Suomi irti Euroopan Unionista

Vointässä vaiheessa melko varmasti sanoa ettei EU-jäsenyydestä ole suomalaisille mitään hyötyä. Ok rahanvaihto oli kivaa vaihtelua, muttei silläkään enää ole väliä koska olemme siirtyneet digitaalivaluuttaan.

Huonot puolet Eu-jäsenyydestä
-kallis jäsenmaksu 809 milj euroa v 2014
-osallistuminen eu kriisimaidentukemiseen (esim kreikka 6-7 miljrd.)
-suomalaisten poliitikkojen korkeammat eun mukaiset tulot
-hankalat ja vaikeaselkoiset eun säädökset ja rajoitteet, sekä omista asioista päättämisen mahdottomuus erilaisten pykälien takia
-eu standardit esim yksityisyrittäjille: pakko tuottaa ylimitoitetusti raaka ainetta enemmän kuin on tarvis: kaiken pitää olla eun keskikokoisen maan tarpeiden mukaan tuotettua
-eun ongelmista vastaaminen ja osallistuminen avunantoon esim pakolaiskriisi, johon Suomen resurssit ei riitä

---> kaikki tämä johtaa suomen ylivelkaantumiseen 2000 luvulla velkamme on tuplaantunut, puhumattakaan siitä että 90 luvulla velka kasvoi 600% alkuperäisestä.

Meidän suomalaisina on herättävä pois valheesta, hyvinvointivaltio perustui velanottoon! On nöyrryttävä ja palattava takaisin pottumaan ääreen.

Emme saa enää rakentaa suuria pilvilinnoja suomeen tai visioida ikuisesta kasvusta, sen kovempi tulee herätyksestä todellisuuteen, mitä kauemmin uskottelemme kaiken olevan hyvin!

Sinulla suomalainen on oikeus ilmaista tunteitasi olivatpa ne negatiivisia tai positiivisia.

Lopetan viestin Raamatulliseen ajatukseen: kyllä luoja omistaan pitää huolen, eikä kokemamme ole mitään mitä ei aiemmin olisi tapahtunut ihmiskunnan historiassa.

Riku Kinnunen
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvä kirjoitus ja totuudenmukaista asiaa.

Äänestä

" hyvinvointivaltio perustui velanottoon!"

Hyvinvointivaltiota alettiin purkaa jo 80-luvun lopulla ja sitä leikeltiin ja juustohöylättiin niin, että sitä ei enään edes sanottu hyvinvointivaltioksi, vaan hyvinvointiyhteiskunnaksi.

" Palkkoja ja ostovoimaa kasvattivat niin lakot kuin hallitusten toimetkin. Velaksi ei silti eletty, päinvastoin. Suomen julkinen talous oli ylijäämäinen koko ajanjakson 1948-1990 "

http://hirvasnoro.blogspot.fi/2008/05/vasemmistoenemmist-1958-ja-tylisten.html

Äänestä

Suomi on vaarassa EU:n takia. Haluammeko terrori-iskuja kuten Ranska? Parasta pysyä kaikkien sotien ulkopuolella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rikuk kirjoitti:

Vointässä vaiheessa melko varmasti sanoa ettei EU-jäsenyydestä ole suomalaisille mitään hyötyä. Ok rahanvaihto oli kivaa vaihtelua, muttei silläkään enää ole väliä koska olemme siirtyneet digitaalivaluuttaan.

Huonot puolet Eu-jäsenyydestä
-kallis jäsenmaksu 809 milj euroa v 2014
-osallistuminen eu kriisimaidentukemiseen (esim kreikka 6-7 miljrd.)
-suomalaisten poliitikkojen korkeammat eun mukaiset tulot
-hankalat ja vaikeaselkoiset eun säädökset ja rajoitteet, sekä omista asioista päättämisen mahdottomuus erilaisten pykälien takia
-eu standardit esim yksityisyrittäjille: pakko tuottaa ylimitoitetusti raaka ainetta enemmän kuin on tarvis: kaiken pitää olla eun keskikokoisen maan tarpeiden mukaan tuotettua
-eun ongelmista vastaaminen ja osallistuminen avunantoon esim pakolaiskriisi, johon Suomen resurssit ei riitä

---> kaikki tämä johtaa suomen ylivelkaantumiseen 2000 luvulla velkamme on tuplaantunut, puhumattakaan siitä että 90 luvulla velka kasvoi 600% alkuperäisestä.

Meidän suomalaisina on herättävä pois valheesta, hyvinvointivaltio perustui velanottoon! On nöyrryttävä ja palattava takaisin pottumaan ääreen.

Emme saa enää rakentaa suuria pilvilinnoja suomeen tai visioida ikuisesta kasvusta, sen kovempi tulee herätyksestä todellisuuteen, mitä kauemmin uskottelemme kaiken olevan hyvin!

Sinulla suomalainen on oikeus ilmaista tunteitasi olivatpa ne negatiivisia tai positiivisia.

Lopetan viestin Raamatulliseen ajatukseen: kyllä luoja omistaan pitää huolen, eikä kokemamme ole mitään mitä ei aiemmin olisi tapahtunut ihmiskunnan historiassa.

Riku Kinnunen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu