Suomitekoja

Julistetaan työnantajan maksama työaika 100%:ksi työajaksi!

Laitetaan päivät pitkät tupakkatauoilla ja lapionvarteen nojailevat miespuoliset kunnan työntekijät oikeisiin töihin vaikkapa päiväkoteihin tai vanhusten palvelukeskuksiin, joissa auttavien käsien tarve on suuri ja tulee vielä kasvamaan.

Laitetaan päivät pitkät omilla nettisivuillaan ja pornosivuistoilla surfaileville suuryritysten huippuosaajille vetelehtimiskielto internetissä työaikana. Saadaan tulosta kun työnteko tehostuu, eikä työaikaakaan tarvitse silloin pidentää.

Otetaan järki käteen ja lopetetaan kuntatöissä ja firmoissa tapahtuva kallis konsulttitoiminta ja huuhaa koulutus. Annetaan työntekijöille työaikaa ja työrauha.

Palkataan kunnallisia työnhakuun patistajia, jotka kiertelevät kehoittamassa lattekahviloissa, olutkuppiloissa tai muotivaatteita shoppailemassa aikaansa viettäviä vetelehtiviä nuoria työn hakemiseen. Ei niitä avoimia työpaikkoja ed. mainituista paikoista löydy! Eikä elämä voi olla pelkkää viihdettä!

Ihmettelen, miksi tukia maksetaan alkoholisoitumisen edistämiseen? Maksetaan tukea mieluummin vieroitushoitoon! Nyt monen tuet kuluvat olutkuppiloihin, viinaan ja tupakkaan, jonka keuhkosyöpää edistävä vaikutus on sekin hyvin tiedossamme.

Ihmettelen myös, miksi moni työtön ja vähävarainen saa harkinnanvaraista toimeentulotukea monen lemmikin menoihin. Eikö tätä voisi rajata vaikka yhteen lemmikkiin? Jos lemmikkinsä hoitaa asianmukaisesti, on sen pitäminen kallista ja huonosti hoitamiseen kannustaminen on eläinsuojelulain vastaista. Monasti lemmikille saadut rahat käytetään oluen ostamiseen tai lähikuppilaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kriittinen_kansalainen kirjoitti:

Julistetaan työnantajan maksama työaika 100%:ksi työajaksi!

Laitetaan päivät pitkät tupakkatauoilla ja lapionvarteen nojailevat miespuoliset kunnan työntekijät oikeisiin töihin vaikkapa päiväkoteihin tai vanhusten palvelukeskuksiin, joissa auttavien käsien tarve on suuri ja tulee vielä kasvamaan.

Laitetaan päivät pitkät omilla nettisivuillaan ja pornosivuistoilla surfaileville suuryritysten huippuosaajille vetelehtimiskielto internetissä työaikana. Saadaan tulosta kun työnteko tehostuu, eikä työaikaakaan tarvitse silloin pidentää.

Otetaan järki käteen ja lopetetaan kuntatöissä ja firmoissa tapahtuva kallis konsulttitoiminta ja huuhaa koulutus. Annetaan työntekijöille työaikaa ja työrauha.

Palkataan kunnallisia työnhakuun patistajia, jotka kiertelevät kehoittamassa lattekahviloissa, olutkuppiloissa tai muotivaatteita shoppailemassa aikaansa viettäviä vetelehtiviä nuoria työn hakemiseen. Ei niitä avoimia työpaikkoja ed. mainituista paikoista löydy! Eikä elämä voi olla pelkkää viihdettä!

Ihmettelen, miksi tukia maksetaan alkoholisoitumisen edistämiseen? Maksetaan tukea mieluummin vieroitushoitoon! Nyt monen tuet kuluvat olutkuppiloihin, viinaan ja tupakkaan, jonka keuhkosyöpää edistävä vaikutus on sekin hyvin tiedossamme.

Ihmettelen myös, miksi moni työtön ja vähävarainen saa harkinnanvaraista toimeentulotukea monen lemmikin menoihin. Eikö tätä voisi rajata vaikka yhteen lemmikkiin? Jos lemmikkinsä hoitaa asianmukaisesti, on sen pitäminen kallista ja huonosti hoitamiseen kannustaminen on eläinsuojelulain vastaista. Monasti lemmikille saadut rahat käytetään oluen ostamiseen tai lähikuppilaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu