Yksityisautoilu tulee ja tulisi kaiken

halvimmaksi. Siinä jokainen perhe ja liikkuja maksaa itse KAIKKI kulunsa. Ja kun jo melkein kaikilla on auto niin bussiliikenne siihen päälle on suuri lisämenoerä. Ratikka on tietysti kaiken kallein mutta sitä johtajisto suosii koska se on eniten sosialistinen ja antaa johtajille eniten valtaa päättää toisten ihmisten elämästä. Valta koukuttaa.

Katuja ja teitä tarvitaan aina sama määrä oli julkista liikennettä tahi ei. Bussit ovat toiseksi halvin muoto, se kun käyttää katuja jotka tarvittaisiin joka tapauksessa. Ratikka on tietenkin se kallein ja tehottomin koska sille tulee rakentaa sadoilla miljoonilla oma reitistö. Siis täysin uusi ja tarpeeton menoerä veronmaksajille.

Senpä takia ratikkaa vaatiikin sen, että ihmiset tarhataan ratikan reitin varteen betonislummeihin kylki kyljessä asumaan vaikka kaikkialla maailmassa on todistettu miten se on taloudellisesti ja ihmisten henkistä hyvinvointia ajatellen huonoin asumistapa. Ihmiset ovat siis tulevaisuuden Tampereella ratikkaa varten eikä ratikka ihmisiä varten.
70480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

Kirjoituksessasi henkii kateus , kanssaeläjiä kohtaan jotka ovat valinneet autottomuuden. 60 prosenttia kaupunkiväestöstä jo. Vihdoinkin päättäjät ovat valinneet joukkoliikenteen kehittämisen .

Äänestä
  • Saadaanhan niitä prosentteja kun lasketaan autottomiin vauvat ja vaarit ja 100 vuotiaat. Mutta kyllä he autonkäyttäjiä ovat vaikkei omaa autoa olisikaan.

    Ja miksi olisin kateellinen autottomille, mitä minä heiltä kadehtisin? Jos olisin kateellinen niin voin koska tahansa jättää auton kotiin ja alkaa leikkimäään autotonta. Tai myydä auton pois. Niin helppoa se on.

    Äänestä

  • ajatusten-tammerkoski kirjoitti:

    Saadaanhan niitä prosentteja kun lasketaan autottomiin vauvat ja vaarit ja 100 vuotiaat. Mutta kyllä he autonkäyttäjiä ovat vaikkei omaa autoa olisikaan.

    Ja miksi olisin kateellinen autottomille, mitä minä heiltä kadehtisin? Jos olisin kateellinen niin voin koska tahansa jättää auton kotiin ja alkaa leikkimäään autotonta. Tai myydä auton pois. Niin helppoa se on.

    Paitsi ettei ole helppoa, kun on liian laiska ja huonokuntoinen liikkumaan muuten kuin autollaan.

    Äänestä

  • Pitkänajantilasto jonka trendinä on autottomuuden lisääntyminen. Tarkennan,etä tilasto koskee kotitalouksia. Varakkain asujaimisto nimenomaan luopuu autonomistamisesta. Maaseudun väki ja köyhempi kansanosa ovat vielä autoriippuvaisia. Maaseudulla tarpeeseen,koska palvelut karkaa.

    Äänestä

  • Jos kaikki yksityisautoilu loppuisi, loppuisi valtiontalous nopeammin kuin titanicki. Voisit sinä tilastotieteilijä huviksesi tutkia mitä autoilusta lypsetään per vuosi. Mistä ihmeestä pääsit ajatukseen, että autottomuus tarkoittaa vaurautta ? Kyllähän se pikemminkin on päinvastoin. Autoilu on kaikenlisäksi vapautta ja riippumattomuutta parhaimmillaan.

    Äänestä

  • Verohanat_sit_kans_kii kirjoitti:

    Jos kaikki yksityisautoilu loppuisi, loppuisi valtiontalous nopeammin kuin titanicki. Voisit sinä tilastotieteilijä huviksesi tutkia mitä autoilusta lypsetään per vuosi. Mistä ihmeestä pääsit ajatukseen, että autottomuus tarkoittaa vaurautta ? Kyllähän se pikemminkin on päinvastoin. Autoilu on kaikenlisäksi vapautta ja riippumattomuutta parhaimmillaan.

    "Autoilu on kaikenlisäksi vapautta ja riippumattomuutta parhaimmillaan."

    Eläimet luonnossa ovat villejä ja vapaita. Tarvitsevatko nekin autoa?

    Äänestä

  • Vapudella tarkoitetaan monta asiaa,mutta näkökantani on,että jos liikkumiseen koneen tarvii, niin se on jonkinlaista orjuutta tervejalkaiselle.Tamperetta ja maailmaa pystyy kehittämään autottomuuteen. Tahtotila päällensä vaan.
    Valtiontalouden ja autonkustannusten yhteys vaatisi sinulta hiukan parempaa selvitystä.

    Äänestä

  • niinkulkee kirjoitti:

    Vapudella tarkoitetaan monta asiaa,mutta näkökantani on,että jos liikkumiseen koneen tarvii, niin se on jonkinlaista orjuutta tervejalkaiselle.Tamperetta ja maailmaa pystyy kehittämään autottomuuteen. Tahtotila päällensä vaan.
    Valtiontalouden ja autonkustannusten yhteys vaatisi sinulta hiukan parempaa selvitystä.

    Mitä tarkoittaa käyttämäsi termi, tahtotila?

    Mitä vikaa mielestäsi oli edellisen kommentoijan kertomasta, valtiontalouden ja autoilun yhteydestä?

    Äänestä

  • Selvennäpäs kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa käyttämäsi termi, tahtotila?

    Mitä vikaa mielestäsi oli edellisen kommentoijan kertomasta, valtiontalouden ja autoilun yhteydestä?

    Tahtotilasi on vaan kysellä.
    Lisätään autoilun kustannuksia niin Suomen talous tulee kuntoon.
    Eiköstä juu.

    Äänestä

  • ......Mistä ihmeestä pääsit ajatukseen, että autottomuus tarkoittaa vaurautta ?......
    Ihan tilastoista. Helsingin varakkaimmat kaapunginosat ovat autottomuuden osalta kärjessä. Mitä varattomampi alue sitä enemmän autollisia.
    Ilmoitan jo nyt,etten hae sinulle linkkiä kyseiseen tilastoon. GVI

    Äänestä

  • Selvennäpäs kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa käyttämäsi termi, tahtotila?

    Mitä vikaa mielestäsi oli edellisen kommentoijan kertomasta, valtiontalouden ja autoilun yhteydestä?

    Tahtotila on poliitikkojen kehittämää jargonia rahvasta varten. Se ei merkitse mitään tai sitten jotakin hienoa. So pölö-pölö.

    Äänestä

  • Verohanat_sit_kans_kii kirjoitti:

    Jos kaikki yksityisautoilu loppuisi, loppuisi valtiontalous nopeammin kuin titanicki. Voisit sinä tilastotieteilijä huviksesi tutkia mitä autoilusta lypsetään per vuosi. Mistä ihmeestä pääsit ajatukseen, että autottomuus tarkoittaa vaurautta ? Kyllähän se pikemminkin on päinvastoin. Autoilu on kaikenlisäksi vapautta ja riippumattomuutta parhaimmillaan.

    Jos ihmiset eivät ajaisi autoilla, niin heillä olisi enemmän rahaa käytettävänä muuhun ja rahat tulisivat tuota kautta. Autoilusta tulee tällä hetkellä paljon rahaa valtion kassaan, mutta ei pidä elää harhaluulossa, että raha ei tulisi jos autoilusta luovuttaisiin.

    Äänestä

  • ffdsgfdg kirjoitti:

    Minä, syntymävittumaisena henkilönä, en ole omistanut autoa kahteenkymmeneen vuoteen. Koskaan eivät ole rahat riittäneet niin hyvin kuin tänä aikana.

    Äänestä

  • kitupiikki kirjoitti:

    Minä, syntymävittumaisena henkilönä, en ole omistanut autoa kahteenkymmeneen vuoteen. Koskaan eivät ole rahat riittäneet niin hyvin kuin tänä aikana.

    20 vuotta sitten meni kortti ja siitä lähtien on kaikki rahat menneet viinaan?

    Äänestä

  • AnnaKunArvaan kirjoitti:

    20 vuotta sitten meni kortti ja siitä lähtien on kaikki rahat menneet viinaan?

    Hauskaa on ainakin ollut. Pyrkikää hampaiden narskuttelijat samaan!

    Äänestä

Avaus on asiaa. Yhtään rakennettua katua ei olisi voitu jättää rakentamatta vaikka kaupungissa ei ajelisi ainuttakaan yksityisautoa. Kaikenkarvainen ammattiliikenne vaatii joka tapauksessa kadut. Oli Tampereella katuja jo ennenkuin autoa oli edes keksittykään.

Äänestä
  • Tarvitsee kadut, mutta ei yhtä leveitä ja hyväkuntoisia katuja, jos niissä käydään vain harvoin. Nykyään pitää olla leveät tiet, joihin voidaan vielä pysäköidä varteenkin. Pitää kiertää montaa eri kautta, että ei ruuhkaannu, kun ilman yksityisautoja voi laittaa vain yhden reitin, joka päättyy vaikka umpikujaan. Tästä ei ole mitään haittaa jos tietä käytetään ainoastaan tavaran toimitukseen ja esimerkiksi huoltoajoihin ja pelastusajoihin.

    Äänestä

Yksityisautoilijat tulisi velvoittaa auttamaan kerran viikossa vanhuksia ja muita liikuntarajoitteisia. Jos ajopäiväkirjaan ei tulisi auttamismerkintää, niin auto takavarikoitaisiin määräajaksi.

Näin toimimalla saataisiin yksityisautoilijat korvaamaan edes osan aiheuttamastaan vahingosta.

Äänestä
  • Tämä oli erityisen hieno ehdotus.Kannatan.

    Äänestä

  • mummojakuskaamaan kirjoitti:

    Tämä oli erityisen hieno ehdotus.Kannatan.

    Yhteiskuntapalvelun idea on siinä, että rikas kärsii yhtä paljon kuin köyhäkin. Audi-kuski siis yhtä paljon kuin Tojota-autoilijakin. Kukkarolla ei siis selviä, kuten Suomessa on yleensä tapana asiat hoitaa.

    Äänestä

  • Kyllä pyöräilijäkin voi auttaa vanhoja monellakin tapaa mutta itsekkyys kai senkin estää "menkööt muut, ei me".

    Äänestä

Ei pidä paikkaansa. Jos ihmisillä ei olisi lainkaan omia autojaan, niin rakentaminen voisi olla paljon tiiviimpää, kun ei tarvisi olla säilytyspaikkoja autoille. Jokaiseen paikkaan ei tarvisi edes mennä tietä tai ainakaan hyväkuntoista sellaista, jos sitä käytettäisiin vain satunnaisten huonekalujen ja kodinkoneiden tuontiin, eikä säännölliseen liikennöintiin. Tiet pysyisivät paremmassa kunnossa pidempään, joten niitä tarvitsee uusia harvemmin.

Ratikasta on aika vähän hyötyjä verrattuna bussiin, mutta se on mielestäni suuri ratikan hyöty, että sen voi aika pienellä vaivalla robotisoida ajamaan ilman kuljettajaa toisin kuin auton.

Äänestä
  • "Paljon tiivimpää", mitä iloa on kun on betoniseiniä vieri vieressä niin ettei jää hengitystilaa juuri laisinkaan. Monissa tutkimuksissa on todistettu, että sellainen asumismuoto on kaikista pahin, niin ihmisten mielenterveydelle kuin ekologisestikin. Pilaa ilmaston ja tekee asukkaista puupäitä.

    Äänestä

  • "Jos ihmisillä ei olisi lainkaan omia autojaan, niin rakentaminen voisi olla paljon tiiviimpää"

    Juu, tuossa on yksi mantra jota tietty väestönosa hokee aamusta iltaan. Mikä ilo siitä on kenellekään muulle kuin rakennusliikkeille ja rakennustonttien myyjille?

    Eikö voitaisi ajatella Tamperetta jatkossa niin, että tehdään yksi talo jota vain laajennetaan tarpeen mukaan kaikkiin ilmansuuntiin. Siinä olisi saman katon alla sen jälkeen asunnot, koulut, lastentarhat, kaupat, työpaikat, jäähallit, yms. Tiiveyden huippu ja eräitten vähempilahjaisten ihanne. Helppo liikkua talvellakin kun jäisi lumenauraus ja hiekotus pois. Myöskin grynderi kiittäisi.

    Äänestä

  • Palvelut kauas karkaa. Kyllä sinäkin haluat yhteiskunnan palveluita, niitä vaan hintava järjestaa joka saarelmaan ja notkelmaan. Suomessa saa valita asuinpaikkansa, mutta ei saa itkeä kun kaikkea palveluita ei ole kyläpahasessa.

    Äänestä

  • tehdään-näin kirjoitti:

    "Jos ihmisillä ei olisi lainkaan omia autojaan, niin rakentaminen voisi olla paljon tiiviimpää"

    Juu, tuossa on yksi mantra jota tietty väestönosa hokee aamusta iltaan. Mikä ilo siitä on kenellekään muulle kuin rakennusliikkeille ja rakennustonttien myyjille?

    Eikö voitaisi ajatella Tamperetta jatkossa niin, että tehdään yksi talo jota vain laajennetaan tarpeen mukaan kaikkiin ilmansuuntiin. Siinä olisi saman katon alla sen jälkeen asunnot, koulut, lastentarhat, kaupat, työpaikat, jäähallit, yms. Tiiveyden huippu ja eräitten vähempilahjaisten ihanne. Helppo liikkua talvellakin kun jäisi lumenauraus ja hiekotus pois. Myöskin grynderi kiittäisi.

    "tehdään yksi talo jota vain laajennetaan tarpeen mukaan kaikkiin ilmansuuntiin"

    Kannatettava idea. Tuolla tavallahan muurahaiskekokin toimii. Kuningattarena voisi toimia kokkare-pormestari, jota työläiset sitten palvoisivat.

    Äänestä

  • oletkopuupää kirjoitti:

    "Paljon tiivimpää", mitä iloa on kun on betoniseiniä vieri vieressä niin ettei jää hengitystilaa juuri laisinkaan. Monissa tutkimuksissa on todistettu, että sellainen asumismuoto on kaikista pahin, niin ihmisten mielenterveydelle kuin ekologisestikin. Pilaa ilmaston ja tekee asukkaista puupäitä.

    On myös enemmän tilaa puistoille, kun ei ole autot viemässä tilaa. Ei taas tarvitse postailla viestejä ennen kuin ajattelee.

    Äänestä

  • tehdään-näin kirjoitti:

    "Jos ihmisillä ei olisi lainkaan omia autojaan, niin rakentaminen voisi olla paljon tiiviimpää"

    Juu, tuossa on yksi mantra jota tietty väestönosa hokee aamusta iltaan. Mikä ilo siitä on kenellekään muulle kuin rakennusliikkeille ja rakennustonttien myyjille?

    Eikö voitaisi ajatella Tamperetta jatkossa niin, että tehdään yksi talo jota vain laajennetaan tarpeen mukaan kaikkiin ilmansuuntiin. Siinä olisi saman katon alla sen jälkeen asunnot, koulut, lastentarhat, kaupat, työpaikat, jäähallit, yms. Tiiveyden huippu ja eräitten vähempilahjaisten ihanne. Helppo liikkua talvellakin kun jäisi lumenauraus ja hiekotus pois. Myöskin grynderi kiittäisi.

    Sitä iloa, että saadaan enemmän ihmisiä lähemmäs palveluita ja palvelut lähemmäs ihmisiä. Ei tarvitse ajaa kilometritolkulla, että pääsee kauppaan, kun voi kävellä tai pyöräillä sinne.

    Pyörä on muutenkin aivan liian aliarvostettu kuljetusmuoto Suomessa. Jos kuljetan pyörällä jotain isompaa kuin kauppakassia, niin minua katsotaan kuin vierasta sikaa. Menkää Kiinaan katsomaan mitä sillä polkupyörällä voi oikeasti kuljettaa ja paljon halvemmalla ja nopeamminkin kuin autolla.

    Onneksi sentään ruuan kotiinkuljetuksia alettu tekemään polkupyörillä, mutta senkin firman piti tulla ulkomailta.

    Äänestä

Ratikkaa ei ainakaan tarvita

Äänestä

Kannattaa mennä joskus vaikka aamuruuhkan aikaan Keskustorille ja katsella, mikä määrä busseilla saapuu ihmisiä töihin keskustaan. Sitten voi yrittää kuvitella, miten pitkä autojono siitä syntyi, jos kaikki nämä ihmiset tulisivat omilla autoillaan. Sen jälkeen voi jatkaa kuvittelemalla, kuinka hauskaa olisi viettää aamut siinä jonossa.

Äänestä
  • Mitä hemmetin työpaikkoja siellä keskustassa oikein on? Itte asun Hervannassa ja työpaikat on aina olleet jossain laitakylillä. Esim. Ylöjärvellä, Nokialla, Hämeenkyrössä ja nykyinen Pirkkalassa. Tampereella työt on myös olleet ihan muualla kuin keskustassa.

    Ei siellä keskustassa tule käytyä kuin viihteellä. Eihän siellä oikeasti ole mitään järkeviä työpaikkoja kuin ravintola-alalla. No tietysti se kartonkitehdas on oikea työpaikka, mutta muuten ei käytännössä mitään kunnon työpaikkoja.

    Äänestä

  • hervanta.ok.mulle kirjoitti:

    Mitä hemmetin työpaikkoja siellä keskustassa oikein on? Itte asun Hervannassa ja työpaikat on aina olleet jossain laitakylillä. Esim. Ylöjärvellä, Nokialla, Hämeenkyrössä ja nykyinen Pirkkalassa. Tampereella työt on myös olleet ihan muualla kuin keskustassa.

    Ei siellä keskustassa tule käytyä kuin viihteellä. Eihän siellä oikeasti ole mitään järkeviä työpaikkoja kuin ravintola-alalla. No tietysti se kartonkitehdas on oikea työpaikka, mutta muuten ei käytännössä mitään kunnon työpaikkoja.

    Eihän keskustassa juuri ole työpaikkoja. Pässit kuvittelee, kun joskus oli

    Äänestä

  • Jep. Kaikki kaupat, virastot, pankit, hotellit, yms. Pyörivät kyllä ihan hyvin ilman henkilökuntaa...

    Äänestä

  • kjhgfjjg kirjoitti:

    Jep. Kaikki kaupat, virastot, pankit, hotellit, yms. Pyörivät kyllä ihan hyvin ilman henkilökuntaa...

    Se on ainakin pyrkimys. Katseleppa ympärillesi, mitä tapahtuu

    Äänestä

Ratikka tehdään slummiutuvien laitakaupunginosien köyhiä varten. Pitkät kävelymatkat pysäkeille. Pyöräilykautta on Suomessa 4 kk/v. Syöttöliikenne ratikkapysäkeille jää yleisimmin puheeksi. Jotakin harvoja syöttölinjoja voi tulla. Eihän ne näy yleissuunnitelmassakaan kuin joinakin tuhruisina kuvina.

Äänestä
  • Amerikkahan on ihan suunniteltu yksityisautojen varaan kuten kanadakin. Kannattaa katsoa You Tubesta Kanadansuomalaisen elämää MRFIXIT2000. On siinä elämänmuodossa haittojakin matkat on pitkät ja aina mentävä jokapaikkaan autolla kun ei mitään pyöräteitäkään ole.

    Äänestä

Julkinen liikenne on eurooppalainen keksintö ja tapa, muualla liikutaan ihan itse eikä verovaroin. Se sopisi meillekin ja ainakin Tampereelle nyt kun pikayhteystunnelikin valmistuu.

Pyöräilläkin tietysti voi jos tahtoo mutta muualla kuin jalkakäytävillä tai autojen edessä.

Äänestä

Boikotoikaa vakuutusyhtiöitä, jotka määräävät autojen vakuutusmaksun ajettujen kilometrien mukaan. En hullumpaa kiristystä ole vielä kuullut pitkän työmatkan omaava pienellä palkassa töissä käyvä ihminen. Vakuutusyhtiötkö nyt ovat ajamassa kortistoon?

