Kohta taitaa olla vuosipäivä siitä, kun ensi kertaa tapasimme. Siitä hetkestä lähtien, jatkuen, edelleen...mielen syövereissä, sydämessä.
Olisin sinun, jos tahtoisit niin.
Olisin sinun, jos tahtoisit niin.
Mietin sinua, mies
myönnänsen
281200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kaunis ajatus :)
Kuitenkin omalla kohdalla tietääkseni kukaan ei ajattele tuohon tyyliin, tai ainakaan ikinä ole kertonut asiasta mitään. Hyvä varmaan pitää asiat salassa omassa pikku mielessä.
Miehiä on paljon.
Onko vuosipäivä 24-päivä?
Ainakin on 77.
Mies saattaa ajatella sinua aivan samalla tavalla. Muistella miltä tuntui kun toinen oli siinä aivan lähellä. Joskus uskaltautua jopa ajattelemaan: mitä jos olisi vielä mahdollisuus.. Tietäen, että se olisi vain yksi silmänräpäys ja hän olisi naisen oma, jos nainen vaan haluaisi.
Jos mies ajattelisi minua aivan samoin...se olisi parasta mitä voisi toivoa.
Aikaa ja ikävää olisi kyllä tuhlattu aivan liikaa..
Tämä nainen haluaisi...ja se mies kyllä tiesi sen kun tiemme erkanivat. En olisi muuten enää palannut hyvästelemään..viimeinen halaus on mielessä.
Jostain kaukaa menneisyydestä kumpuaa mieleen tätä lukiessani kauniita, osin surullisia mutta lämpimiä ajatuksia viimeisestä kohtaamisesta, jonka me molemmat aavistimme olevan mitä ilmeisimmin sen viimeisen.
Sanoin hänelle silloin viimeisiksi sanoikseni tuolloin jotain muuta kuin mitä sydämeni ajatteli.
Halasin häntä lujempaa ja samalla hellemmin kuin ketään muuta siihen asti. En oliso halunnut päästää koskaan irti, mutta minun oli päästettävä...
Samankaltainen muisto minullakin. En olisi halunnut päästää irti. Se oli minulle merkityksellinen halaus. Jäljelle jäi vuosien kaipaus, ikävä ja sydän täynnä rakkautta.
Se mies oli minulle elämäni rakkaus, vaikka tilanne oli mitä oli...ja se tunne on päällimmäisenä edelleen. Ja sen tunteen vuoksi olisin valmis tekemään mitä vain.
Kuluneen ajan ja toisen tilanteesta tietämättömyyden takia yhteydenotto on vain niin vaikeaa. Tunteet elämän rakkautta kohtaan eivät kuole koskaan. Siksi, olipa tilanne mikä tahansa, pieni toive elää aina. Mitä jos.
Se kipinä on vahva.
Kun aikaa kuluu ja tunteet vain kestää, mitä se silloin on? Kun vielä toista ajattelee päivittäin, on se hieman hullua. Eikä toista ole nähnyt edes aikoihin, on se edelleen vielä hullumpaa.
Jos se mies siellä jossain ajattelisi myös näin...olisi se jotain käsittämätöntä. Silloin se olisi Rakkautta, joka piru vieköön pitää elää todeksi.
Olen etsinyt häntä, olen uneksinut usein..kuiskannut yksin ääneen hänen nimeään...että joku mystinen voima kuljettaisi hänet luokseni takaisin.
Elämän rakkaudesta ja kipinöistä tulee mieleeni mies, joka oli ja on elämäni rakkaus edelleen vaikka vuosia on kulunut viimeisestä tapaamisesta..
Voisitko aloittaja sanoa, millon ensikerran kohtasitte?...ja millon viimeisen kerran halasitte? (Vuodet, kuukaudet?)
Minä muistan sen, miten ajattelin etten saa välittää hänestä ja täytyy suojella itseä ja olla etäinen. Muistan kaiken sen. Muistan poskensa ja otteen haikean. Muistan kyyneleet, jotka tulivat kun kävelin pois. Muistan tyhjän olon ja kaiken sen. Vieläkin mieli on niin karvaan surullinen. Mikään ei mennyt niin kuin olisin toivonut.
Kuinka tuttu tunne, kun mieli on karvaan surullinen...sitä se todella välillä on. Muistan kaiken kuin eilisen päivän, vaikka aikaa on kulunut. Se tunne on tuoreena sydämessä, se elää siellä omaa elämäänsä..uskoen johonkin outoon voimaan, joka uskottelee edelleen että se mies ajattelisi jossain ihan samoin.
Halaus, hetki lähellä, poski vasten poskea..niin haikea olo hänen lähtönsä jälkeen. Niin haikea olo vieläkin. Kuinka joku voikaan jättää niin pysyvän jäljen.
Tämä nainen on sen miehen lumoissa vieläkin.
10/14 ja 1/16 jollekin, miehelle.
Miksi et sitten soita hänelle ja kerro tuota kaikkea miten tunnet häntä kohtaan?
Jollekin mystiselle voimalle kuiskaaminen ei varmasti saa aikaan samaa kuin sille puhelimessa olevalle tutulle äänelle kuiskaaminen. Kaksi ihmistä voi ajatella toisiaan äärettömän paljon, mutta jos kumpikin vyöryttää päässään velvollisuuden yhteydenotosta toiselle, on maailma vain yhtä rakkautta köyhempi ja kahta jääräpäätä rikkaampi. Palaaminen ei ole helppoa, eikä varmasti pyytää toista palaamaankaan. Ei sitä kyllä ole omassa mielessään rakastaminen ja toisen päivittäinen ajatteleminenkaan.
Tämä vastauksena aloittajan 15.4.2016 20:53 kirjoittamaan viestiin.
Todellakin kaksi jääräpäätä, jos molemmat tuntisimme tahoillamme näin. Minä jäin miettimään hänen tunteitaan..en uskonut että hän voisi tuntea kuten minäkin. Se on ollut suurin kysymysmerkki ja kynnys kaikelle.
Ole sinä jääräpäistä rohkeampi ja laita pallo vyörymään..otan kopin jos se osuu minuun. Yhteydenoton välineitä on useita...esim.facebookin kautta yksityisviestinä. Jos numero on tallessa vielä vuosien jälkeen..se olisi helpoin ja nopein.
Kannustan ja yllytän sinua ottamaan yhteyttä häneen...tässä maailmassa on aivan liian vähän aidosti rakastettavia ihmisiä.
Ei tunteeni oikein voi olla jäänyt epäselväksi. En ole mitenkään yrittänyt salailla niitä. Toisaalta minua ei edes yllättäisi se että toinenkin tuntee minua kohtaan samoin kuin minä tunnen vastaan. Molemminpuolista.
En ole facebookissa. Numeron kyllä muistan. Mutta meidän tapauksessamme minun on silti paljon vaikeampi ottaa ensiaskel yhteyden suhteen.
Ei tunteet siinä tilanteessa olleet epäselviä..kaikin puolin tunne ja vetovoima oli uskomaton. Mutta sen jälkeen..jäin epäröimään hänen todellisia tunteita ja halua jatkaa tarinaa.
Pyydän sinua ottamaan yhteyttä, laita vaikka tekstiviesti..otan kopin siitä, jos sen onnekas vastaanottaja olen. Älä epäröi, älä enää emmi..tee se.
Minulla oli joskus numero, mutta ei ole enää.
Tässä tilanteessa hänen on laitettava tai mikään ei etene. Kaikki jää näin. Ellen sitten tunnistaisi häntä täältä, ikävöimässä minua. Se muuttaisi tilannetta.
Millainen tilanne on tällä hetkellä?
Kovin jääräpäiseltä kuulostat yhteydenoton suhteen. Luovutatko todella? Jos sinulla on todellisia tunteita ja koet hänen olevan elämäsi rakkaus..menisit läpi jokaisen vastaan tulevan esteen, etsisit hänet käsiisi ja kertoisit hänelle kasvotusten tunteesi. Oli tilanne mikä ikinä olisikaan.
Omalla kohdallani voin todeta, että hän on mennyt menojaan, eikä mua enää muistakkaan. "..Sä olit vaara liian suuri kiertää, liian houkuttava ohittaa....en tiennyt kuinka kaikki voisikaan, niin palaa, polttaa.."
Tunteet ovat todellisia. Ei voi vain mennä läpi harmaan kiven ja tuhota kaikkia esteitä, jos ei satu olemaan ainoa jota kohtaan toisella on tunteita. Hän tekee silloin päätöksen itsensä suhteen ja sitä on kunnioitettava. Olen mennyt, mutta tulisin takaisin jos hän haluaisi niin.
Toivottavasti se nainen tietää oikeasti tunteesi, etkä vain itse oleta niin. Oletko kertonut hänelle tunteesi?
Tilanteeni on kieltämättä vähän sinun kaltainen, naisen näkökulmasta. Sen puolen vuoden ajan mietin hänen todellisia tunteita. Tiesimme molemmat tunteemme, mutta kumpikaan ei sanonut mitään ääneen.
Tilanteeni on erittäin vaikea..ollut siitä lähtien kun hän lähti. Järki on taistellut tunteita vastaan. Hän sai kaiken muuttumaan...hän oli elämäni rakkaus ja on sitä edelleen.
Kadotin hänet, enkä tiedä missä hän on. Piru vieköön, jos minulla olisi hänen numero, en epäröisi hetkeäkään ettenkö ottaisi yhteyttä.
En edes tiedä miksi kirjoitan...onko sinulla neuvoa, miten ottaisin häneen yhteyttä?
Kyllä hän ne tietää, olen kertonut. Eivätkä ne sen jälkeen ole muuttuneet.
Mihin olet numeron kadottanut? En tiedä kuinka läheisiä olitte, mutta jos tunnet jonkun hänen lähipiiristään niin sitä kautta? Ja onhan numeropalvelutkin.
Olitko aloittaja suhteessa tuon miehen kanssa joskus?