Krav Magan starttikurssi

K4 Center järjestää Krav Magan starttikurssin aloittelijoille la 16.4 ja jatkokurssin su 17.4 Tampereen Hervannassa.

Starttikurssillamme opit turvallisen ja tehokkaan tavan harjoitella Krav Magan kanssa. Opit oikeat asennot, otteet ja liikeradat tärkeimpien perusliikeiden suorittamiseen. Harjoitteluun sisältyy nopeutta, voimaa ja kehonhallintaa kehittäviä liikkeitä.

Krav Magaa täydennämme liikkuvuus- ja

kehonpainoharjoitteilla. Kurssi on suunnattu ensisijaisesti aloittelijoille, mutta toimii myös hyvänä kertauksena pidempään harjoitelleille.

Jatkokurssillamme opit oikean suoritustavan Krav Magan kilpailulajeihin: taisteluun ja puolustukseen. Opit paitsi tehokkaan tavan nostaa raskaitakin henkilöitä, myös taloudellisen tekniikan jolla pystyt

suoriutumaan pidemmistä aikajanoista. Kurssin monipuolisesta sisällöstä hyötyvät niin peruskuntoilijat kuin myös kilpailijat.

Kurssin jälkeen harjoittelua voi jatkaa ryhmäliikuntatunneillamme jopa 4 kertaa viikossa.

Kurssiemme ohjaajat ovat harjoitelleet lajia yli kaksi vuotta ja suorittaneet kansainvälisen organisaation ohjaajakoulutukset.

Seuramme edustajat ovat tehneet useita Suomen ennätyksiä sekä voittaneet lukuisia kansallisen tason mitaleita. Merkittävimpinä kansainvälisen tason saavutuksina Krav Magan MM3 ja EM1.

Starttikurssi: lauantaina 16.4. 2016 klo 12-14.00.

Jatkokurssi: sunnuntaina 17.4. 2016 klo 12-14.00.

Paikka: Hervannan Vapaa-aikakeskus, Lindforsinkatu 5 (sali 136)

Hinta: Starttikurssi 200 €, Jatkokurssi 200 €

Huom: molemmat kurssit yht. 300 €.

Kursseilla varusteiksi riittää sisäliikuntavaatetus , juomapullo ja pankkikortti.

Kaikenkokoisia vastustajia on seurallamme riittävästi, joten omia ei tarvitse ottaa mukaan. Kurssin yhteydessä voi myös ostaa käytetyn Krav Maga puvun edullisesti.

Kurssien maksuun hyväksymme myös Smartumin kulttuuri- ja liikuntasetelit, TYKY-kuntosetelit, TYKY-online ja Sporttipassin, Käteisen ja Pankkikortin.

Muita lajeja seurassamme: Mattopaini, thai- ja kilpanyrkkeily

Lisäinfoa lajista www.k4.fi

Kursseilla paikkoja rajoitetusti, joten imoittaudu pian.

Molemmat kurssit alkavat tasan 12:00, joten saavu paikalle hyvissä ajoin.

Tiedustelut/ ilmoittautuminen:

http://www.k4.fi/yhteystiedot/ota-yhteytta/

tai puh: 040 758 9862 Niko Tarvainen

Tervetuloa kauempaakin, - ympäri Suomea !
2295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ensin meille naurettiin ja sitten taas naurettiin, mutta nyt olemme maailman suurin ja vieläkin meille nauretaan ...tana.

Äänestä

Taitaa olla taas joku häirikkö täällä kirjottelemassa tekaistuja juttuja..
Suosittelen ilmoittamaan poliisille tästä idiootista!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ravmaka kirjoitti:

K4 Center järjestää Krav Magan starttikurssin aloittelijoille la 16.4 ja jatkokurssin su 17.4 Tampereen Hervannassa.

Starttikurssillamme opit turvallisen ja tehokkaan tavan harjoitella Krav Magan kanssa. Opit oikeat asennot, otteet ja liikeradat tärkeimpien perusliikeiden suorittamiseen. Harjoitteluun sisältyy nopeutta, voimaa ja kehonhallintaa kehittäviä liikkeitä.

Krav Magaa täydennämme liikkuvuus- ja

kehonpainoharjoitteilla. Kurssi on suunnattu ensisijaisesti aloittelijoille, mutta toimii myös hyvänä kertauksena pidempään harjoitelleille.

Jatkokurssillamme opit oikean suoritustavan Krav Magan kilpailulajeihin: taisteluun ja puolustukseen. Opit paitsi tehokkaan tavan nostaa raskaitakin henkilöitä, myös taloudellisen tekniikan jolla pystyt

suoriutumaan pidemmistä aikajanoista. Kurssin monipuolisesta sisällöstä hyötyvät niin peruskuntoilijat kuin myös kilpailijat.

Kurssin jälkeen harjoittelua voi jatkaa ryhmäliikuntatunneillamme jopa 4 kertaa viikossa.

Kurssiemme ohjaajat ovat harjoitelleet lajia yli kaksi vuotta ja suorittaneet kansainvälisen organisaation ohjaajakoulutukset.

Seuramme edustajat ovat tehneet useita Suomen ennätyksiä sekä voittaneet lukuisia kansallisen tason mitaleita. Merkittävimpinä kansainvälisen tason saavutuksina Krav Magan MM3 ja EM1.

Starttikurssi: lauantaina 16.4. 2016 klo 12-14.00.

Jatkokurssi: sunnuntaina 17.4. 2016 klo 12-14.00.

Paikka: Hervannan Vapaa-aikakeskus, Lindforsinkatu 5 (sali 136)

Hinta: Starttikurssi 200 €, Jatkokurssi 200 €

Huom: molemmat kurssit yht. 300 €.

Kursseilla varusteiksi riittää sisäliikuntavaatetus , juomapullo ja pankkikortti.

Kaikenkokoisia vastustajia on seurallamme riittävästi, joten omia ei tarvitse ottaa mukaan. Kurssin yhteydessä voi myös ostaa käytetyn Krav Maga puvun edullisesti.

Kurssien maksuun hyväksymme myös Smartumin kulttuuri- ja liikuntasetelit, TYKY-kuntosetelit, TYKY-online ja Sporttipassin, Käteisen ja Pankkikortin.

Muita lajeja seurassamme: Mattopaini, thai- ja kilpanyrkkeily

Lisäinfoa lajista www.k4.fi

Kursseilla paikkoja rajoitetusti, joten imoittaudu pian.

Molemmat kurssit alkavat tasan 12:00, joten saavu paikalle hyvissä ajoin.

Tiedustelut/ ilmoittautuminen:

http://www.k4.fi/yhteystiedot/ota-yhteytta/

tai puh: 040 758 9862 Niko Tarvainen

Tervetuloa kauempaakin, - ympäri Suomea !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu