Kervinen saa vastaansa Kotkan juristikaartin

Kervinen saa vastapuolelle Kotkan koko juristikaartin

JORMA HAAPAMÄKI 12.04.2016

Entinen museomestari Asko Kervinen on nostanut käräjäoikeudessa kanteen Kotkan kaupunginlakimies Marianna Ruonalaa vastaan perättömästä lausumasta tuomioistuimessa sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Kervinen vaatii Ruonalalta ja Kotkan kaupungilta yhteisvastuullisesti yhteensä 150.000 euron korvauksia. Kaupungin yhteisvastuullisuus tulee siitä, että kaupunki on käyttänyt Ruo­na­lan valheellisia tietoja Kervistä vastaan.

Kanteen mukaan Ruonala on todistajana kertonut väärää ja perätöntä tietoa Kervisestä todistaessa rikosjutussa, jota Kervinen kävi Kotkan kaupunginjohtajaa ja Kymen Sanomien toimittajaa vastaan. Ruonalan todistuksen mukaan Kervinen olisi itse soittanut kaupungin työsuojelupäällikölle myöntäen, että joidenkin henkilöiden turvallisuus saattaa olla uhattuna. Tapaus liittyy väitettyyn kaupungintalon tappouhkaukseen vuodelta 2009 sekä myöhemmin kotkalaisen asianajajan murhajutun tutkintaan.

Kervinen katsoo Ruonalan tekojen aiheuttaneen hänelle pitkäaikaista kärsimystä, vahinkoa ja halveksuntaa. Ruonalan lausunnot vaikuttivat Kervisen ja hänen poikansa tuomitsemiseen syyttöminä pakkokeinomenettelyyn asianajajan murhatutkinnassa.

Ruonala on kanteen mukaan valheellisella tavalla yhdistänyt väärään ja perättömään todisteluun kaupunginsihteerin ja poliisin kertomalla todistajana tuomioistuimessa väärää tietoa kaupunginsihteerin poliisille lähettämästä ilmoituksesta. Tutkinnassa on selvinnyt, että kaupunginsihteeri ei ilmoitusta ole koskaan lähettänyt.

Kervinen on nyttemmin tehnyt rikosilmoituksen kaupunginsihteeri Hassisesta, joka väittää Kervisen uhanneen hänen henkeään. Asian tutkinta on rikospoliisissa kesken.

Rikosilmoituksen Kervinen teki alun perin myös torstaina 21.4. käsittelyyn tulevassa jutussa Ruonalaa vastaan. Kun syyttäjä jätti poliisitutkinnan jälkeen syytteen nostamatta, Kervinen on nyt nostanut oikeutta saadakseen siviilikanteen Ruonalaa vastaan.

Käräjäsaleissa kiertänyt museomestarin ja Kotkan kaupungin riitely kumpuaa vuodesta 2004, jolloin kaupunki antoi Kerviselle potkut.

Ruonalan astuessa vastaamaan Kervisen kanteisiin hänen ja Kotkan kaupungin asiaan on sitoutettu kaupungin koko lakimieskaarti, johon kuuluu kaikkiaan viisi juristia.

http://www.reimari.fi/?page=jutut&id=521
4118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei lopu ikinä toi keissi !

Äänestä

Kyky puolue Kokoomus vastustaa Mariana Ruonalan takia sovinnon saamista Asko Kervisen kanssa. Oikeuslaitos on antanu Ruonalalle lisä aikaa harkintaa sopia asia ennen oikeudenkäyntiä.

Äänestä
  • Kuka on tuo vanhus,viimeisiään vetävä änk yttä jä,joka päästelee hullunhuutojaan?
    Kirjoittaa kuin sutari ja aiheet on aina samoja kyr/hirv lukkiutuneita,kauan sitten kuopattuja.Hänen kellonsa on pysähtynyt 1970-luvulle,unohtui kai vetää ja uudestaan ei sitä enää opi.

    Äänestä

Hullu Kotka! Lisää juristeja kehiin ja Kerviselle pallo jalkaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tähän-on-tultu kirjoitti:

Kervinen saa vastapuolelle Kotkan koko juristikaartin

JORMA HAAPAMÄKI 12.04.2016

Entinen museomestari Asko Kervinen on nostanut käräjäoikeudessa kanteen Kotkan kaupunginlakimies Marianna Ruonalaa vastaan perättömästä lausumasta tuomioistuimessa sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Kervinen vaatii Ruonalalta ja Kotkan kaupungilta yhteisvastuullisesti yhteensä 150.000 euron korvauksia. Kaupungin yhteisvastuullisuus tulee siitä, että kaupunki on käyttänyt Ruo­na­lan valheellisia tietoja Kervistä vastaan.

Kanteen mukaan Ruonala on todistajana kertonut väärää ja perätöntä tietoa Kervisestä todistaessa rikosjutussa, jota Kervinen kävi Kotkan kaupunginjohtajaa ja Kymen Sanomien toimittajaa vastaan. Ruonalan todistuksen mukaan Kervinen olisi itse soittanut kaupungin työsuojelupäällikölle myöntäen, että joidenkin henkilöiden turvallisuus saattaa olla uhattuna. Tapaus liittyy väitettyyn kaupungintalon tappouhkaukseen vuodelta 2009 sekä myöhemmin kotkalaisen asianajajan murhajutun tutkintaan.

Kervinen katsoo Ruonalan tekojen aiheuttaneen hänelle pitkäaikaista kärsimystä, vahinkoa ja halveksuntaa. Ruonalan lausunnot vaikuttivat Kervisen ja hänen poikansa tuomitsemiseen syyttöminä pakkokeinomenettelyyn asianajajan murhatutkinnassa.

Ruonala on kanteen mukaan valheellisella tavalla yhdistänyt väärään ja perättömään todisteluun kaupunginsihteerin ja poliisin kertomalla todistajana tuomioistuimessa väärää tietoa kaupunginsihteerin poliisille lähettämästä ilmoituksesta. Tutkinnassa on selvinnyt, että kaupunginsihteeri ei ilmoitusta ole koskaan lähettänyt.

Kervinen on nyttemmin tehnyt rikosilmoituksen kaupunginsihteeri Hassisesta, joka väittää Kervisen uhanneen hänen henkeään. Asian tutkinta on rikospoliisissa kesken.

Rikosilmoituksen Kervinen teki alun perin myös torstaina 21.4. käsittelyyn tulevassa jutussa Ruonalaa vastaan. Kun syyttäjä jätti poliisitutkinnan jälkeen syytteen nostamatta, Kervinen on nyt nostanut oikeutta saadakseen siviilikanteen Ruonalaa vastaan.

Käräjäsaleissa kiertänyt museomestarin ja Kotkan kaupungin riitely kumpuaa vuodesta 2004, jolloin kaupunki antoi Kerviselle potkut.

Ruonalan astuessa vastaamaan Kervisen kanteisiin hänen ja Kotkan kaupungin asiaan on sitoutettu kaupungin koko lakimieskaarti, johon kuuluu kaikkiaan viisi juristia.

http://www.reimari.fi/?page=jutut&id=521

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu