Europarlamentissa eräs Suomen meppi tunnetaan yleisesti nimellä Muna-Paavo (Eier-Paavo, Paavo the Egg). Parlamentin ravintolassa salaatti on ilmaista, mutta kananmunat maksavat 50 senttiä. Paavolla on tapana piilottaa muna salaatinlehtien alle, ja kerran sitten kärähti nolosti kassalla.
Kuulin asian eräältä saksalaismepin avustajalta, kun tiedustelin hänen vaikutelmiaan Suomen edustajista. Mainittakoon, että saksan kielessä Eier takoittaa muutakin munaa kuin kanan tekemää, kuten suomessakin.
Kuka on Muna-Paavo?
11
314
Vastaukset
- Kepulix
Mihinkäs sitä tavoistaan pääsee. Suomessa piilotti eduskunnan kuppilassa aina ylimääräisen voinapin leipäpalojen alle. Puolueen puheenjohtajana pakotti puoluetoimiston porukan ostamaan omenasatonsa. Maakuntamatkoillla on aina mukana omia kirjojaan rinkallinen ja kauppaa niitä kuin laukkuryssä. Siinäpä vasta valtiomies!
- Epävenkula
Niinpä. Osuvin lehdistä lukemani otsikko uudesta puolueesta: "Väyrynen venkuloi taas".
- Oma_markka_paras_markka
Suomen eduskunnassa tunnetaan "mission impossible" (mahdoton tehtävä): saada Paavo tarjoamaan kahvit. Toisaalta, jos joku ilmoittaa tarjoavansa porukalle kahvit, Paavo kuulee sen vaikka vastatuuleen ja kymmenen metriä kallion sisään, ja ilmestyy jonoon. Silloin ei katsota puoluekantaa.
- Voi-voi_munavoi
Visua miestä tarvitaan Suomen nykyisessä taloustilanteessa. Tosin voinappien ja kananmunien varastaminen ei taida ihan riittää. Ja onhan tuo myös pois maataloustuottajilta.
- visuJAtarkkapitääolla
paljonko eu ja suomen valtiolta huijataan ja varastetaan?Eli,,jos kunta tai kaupunki saa eu-rahaa johonki hankkeeseen.se käytetään suojatyö-kaverin palkkaamiseen.Itse projekti sivuasia.
- K.Yrpiäinen
Heh-heh, "Eier-Paavo" eli K*rpä-Pate. Mahtaa herättää kunnioitusta ja arvostusta.
Muistelen jutun niin, että europarlamentin salaattiannokseen kuuluu ilmaiseksi puoli kananmunaa. Paavo ottaa kuitenkin kaksi munanpuoliskoa ja piilottaa niistä toisen salaatin alle. Paavon rikos ei siis ole niin paha kuin avauksessa annetaan ymmärtää, vaan vain puolet siitä.
- Lex_Luritus
Hyvä tietää, että rikos on kerrottua vähäisempi. Kun asia aikanaan menee EU-tuomioistuimeen, Paavo selvinnee ehdonalaisella. Taitava asianaja voi ehkä saada tuomion yhteiskuntapalveluksi, esim. Paavo joutuu esittämään lapsille Bryssellin eläintarhan sirkusnäytännössä suomalaista kansantanhua.
- gh-jk
Lex_Luritus kirjoitti:
Hyvä tietää, että rikos on kerrottua vähäisempi. Kun asia aikanaan menee EU-tuomioistuimeen, Paavo selvinnee ehdonalaisella. Taitava asianaja voi ehkä saada tuomion yhteiskuntapalveluksi, esim. Paavo joutuu esittämään lapsille Bryssellin eläintarhan sirkusnäytännössä suomalaista kansantanhua.
Hyvä ehdotus tuo yhteiskuntapalvelu. Brysselin lapset unohtavat nauraessaan hetkeksi terrorismin pelon. Vai kävisikö sittenkin päinvastain?
- Pelle-Hermanni
Veikkaan, että lapset kauhistuisivat. Aikuiset voisivat nauraakin, osa säälinsekaisesti.
- Pystyssä_elävä
Soitin eilen tutulle suomalaismepin avustajalle. Olet saanut väärää tietoa: salaattiannokseen ei kuulu munanpuolikasta, eikä munia myydä puolikkaina. Koko muna on ostettava 50 sentillä, jos sellaisen haluaa, tai sitten varastettava.
Saattaa Paavo silti ensikertalaisena päästä EU-tuomioistuimesta ehdonalaisella, ellei kukaan kerro tuomareille voinappivarkauksista Suomen eduskunnassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1492013Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3051717- 931557
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001210Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois771185- 671150
- 241052
- 481007
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73956- 45937