Poliisi selvittää yllyttääkö Uber kuskeja rikoksee

Poliisi selvittää yllyttääkö Uber kuskeja rikokseen – "Tuomiot helpottavat työtämme"
Selvityksessä on muun muassa se voidaanko kyytiä kaipaavan ja sitä tarjoavan yhdistävää applikaatiota pitää yllytyksenä. Lisäksi juttuja luvattomasta taksiliikenteestä on pelkästään Helsingissä kesken useita kymmeniä.
Taksinomaisia kuljetuspalveluja tarjoava Uber teettää poliisilla töitä. Poliisi tutkii muun muassa yllyttääkö Uber-yhtiö kuljettajia tekemään rikoksia tarjoamalla älypuhelinsovelluksen, jonka avulla kuljettaja ja matkustaja löytävät toisensa.

Lisäksi Helsingin poliisilla on ollut Uber-kyydityksiin liittyen kaksi pidempää esitutkintaa ja lähemmäs 40 sakkoa, joista on valitettu. Niistä kaikista saadaan aikanaan oikeuden päätökset.

Ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisista kertoo, että selvitykset ovat yhä vaiheessa.

– On selvitelty ensinnäkin tätä kuljettajaproblematiikkaa ja siihen liittyvää ansiotoimintaa, sitten on selvitetty Uberin toimintaa siinä mielessä, että onko siellä jotain veroasioita selviteltävänä, ja myös sitä, että onko se esimerkiksi yllyttämistä Uberin osalta. Nämä ovat vielä Uberin osalta kesken.

Poliisi: Tuomiot tuovat selvyyttä kentälle

Käräjäoikeudesta saatiin viime viikolla ensimmäiset Uber-kuljettajien tuomiot luvattomasta taksiliikenteestä. Niitä on tiedossa liuta lisää. Tiistaina tuomion saanut kuljettaja ilmoitti olevansa tyytymätön tuomioonsa ja valittavansa hovioikeuteen.

Poliisin mukaan tuomiot tuovat selvyyttä heidän toimintaansa.

– Sillä tavalla ne antavat käsityksen, että olemme olleet tulkinnassa oikeilla jäljillä ja voimme kentällä puuttua kuljettajien toimintaan. Ainakin nyt voidaan antaa rangaistusvaatimus kuljettajalle suoraan kentällä, Porola kertoo.

MIHIN ON KADONNUT TÄMÄ VIIDENTÄHDENLUUSERI?
18169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Hallitus suunnittelee työttömille lyhyitä pakkotöitä, mutta kuitenkin kieltää uber-kuljettaja toiminnon, mikä olisi parasta mahdollista yrittäjyyttä/ansiotoimintaa mm työttömille.

Äänestä
  • Uber on LAINVASTAISTA toimintaa, siksi se on kielletty. Yksiselitteisesti. Taksikuskin paikkojakin on tarjolla paljon, helsingissäkin vähintäin 50 kuskin vajaus. Taksikurssille ja laillisesti töihin heti. Minäkin tarvitsisin yhden kuskin heti, ei vain ole tarjokkaita. Kuulemma uberista saa paremmin tiliä - laittomasti?? Varmaan lestinheitollakin tienaisi pimeästi verotonta tiliä? Ei oo todellista.

    Äänestä

Onhan niitä monta muutakin laitonta bisnestä jotka olisivat paraasta mahdollista ansiotoimintaa mm työttömille. Paritus ja huumekauppa, noin esimerkiksi.

Äänestä

Ja edelleen se HINTA

Eikö palstalla oikeasti ole ainuttakaan asiaksta tai kuskia? Ei!

Kukaan ei osaa kertoa hintoja, koska sehän ratkaisee onko se kimppakyytiä kulujen jaolla tai työtä

Äänestä
  • Tass tappaja tulee...

    Selvitä Uberien hinta täältä:

    http://www.uber.com

    Tee esimerkkikyyti ja uber antaa hinnan.

    Ole kerrankin oma-aloitteinen, tee se laskelma nyt!

