Apua, näen enneunia!

eitätäkiitos

Olen alkanut nähdä unia, jotka toteutuvat. Olen ihan kauhuissani. En ole ikinä uskonut mihinkään hömppäjuttuihin, vaan olen aina ollut vankasti tieteen ja järjen kannalla. Tavallaan näitä on tullut mulla ennenkin, mutta olen laittanut ne vain sattuman piikkiin, mutta nyt sitä tapahtuu ihan jatkuvasti, enkä tiedä mitä minun pitäisi ajatella tästä kaikesta?
Siis, kyseessä ei ole mitenkään erityisen isot asiat, näen enneunia ihan typeristä pikku asioista, mutta kuitenkin ovat ihan selkeitä enneunia. Se mikä näitä unia on yhdistänyt, että kun olen unen nähnyt, asia tapahtuu heti seuraavana päivänä.
Otetaan nyt muutama esimerkki. Työpaikallani pakattiin eräs vanha kone ulkomaille lähetettäväksi, eikä yhtä siihen kuuluvaa osaa löytynyt mistään vaikka porukalla sitä etsittiin. No, kone lähetettiin silti ja osa otettiin toisesta koneesta.
Muutama viikko kului ja olin jo unohtanut koko asian, kunnes näin unen, että minä löysin sen kaivatun osan. Ja heti seuraavana päivänä löysin sen eräästä laatikosta kun etsin jotain ihan muuta.
Ja sitten voi tulla jotain ihan...nää on siis oikeesti tosi typeriä juttuja mistä näen unia, vaikka että kissani oksentaa ja seuraavana päivänä kissani todella oksentaa, vaikkei se ole koskaan koko 5 vuoden elämänsä aikana oksentanut kertaakaan.
Tai että näen unessani hullunkurisen näköiset kengät ja seuraavana päivänä näen ne kengät kirpputorilla. Ihan typeriä, täysin mitättömiä juttuja, mutta kun ne toteutuvat niin tarkalleen, ettei voi enää olla vain sattumasta kyse ja se on karmivaa!
Viimeyönä näin unta maailman suurimmasta käärmeestä ja heti aamulla töissä radiossa sain kuulla, että on löydetty maailman suurin käärme. Oksensin melkein, tää kaikki ei voi olla enää vain sattumaa.
Ja siis nää oli vain muutama esimerkki, näen tosiaan enneunia ihan typeristä jutuista. Vaikkapa, että työpaikalla tulee sähkökatko ja seuraavana päivänä tulee sähkökatko. Tai että vetoketju menee rikki takista ja aamulla vetskari menee rikki. Tällasta kaikkea ihan typerää, mutta kun ne vaan lisääntyy ja lisääntyy, niin alan olla ihan kauhuissani, että mihin tää johtaa?
En voi kertoa tästä kellekään koska kaikki mun perhe, työkaverit ja ystävät pitäis hulluna, he eivät usko tällasiin juttuihin enkä usko itsekään, siksi tämä hämmentää.
En halua olla mikään omituinen ennustajaeukko, haluan pois tämän minusta!

14

283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • selvä.se

      Mä olisin tosi iloinen noin tärkeästä kyvystä. Esim. Englannissa käyttävät rikosten ratkaisemiseen selvänäkijöitä. Alkaisin siis kehittämään tätä näköä edelleen.

    • Ehdotus3

      Hae kirjastosta kirja "Unet tietävät". Se on ihan asiallinen kirja tästä aiheesta. Siitä varmasti olisi apua sinulle. Kirjoittajien nimet ovat muistaakseni David Letzner ja Letitia Schwartz, en ole varma ovatko nimet oikein mutta ainakin sinne päin.

      • korjaus-mies

        Nimet eivät ole ihan oikein. David Ryback, ei Letzner. Kannattaisi googlettaa jos ei muista.


    • Tuollaista kykyä ei ole pakko ottaa vastaan. Sanot sille (hengelle) että poistu minusta. Poistu minusta! Sano painokkaasti. Saattaa olla vähän sitkeämpää lajia, mutta ne kaikki lopulta lähtee, kun niitä vastustaa.
      Niillä ei ole oikeutta tulla ihmiseen ilman lupaa. Rohkeasti vastustamaan ilman pelkoa!

