Outokummun fb ryhmässä alkaa olla jonkin verran julkisuuden hakuisa, kun oikein yksityisasiotakin siellä julkisesti kysellään. Muuan henkilö kyseli mm. Tapahtunutta koulun lähellä, jossa oli osallisena hänen ex sekä nykyinen mies. Mielenkiintoista tosiaan. Ihanko todella ex-miehellä on lähestymiskielto tyttär3en. Kerropa lisää yksityisasioita meille kaikille :)!
FB:n Outokumpu ryhmä alkaa muistuttaa tätä palstaa
Ketäpäkiinnostaa
7390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Naurettava sivusto Okun FB sivusto, huokuu minä minä asennetta viimeiseen asti, pienen piirin porinapiiri...
Ei meillä voi olla isot piirit, kun meitä on niin vähän.
Tervetuloa piireihin!
Olen kuullut että minukin asioitani on siellä räävitty, vaikka en ole koko ryhmässä. Mielnekiintoista tosiaan.. ja tuohon a.p viestiin voin sanoa että näkemättäkin tiiän ketä se tarkoittaa. Ja että asia ei todellakaan ole niin mitä palstaterroristi väittää.
Todellista hiekkalaatikkoikäisten keskusteluahan tuolla käydään. Mm. punkeista. Itselläni on kaksi koiraa ja kissa ja ei edes mieleenikään juolahtaisi, että kirjoittelisin tuonne, kuinka monta punkkia olen niistä milloinkin napsinut. Paljonpa tuokin kiinnostaa. Laittelisivat vaikka yv:nä kavereilleen moisia tietoja. Myös eilen julkisesti näkyvillä oleva auto rekkareineen erään nuoren julkaisemana, ketäpä kiinnostaa??
Sinua tuntuu kiinnostavan kun jaksat siitä tännekin kirjoittaa
ja jatkuvasti jotkut ettimässä kadonneita eläimiään. niille sais olla ihan oma ryhmänsä
Pentti Linkola pitää kissoja ja koiria tyhjänpäiväisinä ja turhina.
Hyvin mahdollista.