Selaillessani viimeisimpiä kirjoituksia mieleeni tuli joitain ajatuksia koskien tätä päivää.
Joillakin on kova huoli, miksi ja minkäniminen puhuja on laitettu saarnakieltoon. Vielä suurempi joukko on ottanut tehtäväkseen huolehtia 70-luvun "henkisten kiduttamisten" selvittämisen ja anteeksipyynnön kaivamisen. Puhujan nimi ja hänen vikansa kuulemma tulisi kuuluttaa koko seurakunnassa, jotta "vältyttäisiin turhilta juoruilta". Mitä ovat sitten ne tarpeelliset juorut? Ettekö te onnettomat tiedä, mitä teette? Kertokaa ensin kaikki omat vikanne seurakunnalle tai vaikka tämän palstan lukijoille! Missä on teidän halunne nähdä mahdollisesti langennut ihminen parempana kuin itse olette? Kaipaamanne avoimuus ei ole mitään muuta kuin halua saada jonkun viat kaikkien riepoteltavaksi, sillä Jumalan valtakunnan ulkopuolella ei ole mitään anteeksiantoa.
70-luvun asioiden kaivelijoille sanon, että ovi takaisin on auki kaiken aikaa, vaikka koko suvulle, joka jonkin kirjoittajan kohdalla on kuulemma joutunut turhaan ulos. Mutta Jumalan valtakuntaan ei tulla katkeralla mielellä, siitä voitte olla varmoja. Monien kanta tuntuu myös tavattoman ristiriitaiselta; ollaan katkeria "turhasta" sitomisesta mutta samaan hengenvetoon todetaan, ettei suin surminkaan haluttaisi takaisin. Mitä se tällainen on? Luulisi, että ihminen olisi tyytyväinen, kun on päässyt eroon siitä "roskasakista". Vaan kun ei, vaan pitää kuuluttaa täällä mahdollisimman monelle, miten kamala joukko ne vanhoillislestadiolaiset ovat. Ja vielä vuosikymmenien jälkeen! Kyseessä ei ole mikään muu kuin pohjattoman katkera sydän, jonka kantaja ei anna hoitaa sitä evankeliumilla. Todellista halua parannukseen ja ristin kantamiseen ei ole, vaikka kuinka keskustellaan uskonasioista, ehkä myös ilman mainitsemaani katkeruutta.
Nyt on meininki näiden "vanhojen asioiden selvittämisen" kanssa sellainen, että Siionin muureja murretaan ja lujasti. Jumalan valtakunnasta ulos joutuneet kapinahenget eivät jätä sitä rauhaan, vaan jatkavat työtään muurien ulkopuolella yksin, keskenään tai siellä aikojen alusta asti olleiden kanssa. Kun ylitse ei pääse sisälle ja porttia ei suostuta leventämään eikä porttivahteja poistamaan, niin aletaan sitten nakertamaan itse muuria. Näinhän se oli Jerusalemissakin aikanaan. Muurien ylitse kyllä heitellään kiviä ja muuta vahingollista siinä toivossa, että ne osuisivat johonkin Siionin asuvaiseen. Näitä kiviä ovat esimerkiksi useat kirjoitukset tällä palstalla.
Monet keskustelut osoittavat myös sen, että on enää hyvin vaikea perustella jotain asiaa edes raamatulla. Vihollinen on saanut tehdä työtään niin kauan, että käsitykset ovat aivan hajallaan, eikä useilla ole vähäisintäkään ymmärrystä Jumalan oikeasta rakkaudesta ja omasta pohjattomasta turmeluksesta tunnon aukeamiseksi. Oma synnintunto puuttuu kokonaan ja sen paikalla on pelkkä toisten vikojen tarkastelu. Pian mahtaa tulla raamatun mainitsema aika, ellei jo ole läsnä, että pimeys on niin sankka, että siihen nojataan. Opilliset ja sielunautuutta koskevat keskustelut eivät juuri edes kiinnosta, vaikka niitäkin yritetään välillä aloittaa. Ne vähätkin keskustelut näistä perusasioista tahtovat ennenmmin tai myöhemmin kaartua linjalle "Mutta kun nuo vanhoilliset". Kaikenlainen päivittely ja juoruilu ilman kiinnostusta asian todenperäisyyteen on hyvin suosittua ja herättää nopeasti kannanottoja. Johan kyllä heräävät eriseuraiset ja jumalattomat, kun joku keksii uuden aiheen Jumalan lapsia syyttääkseen tai pilkatakseen. Se heitä tälläkin palstalla yhdistää, eikä sitten mikään muu.
Joillakin on kova huoli, miksi ja minkäniminen puhuja on laitettu saarnakieltoon. Vielä suurempi joukko on ottanut tehtäväkseen huolehtia 70-luvun "henkisten kiduttamisten" selvittämisen ja anteeksipyynnön kaivamisen. Puhujan nimi ja hänen vikansa kuulemma tulisi kuuluttaa koko seurakunnassa, jotta "vältyttäisiin turhilta juoruilta". Mitä ovat sitten ne tarpeelliset juorut? Ettekö te onnettomat tiedä, mitä teette? Kertokaa ensin kaikki omat vikanne seurakunnalle tai vaikka tämän palstan lukijoille! Missä on teidän halunne nähdä mahdollisesti langennut ihminen parempana kuin itse olette? Kaipaamanne avoimuus ei ole mitään muuta kuin halua saada jonkun viat kaikkien riepoteltavaksi, sillä Jumalan valtakunnan ulkopuolella ei ole mitään anteeksiantoa.