      • eitätäkiitos

        Pitääkö minun sanoa se ennen nukkumaan menoa? En todellakaan oo tällasta ite tahtonut, eikä minua kiinnosta alkaa kehittämään tällasta taitoa. Jos sitä pystyy kehittämään, kai siitä pystyy myös hankkiutumaan eroonkin.


      • BlackBerryWay
        eitätäkiitos kirjoitti:

        Pitääkö minun sanoa se ennen nukkumaan menoa? En todellakaan oo tällasta ite tahtonut, eikä minua kiinnosta alkaa kehittämään tällasta taitoa. Jos sitä pystyy kehittämään, kai siitä pystyy myös hankkiutumaan eroonkin.

        Kyllä pystyy hankkiutumaan eroon. Sano se illalla, aamulla, ruokatunnilla, koska vain, sillä ei ole merkitystä milloin sanot.


    • jäitähattuun

      Ei unia tarvitse pelätä. Mutta jos näet unta, että joudut auto-onnettomuuteen punaisen auton kyydissä, niin ei kannata heti seuraavana päivänä mennä punaisen auton kyytiin.
      Kyllä monet muutkin näkevät näitä unia, vaikka niistä ei yleensä puhuta.

    • Nida75

      Kerro sit että loppuiko ne käskemällä. Kiinnostaisi tietää.

    • selevittäkää

      Entä jos ei ole nähnyt sellaisia unia ja sanoo painokkaasti, että haluaa nähdä niitä? Alkaako niitä sitten nähdä?

      • Iloasuuminussa

        Paljon on mahdollista, että toivomasi saat, mutta jos sitä haluat, pyydä Jumalalta ja mieti tarkkaan, mihin tarkoitukseen. Se pahiskin nimittäin käyttää samoja konsteja ja veikkaisin, ettet halua sen lahjoja.


    • unettoteen

      Minäkin näen silloin tällöin enneunia. Näin enneunen Irakin sodasta jossa presidentti syöstiin vallasta. Muutamaa päivää ennen näin unen kuinka hyökyaalto hävitti Thaimaassa taloja ja ihmisiä. Läheisistäni olen nähnyt asioita jotka ovat toteutuneet juuri sellaisena kun olen ne nähnyt. Meidän eräistä valtaapitävistä ihmisistä olen nähnyt viimeaikoina erittäin outoja unia. Isäni äkkikuoleman näin kolmea päivää ennen unessa. Monen ihmisen poismenon olen nähnyt etukäteen unessani. Enneunen vain tietää, kun se jää hallitsemaan ajatuksia päiviksi.
      Juuri enneunet ja niiden toteutuminen ovat saaneet minut vakuuttumaan elämän ulottuvuudesta paljon laajemmalle kuin aistimme pystyvät havaitsemaan. Olen vakuuttunut elämän jatkumisesta toisessa olomuodossa kun tämä elämä täällä päättyy.

    • bbgg

      smahan se on monella että näkee enneunia, ala pitää kirjaa unista..

    • Iloasuuminussa

      Terve tuloa joukkoon. Minulle tapahtuu samaa ja kuulun sukuun, jossa enteiden näkeminen on säännöllinen puheen aihe. Sen kanssa oppii elämään ja tulee sitä ikävä, kun ei vähään aikaan näe mitään. Jos ei muuta, niin saa pohdittavaa arjen harmauteen.

      Olisin sitä mieltä, ettei näkemisen lahjaa kannata pois toivoa. Ennemmin kannattaa pyytää Jumalalta, että voi muuttaa lahjansa siunaukseksi niin itselle kuin muille.

      Lopuksi vielä vinkki siltä varalta, ettet tiedä: Raamatussa vanhan testamentin puolella Joelin kirja kokonaisuudessaan on mielenkiintoinen, mutta 3 luku erityisesti kertoo lahjastasi. Toki on Raamatussa asiasta muitakin kohtia, mutta kun sanoit tämän tulleen yllätyksenä.

      Mielenkiintoista tutkimusmatkaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10320
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      422
      4594
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      92
      3114
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2875
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2714
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2698
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      154
      1899
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1748
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1650
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1443
    Aihe