Rahaa piiloon

Tänään paljastuu joitakin henkilöitä, jotka ovat käyttäneet Panaman yhtiöitä piilottaakseen omaisuuttaan. Epäilen, ettei siellä ole suuria suomalaisia vaikuttajia tai poliitikkoja joukossa.
Kuitenkin siellä on asianajotoimistoja, jotka ovat tehneet näitä sijoituksia tuntemattomien sijoittajien puolesta. Mutta kertooko toimistot kuka on rahojen omistaja?
Stubb on yrittänyt saada lisää piilopaikkoja näille rahoille mahdottomalla vimmalla viimeisen vuoden ajan. Hänen käskyttäjänsä ainakin ovat huolissaan MOT:n paljastuksista. Myös ensi vuoden Sveitsin tilien julkiseksi tuleminen on työllistänyt Stubbia saamaan joko piilotukset anteeksi tai häivyttämään rahat jonnekin.
Kohta alkaa eliitin patjojen aluset tai isoäidin villasukat pullottamaan. Ja rikkaammilla molemmat.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Rötösherrat.kiikkiin kirjoitti:

Tänään paljastuu joitakin henkilöitä, jotka ovat käyttäneet Panaman yhtiöitä piilottaakseen omaisuuttaan. Epäilen, ettei siellä ole suuria suomalaisia vaikuttajia tai poliitikkoja joukossa.
Kuitenkin siellä on asianajotoimistoja, jotka ovat tehneet näitä sijoituksia tuntemattomien sijoittajien puolesta. Mutta kertooko toimistot kuka on rahojen omistaja?
Stubb on yrittänyt saada lisää piilopaikkoja näille rahoille mahdottomalla vimmalla viimeisen vuoden ajan. Hänen käskyttäjänsä ainakin ovat huolissaan MOT:n paljastuksista. Myös ensi vuoden Sveitsin tilien julkiseksi tuleminen on työllistänyt Stubbia saamaan joko piilotukset anteeksi tai häivyttämään rahat jonnekin.
Kohta alkaa eliitin patjojen aluset tai isoäidin villasukat pullottamaan. Ja rikkaammilla molemmat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu