Verokorttiin raksi "kannatan yhteiskuntaa kuormittavaa haittamaahanmuuttoa" ja täten matuilun kulut otettaisiin vain raksijoilta.
M a t u v e r o
suvakkivero
462
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostaa hyvältä, mutta sama ajatus pitäisi varmaan ottaa käyttöön muidenkin menojen suhteen. Tulee aika iso verokortti, jos pitää ottaa kantaa myös Tampereen ratikkaan ja saamelaiskäräjien määrärahoihin ja kaikkeen muuhun.
Eikös meillä ole tätä arviointiprosessia varten eduskunta? Jos sinne on mielestäsi valittu kusipäitä, niin kansahan ne on valinnut. Tai ainakin ne toiset, jotka ovat kanssasi eri mieltä asioista.
Riittää että otetaan käyttöön vain matujen kohdalla. Kaikki muut asiat pystyy hyväksymään ja selittämään edes jotenkin mihin verorahoja kuluu, matut tekevät asiaan täyden poikkeuksen. Ne ovat täällä vain siksi, koska "unelma". Sen takia "unelman" edustajien tulisi itse maksaa kestinsä. Ei normaalien veronmaksajien, joille heistä on vain harmia.
Matujen tänne laittomasti tulemisen hyväksyvät eivät yleensä tee tuottavaa työtä ja suurin osa heistä elää itsekin työtätekevien loisina. Ajatus on silti hyvä ja sitä kannattaa ajaa eteenpäin, olisi ainakin kansalle terveellistä nähdä, että matuja tänne haluavat eivät halua maksaa kustannuksia, se tulisi pakostakin julki.
Osittaisen vapautuksen matuverosta saa irtisanoutumalla kirkosta, jos ei ole sitä tehnyt jo aikaisemmin. Eroamalla tämän vuoden aikana ei ensi vuodesta alkaen joudu maksamaan kirkollisveroa.
http://eroakirkosta.fi/eroakirkosta