70-luvun asioiden kaivelijoille sanon, että ovi takaisin on auki kaiken aikaa, vaikka koko suvulle, joka jonkin kirjoittajan kohdalla on kuulemma joutunut turhaan ulos. Mutta Jumalan valtakuntaan ei tulla katkeralla mielellä, siitä voitte olla varmoja. Monien kanta tuntuu myös tavattoman ristiriitaiselta; ollaan katkeria "turhasta" sitomisesta mutta samaan hengenvetoon todetaan, ettei suin surminkaan haluttaisi takaisin. Mitä se tällainen on? Luulisi, että ihminen olisi tyytyväinen, kun on päässyt eroon siitä "roskasakista". Vaan kun ei, vaan pitää kuuluttaa täällä mahdollisimman monelle, miten kamala joukko ne vanhoillislestadiolaiset ovat. Ja vielä vuosikymmenien jälkeen! Kyseessä ei ole mikään muu kuin pohjattoman katkera sydän, jonka kantaja ei anna hoitaa sitä evankeliumilla. Todellista halua parannukseen ja ristin kantamiseen ei ole, vaikka kuinka keskustellaan uskonasioista, ehkä myös ilman mainitsemaani katkeruutta.
Nyt on meininki näiden "vanhojen asioiden selvittämisen" kanssa sellainen, että Siionin muureja murretaan ja lujasti. Jumalan valtakunnasta ulos joutuneet kapinahenget eivät jätä sitä rauhaan, vaan jatkavat työtään muurien ulkopuolella yksin, keskenään tai siellä aikojen alusta asti olleiden kanssa. Kun ylitse ei pääse sisälle ja porttia ei suostuta leventämään eikä porttivahteja poistamaan, niin aletaan sitten nakertamaan itse muuria. Näinhän se oli Jerusalemissakin aikanaan. Muurien ylitse kyllä heitellään kiviä ja muuta vahingollista siinä toivossa, että ne osuisivat johonkin Siionin asuvaiseen. Näitä kiviä ovat esimerkiksi useat kirjoitukset tällä palstalla.
Monet keskustelut osoittavat myös sen, että on enää hyvin vaikea perustella jotain asiaa edes raamatulla. Vihollinen on saanut tehdä työtään niin kauan, että käsitykset ovat aivan hajallaan, eikä useilla ole vähäisintäkään ymmärrystä Jumalan oikeasta rakkaudesta ja omasta pohjattomasta turmeluksesta tunnon aukeamiseksi. Oma synnintunto puuttuu kokonaan ja sen paikalla on pelkkä toisten vikojen tarkastelu. Pian mahtaa tulla raamatun mainitsema aika, ellei jo ole läsnä, että pimeys on niin sankka, että siihen nojataan. Opilliset ja sielunautuutta koskevat keskustelut eivät juuri edes kiinnosta, vaikka niitäkin yritetään välillä aloittaa. Ne vähätkin keskustelut näistä perusasioista tahtovat ennenmmin tai myöhemmin kaartua linjalle "Mutta kun nuo vanhoilliset". Kaikenlainen päivittely ja juoruilu ilman kiinnostusta asian todenperäisyyteen on hyvin suosittua ja herättää nopeasti kannanottoja. Johan kyllä heräävät eriseuraiset ja jumalattomat, kun joku keksii uuden aiheen Jumalan lapsia syyttääkseen tai pilkatakseen. Se heitä tälläkin palstalla yhdistää, eikä sitten mikään muu.
Vastaukset 43
Vanhimmat
70 luvullahan se oli yhtä syytöstä kun sydäntautisia täriseviä mummeleita painostettiin tekemään parannusta -kunhan nyt vaan jostakin- ja kotona käytiin halkaisemassa telkkari ja stereot kirveellä kahtia.
tänä päivänä on koulukiusatun mahdollista nostaa oikeusjuttu vuosia sitten tapahtuneen kiusaamisen johdosta?
Onko koulukiusattu/työpaikkakiusattu joka ehkäpä vaihtaa koulua/työpaikkaa kiusaamisen johdosta vain katkera, jonka pitäisi vain itse mennä kiusaajan luo ja pyytää häneltä anteeksi?
Sinun ja minun ja muiden vanhoillislestadiolaisten kannalta ei olekaan kovin tärkeää, mitä muut meistä sanovat. Pilkatkoot jos haluavat; mitä se meitä haittaa? Meidän kannaltamme on tärkeää, olemmeko itse Jumalan lapsia. 70-luvun tapahtumat aiheuttavat tässä suhteessa ison kysymysmerkin ainakin minulle. Ei paljon auta, vaikka muurit olisivat ehjät, jos muurien sisällä riehuu ruttotauti tai jos muurien sisällä tapetaan profeettoja. Oletko aivan varma, ettei meillä ole sellaista? Eikö olisi turvallisempaa, jos selvitettäisiin avoimesti, mitä 70-luvulla tapahtui? Selvityksen voinee tehdä yleisellä tasolla puuttumatta ihmisten henkilökohtaisiin asioihin.
Haluan sanoa sinulle, että täällä on yksi onnellinen ja ei ainoa, joka 70-luvun myllerrysten yhteydessä joutui teidän seurakuntanne raateleviin hampaisiin perheensä kanssa. Olen onnellinen osastani. Jos en omakohtaisesti olisi joutunut kokemaan noita aikoja, niin siellä olisin minäkin suuressa joukossa autuaan tietämättömänä oikeasta. Jumala sääti asian kohdallani näin, parhain päin. Kokemani on kauheaa ja se on jättänyt jälkensä minuun ja läheisiini, ja juopa sukulaisiin on arkipäivää. Mutta vihollinen on katala, kamala kauhia! Raamattu sanoo: Itse teistänne nousevat hirmuiset sudet, jotka eivät laumaa säästä, miehet, jotka valhetta puhuvat...Ja kun Jeesus tulee, ajat ovat niin vaikeat että, "Löytäneekö hän uskoa maan päältä"
....
Vakipalstalaiset tietävätkin tarinani. Sinua en ole näillä palstoilla ole ennen tavannutkaan. Tervetuloa joukkoomme:)
- näiden takia totuuden tie tulee häväistyksi
-Ahneudessaan he pyrkivät käyttämään teitä hyväkseen esittämällä tekaistuja tarinoita
-He viekoittelevat ihmisiä, jotka eivät vielä ole varmalla pohjalla, ja ahneudessa he ovat mestareita.
-Suoralta tieltä poikettuaan he ovat eksyneet ja lähteneet samalle tielle kuin Bileam, Beorin poika, joka mieltyi petoksesta tarjottuun palkkaan
-Nuo ihmiset ovat vedettömiä lähteitä, sadepilviä, jotka tuulenpuuska hajottaa.
-Heidän puheensa ovat suurellisia mutta tyhjänpäiväisiä, ja ruumiinsa halujen vallassa he koettavat vietellä irstauteen niitä, jotka juuri ovat pääsemässä eroon eksyksissä vaeltavista.
-He lupaavat näille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia: kenen voittama ihminen on, sen orja hän on.
-Jos he ovat päässeet eroon maailman saastasta tullessaan tuntemaan meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen mutta sitten taas vajoavat siihen ja joutuvat sen valtaan, heidän tilansa on lopussa pahempi kuin alussa.
-Heidän on käynyt juuri niin kuin sananlaskussa sanotaan: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa."
... joka sopii vl-liikkeeseen, ainakin silloin -70 luvulla;(
tuntee vanhoillislestadiolaisuuden. Kukapa muu olisi osannut noin hyvin sitä kuvata.
Kun ette muuta keksi niin käännätte toisinpäin. Ei ole argumenteilla väliä, kunhan syyllinen on Jumalan seurakunta. Kunhan Jumalan seurakunta saa häpeän niin muulla ei ole väliä, olkoon kuinka hullu tarina tahansa.
vaihtaa pimeyden opit Raamatun oppeihin?
Tämäkö oli asiallinen kommentti?
Sinun viestisi alkavat saada sellaisen jankuttavan sävyn, että päädyt pian henkilökohtaiselle listalleni nimimerkeistä, joiden viestejä en avaa. Sinun kanssasihan on helppo keskustella niin kauan kun on ymmärtäväinen, mutta heti kun hiukankin väläyttää mahdollista toista puolta keskustelunaiheesta, niin keskustelu yleensä loppuu kokonaan. Aikaisemmin keskustelimme paljonkin 1970-luvun tapahtumista ja siitä keskustelusta minulle jäi paljon uusia ajatuksia. (Kiitos siitä). Kuitenkin keskustelu loppui siinä vaiheessa tyystin, kun ryhdyin kyselemään, olitko opillisesti samoilla linjoilla vl-liikkeen kanssa silloin kun sinut (omien sanojesi mukaan) jonkin pienen asian takia erotettiin.
vaan osoitteena on suomalainen herätysliike nimeltään vanhoillislestadiolaisuus. Kukaan ei yritä edes häpäistä tai vainota ko. herätysliikkeen jäseniä, vaan tuoda esiin ne asiat, joissa ko. herätysliike on mennyt Raamatun valossa harhaan.
"Aivopesun" ja järkyttävän yhdenmukaisuuden vaatimuksen takia liikkeen jäsenet eivät sitä vain näe. Perustelevat oppejaan Raamatusta irroitetuilla pikku lauseilla, joita viljellään joka paikkaan (kuten "Herran käsi lepää pohjoisen yllä", "usko tulee kuulosta" jne.) -ja näistä tehdään mitä ihmeellisimpiä tulkintoja. Ja jos täällä muut tuovat esiin Raamatun tekstejä, jotka selvästi osoittavat tulkintanne vääräksi niin heti on kyse vainosta tai pilkasta!
Voiko tähän sanoa muuta kuin hoh hoijaa. Marttyyriksi heittäytyminen on heikko puolustus.
Sinulla alkaa olla ymmärrystä noista 70-luvun ajoista jo, hyvä hyvä! Oksennus haisee vieläkin yli 30 vuotta myöhemmin! Tekaistuja olivat monet tarinat, omia syntejä peiteltiin ja siinä sitä olikin hyvä alkaa muita syytellä, kun omat asiat eivät olleet kunnossa! En viitsi edes sanoa ääneen millaisia miehiä oli hoitamassa.
Etelä-Suomen läänin hoitotoimikunnan pj. ja koko valtakunnan hoitokomitean varaylipääpaavi.
Minun mielestäni Hynde kirjoitti erittäin epäasiallisen kirjoituksen ja oli osoittanut sen meille pois potkituille. Kuitenkin minusta se suurelta osin sopii vl-liikkeen "hoitajahahmoihin", minkä lyhykäisyydessään totesin. Onko tuollainen lyhyt kommentti sitten jankutusta? Sinun tekstisi on sen sijaan henkilökohtaisuuksiin menemistä sen sijaan, että kirjoittaisit käsiteltävästä asiasta. --Sinun tekstiisi sopii oma kommenttisi: >>Tämäkö oli asiallinen kommentti? > Kuitenkin keskustelu loppui siinä vaiheessa tyystin, kun ryhdyin kyselemään, olitko opillisesti samoilla linjoilla vl-liikkeen kanssa silloin kun sinut (omien sanojesi mukaan) jonkin pienen asian takia erotettiin.
Toivoisin, että noista ajoista tehtäisiin historiallinen tutkimus. Sitä odotellessa kysyn, jos sopii, sulta pari kysymystä näin epävirallisesti:
1) Onko sulla tietoa, kuinka monta ihmistä suunnilleen sidottiin Suomessa 1970-luvulla?
2) Kun sinut sidottiin, mikä sanottiin sitomisen syyksi?
3) Oliko sinua sidottaessa läsnä SRK:n edustus, vai tehtiinkö se paikallisin voimin?
1. Lukuja ei ole, mutta tuttavapiirissä on lukuisia ihmisiä, jotka olivat lyhyen hetken, päivistä-viikkoihin "sidottuna" mutta menivät sitten takaisin. Eivätkö ehkä kestäneet yksinäisyyttä ja hylkäämistä?
2. En hyväksynyt seurakunnan erehtymättömyyttä. Kirjaimellisesti, "hoitajan" sanoin:" Vaikka en ole ollut paikalla, enkä tiedä, mistä asiassa oli kyse, niin olen aivan varma, että NN on oikein hoidettu. Koska seurakunta ei erehdy ja seurakunta on asettanut hoitomiehet, niin hoitomiehet eivät erehdy ja NN on oikein hoidettu". Kun en halunnut tähän yhtyä, niin minut erotettiin. Olisi siis pitänyt ehdoitta hyväksyä kaikki "hoitaminen", vaikka miten järjetönkin, "erehtymättömän seurakunnan" oikeana hoitamisena. Siinä sitten minut kyseinen hoitaja jätti "Saatanan haltuun".
