Mua on kohdeltu huonosti, enkä mä ymmärrä miksi ja millä oikeudella.
En mielestäni ollut tehnyt mitään sellaista että olisin huonon kohtelun ansainnut. Toimin vain tavalla joka oli oikein annettujen tietojen perusteella. Mielestäni arkailu, ujous, yritys toimia oikein ja tietämättömyys asioista on vääruä syitä kohdella kaltoin...
Olen vihainen, mutta samalla tunnen myötätuntoa. Vihaan sitä, koska myötätunto on ennenkin saanut mut hankaluuksiin. Säälin, annan anteeksi ja otan aina vain pahemmin turpaan sen puoleni takia.
Miksi en pysty puhtaaseen tunnekylmyyteen ja välinpitämättömyyteen?
Miksi sekoitan myötätunnon ja jonkinlaisen ymmärryksenkin, kaiken sen vihaisuuden ja ymmärtämättömyyden sekaan?
Kaikki minussa varoittelee että juuri näin olen aikaisemmin päässyt jopa väkivaltaiseen suhteeseen asti ja antanut anteeksi suhteessakin ymmärtäen ja tuntien myötätuntoa, sääliä.
Miksi en pysty samaan tunteettomuuteen kuin esim tuo palstan pgp:näkin tunnettu riehuja? Miksi minuun sattuu jos sitä minua hounosti kohdellutta joku täällä tai muualla loukkaaa? Miksi tunnen tarvetta puuttua asiaan ja puolustaa vaikka samalla olen vihainen siitä miten mua on se ihminen kohdellut?
Miksi mun on niin vaikea antaa asioiden tapahtua vaikuttamatta niihin mitenkään?
Miksi en siedä katsoa kun sitä ihmistä loukataan vaikka se on loukannut mua tavalla joka on vetänyt mua tosi huonoon tilanteeseen ?
En mielestäni ollut tehnyt mitään sellaista että olisin huonon kohtelun ansainnut. Toimin vain tavalla joka oli oikein annettujen tietojen perusteella. Mielestäni arkailu, ujous, yritys toimia oikein ja tietämättömyys asioista on vääruä syitä kohdella kaltoin...
Olen vihainen, mutta samalla tunnen myötätuntoa. Vihaan sitä, koska myötätunto on ennenkin saanut mut hankaluuksiin. Säälin, annan anteeksi ja otan aina vain pahemmin turpaan sen puoleni takia.
Miksi en pysty puhtaaseen tunnekylmyyteen ja välinpitämättömyyteen?
Miksi sekoitan myötätunnon ja jonkinlaisen ymmärryksenkin, kaiken sen vihaisuuden ja ymmärtämättömyyden sekaan?
Kaikki minussa varoittelee että juuri näin olen aikaisemmin päässyt jopa väkivaltaiseen suhteeseen asti ja antanut anteeksi suhteessakin ymmärtäen ja tuntien myötätuntoa, sääliä.
Miksi en pysty samaan tunteettomuuteen kuin esim tuo palstan pgp:näkin tunnettu riehuja? Miksi minuun sattuu jos sitä minua hounosti kohdellutta joku täällä tai muualla loukkaaa? Miksi tunnen tarvetta puuttua asiaan ja puolustaa vaikka samalla olen vihainen siitä miten mua on se ihminen kohdellut?
Miksi mun on niin vaikea antaa asioiden tapahtua vaikuttamatta niihin mitenkään?
Miksi en siedä katsoa kun sitä ihmistä loukataan vaikka se on loukannut mua tavalla joka on vetänyt mua tosi huonoon tilanteeseen ?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sama juttu, ihmiset ovat kommentoinut mulle että oon liian kiltti ja se toinen osapuoli täysin häikäilemätön kusipää. Maailma on täysiä hyväksi käyttäjiä täynnä, psykopaatteja. Olen ollut vuosia eron jälkeen tuossa tilanteessa ja nyt olen kuitenkin sitä mieltä että mun on pakko jättää taakse ja antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, joudun olemaan vielä tekemisissä exän kanssa. Sillä nousee hiki pintaan kun huomasi että en välitä ja keskityn itseeni. Tässä mun neuvo: anna maistaa omaa lääkettään ja kohtele samoin kuin se sua!
Tuota mulle on neuvonut monet, että sääli on sairautta ja nyt pitäisi kovettaa itsensä ja alkaa julmaksi. Olen yrittänytkin jättäytyä ulkopuolelle ja olla puuttumatta, mutta se on vaikeaa.
Pinnistelen kovasti sillä haluaisin vaan, halata ja sanoa että ymmärrän.
On väärin ymmärtää kun joku tekee tahallista vahinkoa minulle!!
Ihan kaistapäistä antaa sille teolle vielä hyväksyntä ja haluta palkita halauksella se väärintekijä. Taputtaa päähän sanoen "hyvä poika. hienosti tehty. "
Olen ihan hullu!
älä sääli
Uskoisin että olet kai erityisherkkä ihminen? Googleta. Olet täysin normaali ihminen. Sinulla on vain empatiakykyä enemmän kuin muilla, luulisin. Ja olet hyvin kiltti kertomasi perusteella, hyvä ihminen siis. Toisinsanoen sinulla on suuri sydän. Toivon että löydät elämääsi sinua kunnioittavia ihmisiä, samankaltaisia kuin itse olet. Ja alat rakastaa ja välittää itsestäsi enemmän. Olet hieno ihminen <3
http://anna.fi/liikunta-ja-terveys/itsetuntemus/testaa-oletko-erityisherkka
Testi antoi tuloksen:
Saatat olla erityisherkkä
"Olet luultavasti erityisherkkä. Suoraan sanoen mikään psykologinen testi ei kuitenkaan ole niin tarkka, että sen varaan kannattaisi rakentaa elämänsä."
Mutta itse karsastan tuota termiä. Minulle on elämäni aikana lätkitty leimoja niin paljon etten oikein haluaisi joutua vielä jonkun uuden leiman alle. Herkkä olen.
Sen olen tiennyt aina. Lapsesta asti. Siskoni kantaa jopa ikuista kaunaa siitä että sisaruksista minua pidettiin helppona, kilttinä ja herkkänä lapsena paikassa kuin paikassa. Kun taas sisareni sai jokaisessa paikassa roolin "se vaikeampi sisaruksista"
ei minun lapsuus aikoihin pidetty sairauden tasoisena olla herkkä ja ujo.
Nykyään sitäkin jo nimetään kuin se olisi jotenkin outoa ja kmmallista. Normaali ihmiseen kuulumatonta. Minusta se on loukkaava termi, jolla irrotetaan herkkyys jotenkin "sairaudeksi" tai poikkeavuudeksi joka ei muka kuuluisi ihmisten luonteisiin normaalisti. Minusta ihmisillä on erilaisia luonteita ja herkempi luonne on ihan yhtä normaali kuin vastakohtansa.
En ole enää niin kiltti.. olen yrittänyt opetella siitä pois, vaikka sisäisesti joudun kärvisteleen tunnontuskien, syyllisyyden, empatiasta johtuvan ahdistuksen kanssa ja tuntea välillä oloani surulliseksi syyllisyydestä kun olen halunnut ehkä tehdä jonkin asian mutta jarruttanut koska huomannut että taas pitää laittaa vastaan sille "liian kiltin" sisäiselle puheelleni.
Henkistä kipua tuo mulle enemmän, vaikka tekojen tasolla en koe olevani enää joka hetkessä ainakaan liian kiltti.
Tuossa aloitukseni tapauksessa... sisäinen tunne kyselee:
Onko olemassa niin häikäilemätöntä ilkeyttä vai onko kyse vain ihmisen virheellisyydestä ja erehtyväisyydestä? Onko takana sittenkin jokin tahaton.. vaikka toisaalta.. tahallisuuskin on tietyillä kohdin ihan kiistatonta.
Sisälläni on taistelussa elämänpoluilla saadut opit joissa itsekin olen mokaillut ja pyrkimys ei ollut satuttaa mutta satutin silti, johtuen siitä etten tiennyt miten olisi ko. tilanteessa pitänyt toimia ja koska en tiennyt jäin ajelehtimaan antaen tilanteiden viedä ohjaamatta niitä itse. Siitä seurasi useammalle ihmiselle todella suuria huonoja seuraamuksia. Siitä viisastuneena otan nykyään asiat nopeasti omaan ohjaukseen ja ohjaan itse elämääni enkä jää ajelehtiin odottaen ulkoapäin tuulta joka ohjaa suuntaa.
Kokemattomampi elämässään saattaa vielä tässä iässäkin valita sen tuulen vireessä ajelehtimisen jos ei tiedä mitä tehdä ja valita täysin väärin loukaten ja aiheuttaen helvetillisen "haaksirikon" monellekin ihmiselle tahattomastikin.
Tämä puoli kalvaa mieltäni.. kun sitä on itselläkin tuolla nuoremmalla iällä menneisyydessä. Enkä minäkään ole paha ihminen tai halunnut mitään pahaa. Mä vain en tiennyt miten olisin asian ratkaissut joten ajelehdin "tuulen" vietävänä ja se oli se suurin virhe minkä vaan voi tehdä.
Armo ja ymmärrys joak tulee omista kokemuksista ja tehdyistä virheistä siis taistelee vihan ja loukatuksi kokemisen ja ymmärtämättömyyden rinnalla mulla.
En tiedä onko se erityisherkkyyttä vai onko se ehkä vain elämänkokemusta vai onko se ehkä molempia.
Sinulla tuntuu olevan erittäin huono itsetunto. Miksi pyrit välipitämätömyyteen ja tunnekylmyyteen se tuskin tuo mitään lisäarvoa elämällesi.
siksi koska...Helpompaa elää, kun ei ota omaan sieluun haavoja asioista joista ei pitäisi. Tunnekylmällä on vähemmän tuskainen elämä. Vähemmän itkua ja enemmän iloa. He pystyy kääntää selän hajoamatta sisäiseen syyllisyyteen.
Onnea valitsemallesi tielle. Itse en usko tuollaiseen ratkaisuun.
En halua joutua suljetulle muiden takia. Ehkä siinä se syy. Täällä on aika kamaliakin ihmisiä jotka omalla kamaluudellaan pystyy kyllä herkemmän ajaan suljetunkin asiakkaaksi. Jotta täällä selviää hajoamatta, on pystyttävä tunnekylmyyteen, muuten on liian alaston ja altis saamaan niin suuria haavoja että ne hajottaa koko ihmisen ja ajaa jopa mielisairaalaan. Näin uskon. Kovassa maailmassa pitää olla kova pinta