Matador, osa 1

Odotin vuoroani pienen ja tyylikkään kahvilan jonossa. Edessäni olevalla naisella oli mitä ihastuttavimmat vaaleat hiukset. Ne ulottuivat hartioille asti ja olivat aavistuksen verran kiharat. Hän teki tilauksensa ja siirtyi tiskin sivuitse kahden askeleen päähän odottamaan kahviaan. Astuin tiskin ääreen ja jäin odottamaan henkilökuntaa. Käteni olivat tiskillä ja huomasin vaaleahiuksisen naisen tarkastelevan hoidettuja kynsiäni, kultaisia kalvosinnappejani ja hihan alta pilkottavaa Rolexiani. Tunsin naisen katseen kiipeävän ylös pitkin laadukkaan italialaisen pukuni hihaa. Käänsin kehoani hänen suuntaansa ja annoin hänelle mahdollisuuden tarkastella myös silkkistä solmiotani. Loputtoman pitkältä tuntuvien sekuntien jälkeen käänsin lopulta katseeni häneen.

Naisen silmissä oli aluksi varovaisen hämmästynyt katse. Seuraavaksi huomasin ihon hänen otsallaan kurtistuvan lähes huomaamattomasti. Selkeästi hän yritti muistaa missä oli minut aikaisemmin tavannut. Lopulta näin hänen ilmeensä kirkastuvan ja varovaisen hymyn nousevan huulilleen. Hän muisti.

”Kuulette tätä varmasti jatkuvasti…”, hän aloitti. Ennen kuin hän ehti jatkaa pidemmälle, vastasin: ”En läheskään niin usein kuin haluaisin”, ja annoin mitä hurmaavimman hymyn levitä ruskettuneille kasvoilleni. Hän katseli minua hetken aikaa ja lisäsi: ”Olette muuttanut elämäni. Jos en olisi kuullut teistä, olisin edelleen onneton ja kurja. Minulla on nytkin teidän kirjanne laukussani”. ”Haluaisitteko siihen omistuskirjoitukseni”, kysyin. Hän vaikutti hämmästyneeltä. ”En olisi ikinä kehdannut pyytää. Tekisittekö sen todella, olisin iäti kiitollinen”, hän sanoi ja penkoi laukustaan kirjan esille. Kysyin hänen nimeään ja kirjoitin lyhyen omistuskirjoituksen: ”Annalle. Paljon hyvää ja vielä parempaa tulevaisuutta. Rakkauden guru ja lemmen kunniatohtori, Brytm Imunatribal”. ”Jos ette pahastu, saanko kysyä mistä olette kotoisin”, hän kysyi. Vastasin olevani alun perin Unkarista, mutta asuneeni Suomessa lähes koko ikäni. Sanoimme hyvästit ja hän poistui.

Istuin kahvini kanssa tyhjään pöytään ja mietin kohtaamistani äskeisen naisen kanssa. Olin jo vuosien ajan jakanut neuvoja, ohjeita ja konsteja naisille, jotka halusivat hurmata miehen, mutta eivät tienneet mistä olisi pitänyt aloittaa. Samalla tavalla jaoin ohjeita pariskunnille lemmenelämänsä piristämiseen ja pieniin seikkailuihin. Minusta nämä asiat olivat pitkälti itsestäänselvyyksiä, mutta jostain syystä naiset eivät saaneet niistä kyllikseen. Kirjani menivät kaupaksi ja minusta oli tullut jonkinlainen julkkis. Usein kävellessäni kirjakaupan ikkunoiden ohi, näin siellä kasvoistani otettuja valokuvia. Minut tunnistettiin julkisilla paikoilla aika hyvin. Se ei kuitenkaan selitä vaikutustani naisiin. Hyvin monet punastelivat ja kikattelivat seurassani kuin olisin joku suuri tähti. Kenties minussa vain on jotain luonnollista vetovoimaa.

Koin itseni tietysti onnekkaaksi vetovoimastani, mutta oli sillä huonotkin puolensa. Naiset ihastuivat minuun jatkuvasti, mutta minä en ollut koskaan löytänyt sitä oikeata. Olin vuosien varrella rikkonut enemmän sydämiä kuin uskalsin laskeakaan. Olin kuin härkätaistelija areenalla. Hulmuttelin punaista vaatetta eikä härkä voinut muuta kuin syöksyä kimppuuni. Tässä ajatuksessa ja mielikuvassa oli aina jotain yhtä kiehtovaa.

Vajosin syvemmälle fantasiaani. Areenalla ovat vain raivokkaaksi vauhkoontunut härkä ja tyylikkäästi pukeutunut matadori. Kaksi uljasta urosta kamppailevat elämästä ja kuolemasta. Härkä ryntäilee, yrittää pistää, puskea sarvillaan ja talloa matadorin jalkoihinsa. Punainen vaate hulmuaa matadorin käsissä ja jälleen härkä syöksyy hänestä ohi. Vähitellen härkä väsyy eikä jaksa juosta enää. Se lysähtää maahan ja jää odottamaan. Matadori menee sen luokse ylväästi astellen ja työntää yhdellä survaisulla miekkansa sen sisuksiin. Miekka uppoaa härän ytimeen asti ja puhkaisee sydämen. Matadori vetää miekkansa nytkähtelevän härän sisuksista, veri roiskahtaa hänen vaatteilleen ja pulppuaa haavasta vaimenevin sykäyksin areenan lämpimälle hiekalle. Verenhimosta kiihkoutunut yleisö huutaa villinä. Aistin mielessäni areenan tuoksuja, verta, vihaa ja pelkoa. Kuuntelen kuvitelmissani yleisön huutoa ja vähitellen sen joukosta kantautuu puhelimen hälytysääni. Havahdun, puhelimeni soi.

”Täällä on Kaisuli skovalski, Kiinteistökuningatar”, sanoi tumma, matalahko ja hienoisen käheä ääni puhelimessa. ”Varmistin vain, että meillähän on tapaaminen kolmen vartin päästä kohteessa”, sama ihana ääni jatkoi. ”Muistan kyllä ja olen jo melkein siellä”, vastasin. Olin muuttamassa kaupunkiin ja päätin ostaa sieltä itselleni kunnollisen tontin ja talon. Minulle oli suositeltu Kiinteistökuningatarta ja olin häneen tyytyväinen. Annoin oikeastaan hänen hoitaa kaiken muun paitsi lopullisen ostopäätöksen tekemisen. Olin jo nähnyt muutamia kohteita, mutta minulla oli tunne, että tänään löytyisi se oikea.