Ystäväni erottamisen syy oli "seurakuntaa vastaan nouseminen", eli hän arvosteli seurakunnan päätöksiä ja "hoitokäytäntöjä". Arvostelu ei ollut kuitenkaan julkista, vaan lähipiirissä tapahtunutta keskustelua. Häntä ei jätetty "Saatanan haltuun" vaan hänelle sanottiin: Sinä sidoit itse itsesi, koska et halua että sinua hoidetaan enempää.
3. Paikalliset voimat minut erottivat, tosin yksi heistä kolmesta oli SRK:n johtokunnan jäsen ja on edelleen ainakin vl-puhujana.
Jos ymmärsin oikein, sinun ja ystäväsi erottaminen tapahtui pienessä piirissä, ei missään varsinaisessa seurakunnan kokouksessa. Miten hoitajasi tiedottivat seurakunnalle siitä, että he olivat sitoneet sinut?
(Muuten, tiedoksesi: Olen itse elänyt nuo ajat teini-ikäisenä, ja muistan aika paljon. Olen aikaisemmin kirjoitellutkin tälle palstalle asiasta.)
Hoitomiehet (3 kpl) tulivat tosiaan kotiini. Sen jälkeen en enää käynyt kotipaikkakuntani vl-seuroissa, joten en tosiaan tiedä, miten se seurakunnalle ilmoitettiin.
Yleinen tapahan oli, että saarnan tai seurojen lopuksi ilmoitettiin seuraväelle, ketkä "eivät enää olleet uskomassa" tai ketkä oli "sidottu". Toisella paikkakunnalla ennen omaa sitomistani olin seuroissa ja huomasin tämän käytännön.
Ensinnäkin: anteeksi. Olen vähän ärsyyntynyt siitä, että olet ottanut asiaksesi toistella eri keskusteluissa sitä, että mielestäsi "vl-seurakunnan jättäminen ei ole sama asia kuin elävän uskon hylkääminen" ja muutamia muita asioita. Vaikka olenkin mielestäni perustellusti hieman närkästynyt siitä, että teet tuota myös vanhoillislestadiolaisuuspalstalla, sinulla on siihen luonnollisestikin täysi oikeus eikä se oikeuta minua sanomaan sinulle ilkeästi jostakin muusta asiasta.
Sitäpaitsi uskon täysin sen, että kysymykseni on voinut jäädä huomaamatta. Niin minullekin on käynyt useita kertoja. Anteeksi siis sekin, että epäilin sinua suotta aiheiden kiertämisestä.
Toiseksi: mielenkiintoista tietoa sinulta tästä, että seuroissa olisi "julkistettu" sidottujen nimet. Nykyäänhän tuollaisten asioiden kanssa ollaan usein toiseen äärimmäisyyteen asti varovaisia. Ei uskalleta sanoa ääneen, että joku on uskosta luopunut, vaikka tämä olisi viettänyt julkijumalatonta elämää vuosikaudet, ellei asianomainen itse ole asiaa todennut.
Omat muistikuvani noista ajoista ovat silti kovin erilaiset, kun en itse ole ollut 1970-luvulla yhdessäkään hoitokokouksessa. 1980-luvulta muistan pari yksittäistä tapahtumaa, joiden henki kuitenkin oli täysin erilainen kuin tällä palstalla kuvailtujen kokousten.
Kuten joku kirjoittaja yllä, niin minäkin kaipaisin tutkimusta näistä asioista. Millähän vuosikymmenellä tuohon oltaisiin kypsiä? Minusta olisi hyvä saada kokonaiskuva siitä, mitä tapahtui, missä ja missä laajuudessa. Puhummeko yksittäisistä väärinkäytöksistä vai suuresta määrästä. (Vaikka lukumäärä olisi pienikin, se ei varmasti auta kaltoinkohdeltua).
Luitko joitakin aikoja sitten kirjoittamaani puheenvuoroa? Siinä totesin mm. että vaikka näissä hoitokokouksissa "väärin hoidettu" voisi olla inhimillisesti katsoen oikeassakin, niin näkisin silti eroon joutuneelle tuon tapahtumisen silti suurena onnettomuutena. En halua vähätellä esimerkiksi sinun kokemuksiasi, mutta muistutan kuitenkin jo aikaisemminkin palstalla mainitsemastani tapauksesta, jossa minua hoidettiin taitamattomasti mutta lopputulos kuitenkin oli, että rakkaita sisaria ja veljiä edelleenkin ollaan kyseisten minua puhutelleiden ihmisten kanssa.
Luin loppiaisena ry:mme vanhoja pöytäkirjoja. Kaikki nimet ja käytännöt oli siististi kirjoitettu sinne. Enkä usko että paikallinen ry:mme on mitenkään poikkeus. Uskoisin, että jo pelkästää käymällä läpi muutaman ry:n pöytäkirjat, saisi aikaan mielenkiintoisin tutkimuksen (mehemille vain noin pohjaksi)
Pöytäkirjoissa mainittiin, että kutsuttiin henkilö n.n seurakunnan eteen ja jos ei taipumunut parannukseen, niin sidottiin. Sitomisilmoituksen viejäksi (jos se ei tapahtunut kokouksessa) valittiin joku johtokunnan jäsen. Sitomisen syynä taisi olla tottelemattomuus seurakunnnan neuvoille (en muista tarkkaan ja pöytäkirjat eivät nyt ole käytössä).
Hoitoprosessista on kuitenkin edelleen (oikeastaan aina vain enemmän) sitä mieltä että se oli totaalisesti väärin (siis se prosessi). Sen hedelmät vaikuttavat edelleen paikkakunnallamme ihmisten välisissä suhteissa. Toki ymmärrän, että suuremmilla paikkakunnilla vaikutukset ovat jo jääneet historiaan. Kuitekin omakohtaiset tiedot julkisista sitomisista ovat 90 -luvulta ja jopa viime talvena keskusteluissa puhuttiin hoitokokouksen järjestämisestä ry:llä. Eli ei ne käytännöt ainakaan meillä ole mitään historian havinaa.
"minua hoidettiin taitamattomasti mutta lopputulos kuitenkin oli, että rakkaita sisaria ja veljiä edelleenkin ollaan kyseisten minua puhutelleiden ihmisten kanssa."
Olisi oikeinkin hyvä ja kenties jopa tasapuolista kuulla näistä hoidoista positiivisiakin kokemuksia. Täällä kun vain tulee esille ne ikävänä koetut kerrat. Ehkä sinusta voi tuntua turhalle toistella samoja asioita uudestaan, mutta aina löyty uusia lukijoita.
Miten sinua hoidettiin taitamattomasti ja miten asia selvisi lopuksi oikein päin?
Olisin todella kiitollinen kun kertoisit tapahtumista tarkemmin:)
Sinä tarsiger kirjoitat harvoin, mutta asiaa. En muista kylläkään mistä nikkisi jäi mieleen.
Olet kyllä harvinainen vl kun kestät kritiikkiä ja jopa saatat sitä esittääkin. Suoraan kyllä kirjoitat. Ehkä on niin, että sinä olet niin vahva luottamuksessasi vl-seurakuntaan ettei sinun tarvitse kaunistella asioita.
""väärin hoidettu" voisi olla inhimillisesti katsoen oikeassakin, niin näkisin silti eroon joutuneelle tuon tapahtumisen silti suurena onnettomuutena."
Vääriä sitomisia voi olla kahta eri tyyppiä. Väärä sitominen, oli se sitten ensimmäistä taikka toista tyyppiä, sitä ei kuulla taivaassa, vaan se on ainoasti ulkonainen. Niinkuin ei sellaista ihmistäkään, joka ei uskoa halua, voida väkisten päästää(taaskaan ei kuulla taivaissa). Niin ei taideta myöskään sitoa sellaista, joka oikein ja vilpittömästi uskoo.
Väärä sitominen tapahtuu aina joko joidenkin muutamien veljien taikka sisarten toimesta, jotka erehtyvät ja tekevät näin syntiä(ensimmäinen tyyppi), tai väärien veljien taikka sisarten toimesta(toinen tyyppi).
Mutta väärä sitominen aina raukee yhteisen seurakunnan kantaan. Kun neuvoa kysytään vielä useammalta jos ensimmäiset, joilta sitä kysytään, ovat väärässä ymmärryksessä "hoitajien" kanssa.
Näin toimittaessa tulee viimein varsinainen yhteisen seurakunnan kanta asiassa esille.
Yhteinen seurakunta on erehtymätön, koska se on Kristuksen ruumis. Tosin yhteinen seurakunta ei aina eriseuran aikana tarkoita edes enemmistöä, vaan sitä joukkoa joka omistaa hyvän omantunnon ja Pyhän Hengen ja oikean opin. Valitettavasti tästäkin löytyy historiasta ainakin yksi esimerkki(lain kolmannen käytön eriseura).
Yhteinen seurakunta ei ole jonkun joukon sisässä, vaan se on se pyhäin yhteys(en siis opeta kososlaista seurakuntaoppia). Vanhoillislestadiolaisuuden sisällä ei siis ole erikseen mitään pyhäin yhteyttä(ts. yhteistä seurakuntaa), vaan vanhoillislestadiolaisuus(SRK)(tässä en tarkoita, että SRK olisi jumalan valtakunta, vaan haluan tällä rajata esim. sillanpääläiset pois) on selkeästi yksi kokonainen yhteys. Jos siinä yhteydessä Jumalan sana oikein opetetaan, niin se yhteys on se pyhäin yhteys, josta uskontunnustuksessa sanotaan.
Mutta sitten meidän on todettava se Jumalan sanan totuus, että siinä pyhäin yhteydessä on lähes aina myös niitä, jotka eivät todellisuudessa kuulu siihen joukkoon(paitsi ulkonaisesti). Joskus senkaltaisia voi olla enemmistö pyhäin yhteisöstä(onneksi hyvin harvoin). Niinkuin viinipuussa voi myös olla suurin osa oksista sellaisia, etteivät ne elä sen puun mahlasta.
Ensimmäinen tyyppi on senkaltainen, että oikeat sisaret ja veljet joko jonkun väärän tiedon saatuaan tai muulla tavoin inhimillisesti erehtyen nuhdeltuaan jotakin vilpittömästi uskovaa veljeä, sitten sitovat tämän. Joskin "hoitajat" silloin tekevät syntiä, koska sitomista ei saa suorittaa inhimillisen luulon(joka on epävarma) varassa.
Tällainen väärä sitominen ei kuitenkaan todellisuudessa sido tuota veljeä, vaan se ainoasti on vain niiden muutamain sisarten ja veljein erehdys ja synti.
Tällainen väärä sitominen kuitenkin pian myös ulkonaiselta osalta raukee, jos hoidettu ei katkeroidu, vaan säilyttää kärsivällisyydessä anteeksiantavan mielen erehtyneitä "hoitajia" kohtaan.
Sitten pyytää esim. toisten paikkakuntien uskovaisilta neuvoa, jolloin nämä saattavat osoittaa väärän sitomisen aiheettomaksi ja ajattelemattomasti suoritetuksi.
Niin voi myös väärä sitominen ulkonaiselta osaltaan raueta, että esim. joku asia, josta "hoidettua" on syytetty, ilmeneekin ei-kyseisen henkilön syyksi.
Toinen väärä sitominen on pahempi, kuin ensimmäinen. Siinä väärät veljet taikka sisaret väärin sitovat uskovan. Tästä esimerkkinä vaikkapa se, kun töröläläiset "sitoivat" suomalaiset uskovaiset tai kun Pietari Hanhivaara vähäksi aikaa sitoi joitain katuvia, kun ajatteli, että katumista täytyy olla "riittävästi", ennenkuin voidaan julistaa evankeliumi. Niin myös muutamat ovat menneet ulos ja sitoneet ne, jotka ovat jääneet sisälle. Mutta väärä sitominen ei koskaan mitään sisällistä vaikuta(ellei väärin sidottu sitten katkeroidu ja sitä kautta myös varsinaisesti menetä uskoaan), vaan se aina jokun ajan kuluttua myös ulkonaisesti raukenee yhteisen seurakunnan mukaan tulon ja/tai totuuksien paljastumisten seurauksena.
"Mutta väärä sitominen ei koskaan mitään sisällistä vaikuta(ellei väärin sidottu sitten katkeroidu ja sitä kautta myös varsinaisesti menetä uskoaan), vaan se aina jokun ajan kuluttua myös ulkonaisesti raukenee yhteisen seurakunnan mukaan tulon ja/tai totuuksien paljastumisten seurauksena."
Eli esim. 70-luvulla seurakunnasta sitomisen kautta ulos joutuneet eivät voi olla nyt siinä oikeassa Pyhäin yhteisessä seurakunnassa, jos tämä nykyinen vanhoillislestadiolaisuus on se, koska oikea yhteinen seurakunta ei voi erehtyä.
Vaikka joku tosin olis saattanut väärän sitomisen vuoksi katkeroitua ja (epätodennäköistä sekin) katkeroitumisen kautta joutua todellisestikin ulos Jumalanvaltakunnasta. Mutta silloinkaan ulos joutumista ei olisi aiheuttanut väärä sitominen(paitsi tosin välillisesti), vaan se katkeroituminen ja kärsimättömyys.
Hänen olisi täytynyt jatkaa uskomista kärsivällisyyden ja anteeksiantavan mielen kanssa, jolloin pian väärä sitominen olisi myös ulkonaisesti rauennut yhteisen seurakunnan ja totuuden kautta. Oikea yhteinen seurakunta on totuuden patsas ja perustus.
Jumalan valtakunnasta ei voi siis joutua ulos myöskään väärän sitomisen kautta, vaan ainoastaan itse tehdyn synnin kautta. Myös kärsimättömyys ja anteeksiantamattomuus ovat syntiä.
Väärin sidotun ei siis tule katkeroitua; vaan mitä neuvotaan tekemään, jos veljes rikkoo sinua vastaan?
Nuhtele ensin "hoiajia" kahden kesken.
Jos he eivät sinua kuule, niin ota yksi taikka kaksi todistajiksi...
Tällaisessa tapauksessa voidaan tosin, ja kannattaakin mennä suoraan Kr:n kirkkolain siihen kohtaan, että kerrotaan koko seurakunnalle.
Jos paikallisseurakunnasta(paikallisseurakunta ei ole yhtäkuin koko seurakunta) ei löydy ymmärrystä(esim. sen tähden, että se on pian menossa eriseuraan(tavallaan on silloin jo mennytkin, koska on sitoneet ei-väärän kristityn), kerro niin monelle paikallisseurakunnalle, että sinua aletaan kuulla.
Jos mielipiteet sinun sitomisesi oikeillisuudesta jakavat yhteisen seurakunnan kahteen osaan, on vain toinen niistä osista oikeassa. Joten jos sinut on väärin sidottu, on sinun sitomisesi vastustajat hajaannuksen jälkeen se oikea yhteinen seurakunta ja ne toiset eriseuraisia. Mutta jos sinut on oikein sidottu, taas toiste päin.
Tällaisia unenpöpperössä kirjoitin =)
Väärässä hengessä sidottiin tekemättömistä teoista joitakin. Samat sitojat ovat joissain tapauksissa vieläkin puhujan asemassa.
Miksei "oikeamielinen" seurakunta auttanut niitä jotka väärin sidottiin? Väärin sidottu vaan jätettiin kuin paska tunkiolle.
Sano sinä. Pitäisikö palatessa vieläkin pyytää anteeksi TEKEMÄTTÖMÄT teot joista erotettiin? Hoitajat kun vieläkin ovat puhumassa ja muistavat entiset syytöksensä .
sinulle, että seurakuntakin voi erehtyä ja joutua harhateille! Kuten on käynyt.
Kiitoksia positiivisesta palautteeesta!
Uskon vahvuutta en menisi kehumaan. Epäilykset ovat erittäin suuret että meinaa musertaa. Jos niin ei olisi, en varmaan olisi koko palstalla. Keksittyisin enemmän perheeseen ja tai vaikkapa rakkaaseen harrastukseen eli liikuntaan :-)).
Toisaalta istuin juuri lopppiaisena seuroissa ja kuuntelin tuttujen saarnamiesten sanomaa. En voinut kuin yhtyä täysin heihin. Puhuttiin armosta ja anteeksiantamuksesta. Aasian tapahtumiakin sivuttiin ja todettiin, että juuri tälläisella (lähdön) hetkellä meiltä kysytään vain ja ainoastaan omakohtaista uskoa. Puheiden sanoma kesti kaiken kritiikin. Joskus pelkään vain sitä, että epäilykseni vl-liikkeen tiettyjä käytäntöja kohtaan peittää alleen vl-liikkeen pelastuksen sanoman eli omakohtaisen uskon ja armon.
Mitkä ovat nuo hämmennystä aiheuttavat käytännöt? Nimim. utelias
Pidin käppäilijän kirjoituksesta ("vääristä sitomisista" sekä "lisäystä"). En tiedä, olenko kaikessa samaa mieltä (enkä lukenut joka riviä), mutta kirjoitus sisälsi kylmän asiallista analyysia siitä, millaisia tapausmahdollisuuksia sideavainten käyttöön liittyy tyypillisen vl-seurakuntaopin kannalta. Kehottaisin vl-seurakuntaopista kiinnostuneita lukemaan kirjoituksen ainakin ylimalkaisesti. Siinä kirjoituksessa ei väitetty, että vl on oikeassa, vaan siinä väitettiin, ettei voi olla kahta erimielistä seurakuntaa. Kehottaisin myös kaikkia vl:ia miettimään, mitä seuraa siitä, jos olemme suostuneet vääriin sitomisiin ihmispelon takia. Meidän oman virallisen oppimme mukaan siitä seuraisi, että olemme joutuneet pois elävästä uskosta.
Monissa muissa liikkeissähän ei olla niin tarkkoja seurakuntaopista. Itse asiassa, vaikka jonkun muun liikkeen seurakuntaopin mukaan voisimmekin jättää selvittämättä tuliko 70-luvulla sidotuksi väärin, niin meidän oman virallisen oppimme mukaan asia on meille itsellemme kohtalonkysymys. Tämän vuoksi luulisin juuri ehdottoman seurakuntaopin kannattajien olevan erityisen kiinnostuneita 70-luvun tapahtumien selvittämisestä.
>>Mutta väärä sitominen aina raukee yhteisen seurakunnan kantaan.Yhteinen seurakunta on erehtymätön, koska se on Kristuksen ruumis. Tosin yhteinen seurakunta ei aina eriseuran aikana tarkoita edes enemmistöä, vaan sitä joukkoa joka omistaa hyvän omantunnon ja Pyhän Hengen ja oikean opin. >>Tällainen väärä sitominen ei kuitenkaan todellisuudessa sido tuota veljeä, vaan se ainoasti on vain niiden muutamain sisarten ja veljein erehdys ja synti.
Tällainen väärä sitominen kuitenkin pian myös ulkonaiselta osalta raukee, jos hoidettu ei katkeroidu, vaan säilyttää kärsivällisyydessä anteeksiantavan mielen erehtyneitä "hoitajia" kohtaan.
Deboran ja käppäilijän ajatustenvaihto herätti minussakin jotain mietteitä. K sanoo minua paremmin sen, mitä olen itsekin joskus yrittänyt kertoa, eli että turhassakaan sitomisessa ei sydämestään uskovainen voi menettää uskoaan. Oikea kristitty neuvoo rakkaudella ja Jumalan sanalla väärää sitojaakin. Nyt D saattaa sanoa, että "mutta kun koko seurakunta tai ainakin johtomiehet olivat yhtä mieltä, mitä olisin voinut tehdä?" Niinpä niin, olivat varmaan ja ehkä väärässäkin, mutta missä oli sinun seurakuntasi silloin? Missä olivat ne oikein uskovat veljet ja sisaret, joiden kanssa sinulla oli uskon yhteys ja joiden kanssa valvoit pyhien kärsivällisyydessä ja syntien poispanijana?
Käppäilijä on oikeassa sanoessaan, että seurakunta on erehtymätön. Tässä pitää kuitenkin muistaa, mikä on oikea seurakunta. Se on se Jumalan lasten lauma, joka valvoo Herran odotuksessa ja syntien poispanijana. Siellä vallitsee yksimielisyys ja rakkaus ja osallisuus Pyhästä Hengestä sekä syntien anteeksiantamus. Yksittäiset uskovaiset ovat toki erehtyväisiä, mutta ei Jumalan seurakunta. Tämä voi tuntua "alistavalta" näkemykseltä, mutta näin se on raamatunkin mukaan. D:n rohkeus väittää seurakuntaa erehtyväiseksi vie ihmisen ilman muuta epäuskoon, jos se saa pysyvää sijaa sydämessä.
Miten oppi seurakunnan erehtymättömyydestä vaikuttaa sinun elämääsi? Mikä uskonelämässäsi muuttuisi, jos hyväksyisit ajatuksen, että seurakunta voi erehtyä?
Jos ymmärään oikein, hyväksyt sen ajatuksen, että seurakunta ei ole välttämättä se instituutio, jolla on tietyt johtajat jne, vaan ennemminkin se on jotain, joka voi olla olemassa sielunhoitoyhteytenä. Tarvitaan siis sinunkin mielestäsi Jumalan apua, jotta sekavassa tilanteessa osaa kuunnella oikeaa seurakunnan ääntä. Jos näin on, eikö oppi seurakunnan erehtymättömyydestä muutu jotenkin ontoksi?
En kerro enempää;-). Halusin vain todeta Deboralle, että elämänsä uhraaminen vanhan vääryyden muistelemiselle on hänelle itselleen kuluttavaa ja turhaa. Me ihmiset olemme raadollisia ja erehtyväisiä, emmekä voi vaatia toisiltamme (tai edes itseltämme) täydellisyyttä. Jos minä siis uskon, että vanhoillislestadiolaisella uskolla pelastuu, ei minun kannata takertua pikkuseikkoihin (kuten vaikkapa siihen, että minua on joskus vääristä asioista ja taitamattomasti puhuteltu). Joskus voi joutua vaikkapa nielemään vähän omaa kiukkuaan jotta rakkaus uskonsisarten ja -veljien kanssa säilyisi. Joskus voi olla vaikka parempi olla hiljaa kun tietää, että oma näkemys ei ole suosiossa. Omasta kannasta voi myöskin joskus vähän joustaa. Kaikenkaikkiaan siis tavallisia sosiaalisen elämän taitoja, joiden avulla ihmissuhteet toimivat.
Selvennetäänpä siis näitä "hoitamisia" ja "puhuttelemisia" kun ne välttämättä eivät ole kaikille lukijoille tuttuja.
Raamatusta löytyy opastus tilanteisiin joissa "veljesi on sinua vastaan rikkonut". Ensin neuvotaan puhuttelemaan veljeä kahdenkesken. Jos asia ei tässä korjaannu, neuvotaan ottamaan mukaan kaksi tai kolme muuta. Ellei vieläkään asiaa saada sovittua, neuvotaan viemään asia seurakunnalle. Tätä sanotaan Kristuksen kirkkolaiksi. Tässä on paljon hyvää: annetaan ohje siitä, miten ristiriidat hoidetaan kristillisessä järjestyksessä. Näin toimimalla vältetään kyräilyt ja takana päin puhumiset.
Hoitokokous on siis tilanne, jossa pienemmällä tai isommalla porukalla keskustellaan jostakin asiasta, joka vaivaa jotakin vl-uskovaista. Näitä tilaisuuksia on erittäin harvoin nykyään: kuitenkin edelleenkin tällaiseen päädytään, jos joku esimerkiksi julkisesti tunnustautuu vanhoillislestadiolaiseksi mutta elämäntapa on (myöskin julkisesti) ristiriidassa tuon kanssa. Tarvitaan siis keino, jolla saadaan henkilö pysäytettyä ajattelemaan kohtaansa.
