En kysy rakkaudesta, en taloudesta, en mistään sellaisesta mitä kaikki muut täällä kysyy - yllätys!
Haluan kysyä sinulta näkymää minusta, millaisena ihmisenä sinä minut näet?
Elän näin keski-ikäisenä ikuisessa ristiriidassa tietyn asian kanssa. Kärsin sosiaalisista tilanteista jollain tavalla. Toisaalta haluaisin että minulla olisi ystäviä joita tavata, kyläillä puolin ja toisin, ihmisiä joille soittaa ja pitää yhteyttä. Tehdä asioita yhdessä. (Pari on, mutta hekin eri paikkakunnilla eikä sellaisia "sydänystäviä" joille kertoa kaikkia asioita. ) Toisaalta jännitän muita ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita. Saatan etukäteen ajatella jotain tilaisuutta hienona, ajattelen itseni juttelemassa rennosti ja puhumassa vapautuneesti. Kun tilaisuus koittaa, sulkeudun tahtomattani enkä "osaa" olla kuin muut, yleensä olen se porukan hiljaisin ja se joka jättäytyy sivuun. Päässä on paljonkin asioita, mutta on vaikea olla avoin ja tuntea olonsa kotoisaksi. Ajatusmaailmani myös eroaa monesti muista, en yleensä jaksa tyhjänpäiväisyyksiä, en juoruta joutavia tai ihmetellä sen enempää julkkisten kuin tuntemattomien tekemisiä tai sanomisia. Saatan tuntea itseni ulkopuoliseksi jopa täysin tutussa seurassa, omien sisarusten ja suvun kanssa. Vain oman perheen kanssa voin ollu "rennosti" ja niin etten koe sitä hankalana.
Ikää on jo kohta 50, samaa rataako sosiaalinen elämä menee hamaan loppuun asti? Alkoholi on hyvä rentouttaja, mutta tiedän että se on "väärä lääke" ja erittäin huono valinta!
Haluaisin vielä tietää, uskotko sinä siihen että meillä on oma henkiopas (tai oppaita) ja jonka apua voi pyytää ja apua saada kun sen osaa ottaa vastaan? Onko omakohtaista kokemusta siitä? Entä uskotko rukouksen voimaan? Kiitos jos jaksat kommentoida.
Haluan kysyä sinulta näkymää minusta, millaisena ihmisenä sinä minut näet?
Elän näin keski-ikäisenä ikuisessa ristiriidassa tietyn asian kanssa. Kärsin sosiaalisista tilanteista jollain tavalla. Toisaalta haluaisin että minulla olisi ystäviä joita tavata, kyläillä puolin ja toisin, ihmisiä joille soittaa ja pitää yhteyttä. Tehdä asioita yhdessä. (Pari on, mutta hekin eri paikkakunnilla eikä sellaisia "sydänystäviä" joille kertoa kaikkia asioita. ) Toisaalta jännitän muita ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita. Saatan etukäteen ajatella jotain tilaisuutta hienona, ajattelen itseni juttelemassa rennosti ja puhumassa vapautuneesti. Kun tilaisuus koittaa, sulkeudun tahtomattani enkä "osaa" olla kuin muut, yleensä olen se porukan hiljaisin ja se joka jättäytyy sivuun. Päässä on paljonkin asioita, mutta on vaikea olla avoin ja tuntea olonsa kotoisaksi. Ajatusmaailmani myös eroaa monesti muista, en yleensä jaksa tyhjänpäiväisyyksiä, en juoruta joutavia tai ihmetellä sen enempää julkkisten kuin tuntemattomien tekemisiä tai sanomisia. Saatan tuntea itseni ulkopuoliseksi jopa täysin tutussa seurassa, omien sisarusten ja suvun kanssa. Vain oman perheen kanssa voin ollu "rennosti" ja niin etten koe sitä hankalana.
Ikää on jo kohta 50, samaa rataako sosiaalinen elämä menee hamaan loppuun asti? Alkoholi on hyvä rentouttaja, mutta tiedän että se on "väärä lääke" ja erittäin huono valinta!
