliittisen sairaalajärjestelmän,siitä tuli puolueväen suojatyöpaikka jossa ei välitetty potilaiden asioista vaan omista palkoista ja eduista. Kehittyi jonotusjärjestelmä jossa lopulta sairaanhoitoon pääsivät vain puolueväki ja tutut. Tyypillistä onkin nyt puolen vuoden jojotusajat oli vika kuinka vakava vain. Arvostelijat saivat etsiä hoitonsa ulkomailta.
Toinen pointti on se että puolueiden rahoittajille tehdään hulppeat voitot niille järjestetyistä isoista ja ylihinnoitelluista rakennusprojekteista. Sote suunniteltiin aluksi sillä silmällä että koko maan sairaalat rakennetaan uudestaan. Sillä silmällä ehdittiin jo tuhoamaan monet hyvät uudehkot rakennukset. Puolueet eivät käsittäneet että raha ei riitä tähän. Nyt ollaankin jatkamassa vanhoissa tiloissa odottamassa uutta talouden nousua jotta voidaan sitten lähtökuopista iskeä entistä suurellisemmin. Virkamiehitystä lisätään ja suunnitellaan suurellisia.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuli ilmoitus että syöpähoito lopetetaan juuri köyhiltä. Tämä on Soten ensimmäinen sanoma kansalle. Luuleeko koko kansa olevansa rikas? Jos ei niin miksi pitää kannattaa Sotea ja yhteiskunnan jatkuvaa sotkeutumista sairaanhoitoon. Sote on vain puolueväen rahastusta ja yritysten kallista tukemista rakennusprojektien kautta. Sinne ne syöpäsairaitten rahat häipyvät korruption myötä. Ja vielä käänteinen arvonlisävero josta kansa ei käsitä mitään.
Taisit viitata syöpähoidon kallistuminen -uutiseen. Uudet hoidot ovat liian kalliita, vaikka varmaan hoitaminen paranee ja entistä vaikeampia syöpätapauksia saadaan hoidetuiksi.
Nyt jo juoksutetaan jopa taajaan asutun Helsingin asukkaita erikoislääkärulle Tammisaareen. Ja näin työterveyshoidon passittamana.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14222527/tyoterveyspotilas-helsingista-passitettiin-tammisa
Pääkaupunkiseudun lähikuntien yhteistyön (3 - 4 kuntaa, OK) kyllä ymmärtäisin, mutta tämä matkustaminen on kyllä liikaa. Eikäö kaupungin työntekijän työaika ole arvokasta, tällaiseen alle 1/2 tunnin lääkärikäyntiin kuluu koko työpäivä, lisäksi potilaalle tulee normaalia pidempi päivä tällaisen veivauksen takia. Matkaa on näköjään 102 km. Tätä matkustelua en enää halua ymmärtää.
Kustannukset tietysti jaetaan potilaille. Pohjoisessa etäisyydet onkin pitemmät ja tämän vuoksi hoito on lopetettu jo aikoja sitten. Ei ole edes lääkäreitä. Lisäksi puolueet ovat lopettaneet julkiset kulkuyhteydet. Kiva kuulla että jotain samanlaista on tapahtunut Helsingissä. Täällä pohjoisemmassa tuo etäisyys on 500 km kävellen..
Tollot, Sote on vain iso kusetus, ottakaa hiukka selvää.
https://www.youtube.com/watch?v=7_OIgy1pIfg&nohtml5=False