Äänestä

Avaus on ihan oikeansuuntainen, maksaahan jokainen itse ruokansakin, miksei sitten liikkumistaankin.

Äänestä

Totuus on kuitenkin ettei raskaan työpäivän jälkeen kukaan väähäänkin toimeentuleva jaksa körötellä ruuhkabussissa kenties vielä vaihdollakin.

Äänestä
  • Miksi ei jaksaisi? Siellä on paikka kyllä lähes aina ja siihen vain istumaan ja vaikkapa puhelinta räpläämään. Itse tosin kuljen polkupyörällä, koska se on hyväksi keholle ja mielelle sekä on halpaa ja hauskaa.

    Äänestä

  • hjiuouik on oikeassa. Jos joutuu tunniksi istumaan kesähelteellä ikkunan viereen auringon paisteeseen niin se on kamalaa. Eikä saa edes jäähdytystä. Kyllä oma auto on paras.

    Äänestä

  • auto.olla.pitää kirjoitti:

    hjiuouik on oikeassa. Jos joutuu tunniksi istumaan kesähelteellä ikkunan viereen auringon paisteeseen niin se on kamalaa. Eikä saa edes jäähdytystä. Kyllä oma auto on paras.

    Miksi aurinkoisella kesäsäällä menisi bussiin, kun voi mennä polkupyörällä ja nauttia kesästä?

    Äänestä

  • rfdsfsd kirjoitti:

    Miksi aurinkoisella kesäsäällä menisi bussiin, kun voi mennä polkupyörällä ja nauttia kesästä?

    Kaikki ihmiset vaan eivät eri syistä kykene liikkumaan pyörillä pitkiä (työ)matkoja. Jos sitä et ymmärrä niin olet vielä liian nuori osallistumaan tähän keskusteluun. Kerran tulet sinäkin sen vielä ymmärtämään ja hymyilet omalle lapsellisuudellesi.

    Jos Suomessa haluttaisiin siirtyä pyöräkaupunkeihin pitäisi nykyiset kaupungit ensin purkaa ja sitten rakentaa ihan uusiksi.

    Äänestä

  • ??käytä julkisia. Kuka sulta oman käytön kieltää? Jopa keskustaan pääsee autolla töihin. Teiden kapasiteetti vajaus voi kyllä yllättää. Parempi julkinen antaa tilaa myös autolla liikkumiseesi. Ratikka on sinulle taivaan lahja.

    Äänestä

  • etköymmärrähei kirjoitti:

    Kaikki ihmiset vaan eivät eri syistä kykene liikkumaan pyörillä pitkiä (työ)matkoja. Jos sitä et ymmärrä niin olet vielä liian nuori osallistumaan tähän keskusteluun. Kerran tulet sinäkin sen vielä ymmärtämään ja hymyilet omalle lapsellisuudellesi.

    Jos Suomessa haluttaisiin siirtyä pyöräkaupunkeihin pitäisi nykyiset kaupungit ensin purkaa ja sitten rakentaa ihan uusiksi.

    Valtaosa ihmisistä pystyy liikkumaan polkupyörällä ja pystyisi vanhaksi asti jos ei olisi jämähtänyt auton rattiin heti kortin saatuaan ja unohtanut pitää huolta terveydestään.

    On siis aivan järjetöntä ottaa huonokuntoiset puheeksi, jotka ovat selvä marginaaliryhmä, eivätkä siten liity keskusteluun liikennetottumuksista mitenkään.

    Äänestä

oma auto on osa suomalaista elämäntapaa, emme halua menettää sitä,
nykyinen maahanmuuttokin jo pelottaa ja jos vielä autoilukin viedään pois....

Äänestä

Vaikka autoilu olisi ilmaista kaikille,se olisi kuitenkin kiellettävä. Syynä lisääntyvät terveyshaitat,joista mahdolliset saastuttavat tekijät pienimpiä.

Äänestä
  • Kerro mitä itse käytät kulkemiseen ja mitä harrastat niin minä ehdotan niiden kaikkien kieltämistä. Aivan ensiksi lopeta piereskely, metaani on kasvihuonekaasu!

    Äänestä

  • Autoilen metaanihuuruissa.

    Äänestä

Hyväkuntoiset tiet ja kadut tarvitaan joka tapauksessa ja ne pitää myös aurata talvisin. Ihan kinttupolkujen ja suksenlatujen varassa ei enää voida elää kuten voitiin vielä 100 v sitten. Yksityisautoilu ei siten aiheuta mitään lisäkuluja mutta näkyy positiivisesti BKT:ssa.

Äänestä
  • Niin,mikä pointti tuossa on. Tiet tarvitaan,mutta miksi liität siihen pakolliseksi oman auton käytön. Kansantuote nousee ilman autohaitakettakin. Mieti niin ymmärrät.

    Äänestä

  • Olipa taas yksinkertaista ajattelua. Jos tiet olisivat pelkästään kuljetusta, julkista liikennettä yms. varten, niin teitä tarvittaisiin huomattavasti vähemmän ja moni voitaisiin jättää pelkäksi hiekkatieksi vähäisen käytön takia.

    Äänestä

  • rfdsfsd kirjoitti:

    Olipa taas yksinkertaista ajattelua. Jos tiet olisivat pelkästään kuljetusta, julkista liikennettä yms. varten, niin teitä tarvittaisiin huomattavasti vähemmän ja moni voitaisiin jättää pelkäksi hiekkatieksi vähäisen käytön takia.

    Hiekkatietä pitää lanata ja estää pölyäminen kuivana. Asfaltti ei siten johdu vain kovasta käytöstä vaan se on elintasoa. Eivät pyöräilijätkään tykkää ajella hiekkaväylillä, asfalttia sen olla pitää.

    Äänestä

  • Bktjuu kirjoitti:

    Niin,mikä pointti tuossa on. Tiet tarvitaan,mutta miksi liität siihen pakolliseksi oman auton käytön. Kansantuote nousee ilman autohaitakettakin. Mieti niin ymmärrät.

    Kun on tie ja perheellä tarve liikkua niin miksi sitten ei omalla autolla. Miksi pitää vielä teitten lisäksi investoida kalliiseen bussi- tai peräti ratikkaliikenteeseen? Jos ei kykene autoa ajamaan niin onhan taksit.

    Äänestä

  • Omituinen perheyhteisö. Menettekö kakallekin yhdessä.

    Äänestä

  • Suur perheillä on hienoa, jos on vain yksi auto...

    Äänestä

  • rfdsfsd kirjoitti:

    Olipa taas yksinkertaista ajattelua. Jos tiet olisivat pelkästään kuljetusta, julkista liikennettä yms. varten, niin teitä tarvittaisiin huomattavasti vähemmän ja moni voitaisiin jättää pelkäksi hiekkatieksi vähäisen käytön takia.

    Olisihan se kivaa pölinää kun kuljetusautot ja bussit ajelisivat kuivia hiekkateitä pitkin. Eikö sinulle tämä keväinen pölynlento riitä?

    Ja miten teitä tarvittaisiin vähemmän, häh? Kyllä joka taloon tulee autolla päästä, siis ambulanssit, paloautot, muuttokuormat, rakennustarvikkeet, yms. Kerro jollakin tapaa miten teiden lukumäärä voisi jäädä pienemmäksi, minä kun en sitä usko.

    Äänestä

  • Bktjuu kirjoitti:

    Niin,mikä pointti tuossa on. Tiet tarvitaan,mutta miksi liität siihen pakolliseksi oman auton käytön. Kansantuote nousee ilman autohaitakettakin. Mieti niin ymmärrät.

    ----miksi liität siihen pakolliseksi oman auton käytön----

    Kuka ja missä on pakollisuudesta puhunut, häh?

    Äänestä

  • kerro-vaan-lisää kirjoitti:

    Olisihan se kivaa pölinää kun kuljetusautot ja bussit ajelisivat kuivia hiekkateitä pitkin. Eikö sinulle tämä keväinen pölynlento riitä?

    Ja miten teitä tarvittaisiin vähemmän, häh? Kyllä joka taloon tulee autolla päästä, siis ambulanssit, paloautot, muuttokuormat, rakennustarvikkeet, yms. Kerro jollakin tapaa miten teiden lukumäärä voisi jäädä pienemmäksi, minä kun en sitä usko.

    Huomaatteko, ei se teitten vähentäjä kerro miten teitä voisi vähentää.

    Äänestä

  • eikäyhiekka kirjoitti:

    Hiekkatietä pitää lanata ja estää pölyäminen kuivana. Asfaltti ei siten johdu vain kovasta käytöstä vaan se on elintasoa. Eivät pyöräilijätkään tykkää ajella hiekkaväylillä, asfalttia sen olla pitää.

    Kovaksi painunut hiekkatie ei pölyä. Pyöräilijät ajavat helposti kovaksi painunutta hiekkatietä. Toisekseen ei vilkkaimmille alueille tietenkään tarvitse hiekkatietä tehdä, mutta on paljon paikkoja, joissa ylläpidetään asfalttia aivan turhaan, koska sitä on kallista huoltaa.

    Äänestä

  • kerro-vaan-lisää kirjoitti:

    Olisihan se kivaa pölinää kun kuljetusautot ja bussit ajelisivat kuivia hiekkateitä pitkin. Eikö sinulle tämä keväinen pölynlento riitä?

    Ja miten teitä tarvittaisiin vähemmän, häh? Kyllä joka taloon tulee autolla päästä, siis ambulanssit, paloautot, muuttokuormat, rakennustarvikkeet, yms. Kerro jollakin tapaa miten teiden lukumäärä voisi jäädä pienemmäksi, minä kun en sitä usko.

    Katsos kun nykyisellään moneen paikkaan on aika paljon enemmän kuin yksi reitti, jotta tiet eivät ruuhkaannu. Jos teillä ei liiku kuin kyseiset ajoneuvot, niin jokaiseen paikkaan riittää yksi reitti.

    Äänestä

henkilöautojen ansiosta meillä on hyvä ja kattava tieverkosto, autonomistajille voitaisiin jopa maksaa siitä kun pitävät tiet kunnossa?

Äänestä
  • Ainakin nastarenkaita käyttäville voisi palauttaa osan ajoneuvoverosta, koska heidän ansiostaan tiet pysyvät turvallisen karheina.

    Äänestä

Autovero nousee kohta, autot vähenee ja maksu senmulainen.

Äänestä

Hyvä vaan kun köyhät ajelee nysseille, jää enemmän vapaata katutilaa meille muille. Minä ainakin ajan melki joka päivä Hämpin itäpäässä mutta eipä vaan ole sakottajaa vielä näkynyt. Että se siitä.

Äänestä
  • Oletko noin katkera. Tunnetko suurtakin mielihyvää. Ihan piti tulla kertomaan suurelle enemmistölle. Ajele sinä vaan raasu.

    Äänestä

  • Tule tänään neljän jälkeen ajelemaan, niin voin luvata, että soitan poliisit perääsi.

    Äänestä

No niin veroistahan maksetaan vain kaiken tieinfran ylläpito eikä "melkein kaikilla" ole autoa. Vitun pummi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ajatusten-tammerkoski kirjoitti:

halvimmaksi. Siinä jokainen perhe ja liikkuja maksaa itse KAIKKI kulunsa. Ja kun jo melkein kaikilla on auto niin bussiliikenne siihen päälle on suuri lisämenoerä. Ratikka on tietysti kaiken kallein mutta sitä johtajisto suosii koska se on eniten sosialistinen ja antaa johtajille eniten valtaa päättää toisten ihmisten elämästä. Valta koukuttaa.

Katuja ja teitä tarvitaan aina sama määrä oli julkista liikennettä tahi ei. Bussit ovat toiseksi halvin muoto, se kun käyttää katuja jotka tarvittaisiin joka tapauksessa. Ratikka on tietenkin se kallein ja tehottomin koska sille tulee rakentaa sadoilla miljoonilla oma reitistö. Siis täysin uusi ja tarpeeton menoerä veronmaksajille.

Senpä takia ratikkaa vaatiikin sen, että ihmiset tarhataan ratikan reitin varteen betonislummeihin kylki kyljessä asumaan vaikka kaikkialla maailmassa on todistettu miten se on taloudellisesti ja ihmisten henkistä hyvinvointia ajatellen huonoin asumistapa. Ihmiset ovat siis tulevaisuuden Tampereella ratikkaa varten eikä ratikka ihmisiä varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu