eli tilanne on tämä. eräs perheenjäsen on alkanut näyttämään kaksisuuntaisen mielialahäiriöön viittaavia oireita Hän saattaa välillä huutaa kurkku suorana ihan pienistä mitättömistä asioista ja saada tuntemaan itseni aivan nollaksi. Esim. tiskipöydälle jäänyt likainen haarukka tai leivänmurut aiheuttaa valtavan huutomyrskyn. Sitten kun meinaa tapahtua isompi vahinko esimerkiksi avaimet meinasi jäädä sisälle niin kommenttina vaan "entäs jos ois jääty ulkopuolelle?" ja tuo aivan normaalilla äänellä.
Päivät siis vaihtelee hyvin paljon. On täysin rauhallisia päiviä jolloin hän puuhastelee ihan rauhassa ja elää suht. normaalia elämää ja välillä päiviä, jolloin saattaa huutaa ja paiskoa ovia kuin pikkulapsi aivan naurettavan pienistä asioista.
Hän on myös hyvin tarkka omasta omaisuudestaan ja vartioi kuin haukka. toisten omaisuuteen hän kyllä kajoaa ja käyttää häikäilemättömästi mm lainailee tavaroita ja kohtelee kovakouraisesti.
Olen itse vain ajatellut että hän on tempperamenttinen ja kärkäs mutta mielialojen vaihtelut on alkanut pistämään silmään. jos on kokemusta maanis-depressiivisistä läheisistä niin apua kaivataan!
Miten saada toinen hoitoon?
avuntarpeessatäällä
2
287
Vastaukset
- dsdfdsf
Viittaa kyllä enemmän epävakaaseen persoonaan, mutta voi olla muutakin.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00994 - kaksisuuntaa
Poikani alkoi oireilla murrosiässä, rikkoi paikkoja kotona huusi .Alkoholi tuli kuvioihin tappeli humalassa koulu meni miten meni. Joka yö sai pelätä mistä haet missä kunnossa. Nyt on lopettanut alkoholin ja käy hoidossa. Tällähetkellä OK.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4426415Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1423741Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?982478Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251939Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1171301Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741253- 641091
- 631075
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te76980- 44973