Haluaisin vielä tietää, uskotko sinä siihen että meillä on oma henkiopas (tai oppaita) ja jonka apua voi pyytää ja apua saada kun sen osaa ottaa vastaan? Onko omakohtaista kokemusta siitä? Entä uskotko rukouksen voimaan? Kiitos jos jaksat kommentoida.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinä olet ihminen jolla on suurempi yhteys vaistoihin ja alitajunnan maailmaan kuin ihmisillä keskimäärin. Tulee sitten kysymys siitä että millaisista asioista olisit todella kiinnostunut ja miten ne asiat mahdollisesti eroavat tilanteista, joissa nyt tunnet olevasi hieman sivussa?!?! On oletettavaa, että tietyt yhteiset kiinnostukset tuovat myöskin ihmisiä toisiaan lähemmäksi. Sikäli vaikuttaa siltä, että olet vain tavallaan "väärissä" paikoissa, koska et tunne niitä omaksesi. Ja kysymys on lopulta vain se, millaiset tilanteet tekisivät elämääsi onnellisemmaksi?!
Tarvitset ripauksen kapinallisuutta, irtiottoa nykyisestä. Monet asiathan ovat lopulta itsestäsi kiiinni. Mitään "ihmeitä" ei kovin usein tapahdu, vaan asioihin on aktiivisesti pyrittävä itse vaikuttamaan. Sitä kautta on siis tärkeää tietää minne hakeutua, jotta tuntisi itsensä kotoisemmaksi ...
Niin oppaita varmastikin on. Toisaalta ihmisen täytyy itsensä myöskin tunnistaa se, mihin hän haluaa viedä elämäänsä. Ikään kuin kyse on myöskin valinnoista. Jos ei itse tiedä sitä minne haluaa kulkea elämässä, niin noita "oppaitakin" on varmasti silloin vaikeaa seurata. Voisi ikään kuin myöskin hakea väärää opastusta. Asiat siis riippuvat myöskin siitä kuinka varma on itse sisäisesti. Eli tilanteet joita "Oppaat" näyttävät, tuovat esiin, ne on tunnistettava ja osattava tehdä oikeita valintoja.
Rukouksen, ja ylipäänsä sanan (tai jopa ajatuksen) voima on varmasti samaan tapaan. Siinä rukouksessahan tavallaan opastusta jonnekin pyydetään melko usein. Se mitä ihmiset tekevät, sanovat, ajattelevat on merkityksellistä. Se minne haluaa ja se mitä toivoo on aika paljon sitä mitä ihminen yleensäkin on. Ihminen kulkee menneisyydestä nykyhetken kautta tulevaan tietyt asiat mukanaan, se kaikki muovaa ihmistä, ja niiden asioiden kautta yksilöt paljolti tunnetaan. Nykyhetki ei ole samanlainen kuin eilinen ja huomisen ei tarvitse olla samanlainen kuin tämän hetken. Kaikessa on paljoltikin kyse ihmisen valinnoista, siitä mitä ihminen toivoo ja sen suhteesta siihen mitä todellisuus ympärillämme on. Ja todellisuushan on lopulta vain muiden toiveita, ajatuksia ym. ...
Kommunikointi on nykymaailmassa hyvin tärkeää, ihmiset uskovat liikaa "ulkopuolelta tulevaan" (TV, elokuvat, lehdet, internetkin ...)ja toistellaan vain samoja asioita, tietyn varmuuden monet tuntuvat elämässä kadottaneen. Sitä kautta voi myöskin miettiä sanojen voimaa, siis sitä miten asiat joita toistetaan ovat muokanneet kaupungillistuneen ihmisen maailmankuvaa ...
Kiitos viestistäsi. Kyllä tuo ensimmäinen lause varmasti on niin totta ja niin olen sen itsekin ajatellut. Alitajunta ja vaistot varmasti ovat vahvasti sisäsyntyistä ja koen varmasti asioita vähän eritavalla mitä monet muut.
Niin, mihin haluaa viedä elämäänsä. Siinäpä kysymys johon juuri haluaisi apua ja neuvoja henkioppaalta.
Ja siihen mikä minun tehtäväni tässä elämässä on. Uskon että me kaikki olemme täällä jotain tarkoitusta varten, eikä sitä tarkoitusta saisi hukata tai jättää käyttämättä.
Olen vahvasti tunne ihminen, mutta kuitenkin jo elänyt hyvin pitkän elämän jolloin tavalla tunneköyhässä parisuhteessa. Ja väsynyt olemaan se jonka takana aina hyvin isot päätökset on.
Ehkä se heijastuu nyt tällä hetkellä jollain tavalla myös kaikkeen muuhun. Kuka tietää.
Vaikkakin lähelläni on tällä hetkellä hyvin raskaita ja vaikeita ihmiskohtaloita ja siitä syystä pitäis kaii olla tyytyväinen siihen miten "hyvin kaikki asiat on" itsellä, mutta kun eihän se elämä niin mene.