Näsin krouvin omistaja tuomittiin anniskelukieltoon, mutta nyt hänen poikansa jatkaa samassa kapakassa uudella nimellä. Hyväksyttekö tällaista?
Näsin krouvi jatkaa edelleen
tomjonestom
466071
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Koko tarkkosen suku on lainkiertäjiä ja huiputtajia. Eihän alunperin krouvi näsi ollut reiman vaan senkin isäukko omisti paikan.
Tunnen isovanhemmat, jotka ovat olleet pitkään mukana porvoolaisten huiputuksessa.
Reiman putket on leikattu poikki, ei sillä mitään poikaa oo :))
Tieto pitää paikkansa putkien katkaisun osalta, mutta taisi ehtiä tekemään jälkikasvua ennen sitä.
On Reimalla kyllä lapsia, mutten tiedä minkä ikäisiä he ovat. Taitaavat olla teiniä.
Varmaan joku parikymppinen se Roni, joka nyt pitää entistä Krouvi Näsiä, nykyään Näsin Terapiaa.
Eihän Krouvi Näsissä ole vuosiin käyneet tavalliset suomalaiset, se on ollut viime aikoina maahanmuuttajien suosima kokoontumispaikka.
Tuli eksyttyä yhtenä perjantaina tuonne läävään. Muutoksia: 2 uutta biljardipöytää ja vähemmän istumapaikkoja. Kaljahanat olivat ilmeisesti tulossa, koska suoraan tölkeistä ne tuopit kaadettiin. Pisuaari tulvi. Ei ole mitään hinkua lähteä uudelleen.
Ainakin ton viemärisysteemin vois korjata, kun on tulvinu jo 20 vuotta. Samoin kapakassa pitää olla istumapaikkoja, jos meinaa et ihmiset viihtyy. Tällasilla lähiöräkälöillä ei kyllä ole mitään tulevaisuutta.
Läävä on todellakin oikea sana kuvaamaan paikkaa.
Entinen omista on nykyään Habitalla myyntineuvottelijana, mikä vois ollakaan sopivampaa kapakkaketkulle, kun alkaa huijata asunnon ostajia =)
Jatkaahan J. Kaksonenkin. Ei suomalainen pärjää ilman velkaista linnaa, saati kaljaa. Ei edes Näsissä.
Näsiläiset eivät tarvi koko krouvia, ne on ne velkaiset kapakanpitäjät jotka sitä tarvitsevat.
Alunperin Krouvi oli Reiman isän omistuksessa, nykyään pojan.Eli kapakat periytyvät Porvoossa isältä pojalle :=)
Isä asustelee nykyään Kanariansaarilla, melko hyvin entiseltä portsarilta :)
Mielenkiintoista, että tässä ketjussa saa parjata näitä ravintolayrittäjiä mielinmäärin (en tunne asiaa), mutta kommentti Kaksosesta tässä (asiallinen mielestäni) ei ollut sallittu.
Naurettavaa.
Onko anniskeluoikeuden kielto mielestäsi hyväksyttävä asia vai pitääkö ravintolayrittäjälläkin olla sentaan jotain rotia?
En hyväksy eikä kukaan mukaan jolla on jotain käsitystä moraalista. Törkeätä!
Pelkuri velat maksaa.
Ei ole yhtään mitään rohkeutta olla roisto!
Rohkea toisen posken kääntää? :( Winners don't use drugs ei ollut mikään riemuvoitto aikansa ilmiönä.
Tyypillistä harhaisen hourailua.
Tyypillistä suomi24 kommentointia. Omani oli lyyrisesti, kuten myös filosesti arvokkaampi, kuin omasi. Ei se aukea kaikille, se on myös tarkoitukseni.
FILOSOFISESTI!
En kommentointunut sen vuoksi, että olisin filosofisesti tai lyyrisesti sinua parempi.
Moraali on yksilöllistä. Mitä isot edellä....
Se vanha rouva tarkkonen on melko säälittävä entinen kaupan kassa, joka on nykyään niin puolirikasta äveriästä parempaa sakkia.Opportunisti.
Reimalla on ollut paljon mainoksia tuulipuvuissa ja lastenkurahousuissa ja sen semmoisissa, joten luulisi kaupan käyvän.
Miehen kun tuntee, niin työn tietää.
Siitä vaan verottajalle ilmoittamaan. Senhän voi tehdä nimettömänäkin. Mikäli käräjillä tulee liiketoimintakieltoa ei lähisukulainen saa enää toimia bulvaanina, joten eipä tuosta taida pitkäaikaista apua heille olla..
Hyvä pointti :)
Krouvi Näsi ei ole koskaan ollut tunnettu porvoolainen ravintola, vaan lähinnä lähiökapakka jossa majailevat laitapuolen kulkijat ja jonne on pesiytyneet viime aikoina maahanmuuttajat.
Aina löytyy keinoja, millä jatketaan toimintaa. Ala kuin ala. Ravintola-ala ei eroa juurikaan paljoa kuljetusalasta. Tietäisitte vaan kuinka monta kuljetusfirmaa tässä maassa toimii, jonka perustajat ovat tuomittu liiketoimintakieltoon.
Ei tarkoita sitä, että pitäisi hyväksyä kyseisen lafkan toiminta. Itse en ainakaan jalallani enää astu Krouviin, jos kerran omista ei pysty huolehtimaan anniskelusta. Hiljaisen ihmisen hiljainen kannanotto.
Joko tästä on tuomio tullut?
Tulihan se tuomio sieltä. Melkoista touhua ollut, kun melkein 300k vedetty ohi verottajan!
Ai tämä juttu?
https://www.uusimaa.fi/paikalliset/4241296
Mua kiinnostaa, että vieläköhän on sama meininki ko. puljussa?
Höpö höpö. Tuo kyseinen ravintola sijaitsee keskustassa. Kannattais vähän ottaa selvää ennen kuin huutelee höpöjuttuja.
Mikä pulju keskustassa? Kukaan ei ole täällä mitään huudellut vaan kysynyt, että mikä paikka! Opettele lukemaan!
Älä jaksa höpöttää
Nimi?
Miksi WÅ on jo suljettu?
Outoa?
Keskustan ravintola!
Kyllä, koska jostain se leipä on hankittava ja lakia voi kiertää monella tavalla, niin tekee isokenkäiset päättäjätkin