Hei! Voisiko joku auttaa minua tulkitsemaan seuraavan unen?
Kuljin ulkona, katselin ruohikkoiseen ja roskaiseen maahan siltä varalta, että löytyisi jotain arvokasta. Näin kullan kimmellystä ja kumarruin lähemmäs sellaista ritiläportaikkoa. Sen alla oli ruohonkorsien ja roskan peitossa suuren omenan kokoinen, kultainen, kaunis pallo. Otin sen esiin ja puhdistin roskista. Se oli tosiaan täysin umpikultaa, mukavan painava ja kaunis ja kimalteleva. Kanniskelin sitä hetken mukanani, mutta yhtäkkiä olin sillalla ja pallo luiskahti veteen. Vesi oli tummaa ja hieman pelottavaa ja näin, miten pallo upposi nopeasti syvyyteen. Ajattelin, että saisin sen sieltä ehkä uimalla nostettua ja olin sukeltamaisillani, mutta joku tuli sanomaan, että pohja on neljän kilometrin syvyydessä. Ei siis mitään mahdollisuuksia, ajattelin.
Kultainen pallo
2
118
Vastaukset
- Tulkintaa
Hei,
Unessa pallo symboloi henkistä eheyttä ja kokonaisuutta eli ehyttä persoonallisuutta.
Kulta puolestaan viestii yltäkylläisyyttä, rikkautta, toipumista ja paranemista. Kulta on myös pitkän iän ja aidon rakkauden unisymboli.
Kullan löytyminen unessa viittaa siihen, että unennäkijä on löytänyt jotain äärimmäisen arvokasta itsessään. Se voi olla vaikkapa yllättävän lahjakkuuden tai taidon hoksaaminen.
Tulkitsisin (tuon unen lopun) niin, että unennäkijällä on harvinaisia taitoja joita kehittämällä hän menestyisi, mutta tämä vaatii luottamista omaan itseen eikä siihen että hakee vahvistusta ympäristöltä joka vain saa suotta hänet (lannistaen) tuntemaan että ei ole muka mahdollisuuksia edes yrittää.
Ole rohkea, urhea, periksi antamattoman sitkeä, etene kuuntelematta höpöpuheita ja luota vain itseesi, niin menestyt oikein hienosti.
Kaikkea hyvää matkallasi menestykseen!- treasurehunter87
Miljardit kiitokset!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273613- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362284Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72057Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431562- 381499
- 1271292
- 131289
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2651265Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451255