    Loppuu nämä typeryyksien kirjoittelu sinulta.

    Äänestä

  • Kuka hullu se ajaisi pelkillä "laillisilla" kuluilla Uberille, kun kerran saisi ottaa vain auton kulut, ja siitä vielä maksaa päältä 20% Uberille välityspalkkiota? Toisin sanoen lähtökohtaisesti persnetolla ja omalle ajalle ei ollenkaan palkkaa?
    Tätä ihanaa ratkaisuahan täällä moni Uberin trollibulvaani on pitkään toitottanut. Mihin siinä Ubereita tarvttaisiin, ajelee päivät yksikseen niin pääsee lähes saamaan lopputuolokseen.

    Äänestä

  • Uber_Kusi_Pahasti kirjoitti:

    Kuka hullu se ajaisi pelkillä "laillisilla" kuluilla Uberille, kun kerran saisi ottaa vain auton kulut, ja siitä vielä maksaa päältä 20% Uberille välityspalkkiota? Toisin sanoen lähtökohtaisesti persnetolla ja omalle ajalle ei ollenkaan palkkaa?
    Tätä ihanaa ratkaisuahan täällä moni Uberin trollibulvaani on pitkään toitottanut. Mihin siinä Ubereita tarvttaisiin, ajelee päivät yksikseen niin pääsee lähes saamaan lopputuolokseen.

    Se joka ei halua rikkoa LAKIA! Kimppakyydissä saa ottaa vain auton todelliset kulut.

    Jos otetaan vaikkapa 3€/km ja halutaan tehdä homma LAILLISESTI ilman taksilupaa, niin esim 10% veroprosentilla valtio ottaa siitä 3 eurosta 1,25€ itselleen eläkkeiden, alv, tuloveron, yms muodossa

    Äänestä

  • Todelliset lailliset kulut ovat kylläkin vain kilometrikorvauksen kokoiset, eli jotain 0,43€/km, ei suinkaan 3€/km. Mistä se palkka syntyisi, kun siitä 0,43€ jää käteen 0,34€/km Uberin 20% päältävedon jälkeen.

    Kaikki tuon 0,43€ yli laskuttaiminen on tienestiä, eli laitonta ilman liikennelupaa. Ja 0,43€ on siis koko kyydissä olevalta porukalta, ei per henki. Ja kun kimppakyyti on kerran kyseessä, pitää (Uber)kuskin itsekin osallistua kuluihin. Eli yksittäistä "asiakasta" eikun kaveria kyyditessä kuski saa veloittaa vain 0,22€/km, josta jää käteen 0,17€/km.

    Heheehohoo...

    Äänestä

  • Uber_Kusi_Pahasti kirjoitti:

    Todelliset lailliset kulut ovat kylläkin vain kilometrikorvauksen kokoiset, eli jotain 0,43€/km, ei suinkaan 3€/km. Mistä se palkka syntyisi, kun siitä 0,43€ jää käteen 0,34€/km Uberin 20% päältävedon jälkeen.

    Kaikki tuon 0,43€ yli laskuttaiminen on tienestiä, eli laitonta ilman liikennelupaa. Ja 0,43€ on siis koko kyydissä olevalta porukalta, ei per henki. Ja kun kimppakyyti on kerran kyseessä, pitää (Uber)kuskin itsekin osallistua kuluihin. Eli yksittäistä "asiakasta" eikun kaveria kyyditessä kuski saa veloittaa vain 0,22€/km, josta jää käteen 0,17€/km.

    Heheehohoo...

    Pakko kysyä sadannen kerran!

    Saiko uber kuskit yli 0,43e/km tai ei. Jos sai homma yksiselitteisesti laitonta

    Jos haluaa ajaa laillisesti ilman taksilupaa ja ottaa vaikkapa 1,5€/km ja veroprosentti on 10% jää käteen vain 0,94€/km siis täysin laillisesti

    Äänestä

  • SieKuolitNekru kirjoitti:

    Pakko kysyä sadannen kerran!

    Saiko uber kuskit yli 0,43e/km tai ei. Jos sai homma yksiselitteisesti laitonta

    Jos haluaa ajaa laillisesti ilman taksilupaa ja ottaa vaikkapa 1,5€/km ja veroprosentti on 10% jää käteen vain 0,94€/km siis täysin laillisesti

    TappajaLopetaJo
    13.4.2016 10:49
    Tass tappaja tulee...

    Selvitä Uberien hinta täältä:

    http://www.uber.com

    Tee esimerkkikyyti ja uber antaa hinnan.

    Sadannen kerran vastaus kysymykseesi

    Äänestä

  • VastausPalveluTappajalle kirjoitti:

    TappajaLopetaJo
    13.4.2016 10:49
    Tass tappaja tulee...

    Selvitä Uberien hinta täältä:

    http://www.uber.com

    Tee esimerkkikyyti ja uber antaa hinnan.

    Sadannen kerran vastaus kysymykseesi

    Miksi kukaan ei osaa kertoa saako kuski yli 0,43€/km taiko ei?

    Se ratkaisee laillisuuden

    Jos mennään laillisesti ja otetaan kyydistä vaikkapa 2€/km (sis 24. alv) niin verovapaana saa maksaa sen 0,43€/km ja lopuiste eläkkeet ja tuloverot

    Äänestä

  • SinäKuolitNekru kirjoitti:

    Miksi kukaan ei osaa kertoa saako kuski yli 0,43€/km taiko ei?

    Se ratkaisee laillisuuden

    Jos mennään laillisesti ja otetaan kyydistä vaikkapa 2€/km (sis 24. alv) niin verovapaana saa maksaa sen 0,43€/km ja lopuiste eläkkeet ja tuloverot

    Ei tässä ole kysymys verovapaista, vaan siitä, että vain AUTON kulut saa ottaa, ei lainkaan eläkkeitä tai alveja jne, muuten kyseessä on toiminta joka vaatii liikenneluvan. Jos kydissä oleva porukka maksaa kuskille yli 0,43€ kilsa, kimpassa, on kyseessä ansiotoiminta. Näin mitätön hinta, josta vielä menee 20% Uberille, ei lyö ikinä leiville.

    Kaikki kalliimmalla ajaminen on rikos, jos ei ole taksilupaa.

    Alle 2000kg auto ei vaadi tavaraliikennelupaa!

    Ja kyydissä saa tavaroiden lisäksi olla matkustajia

    Esimerkkikyyti ja hinnat

    10 kilsan lenkki ja 15€

    24% ALV syö tosta 2,9€

    Jäljelle jää 12,10€

    Kilometrikovauksia voidaan maksaa 10*0,43=4,3€

    Jäljelle jää 7,8€

    Työnantajamaksuihin menee 1,6€

    Bruttopalkaksi jää 6,23€

    Jos oma veroprosentti on vaikkapa 10 jää nettopalkaksi 5,2€

    Eli jos asiakas maksaa 10 kilsan lenkistä 15€ saa kuski laillisesti toimien nettona 5,2€ ja 4,3€ kilometrikorvauksia eli yhteensä nettona 9,5€ josta toki menee vielä oman auton kulut (vanhassa autossa ne voi olla pienemmät kuin km korvaus)

    Joten laillisesti toimittuna karkeasti sanottuna 33% hinnasta menee valtiolla

    Äänestä

  • Uber_Kusi_Pahasti kirjoitti:

    Ei tässä ole kysymys verovapaista, vaan siitä, että vain AUTON kulut saa ottaa, ei lainkaan eläkkeitä tai alveja jne, muuten kyseessä on toiminta joka vaatii liikenneluvan. Jos kydissä oleva porukka maksaa kuskille yli 0,43€ kilsa, kimpassa, on kyseessä ansiotoiminta. Näin mitätön hinta, josta vielä menee 20% Uberille, ei lyö ikinä leiville.

    Kaikki kalliimmalla ajaminen on rikos, jos ei ole taksilupaa.

    http://www.pakukuljetus.fi/fi/Kuljetuspalvelut/PakettiautoJaKuljettaja/ ja esim tämä pavelu ottaa 89€/tunti eli helposti 2€/km ja ei ole taksilupaa ja silti " Lisäksi mukaan mahtuu kaksi matkustajaa."

    Äänestä

  • PsykoosiTuomasTaas kirjoitti:

    Tuomas, yhä vapaana. Harmi.

    Jaa kuka Tuomas :D Itse olen edelleen vapaana, tosin etsintökuulutus on voiamssa tai tulee voimaan lähiaikoina :D

    Noh palataan asiaan, mikä estää henkilöiden kuljettamisen alle 2000kg autolla paikasta toiseen ilman lupia kunhan maksaa ALV:n jne...

    Äänestä

Kiusallinen tilanne uberille.
Saksassahan ne ei saa välittää muuta kuin oikeita takseja mutta Saksalaisethan onkin fiksua porukkaa, niillä menee taloudellisestikin hyvin. Suomessa on ihan toinen meininki.

Äänestä
  • Ei auta muutakuin ruveta maksamaan 24% ALV kyydin hinnasta ja maksamaan kulille vain 0,43€/km verovapaana ja loput verokortilla ja lisätä ehto että kyydissä tulee olla myös kyyditettettävän tavaraa ja auto maks 2000kg. Ainut tapa kuljettaa ihmisiä kohtuu korvauksella ilman taksilupaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

OikeaSuomalainenTaksi kirjoitti:

Poliisi selvittää yllyttääkö Uber kuskeja rikokseen – "Tuomiot helpottavat työtämme"
Selvityksessä on muun muassa se voidaanko kyytiä kaipaavan ja sitä tarjoavan yhdistävää applikaatiota pitää yllytyksenä. Lisäksi juttuja luvattomasta taksiliikenteestä on pelkästään Helsingissä kesken useita kymmeniä.
Taksinomaisia kuljetuspalveluja tarjoava Uber teettää poliisilla töitä. Poliisi tutkii muun muassa yllyttääkö Uber-yhtiö kuljettajia tekemään rikoksia tarjoamalla älypuhelinsovelluksen, jonka avulla kuljettaja ja matkustaja löytävät toisensa.

Lisäksi Helsingin poliisilla on ollut Uber-kyydityksiin liittyen kaksi pidempää esitutkintaa ja lähemmäs 40 sakkoa, joista on valitettu. Niistä kaikista saadaan aikanaan oikeuden päätökset.

Ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisista kertoo, että selvitykset ovat yhä vaiheessa.

– On selvitelty ensinnäkin tätä kuljettajaproblematiikkaa ja siihen liittyvää ansiotoimintaa, sitten on selvitetty Uberin toimintaa siinä mielessä, että onko siellä jotain veroasioita selviteltävänä, ja myös sitä, että onko se esimerkiksi yllyttämistä Uberin osalta. Nämä ovat vielä Uberin osalta kesken.

Poliisi: Tuomiot tuovat selvyyttä kentälle

Käräjäoikeudesta saatiin viime viikolla ensimmäiset Uber-kuljettajien tuomiot luvattomasta taksiliikenteestä. Niitä on tiedossa liuta lisää. Tiistaina tuomion saanut kuljettaja ilmoitti olevansa tyytymätön tuomioonsa ja valittavansa hovioikeuteen.

Poliisin mukaan tuomiot tuovat selvyyttä heidän toimintaansa.

– Sillä tavalla ne antavat käsityksen, että olemme olleet tulkinnassa oikeilla jäljillä ja voimme kentällä puuttua kuljettajien toimintaan. Ainakin nyt voidaan antaa rangaistusvaatimus kuljettajalle suoraan kentällä, Porola kertoo.

MIHIN ON KADONNUT TÄMÄ VIIDENTÄHDENLUUSERI?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu