Vanhuus ja elämän muistot;
Teen historiikkia perheestäni, alkaen 1950-luvulta.
Muutamia tapahtumia edesmenneen isäni elämästä...
Olimme kauppakeskuksessa, yhtäkkiä isä istuutui alas penkille allapäin ja hän sanoi; olen niin väsynyt. Markkinatalouden saavuttua 90-luvulla Suomeen, kaikki sen tuoma häly, kiire ja mainostaminen olivat liikaa. Hän ei ollut tottunut tähän, uuteen aikaan. Kuitenkin hän halusi olla mukana elämässä.
Kerran isä rupesi kotona itkemään, kaikki elämän muistot ja pettymykset toivat kyyneleet silmiin....
Samoin sijoitusmarkkinoiden avautuminen ja ihmisten siihen osallistuminen innoittivat hänetkin sijoittamaan. Pankin sijoitusneuvojat antoivat vinkkejä jotka osoittautuivat vääriksi. Osa sijoituksista menestyi ja hän halusi sijoittaa siihen lisää. Sanoimme ettei kannata.
Vanhuskin haluaa olla mukana elämässä. Työ elämän taakse jääminen on monelle kova kokemus. Kun ei ole enää mitään virkaa. Varsinkin isälle joka oli ahkera. Vanha elämä jäi taakse ja eläkkeellä oli liikaa aikaa.
Tälläisia eläkkeellä olevia vanhuksia tulee ymmärtää ja olla heidän kanssa tekemisessä.
Teen historiikkia perheestäni, alkaen 1950-luvulta.
Muutamia tapahtumia edesmenneen isäni elämästä...
Olimme kauppakeskuksessa, yhtäkkiä isä istuutui alas penkille allapäin ja hän sanoi; olen niin väsynyt. Markkinatalouden saavuttua 90-luvulla Suomeen, kaikki sen tuoma häly, kiire ja mainostaminen olivat liikaa. Hän ei ollut tottunut tähän, uuteen aikaan. Kuitenkin hän halusi olla mukana elämässä.
Kerran isä rupesi kotona itkemään, kaikki elämän muistot ja pettymykset toivat kyyneleet silmiin....
Samoin sijoitusmarkkinoiden avautuminen ja ihmisten siihen osallistuminen innoittivat hänetkin sijoittamaan. Pankin sijoitusneuvojat antoivat vinkkejä jotka osoittautuivat vääriksi. Osa sijoituksista menestyi ja hän halusi sijoittaa siihen lisää. Sanoimme ettei kannata.
Vanhuskin haluaa olla mukana elämässä. Työ elämän taakse jääminen on monelle kova kokemus. Kun ei ole enää mitään virkaa. Varsinkin isälle joka oli ahkera. Vanha elämä jäi taakse ja eläkkeellä oli liikaa aikaa.
Tälläisia eläkkeellä olevia vanhuksia tulee ymmärtää ja olla heidän kanssa tekemisessä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tästä syystä monet yrittäjät eivät lopeta toimintaansa kuin ihan iän myötä tulleen terveyden rapistumisen myötä. Kun se yritys on ollut elämänsisältö- ja tarkoitus ja samalla myös harrastus.
On ikävää, jos työ ja sen mukana tuoma tarpeellisuus ovat koko elämä. Olen ollut pitkään pätkätöissä, paljolti kyllä ihan omavalintaisesti. On helppo ja huojentavaa jäädä eläkkeelle, kun elämässä on muutakin tärkeää kuin tehdä palkkatyötä.
Kukaan ei koskaan tiedä, vaikka jo nuorena joutuu jäämään työelämän sivuun vaikean sairauden tai vammautumisen vuoksi ja se tarkoituksen tulee löytyä silloin jostain muusta.
Tulin nuorena uskoon ja sen myötä elämäntarkoitukseni on saanut monia uusia ulottuvuuksia. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen yksilö ja hänellä on paikka maailmankaikkeudessa. Kyllä itseään voi toteuttaa monella tapaa ja olla tärkeä ja hyödyllinen yhteiskunnalle ja ihmiskunnalle ei vain uurastamalla töissä.
Minulla ei ole lapsia, mutta olen sitä mieltä, että on väärin jos jälkikasvua kannustetaan löytämään ihmisarvonsa vain tehokkaana osapyöränä kilpailu- ja talouselämän hullunmyllyssä. Tottakai opiskeluun ja työntekoon pitää kannustaa ja suoda mahdollisuus, mutta on ihmisellä paljon muutakin tapoja antaa panos yhteiseksi hyödyksi. Eletään pitkään, kaikille ei löydy heti työpaikkaa tai asiat tapahtuvat vain niin, ettei se työn tekeminen ole mahdollista.
Hupsahdin sukututkimukseen. Ajattelin, että en rupea itse mitään digitoituja arkistotietoja netissä tutkimaan.
Kun MyHeritage tarjosi ilmaista mahdollisuutta, päätin kokeilla. Siinä sitä kuolleet sukulaiset eloisasti täyttivät pään joukottain, kun rupesin sukupuuta nettiin täyttelemään. Ei ehtinyt muuta ajatella. -Muuta ilmaista ei sitten ollutkaan
.-On sellainen ovelasti rakennettu syötti. Aina piti maksaa joku vuosimaksu, että pääsi näkemään tai vahvistamaan. -Suosittelen maksamaan heti sen kalleimman ja laajimman.-
Ihan mielenkiintoista. Ei pelkkiä nimiä ja vuosilukuja, vaan tunnetta siihen, miten sitä kuuluu pitkään ketjuun ihmisiä, ja heti alkuun neljään suuntaan.-Tämä vanhempi ihminen voi tätä sukupuuta laajennella nuorempien iloksikin.Heillä kun on liian kiire,että ehtisivät itse tutkia.
Nyt joudun varottamaan MyHeritagesta.Lukekaa harrastukset-sukututkimus.Tiedot voi olla ihan tuubaa ja luottokortin kiirehdin vaihtamaan.
Samaa mieltä. Itseki mietin, että mite ne muka pystyisivät rehellisesti tietämää ihmisen sukupuun.
Onneksi kotoa löytyy arkisto, valokuvia ym.
Netistä lisää.
Netissä pääsee useita sukupolvia ja 300- 400 vuotta taaksepäin helposti.Tulee yllätyksiä oman suvun liikkeistä.
Ja on aivojumppaa.
Sukututkimus on varmasti mielenkiintoista.
Mitä kauemmaksi historiassa mennään sitä enemmän tietoa puuttuu.
50-luvulta nyky hetkeen tietoa löytyy ihan kivasti.
Olen rajannut asian ajallisesti.
Vanhuuden haasteet. Olen joutunut muuttamaan näekemyksiäni. Joskus joku tuttu terveysalan ihminen rääpi: no mites ne sun kaikki traumasi,mites niitä aiot hoidattaa. Viittasi siihen stressi-trauma -tiehen, joka sai minut hakeutumaan psyk.osastolle ja sen jälkeen traumoja tuli vaan lisää. Vastasin: tässä iässä entisiä traumoja ei enää hoideta, niihin suhtaudutaan, elämänkokemuksena.Niinkin on.
Mutta viime aikoina traumani ovat osin hoituneet. Yksi traumojen lähde oli 90-luvun loppupuolen omaishoito js sittemmin omaisen pelastusyritykset hoitopaikkojen kauhuissa. -Tähän hoitumiseen ovat auttaneet asioiden yleinen esille tuominen ja keskustelu. Äidin kokemat kauheudet ovat yleisiä, samoin omaisten kokema tuska. Vihon viimein Kupittaan kauhuosaston G:n tapahtumien käsittely auttoi..-Minua oli vaivannut syyllisyydentunto siitä, etten ollut paremmin pystynyt äitiäni auttamaan ja suojelemaan. Kun luin G:n vanhusten omaisten kokemuksista, hävisi syyllisyys. Eivät olleet muutkaan pystyneet. -En ollut äidin kuoleman jälkeen saanut koskaan puhua asiasta.Nyt osallistuin keskusteluun netissä ja "päässäni".Ja samalla löytyi vertaisia.
Toinen traumajakso oli sitten tämä "psykiatrinen hoito". Ensin osastolla, sitten zombiksi lääkittynä vuosia aivovaurion hankkien. -Olen hakenut oikeutta valituksisilla.Päätin,ettei kohteluani haudata maton alle. Pahin viha hoitui sillä .Oman kohtalon suremiseen ja hyväksymiseen aikakauden ilmiönä on auttanut tämän palstan lukeminen,mm.
On tehnyt hyvää seurata, kun porukat on jaksanut antaa palautetta psykiatreille ja hoidosta yleensäkin. Tietävät nykyään, mitä potilaspuoli ajattelee.
Ja se kohtelu osastolla. Otin sen henkilökohtaisesti. Nyt olen tajunnut,että on maan tapa. Se on helpottanut.-Ilman tätäkin traumojen hoitumista olisi synkempi vanhuus. Kiitos kaikille kirjoittajille.
Nyt odotellaan sen uuden kijan ilmestymistä!!!
Olen TuSa:sta lukenut, että G 1:nen omaiset ovat niin raivoissaan, että lähettelevät sähköposti-ym. uhkausviestejä hoitajille. -Nyt hoitajia ymmärretään niin kauheasti.On vartijoita palkattu. Mitään ymmärrystä ei ole esitetty vanhusten tai heidän omaistensa tuskan puolesta.
Kyllä se monelle vanhukselle on raskasta kun elettyä elämää alkaa miettimään.
Miksi elämä ei antanut sitä mitä odotti? Esim.
Jaa,a, kukahan on saanut elämältä, mitä joskus odotti. Toinen juttu on aikaisemmat tosi rankat jutut, jotka joutui vaan työntämään sivuun mielessään, kun piti kaikki voimat panna sen hetkisestä elämästä selviytymiseen, perhe, lapset, mies. työ.
Aivot muuttuu iän myötä.Erilaisiin lokeroihin piilotetut traumaattiset jutut pääsevät tunkemaan esiin. On väitetty ,että olisi yksi syy vanhusten itsemurhiin. Eivät kestä näitä mieleen tulvivia muistoja. Tästä asiasta vaietaan, vaikka tiedetään.
Kiva kun kerroit.
Suretti isän kannalta kun entinen ihminen muuttui.
Raskaat muistot ovat varmasti vaikeita kantaa sisällään.