Olen ihmetellyt kuinka tällä palstalla mollataan isävalmentajia sekä muita toimihenkilöitä vaikka he tekevät loistavaa työtä nuorten parissa. Minulla on nyt kokemusta neljän kauden ajan ja ei todellakaan ole pahaa sanottavaa kenestäkään, vaan päinvastoin kaikki on toiminut hienosti. Joukkueessa toimihenkilöitä jos valmentajat lasketaan mukaan on 7 kpl ja ketään ei suosita eikä ketään syrjitä.
Joukkueessa 30 poikaa ja kaikki saa tasapuolista valmennusta. Sitten toinen asia mikä kuulostaa oudolta on se että toimihenkilöiden pojat vie paikat joukkueista, mutta meillä on 23 muutakin, joten ihan varmasti mukaan mahtuu muitakin. Itse en ole toimihenkilö.
Hyvä kausi oli
10
403
Vastaukset 10
- ihansamakukavalmentaa
Kyllä se tahtoo olla se Suomalaisten perisynti että syy on aina muualla kuin itsessä. Jos poika ei mahdu joukkueeseen niin se ei tietenkään johdu siitä että poika ei olisi riittävän hyvä vaan siitä että on huono valmentaja tai se suosii omaa poikaansa. Näinhän se yleensä menee. Totuus vaan os se että aina ne taitavimmat pelaajat mahtuu joukkueisiin.
- seurasitkokaikkitreenit
Tätä mollamistahan ei pidä tietenkään yleistää missään tapauksessa, mutta ei se vaan
nyt mene niin, että kaikkia kohdellaan tasapuolisesti. On hyviä isävalmentajia ja hiukan
huonompia ja vielä pikkuisen huonompia. Totuushan on kuitenkin se, että kyllä joitakin
suositaan ja . Huono maku jäi ja seura vaihtuu asuinpaikan takia kuitenkin. - Kaikenlaistasitä
Ikäluokassa oli n. 40 poikaa. 3 tasoryhmää ja harjoiteltiin 2 ryhmässä, eri kenttäpuoliskoilla. Huonompaa ryhmää veti isävalkku, joka joutui työkiireiden vuoksi olemaan paljon poissa. Harmi sinänsä, koska hän oli innostava ja osaava. Ns.parempia junnuja veti kuusi isävalkkua. Aika koomisen näköistä oli touhu, kun he kirittivät omia ja kavereidensa poikia jäällä. Aina, kun häntäpään poikien valkku oli pois, kesti varttitunnin, ennen kuin joku isävalkku tuli kertomaan huonommillekin, mitä tehdään. Pitkällä naamalla. Kyllä sattui poikien ja tyttöjen puolesta. Kyllä lapset sen ymmärsi, mitä siinä tapahtui. No, aika moni lopetti, iso osa vaihtoi seuraa.
- ykänuoan
Varmaan löytyy poikkeuksia, mutta varmasti suurin osa toimii niin kuin pitääkin. Ja samaa mieltä kuin joku tuolla ylempänä että kun on riittävän hyvä mahtuu aina joukkueeseen. Otetaanko näissä joukkueissa joissa jotain epäkohtia löytyy asiat esille vanhempien kokouksessa?
- oveckini
On huomattu jo vuosikaudet nämä samantyyppiset tapaukset. Tällainen menettely vie jo luodun pohjan toiminalle ja aina pitäisi muistaa, että osa pelaajista kehittyy eri
tahtiin. Perusvirheenä ja monet "valkut" haksahtavatkin siihen tiettyyn lahjakkuuteen joka sillä hetkellä dominoi käntällä. Ne on niitä Selänteen kirjan "kovia jätkiä" joista huippuja koskaan tullutkaan kun takaa meni 8 jätkää ohi
joka osaalueella. - kilpailupitäävirkeänä
oveckini kirjoitti:
On huomattu jo vuosikaudet nämä samantyyppiset tapaukset. Tällainen menettely vie jo luodun pohjan toiminalle ja aina pitäisi muistaa, että osa pelaajista kehittyy eri
tahtiin. Perusvirheenä ja monet "valkut" haksahtavatkin siihen tiettyyn lahjakkuuteen joka sillä hetkellä dominoi käntällä. Ne on niitä Selänteen kirjan "kovia jätkiä" joista huippuja koskaan tullutkaan kun takaa meni 8 jätkää ohi
joka osaalueella.No on aika luonnollista että kilpajoukkueissa panostetaan sillä hetkellä parhaimpiin ja kun valmentajat kuitenkin kilpaikäluokissa vaihtuvat niin kyllä ne myöhemmin kehittyvät saavat siten myöhemmin heille kuuluvan huomion.
- hyvintoimiitäällä
Meillä ja mitä olen kuullut niin monessa muussakin seurassa tulee ulkopuolinen valmentaja / valmentajat d junnuissa. Meillä toimi isävalmentajat hyvin nuorimmissa ikäluokissa ja kun siirryttiin e junnuista d junnuihin niin tuli kaksi ulkopuolista valmentajaa jotka valitsivat ensin joukkueet (3 ja 2a) sitten vasta valittiin muut toimihenkilöt. Näin toimimalla ei kukaan tarvitse miettiä sitä että pääsikö joku toimihenkilön poika "turhaan" 3a joukkueeseen. Muutenkin toiminnasta on jäänyt hyvä maku ja toimita on ollut reilua.
- envarmastimenesanoi
Noinhan sen kuuluukin toimia..Olisihan se pikkuisen absurdia jos valmentajat kavereineen kaikki olisivat toimihenkilöitä. Helppo ottaa silmätikuksi jotkut
ja lyödä kapuloita rattaisiin. Lapset ymmärtävät jo eriarvoisuuden 8-9 vuotiaana.
Siksi lopettavat.
- järkeäpäähänkaikille
Onkohan tässä taas nähty asioita puolin ja toisin vähän mustavalkoisten lasien läpi.
Ensinnäkin pienissä junnuissa kaikista tärkeintä on se että saa yleensä harrastaa. Kilpailu alkaa sitten C1 ikäluokasta. Varmasti löytyy niitä isiä valmentajina jotka jo 10 vuotiaana valmentaa joukkuetta tai omaa poikaansa kuin NHL joukkuetta. Vastaavasti monet isät katsomossa ovat vaatimassa kovempaa ja laadukkaampaa valmennusta jo 8 - 9 vuotiaille. Tämä tappaa monen nuoren innon pelata ja harrastaa. - keppitaistelu
Onko niillä lätkänpelaajilla sitä järkeä?lol
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77798Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?145770- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20513Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506- 6476
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee403468Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭77445- 30436
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39404Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.28398- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390