Kysymyksessä on siis Raamatun mukainen ja oikein käytettynä hyvä asia.
Mitä 1970-luvun kuohuntaan tulee, niin meidän ei-paikalla-olleiden on vaikea siitä sanoa juuta tai jaata.
Mielenkiintoinen kysymys. Osaako joku perustella (Raamatulla) seurakunnan erehtymättömyyden tai erehtyväisyyden?
Itselle kun tulee mieleen ensin sellaisia paikkoja Raamatusta, joissa hajallaan eläviä (ensimmäisiä) seurakuntia joutuivat apostolit neuvomaan erilaisissa riita-asioissa.
Sitten taas löytyy voimallista puhetta siitä kuinka Kristus on luvannut olla läsnä "kahden tai kolmen kokoontuessa" hänen nimessään. Eli toisaalta johdatustakin on luvattu,
Eli Raamatun mukaan kaksi tai kolmekin riittää seurakunnaksi, jossa Herra Jeesus on Henkensä kautta läsnä, johdattamassa ja tukemassa?
Näinhän se varmasti onkin. Varsinkin silloin kun eriseuran viimat puhaltavat, kun lakihenkinen enemmistö, uskotellen olevansa oikea Jumalan Valtakunta, yrittää jyrätä armonlapset orjuuteen! Julistautuen erehtymättömäksi!
Sitähän se oli 70-luvulla. Kyllä armoakin löytyi, jos alistui tottelemaan tuollaista seurakuntaa! Eihän siinä ollut mitään epäselvää! Ei seurakunta niin umpiraaka ollut, ettei se tottelevaisuutta ja kerjäämistä olisi hyväksynyt! Tosin joskus joku joutui hieman tarkempaan syyniin, kun ei oltu ihan varmoja, mikä oli alistujan sydämentila.
Nyt, Jani paljastit väärän oppisi.
Seurakunta erehtyi ensimäisenkerran kun teki kultaisen vasikan epäjumalakseen Siinain erämaassa Mooseksen ollessa hakemassa lain tauluja Siinain vuorelta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000006154830#22000000006154830
Et ole oikea aito vanhoillislestadiolainen, jos uskot seurakunnan olevan erehtymätön.
Pitäisihän sinun aitona vl:nä kunnioittaa seurakunnan päätöksiä, eikö niin? V. 1909 seurakunta teki päätöksen, että se voi erehtyä. Lue lisää ylläolevasta linkistä.
Silloin kun seurakunta on oikea Jumalan lasten seurakunta, sitä ohjaa Pyhä Henki, joka ei neuvo väärään. Sitä ei muuta edes jonkun joukon oma päätös alkaa erehtyväiseksi. Tästä Pyhän Hengen osallisuudesta ei kuitenkaan pääse osalliseksi yksikään, joka näkee seurakunnan vain langenneena. Silloin seurakunta on hänelle todellakin vain joukko langenneita surkimuksia, joiden seurassa ei kannata olla. Raamattu opettaa kuitenkin toisin.
Viittaan 1. Mooseksen kirjassa olevaan vertaukseen, jossa Nooa makasi alasti majassaan ja Haam näki hänet rientäen kuuluttamaan asian muille. Haamilla ei ollut osuutta uskosta ja hän näki vain isänsä alastomuuden eli viat. Samoin näkee yhä tänä päivänä uskosta osaton ja lainalainen ihminen vain seurakunnan jäsenten synnit. Hän luulee ja ajattelee joskus mielelläänkin, että tuo joukko ei voi olla oikeassa uskossa, koska noille ihmisille tapahtuu näköjään kaikenlaista. Niin tapahtuukin, mutta he eivät omavanhurskaan lailla peittele syntejään, niinkuin ei Nooakaan peitellyt alastomuuttaan juovuttuaan viinistä. Tämä viinistä juopuminen on sama kuin kristityn evankeliumista iloitseminen ja "juopuminen", jolloin hän ei halua peittää mitään itsessään.
Seurakunta on totuuden patsas ja perustus. Joka ei sitä usko ja haluaa vaeltaa yksinäisenä lampaana, ei voi omistaa pyhien seurakuntaa eikä elävää autuaaksitekevää uskoa. Seurakuntaoppi on eräs luterilaisen tunnustuksemme ydinasioita, ja jos se vesittyy, vesittyy koko usko samalla. Näen seurakuntaopin löystymisen ja syrjäytymisen olevan sidoksissa aikamme ihmiskeskeiseen ajattelutapaan, joka sallii kunkin elää tavallaan.
Taitaa olla niin, ettet löydä tästä maailmasta muuta kunnon kristtyä kuin itsesi. Niin ovat vähiin käyneet uskovaiset sinun kirjoituksissasi.
mutta ei se meidänkään seurakunta ole enää yhtenäinen. Toiset sallivat tv:n ja videot ja tietokoneet, toiset eivät. Paljon on lakiuskovaisia joukossa, jotka ottavat oikeudekseen tuomita milloin mistäkin. Siinä on sitten helppo olla mukana? Pitää valita oma tiensä, mille lähtee.
suureen ihmismäärään. Suuri joukko ei ole pelastuksesi! Löytäneekö Hän uskoa maan päältä...kun Jeesus takaisin tulee...Voipi hyvin olla että valitutkin eksytetään ennen Jeesuksen tulemista!
En tuudittaudu ja oikein sanot. Olen välttänyt antamasta mitään "arviota" siitä asiasta, kun en tiedä itsekään sitä, eikä se olekaan tärkeää. Jumalan sana opettaa kuitenkin, että seurakunta on olemassa.
Ei valittuja eksytetä, sillä aika on lyhennetty juuri heidän takiaan. He ovat varmaankin se viimeinen seurakunta, joka otetaan pois ennen lopunajan tapahtumien täyttymistä. Joskus mietin, milloin se mahtaa tulla, kun oma uskonkilvoitus on niin kovilla ja maailma sen kuin pahenee. Myös tuo ilmestyskirjan portto eli katolinen kirkko viekottelee jo toden teolla.