Olen miettinyt sinua ja kaiken tapahtuneen jälkeen yrittänyt ymmärtää. Sitä, miksi en kelpaa sinulle (omana itsenäni) ja miksi käyttäydyit niin välinpitämättömästi minua kohtaan.
Et halunnut nähdä minua, vaikka kävit samalla paikkakunnalla, jossa vietin lomaa juuri silloin kun siellä vierailit. Kerroit siitä käynnistäsi vasta pari kuukautta myöhemmin.
Ulkoisesti esitit naista, joka saa haluamansa. Luonteeltasi olet kateellinen ja mukavuudenhaluinen. Petyin sinuun useamman kerran ystävyytemme aikana ja niitä pettymyksiä en voi unohtaa. Olen löytänyt sinun jälkeesi uusia kavereita, joihin voin luottaa. Arvostan heitä ihan eri tavalla, kun olen tuntenut kaltaisesi narsistin.
En kaipaa kaverikseni narsistia, joka juoruaa minun asioistani eteenpäin. Siksi en ole enää vaihtanut sanaakaan sinun kanssasi. Jos huomasit, niin nykyään minulla on salainen numerokin. En halua, että soitat minulle vain silloin, kun haluat pyytää jotain palvelusta.
Nyt aloitan uuden elämän, johon sinä et kuulu. Olen voinut paremmin, kun minun ei ole tarvinnut nähdä sinua yli puoleen vuoteen ja olla enää missään tekemisissä. Hyvästi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.