Tässä taas pari uutta kalkkunan alkua!

Tyrkkyjulkkiskalkkunoita!!Uudet johannatukiaiset!


http://areena.yle.fi/1-3012735?autoplay=true
2234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aina on tarjolla tuoretta tykinruokaa viihdejulkisuuteen. Näistä kertakäyttöjulkkiksista puristetaan irti, mitä saadaan ja heitetään sitten pois. Lähinnä se mitä haetaan, on jonkin sortin kohuja; eihän suurimmalla osalla näistä julkisuuspyrkyreistä ole muuta annettavaa. Mutta jos ei saada edes kohuja, on julkinen "ura" nopeasti taputeltu. Täytyy tietysti muistaa, ettei (suurin?) osa edes halua muuta kuin sen 15-minuuttisensa. Sitten ovat ne patologisemmat tapaukset, joiden päämääränä on työntäytyä julkisuuden valokeilaan keinolla millä hyvänsä, koska äiti ei huomioinut eikä isi kehunut, ja opettajakin sanoi ettei sinusta mitään tule.

Äänestä

Jep. Julkisuudessa pelkän julkisuuden takia. Onhan noita vanhempiakin ikityrkkyjä, kuten nyt mm Mikkoset. Viimeiset 15 v ollaan oltu kohujulkisuudessa vain niillä lapsilla ratsastaen.

Ihme ja kumma, Nina ei ruvennutkaan omaishoitajien martyyrikeulakuvaksi, selitys lienee vain ja ainostaan se ettei Timppa pystynyt siihen julkiseen rooliin enää pakottaan eikä Nina voinut myöskään enää huudella herjojaan Timpan selän takaa. Timpalla oli kaks julkisuustärppiä, Kennedyn murha ja kotiäitiys. Kun Kennedy ei oikein purrut, lähdettiin Kinder, Kuche und Kirsche -linjalle. Suoraan kyllä natsisaksasta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kamalatakat kirjoitti:

Tyrkkyjulkkiskalkkunoita!!Uudet johannatukiaiset!


http://areena.yle.fi/1-3012735?autoplay=true

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu