Elämäni tuntui merkitsettömältä ilman toista. Tämä oli verrattavissa riippuvaisuuteen. Jatkuva ajattelu, pelko ja ahdistus. Tunteille en voinut mitään. Elin epätietoisuudessa ja olin harhainen. Pettynyt, katkera ja samaan aikaan toivokas. Ristiriita sisälläni ei osannut päättää viha vai rakkaus. Tämä teki minusta epätasapainoisen. Vanhat traumat heijastuu tulevaisuuteen. Samalla heräsin näkemään maailmaa avoimemmin. Ymmärsin omassa pienessä kuplassani kaikkea uutta.
Muistan kun oli tunteita ja ei ole enää
mennyttäaikaa
27701
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Jos voit niin käsittele puhumalla trauman aiheuttajan kanssa jos mahdollista tai puhu noista läheiselle ihmiselle jos se toinen on oikeasti mahdoton. Puhuminen ja asioiden prosessointi auttaa ja siihen ei tarvita oikeasti kuin luotettava ihminen kenelle voit purkaa sydäntäsi.
Hyviä öitä ja tsemppiä.
Ei tarvitse enää puhua kellekään. Olen päässyt kaiken yli.
Jos näin oikeasti on niin hyvä. Mitä opit tuosta kaikesta?
Ettei kaikkiin voi luottaa.
Olitko avautunut ja saanut pakit?
Ei kyse sellaisesta.
Oletko ap koskaan yrittänyt lähestyä sitä toista? Minäkin elin epätietoisuudessa ja harhassa, koska tulkitsin väärin toisten katseet. Todellisuudessa hänellä ei ollut mitään tunteitä minua kohtaan. Hän kertoi siitä mielellään minulle kun olen lähestynyt häntä. Se tuntui julmalta koska ehdin rakastua häneen. Mutta vihaa en ole tuntenut. Päinvastoin, vaikka aikaa onkin mennyt, en yritä unohtaa hänet. En enää ole hänen elämässä millään tavalla. Mutta nykyelämässäni minulla mukana on kuvitelma hänestä. Sellainen että hän olisi sittenkin se oikea. En siis ole ihan yksin tavallaan.
Hän ei ollut millään tavalla minulle se oikea. Onneksi tunteeni kuolivat.
On se niin paljon parempi tietää kuin elää epätietoisuudessa, niin voi päästää irti tai osata jatkaa. Jos vuosien suhteessa tunteet kumppania kohtaan ovat kuolleet tai väljähtyneet tai jos itse on ihastunut johonkuhun ja hän ei tunne samoin, niin paljon parempi on tietää, jotta voi tilannetta selvitellä onko mahdollisuuksia jatkaa/aloittaa suhdetta ollenkaan. Itseäkin oma pitkä suhde puhuttelee, koska kumppanin käytös on niin ristiriitaista. Olen yrittänyt tilanteestamme keskustella, mutta hänen on vaikea puhua omista tunteistaan ja itse olen kuitenkin täpöllä mukana edelleen, mutta todella raskasta on elää epävarmuudessa ja jostainhan mättää, jos välillä yhteydenpito lakkaa tyystin usemmaksi viikoksi tai ei jaksa tavata ja ei vaan kerro syytä. Miksi se on niin vaikeaa se puhuminen?
No eihän sinulla sitten ole paljon kaduttavaa, kun ilmeisesti itse olet tehnyt kaikki
oikein. Toisin kuin itseällä. Tai ei sinulla oikeesti mitään kaduttavaa, jos ei sen oikean paikka sinun sydämessä ole vielä varattu. Totta kai voit olla onnellinenkin siitä. Kysymys on ilmeisesti aika tuoreesta tapauksesta kun vieläkin jopa kirjoitat tälle palstalle. Mutta ihastuksiahan tulee ja menee.
Mä oon tehny kaiken väärin, mitä silloin pitäisi tehdä.Päätin etten tule lukemaan edes näitä juttuja, nyt taas täällä, miksi ihmeessä.
Silloin kun kyse on molemminpuolisista voimakkaista tunteista, yksikin virhe saattaa olla kohtalokas, sellainen jota voi joutua katumaan koko lopun elämänsä.
niin totta.
Kohtalokas virhe. SE on juuri mihin kaikki päättyi. Ei mahdollisuutta hänellä enää...
päässyt yli ja tunteet on kuolleet mutta miksi niin kova katkeruus heijastuu kaikista sanomisistasi, se kertoo kyllä että et ole päässyt yli.
Tiedottaa asiasta järkipalstalla?
kyse ilkeydestä.
Kiitos tuntemuksien kertomisesta.
Pitää käsitellä pois eikä antaa niiden pilata kaikkea tulevaakin.
Minäkin elin vielä jokin aika sitten ajassa väärän ihmisen kanssa. Siinä oli suurta kuplaa kaikki. Olen nyt asian käynyt päässäni läpi. Olisin toki halunnut normaalia elämää yhdessä mutta jos toinen on väärä ihminen ei se onnistu
Paljon olen myös tuosta ajasta oppinut. Nyt jo alan vahvistua ja elämä hymyilee pikkuhiljaa. Ennen kaikkea opin sen että tästä eteenpäin luotan sisäiseen ääneeni, enkä koskaan anna kenenkään yrittää manipuloida ajatuksiini mustaa valkeaksi.
Vastasin ketjuun kun on niin samoja ajatuksia. Kuplassa eläminen vain puhkeaa joskus ja siitä vapautuminen on kun taakka pois harteilta
Niin uutta kutia putkeen sitten vaan ja paremmalla onnella ja toivottavasti ihminenkin oisi edellistä luotettavampi, tsemppiä.
Kun tunteesi kuolivat ihmistä kohtaan joka ei ollut millään tavalla se oikea, miten tunteesi sitten jossain vaiheessa roihahtivat tällaista ihmistä kohtaan?
Mutta en koe tarpeelliseksi silti solvausviestiä asiasta toiselle osapuolelle laittaa.
Talven lumet, uusiin tuuliin tuiverran, ken unotaa asiat nuo, se rauhassa kulkea yksin/kaksin saa.
Joo, tuntuu, että sinä vihaat edelleen. Saattaa mennä kuukausiakin, ennen kuin ne tunteet menevät ohi.
iteppä teet, mitä haluat, leikit loppu mun puolelta.
Ihmisiä joiden mielestä itse on hyvyyden perikuva ja muut sitten jotain muuta, kuten hän kenelle viesti oli osoitettu.